Miehet, älkää uskoko naisten voivottelua miesten puutteesta
Tämän leikkimielisen valituksen ainut tarkoitus on saada miehet tekemään entistä enemmän aloitteita, toisin sanoen antaa entistä enemmän naisille tilaisuuksia osoittaa paremmuutensa antamalla pakit.
Tilastot on - ainakin pitäisi olla - kaikkien tiedossa. Naisia on Suomen jokaisessa kaupungissa vähemmän kuin miehiä. Myös Helsingissä kun otetaan huomioon Espoossa ja Vantaalla ja muissa lähiympäryskunnissa asuvat miehet. Heidät pitää ottaa tarkasteluun mukaan, koska suurin osa heistä suuntaa viikonloppuisin Helsinkiin juhlimaan. Näin syntyy tilanne, jossa myös Helsingin baareissa on miesylivoima ja naisilla valinnanvara.
Valitus kunnollisten miesten puutteesta on paikkaansapitämätöntä. Helsingissä kun kävelee, näkee täysipäisiä, sivistyneitä, normaaleja miehiä kaikkialla. Tilanne ei voi olla ratkaisevasti erilainen muillakaan paikkakunnilla suhteutettuna paikallisten naisten tasoon.
Summa summarum: naisilla on nykyään tämä hauska leikki, jossa valitetaan ettei hyviä miehiä ole. Koska faktat eivät tue sitä, jää ainoaksi vaihtoehdoksi se että tällä puheella yritetään yllyttää miehiä iskemään naisia kaupoissa, puistoissa, baareissa - kaikkialla. Tämä johtaa naisten vallan kasvuun. Ei sallita sitä miehet, eihän.
Kommentit (76)
https://www.reddit.com/r/TheRedPill/comments/2s1coz/what_is_an_alpha_wi…
Tästä on kyse kolmikymppisillä naisilla. Eli siis niistä naisista jotka sitä miespulaa valittavat. Joku voisi kääntää tuon artikkelin Suomeksi, itse en jaksa.
Joo baareissa on miehiä, mutta kun naiset puhuvat hyvistä miehistä, ei välttämättä tarkoiteta baareissa kulkevia naisia iskeviä miehiä.
Vierailija kirjoitti:
https://www.reddit.com/r/TheRedPill/comments/2s1coz/what_is_an_alpha_wi…
Tästä on kyse kolmikymppisillä naisilla. Eli siis niistä naisista jotka sitä miespulaa valittavat. Joku voisi kääntää tuon artikkelin Suomeksi, itse en jaksa.
Loistava artikkeli, kiitos.
Se ettei tähän ketjuun tule kommentteja todistaa aloitukseni oikeaksi ;) Asia yritetään vaieta kuoliaaksi. Ei se niin tärkeää ole, kaikki naiset sen tietävät todeksi. Vähän käy vain sääliksi nuoria miehiä joilla saattaa kestää 10 vuotta tai enemmän ennen kuin tajuavat sen.

parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Niin totta ja tiedä vaikka joku nuori mies lukisi tuon loistavan artikkelin

Saattaisi olla itselläkin kohtalaisen vaikea pariutua nyt kolmikymppisenä tavisukkona tavallisen vähän jo väsähtäneen tavisnaisen kanssa jos olisin nuoruuden nussinut bikinimallitason naisia :P Ihan ymmärretävä juttu siis, jos kolmikymppisillä naisilla on vaikeuksia sopeutua uuteen tilanteeseen.

Totta. Mielestäni meidän miesten pitää ymmärtää naisia tässä asiassa eikä tuomita.
Käyn nykyään ainoastaan maksullisissa, ei tarvitse pelata näitä pelejä ja nuolla naisten persettä ja hivellä heidän haurasta egoaan. Suosittelen muitakin tekemään samoin, kun baariin ei jää kuin ylipainoiset örisevät juopot ja hullut naisia pokailemaan, ehkä rupeaa tavalliset ja normaalitkin miehet kelpaamaan.

