Järkytyin kohta 13v. siskoni avuttomuudesta...
Hän on menossa pian yläasteelle ja tuli meille eilen yökylään. Meillä on pieni vauva ja sanoin siskolleni, että olen lähes koko ajan sitten vauvan "armoilla", joten en ehdi välttämättä olla kanssasi tai tehdä mitään erikoista. Siskoa ei haitannut, vaan hän halusi jäädä ihastelemaan vauvaa ja auttamaan hoidossa. Sanoin tietty, että näin pienen vauvan hoidossa ei oiken ole mitään muuta, kuin imetys. Sisko sai kuitenkin vaihtaa vaipan ja vähän putsailla napaa yms. Se olikin tosi kiva juttu!
Sitten niihin asioihin, jotka lievästi vähän laitto mua ihmettelemään, että mitähän tästä neidistä oikein tulee.
Noh, hän kun tahtoi jäädä avuksi, niin pyysin tyhjentämään tiskikoneen. Ei kuulemma osannut. Ei ole ikinä sellaista joutunut kotona tekemään. Jaahas. Minä muistaakseni tyhjentelin tiskikonetta päivittäin äidin ja isän luona asuessani. Tienasin sillä viikkorahani. Ehdotin sitten, että neuvon sohvalta vauva sylissä mihin astiat kuuluu, mutta sitten ei vaan jaksettu tehdä.
Sitten jonkun ajan kuluttua sisko kysyi milloin teen ruuan. Sanoin, että heti kun vauva nukahtaa ja siihen tietty voi mennä useampi tuntikin. Sisko ei jaksaisi kanniskella vauvaa, sillä välin kun tekisin ruokaa, mutta en mä sitä vaatisikaan. Sanoin siskolleni, että ottaa leipää, hedelmää, muroja, mitä kaapissa olikaan. Hän kuitenkin pyysi mua tekemään leivät hänelle. Sanoin, että en tee, nyt saat tehdä itse, kaikki löytyy jääkaapista. Siinä kohtaa kun juuston höylääminen ei meinannut luonnistua ja kaikki kylmää vaativat aineksi jäi pitkin pöytiä, kävin tekemässä ne hiton leivät.
Illalla annoin siskolle täkit ja lakanat vierassänkyyn, niitä ei saanut paikoilleen. Kaikki mitä ikinä hän otti keittiön kaapeista tai mistä vaan jäi kuin paska perseeseen. Mua oikeasti alko jo vähän vituttaa, kun jouduin juosta perässä siivoamassa, vaikka pyysin korjaamaan omat jäljet. "Kotona ei tartte" ja "emmä osaa" oli vastaus kaikkeen ja tämä oli siskoni mielestä vielä jotenkin huvittavaa, kun häntä hieman komensin. En halunnut kuitenkaan suuttua ja alkaa huutaa vaikka mieli ois tehnyt. Mies tuli onneksi sitten illemmalla töistä, niin pääsin lepäämään ja vauvakin nukkui tosi hyvin.
Aamulla sitten sama jatkui. Ei osattu tehdä aamupalaa, ei korjata sänkyä. Sitten kun asioista huomautin, niin vastaukseksi tuli vain jotain epämäärästä ivailua. Sisko teki lopulta aamupalaa itse, mutta keittiö oli sen jälkeen kun pommin jäljiltä. Onneksi isä haki siskon kotiin :D
Tää kuullostaa varmaan ihan hirveeltä valitukselta tai sitähän tämä kai onkin, mutta alko oikeesti huolestuttamaan, miten toinen ei osaa hoitaa mitään omia asioita, jotka oli mulle jo tuon ikäseni itsestäänselvää. Meillä on yli 10 vuoden ikäero, joten sisko on ollut koko elämänsä vauva. Pitäisikö mun sanoa äidille jotain? Musta tuntuu, että äiti on se joka paasaa. Ei silloin tietenkään opi mitään. En kuitenkaan haluaisi puuttua. Kyllä tosta kärsii vielä joku päivä...
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laiskuutta joo, mutta emännältä eikä kyläilijältä. Jos ei jaksa ruokaa tarjoilla, parempi jättää kyläilyt myöhemmäksi. Ei vieraan ole kiva kaivella jääkaappia yms. Eikä nyt edes siskolle lykätä mitään tiskikoneen tyhjennyksiä, ei missään nimessä!
