Milloin sinä tiesit, mitä haluat tehdä "isona"?

21-vuotiaana yllättäen löysinkin oman alani vähän jo luovuttaneena.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kiinnostunut vähän kaikesta, mutta en mistään tarpeeksi. Olen opiskellut yliopistossa sosiologiaa, kauppatieteitä ja valtiotieteitä, mutten kiinnostuksen puutteesta valmistunut mistään. Puhun sujuvasti viittä kieltä, olen tehnyt työkseni vähän kaikenlaista Suomessa ja ulkomailla (työkokemusta löytyy siis oikeasti kymmeniltä aloilta, myös yrittäjänä), mutta koskaan ei ole vielä tullut sellaista tunnetta, että tietäisin haluavani tehdä sitä koko loppuelämän.
Olenkin tullut sellaiseen helpottavaan päätelmään, että kaikille ei yksinkertaisesti sovi elämä, jonka tarkoitus on löytää jokin oma ammatti ja tahkoa siellä vuosikaudet.

Ylipäätänsä huomattavan osan elämästä omistaminen työnteolle, vaikka se olisikin intohimo, on mielestäni huono ja elämännälkääni epätyydyttävä tavoite. N26

Näin! Samalla kun toiset kauhistelevat sitä, ettei enää kovin moni voi saada koko loppuelämän kestävää työpaikkaa, minä huokaisen helpotuksesta ja toivon että tulevaisuudessakin voin etsiä innolla uusia määräaikaisuuksia, projekteja, ehkä kouluttaudun vähän lisää... Vielä ei minulla ole todellakaan tuollaista mittavaa listaa asioita joita olisin tehnyt, opiskelen (joidenkin mielestä roikun) yliopistolla ja teen pätkäduuneja sivussa. Gradu ulos kahden vuoden sisään, koska määräänsä enempää ei yhdestä tutkinto-oikeudesta voi nautiskella. Sitten kohti uusia haasteita. Enkä pelkää työttömyyttäkään, minulla on paljon sellaisia intohimoja, joita voin toteuttaa työttömänäkin.

N25

Oon 26 enkä tiedä vieläkään. Mulla on oma yritys, joka tuottaa ihan kivasti ja tykkään työstäni, mutta silti mietin että mitä vielä... jotain puuttuu. Jatkan yrittämistä koko ajan, en oikein tiedä mihin suuntaan menisin. Jotain haluaisin kuitenkin lisää...

Olin muistaakseni ysiluokalla, kun päätin, että haluan lukion jälkeen sairaanhoitajaksi. Pääsinkin heti sisään, kirjoitin sen verran hyvät paperit ja sovin alalle hyvin.

Olen aina halunnut olla näyttelijä ja olenkin - harrastajana. Siihen kuluu parhaimmillaan 35 tuntia viikossa. En ole koskaan pyrkinyt mihinkään näyttelijäkouluun. Käyn ihan normaalissa leipätyössä, josta saan rahaa. Työni on mukavaa, mutta se ei ole minulle tärkein asia maailmassa, ei suuri tekijä identiteetissäni eikä elimenjatke. Miksi pitäisi olla?

Vierailija kirjoitti:

mielenkiinnon kohteitani en halua tehdä työkseni.

En minäkään, ja se seikka tietysti vaikuttaa aika paljonkin elämään.

Tulen saamaan paljon alapeukkuja, mutta: aihealueen 11-vuotiaana, 21-vuotiaana vähän tarkemmin ammatinhatjoitusnimikkeitä. Minä sain kotoa sellaisen mallin, että tiesin mitä EN halunnut. Mietin alakoululaisen aivoillani, että jos opiskelen tarpeeksi ja osaan yhdistellä mielenkiinnonkohteitani, minua on pakko päätyä alalle joka kiinnostaa ja lisäksi nousta yhteiskuntaluokassa (kummallakaan vanhemmalla ei koulutusta eikä töitä eli yhteiskunnan ns.pohjamutia). Kaikki, mitä olen tuon jälkeen tehnyt, on tähdännyt nykyiseen ammattiini tai muihin vastaaviin, ja ollut hyödyksi urallani. En ajattele olevani valmis nytkään, minusta on ihanaa että työmahdollisuuksia on erilaisia, eikä tarvitse ajatella että tekee yhtä ja samaa seuraavat 50 vuotta. Alalta löytyy eri työtehtäviä ja näkökulmia.

Huono puoli on se, että olen välillä ollut tosi epävarma "varmuudestani ". Kun kukaan ei tiedä mitä haluaa, miten itsekään muka voisi! Lisäksi, olen koko ajan suunnannut kohti tiettyä alakokonaisuutta ja tiettyjä tietoja. En tiedä, olenko jättänyt huomioimatta kaikki ne muut vaihtoehdot, jotka olisin voinut valita.

Nyt 32-vuotiaana tuntuu järjettömältä, että työskentelen sellaisten asioiden parissa, jotka ovat kiinnostaneet minua n. kaksi vuosikymmentä, ja koko tuon ajan olen lukenut alan kirjallisuutta. Mutta niin - minä olen onnekas, olen miettinyt jo varhain, mitä en halua tehdä, mutta mikä minua kiinnostaa ja millaisissa asioissa olen hyvä.

Olen 33v. lähihoitaja ja tiedän vain että en aio olla lähihoitaja kunnes pääsen eläkkeelle.

Oli vain helppo päästä oppisopimuksella opiskelemaan ja takuuvarma työpaikka, odotan että mies saa oman alan töitä jotta mun olisi taloudellisesti mahdollista opiskella jotain muuta. Farmaseutin työ kiinnostaisi.

N44

Ei pienintäkään havaintoa mikä haluan olla isona. Vakityössä kylläkin ja ihan onnellinen mutta unelma: ei.

Kahdeksannella luokalla päätin, että musta tulee puheterapeutti. Olen nyt ollut viisi vuotta työelämässä, enkä kadu hetkeäkään, että lähdin opiskelemaan tätä 😊