Noilla puheilla sinä et kuulu niiden normaalien miesten joukkoon. Varaudu pitkään yksinäisyyteen.
Tästä saa miehet syyttää vain näitä alfoja. Kun alfat nussivat ketä tahansa naista, tottakai naiset pitävät silloin tasoaan korkeampana kuin se on. Turha naisia syyllistää.
Itse en nuoruudessani lämmennyt kenellekään, ympärillä pyöri alfoja ja beetoja ja gammoja ja omegoja jne. Löysin unelmieni miehen, olemme juuri sopivat toisillemme henkisellä ja fyysisellä tasolla. Kumpikin arvostamme sitä mitä on toisella korvien välissä. Nyt olemme onnellisesti naimisissa.

Olet ihan oikeassa, mutta toisaalta taas naisten mukaan "mitään tasoja ei ole olemassa". Kun todellisuudessa nämä tulevaisuuden alphat ja 100 naisen miehet erottuvat jo yläasteella. Tai panoalphat ja jännikset oikeastaan. Ne muillakin elämän osa-aluilla menestyvät alphat puhkeavat kukkaan siellä yliopistossa.
Miten naisia voi varoittaa alphan olemattomista kriteereistä kun he eivät usko edes heidän olemassaoloon? Alphamieheltä taas on turha odottaa kieltäytymistä. Seksihalut ovat sen verran suuret ja kaunista naista ei alphakaan saa aina kun haluaa.
Näkis vaan sellaisen normaalin miehen, jolle nainen kelpaisi. Juoppoja, väkivaltaisia, haisevan likaisia, ilmaista vaihtoehtoa maksullisille hakevia EI LASKETA.
nimim. kaunis nainen puutteessa!

Halutessasi löydät ihan fiksua miesseuraa vaikka tältä palstalta. Jos vastauksesi on "yyh lassukoita ja hulluja" niin se taas kertoo sinusta enemmän. Jos haluat isomman valikoiman niin panostat yhden illan asiallisen nettideittiprofiilin tekoon ja lähestyt siellä ITSE niitä normaaleita miehiä.
Voi kuule, kokeiltu on.
Luuletko, että treffipalstalla miehet vastaa viesteihin? Tindermatcheja tulee vähän, useimmat ei puhu mitään, toiset ei ehdi tavata. Yksilläkään tindertreffeillä en ole ollut, roikuin siellä aikani ja sitten poistin sovelluksen. Treffiprofiili on tallella, vierailijoita on tuhansia, viestejä tulee paljon: tarjotaan rahaa, varatut hakee salaseuraa, paljon nuoremmat tarjoaa palveluksiaan jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkis vaan sellaisen normaalin miehen, jolle nainen kelpaisi. Juoppoja, väkivaltaisia, haisevan likaisia, ilmaista vaihtoehtoa maksullisille hakevia EI LASKETA.
nimim. kaunis nainen puutteessa!
Halutessasi löydät ihan fiksua miesseuraa vaikka tältä palstalta. Jos vastauksesi on "yyh lassukoita ja hulluja" niin se taas kertoo sinusta enemmän. Jos haluat isomman valikoiman niin panostat yhden illan asiallisen nettideittiprofiilin tekoon ja lähestyt siellä ITSE niitä normaaleita miehiä.
Toivon, ettet viittaa tähän ketjuun kirjoittaneisiin miehiin.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Tästä saa miehet syyttää vain näitä alfoja. Kun alfat nussivat ketä tahansa naista, tottakai naiset pitävät silloin tasoaan korkeampana kuin se on. Turha naisia syyllistää.
Itse en nuoruudessani lämmennyt kenellekään, ympärillä pyöri alfoja ja beetoja ja gammoja ja omegoja jne. Löysin unelmieni miehen, olemme juuri sopivat toisillemme henkisellä ja fyysisellä tasolla. Kumpikin arvostamme sitä mitä on toisella korvien välissä. Nyt olemme onnellisesti naimisissa.
Hyvä kommentti! :)
Vierailija kirjoitti:
Tilastot on - ainakin pitäisi olla - kaikkien tiedossa. Naisia on Suomen jokaisessa kaupungissa vähemmän kuin miehiä.
Laitatko vielä linkin/linkit näihin tilastoihin joihin viittaat?
Johan oli melkoista miesasiamiehen yksinpuhelua koko ketju.
Kyllä ainakin tällä palstalla miehet hoitavat sen puutteestaan voivottelun ihan itse.
Hyvin laitettu. Samaa mieltä Espoolaisena nuorena miehenä.