Jotenkin tuntuu että yrität tehdä kärpäsestä härkäsen ja päästä kuittailemaan äidillesi. Todella lapsellista käytöstä aikuiselta, jo äidiksi tulleelta naiselta. Itsetutkiskelin paikka.Jos joku änkeää yökylään vauvaperheeseen, niin pn itsestäänselvää että itsepalvelu pelaa. Äiti huolehtii vauvasta.
Höpöhöpö. Jos on kylässä, tietenkin vieraalle ollaan kohteliaita. Ei se yksi ainao vauva maapallon akselia muuta ja kohteliaisuussääntöjä muuta.
😂😂😂😂
Voi muru kun mielessäsi näet vielä vauva-arjen niin helppona ja leppoisana! 😃
Voi ääliö. Monella on koko ajan se vauva ja se esiteini, eikä he halvaannu päiväksi av:lle valittamaan.
Niin katsos kun normaalisti ne esiteinit osaavat tehdä itselleen välipalaa ja jopa ihan auttaa kotitöissä. Muttasinä olet kyllä niin pihalla etten vaivaudu lähteä väittelyyn. Jos sinä et osaa tehdä voileipää ja siksi tästä keskustelusta olet niin vittuuntunut, niin kannattanee mennä nyt vaikka harjoittelemaan sitä voileivän tekoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lopettakaa haukkuminen ja arvostelu! Millasia ihmisiä te itse sitten olette, kun tulette sanomaan mulle kaikkea ilkeää?
ApÄlä välitä, tämä on av.
Veikkaan, ettei näillä huutelijoilla taida itsellään olla lasta ollenkaan.Ja sinä, joka olit niin pöyristynyt että miksi äiti ei kerkeä passaamaan vierasta ja tekemään prinsessalle leipiä jne. Meillä ainakin ekoina kuukausina vauva ensinnäkin vietti rinnalla sellaiset 5h putkeen ja siitä ei todellakaan heivata vauvaa keskenkaiken pois syömästä, jotta saa tehtyä leivän liki teini-ikäiselle.
Itsellenikin kasasin ruokaa ja juotavaa sohvan viereen, koska siitä ei heti irtaannuttu.Sitten vielä vauva itki aina, kun hänet laski pois sylistä. Vessassa kävin ja pikaista ruokaa otin aina korviasärkevän huutokonsertin aikana.
Siinä nyt pari esimerkkiä siitä miten "helppo" vauvaKIN voi "halvaannuttaa".
Kiitos tästä :) mäkin olen pitänyt vielä tähän saakka vauvaa helppona, koska antaa meidän kuitenkin öisin nukkua useamman tunnin putkeen, mutta päivällä on taas toisin. Itkee jatkuvasti, eikä voi/en halua pitkäksi aikaa laskea vauvaa sänkyyn huutamaan. Rinnalla viihtyy myös tunteja putkeen. Siksi sanoinkin siskolleni, että nyt en pääse vauvan luota pois kokkaamaan, joten syö kaapista mitä haluat esim sitä leipää. Ei 13v kuole nälkään eikä sisko tosiaan ole samalla tasolla, kuin vieras, vaan meillä on ihan normaalia, että voi käydä jääkaapilla lupaakin kysymättä penkomassa millon huvittaa.
Ap
Voi muru kun mielessäsi näet vielä vauva-arjen niin helppona ja leppoisana! 😃[/quote]
Voi ääliö. Monella on koko ajan se vauva ja se esiteini, eikä he halvaannu päiväksi av:lle valittamaan.[/quote]
Ja todennäköisesti se esiteini osaa itse voileipänsä valmistaa. Ja siivota jälkensä sen jälkeen.
Tuntuu oudolta. Minä nuoresta pitäen vaihdoin itse lakanat, opettelin keittämään kahvia, käytin digiboksia, tietokonetta, modeemia, siivosin huoneen ja pesin omat pyykkini itse, koska halusin oppia ja olla itsenäinen. Ja olen kyllä tyytyväinen, että halusin! Koskaan en ole ollut uusavuton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tapa ittes
Miten voit sanoa noin?? En ymmärrä mitä niin pahaa tässä näette... :(
Ap
Älä herranjestas ota jonnen juttuja itteesi! Ja muutkin, mitä vtn kommentteja vieraiden passaamisesta, kyseessä on patalaiska sisko, joka tiesi mihin tuli. En itekään olisi ottanut kotiini passattavia vieraita kun lapsi oli ihan vauva, valvoin yöt ja torkuin kaikki mahdolliset väliajat. On taas supermammaa liikkeellä, supermammat ovat myös kovia syyllistämään kaikkia niitä, jotka eivät ole super. :(
Vierailija kirjoitti:
Ja lopettakaa haukkuminen ja arvostelu! Millasia ihmisiä te itse sitten olette, kun tulette sanomaan mulle kaikkea ilkeää?
