Lue keskustelun säännöt.
Yksi asia itsemurhiin suhtautumisessa ihmetyttää.
28.07.2016 |
Kun olin masentunut huomasin ettei ketään oikeasti kiinnosta. Kun yritin puhua huolistani niin kukaan ei ottanut juttujani tosissaan. En ole enää masentunut, mutta jos olisin tehnyt itsemurhan niin minäkin olisin ollut "nuori ihminen jolla oli koko elämä edessään, kukaan ei huomannut mitään merkkejä". Ei ketään ulkopuolisia tai edes ammattilaisia oikeasti kiinnosta kuin vasta sitten kun saa moraalisaarnata.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, huomasin saman. "Toi on vaan tollasta teiniangstia..." "Pistät kuule vaan elämäntavat kuntoon, syöt terveellisesti ja harrastat liikuntaa, niin kyllä se siitä..." "Kaikilla meillä on välillä vähän vaikeita kausia!"
Johan alettiin ottaa tosissaan, kun sanoin, että ajatukset on menneet siihen, että jos / kun täältä oman käteni kautta lähden, en lähde yksin.
Mitä sinulle sitten olisi pitänyt sanoa? Luuletko että homma toimii vaan sormia napasauttamalla. Olet itse enemmän vastuussa tilanteestasi kuin ne joilta sitä apua pyysit. Ei kukaan voi tulla pääkoppaasi ja antaa elämänhalua.
Toisesta kappaleesta sen verran että itse näemmä olet julma ihminen ja itsekäs. Poliisille sinusta olisi pitänyt soittaa.
Ihan samaa mieltä. Tuo on iljettävää kiristystä.
Te, jotka syytätte muita siitä että he eivät tehneet tarpeeksi teidän hyväksenne: miettikää millaista vastuuta yritätte muiden niskaan kaataa. Sanotte että mietitte itsemurhaa. Se tarkoittaa että hän jolle kerrotte tuosta, on vastuussa elämästänne siitä eteenpäin. Hänen on huolehdittava että ette kuole ja hänen on annettava tarkoitus elämällenne. Se tarkoittaa ympäri vuorokautista päivystystä ja jatkuvaa murehtimista ja vastuuta. Se ei pääty milloinkaan, koska masentunut ihminen voi masentua uudestaan.
Ammattilaisten vähättelevää asennetta en ymmärrä enkä hyväksy. Mutta on aika häikäilemätöntä laittaa ystäviä tuosta vastuuseen. Mitä jos joku vaatisi sitä teiltä? Sanoisitte että teillä on niin isoja ongelmia, että muiden ongelmat eivät merkitse teille mitään eikä teidän tarvitse mitään tehdä. Mutta. Se teidän valtavan suuri ongelmanne ei ole yhtä suuri kenellekään muulle, kenties puolisoa lukuunottamatta. Muilla on oman elämänsä isoja ongelmia käsiteltävänä. He eivät voi omistautua muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täsmälleen sama kokemus löytyy, myös mieheltäni. Olemme molemmat rämpineet vaikean masennuksen läpi. Ketään ei aidosti kiinnostanut silloin kun vointi oli kaikista pahin ja itsemurhan riski suurin. Myös lääkärit ja psyk. hoitajat vähättelivät.
Sama. Kerroin lääkärille ajatelleeni itsemurhaa. Ei mitään vaikutusta. Pyysin päästä terapiaan kunnalliseen, koska rahat ei riittänyt yksityiseen. En päässyt, koska jono. Myöhemmin psykologi totesi, että olenkohan edes riittävän motivoitunut terapiaan, koska olin kertonut joutuneeni vuosia aiemmin lopettamaan yksityisen terapian rahojen loppuessa. Olin tällä psykologilla ja lääkärillä käynyt vuoden purkamassa oloani. En koskaan päässyt terapiaan.
Jos ihminen on kuolemanvaarassa ja haluaa pelastua, silloin ei mieti onko varaa yksityiseen.
Jätit muuten kertomatta sen, että sinulle sanottiin että jos kovasti ahdistaa, voit mennä kriisipäivystykseen. Minullekin kerrottiin se, useammalta taholta, kun tarvitsin apua melko lievään masennukseen ja ajan saamiseen kesti kuukausia.
Up