Ap
Samasta puusta kuin sinä joka halusit ihan vieraille ihmisille kertoa miten avuton luuseri siskosi on ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laiskuutta joo, mutta emännältä eikä kyläilijältä. Jos ei jaksa ruokaa tarjoilla, parempi jättää kyläilyt myöhemmäksi. Ei vieraan ole kiva kaivella jääkaappia yms. Eikä nyt edes siskolle lykätä mitään tiskikoneen tyhjennyksiä, ei missään nimessä!
Jotenkin tuntuu että yrität tehdä kärpäsestä härkäsen ja päästä kuittailemaan äidillesi. Todella lapsellista käytöstä aikuiselta, jo äidiksi tulleelta naiselta. Itsetutkiskelin paikka.Jos joku änkeää yökylään vauvaperheeseen, niin pn itsestäänselvää että itsepalvelu pelaa. Äiti huolehtii vauvasta.
Höpöhöpö. Jos on kylässä, tietenkin vieraalle ollaan kohteliaita. Ei se yksi ainao vauva maapallon akselia muuta ja kohteliaisuussääntöjä muuta.
Onko sulla sisaruksia? Ovatko he samalla tasolla kun vaikka työkaverisi jonka pyydät illalliselle?
Niin kun on sanottu jo, kyseessä on ap:n sisko, ei vieras. Teinille sanottiin, että vauvan ehdoilla = ei voida paapoa häntä kellon ympäri.
Vieras kuitenkin sai ruuan ja pedatun sängyn, jotka emäntä laittoi, vaikka ton ikäinen pystyisi jo laittamaan ruokansa itse.

No tuskin se esiteini tajusi että se vauvan armoilla oleminen on noin totaalista... Naurettavaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lopettakaa haukkuminen ja arvostelu! Millasia ihmisiä te itse sitten olette, kun tulette sanomaan mulle kaikkea ilkeää?
ApSamasta puusta kuin sinä joka halusit ihan vieraille ihmisille kertoa miten avuton luuseri siskosi on ;)
En ole sanonut siskoani luuseriksi, ainoastaan ihmetellyt hänen laiskuuttaan, koska uskon hänen osaavan tehdä kotitöitä, hänen ei vain ikinä tarvitse, toisin kuin minun piti. Ja siskoani en syytä, vaan kotiolojaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laiskuutta joo, mutta emännältä eikä kyläilijältä. Jos ei jaksa ruokaa tarjoilla, parempi jättää kyläilyt myöhemmäksi. Ei vieraan ole kiva kaivella jääkaappia yms. Eikä nyt edes siskolle lykätä mitään tiskikoneen tyhjennyksiä, ei missään nimessä!
Jotenkin tuntuu että yrität tehdä kärpäsestä härkäsen ja päästä kuittailemaan äidillesi. Todella lapsellista käytöstä aikuiselta, jo äidiksi tulleelta naiselta. Itsetutkiskelin paikka.Jos joku änkeää yökylään vauvaperheeseen, niin pn itsestäänselvää että itsepalvelu pelaa. Äiti huolehtii vauvasta.
Höpöhöpö. Jos on kylässä, tietenkin vieraalle ollaan kohteliaita. Ei se yksi ainao vauva maapallon akselia muuta ja kohteliaisuussääntöjä muuta.
Onko sulla sisaruksia? Ovatko he samalla tasolla kun vaikka työkaverisi jonka pyydät illalliselle?
Niin kun on sanottu jo, kyseessä on ap:n sisko, ei vieras. Teinille sanottiin, että vauvan ehdoilla = ei voida paapoa häntä kellon ympäri.
Vieras kuitenkin sai ruuan ja pedatun sängyn, jotka emäntä laittoi, vaikka ton ikäinen pystyisi jo laittamaan ruokansa itse.No tuskin se esiteini tajusi että se vauvan armoilla oleminen on noin totaalista... Naurettavaa!
Eihän se ollut totaalista. Sisko sai lopulta kaiken mitä tarvitsi ja haluai ja minä tein, koska sisko ei osannut/viitsinyt. Hänen piti vain odottaa välillä, koska kyllä rintaa huutava 2viikkoinen menee 13-vuotiaan siskoni edelle, sori vaan vaikka rakas pikkusisko onkin.
Ap.
Saiko joku nyt sellaisen käsityksen, että jätin pikkusiskoni ilman ruokaa? Tai jotain muuta? Uskomatonta. Te haluatte ilmeisesti ymmärtää tahalteen väärin.
Ap:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän sitä olisi tämä pallo pyörinyt vuosikymmenet, jos kaikki äidit olisivat jättäneet kotityöt vauvan synnyttyä...? Ajatteles jos teet joskus toisen lapsen. Kuka vanhemman silloin hoitaa...?
Ennenhän oli ns lapsivuodeaika, eli synnyttänyt äiti vietti sen pari viikkoa vuoteessaan toipumassa eikä todellakaan tehnyt kotitöitä. Sitten on ollut rotinaperinne, eli vauvataloon on viety leipomuksia. Miksiköhän?
Hehehe. Mä olen maalaistalosta kotoisin. Mitäpä veikkaat, oliko lapsivuodeaikoja? Äitikin oli edellisenä iltana lypsyllä kun mä synnyin aamulla. Olen 80-luvun lapsi.
Mitä typeryksiä!
Ilmeisesti monikin nykyäiti kuvittelee viettävänsä tätä lapsivuodeaikaa josta joku mainitsi :-DDD
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti monikin nykyäiti kuvittelee viettävänsä tätä lapsivuodeaikaa josta joku mainitsi :-DDD
Eikö lapsivuodeaika ole se mitä vietettiin ennenvanhaa sairaalassa lapsen synnyttyä? Mummini kertoi, että ennen oltiin viikkotolkulla sairaalassa ja hoitajat toivat vauvaa aina syömään, muuten vauva oli jossain osastolla muiden vauvojen kanssa? Isäni on syntynyt 60-luvulla.
Ap.
Jooh.. Jos vaan jätetään nuo huutelijat/huutelija noteeraamatta. Jollain kouluikäisellä lienee tylsä iltapäivä.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu oudolta. Minä nuoresta pitäen vaihdoin itse lakanat, opettelin keittämään kahvia, käytin digiboksia, tietokonetta, modeemia, siivosin huoneen ja pesin omat pyykkini itse, koska halusin oppia ja olla itsenäinen. Ja olen kyllä tyytyväinen, että halusin! Koskaan en ole ollut uusavuton.
Samaa tein minä. Ja nimenomaan opettelin, koska ei äiti mitään opettanut mulle, teki kaiken, niin kuin tekee nyt siskolleni. Mä en voinut vaatia enää 12-vuotiaana, kun siskoni syntyi, että mun eteen tehtäisiin kaikki. Äidillä ei ole nyt muuta huolehdittavaa, niin tekee varmaan osan asioista ihan rutiinina. Ja siskolla ei ole kotona muita sisaruksia, joita pitäisi ottaa huomioon. Oli mullakin opettelemista, kun muutin omaan kotiin, mutta näin kärjistetysti "perus" asiat osasin.

T: ap. Siis tämä viimesin
Kuulostaa kyllä aika omituiselta. Itse olen ollut pilalle passattu penska, joka on käyttänyt pyykkikonettakin ensimmäisen kerran 19-vuotiaana poikaystävän opastuksella ensimmäisessä yhteisessä asunnossamme. Mutta kyllä minä osasin jo pikkulapsena voileivät tehdä ja laittaa juuston ja leikkeleen jääkaapin hyllylle, jopa sänkynikin pedata, joskaan en niin kauniisti kuin äiti. Eikä pussilakanoidenkaan vaihdon pitäisi olla mikään mahdoton älyllinen haaste ihmiselle, joka on joskus pussilakanoin verhotun peiton nähnyt tai sellaisen alla nukkunut, vaikka tottumuksen ja tekniikan puuttuessa voi aikaa mennä reilummin.

Heh mullakin oli toi pesukone, jonka jouduin muuttaessa opettelemaan:)
Ap
Mullakin on, enkä todellakaan tee mitään leipiä valmiiksi sille esiteinille. Ja vaadin myös että korjaa jälkensä. Auttaa myös ruuanlaitossa ja jotain helppoja ruokia saattaa tehdä kokonaan itsekin. Itseasiassa, tuosta esiteinistä on paljon apua tässä vauva-arjessa :)