Millaista elämäsi oli viisi vuotta sitten?

N17 nyt kun jo raotit elämääsi, kerro myös oma elämäntarinasi siinä ketjussa?

Uusi ammatti, paljon kiinnostavampi työ, parempi palkka ja muuttanut 170km päähän.

5 vuotta sitten näihin aikoihin olin aivan liekeissä, lähdössä vuodeksi opiskelijavaihtoon, sitä ennen vielä vähän lomailemaan. Aivan yksin seikkailemaan maailmalle ja se oli jännää.

Opiskelut on nyt päättyneet, uudet alkamassa, perhe on perustettu, asun toisaalla kuin tuolloin, aikalailla kaikki on muuttunut niistä ajoista. Yksistään parempaan suuntaan.

Viiden vuoden sisään olen ehtinyt muuttaa 400km:n päähän, opiskella ammatin, ottaa koiranpennun josta haaveilin kauan, alkaa seurustella, kihlautua ja raskautua.

Elämäni nyt on aivan samanlaista kuin se oli viisi vuotta sitten.

Viisi vuotta sitten... Istuin kotona sosiaalisesti eristettynä kahelin päihdeongelmaisen mieheni armoilla, luullen että elämä on nyt tässä ja parempaa on turha toivoa koska on kokonaan oma syyni että mies kohtelee minua näin. 

Nyt olen eronnut ja päässyt irti miehen henkisestä niskalenkistä, palasin kesken jääneiden opintojeni pariin. Elämä on avautunut ja laajentunut ihmeellisellä tavalla, maailmassa on kuin onkin iloa, onnea ja ystävyyttä. Tulevaisuus ei ole synkkää harmautta ja pelkoa, vaan kaunis ja jännittävä asia jota odottaa innolla.

Vanhin lapsi lähti just vaihtareiksi. Elettiin aikaa, jolloin pesä alkaa tyhjenemässä.

Nyt toinen lapsi muuttanut. Nuorinkin saatu koulutielle.

Odotin neljännellä kuulla, pelon, kauhun ja onnen tunteiden sekamelskassa. Munhan ei koskaan pitänyt lääkäreiden mukaan tulla (onnistua) raskaaksi.

Nyt, vaikka muuten elämä koettelee vakavien vastoinkäymisten ja läheisten sairauksien kautta, tuo reilu nelivuotias pitää mut elossa ja järjissä.

Vierailija kirjoitti:

Yläaste alko ja sain ekan poikaystävän :D jouduin lopettaa ratsastuksen :/ sain paljo uusii kavereit yläasteel ja tuntu et oon jo iso ku täytin 13 :D oli kivaa ja chillii :)

Miksi alanuoli?

Olin vielä suht koht terve.Työskentelin unelma ammatissani.Matkustelin paljon ja jaksoin järjestää juhlia,kutsua vieraita jne.Sitten sain aivoinfarktin.Kuntouduin siitä joten kuten ,mutta jouduin jäämään pois töistä.Jotenkin katosin.Välillä en muista esim. jotain sanaa.Enää en jaksa samalla tavoin kuin ennen.Väsymys iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta.Onneksi minulla on mieheni,poikani ja muutama hyvää ystävää.Olen kuitenkin tavattoman iloinen ,että saan asua kotona ja suoriudun hyvin päivittäisistä askareista.

Vuonna 2011 menin syksyllä lukion toiselle luokalle ja keväällä sain elämäni ensimmäisen kesätyöpaikan jonne en sitten uskaltanut mennä ja sen jälkeen alkoi angstikesä joka sitten jatkui ekan jakson ajan pikkuisen kunnes uskalsin mennä tunneille ja koulu jatkui normaalisti. Nyt syyskuussa alkaa yliopisto-opinnot Jyväskylässä ja on paljon itsevarmempi olo kuin 5 vuotta sitten.:)

2011 olin 20v. Elämä alkoi viimein muuttua vähän parempaan suuntaan ja rauhottumaan, aiemmat muutama vuosi meni niin syvissä vesissä vaikeassa masennuksessa. Vaihoin alaa ja tuona vuonna syksyllä aloitin merkonomiopinnot, ja olin vannonut itselleni että tämän koulun käyn loppuun vaikka mitä kävisi - olin juuri jättänyt lähäriopinnot kesken ja aiemmin myös lukion. Mutta elämä tosiaan alkoi näyttää pikkuhiljaa ihan kivallekin elää, asuin yksin pienessä kaksiossa kahen koiran kanssa. Kevällä olin myös saanut ekan kunnollisen työpaikkani, keikkatöitä myyjänä.

Ja nyt 2016, 25 vuotta tulee ikää... huh. Tässä välissä on suoritettu se amis, lukionkin kävin iltalukiona loppuun ja nyt alkaa syksyllä kolmas vuoteni AMK:ssa insinööriopintojen parissa. Asun koirieni ja kahen kissani kanssa aso-asunnossa rivitalokaksiossa. Olen aika onnellinen,ainoa mitä enää oikein kovasti kaipaan olisi lapsi... :) Myös mielenterveys on nykyisin jo oikein hyvä, elämä ihanan tasaista ja itsetuntokin kohillaan.

Pitkälle on näinkin lyhyessä ajassa kyllä ehtinyt! 

2011 Olin eronnut ja tein uraa. Rahat olivat tiukalla. Ystävät pikku hiljaa perheellistyneet ja viihtyivät ilman sinkkuja ja lapsettomia.

2016 Huono parisuhde, joka vienyt elämän ilon. Lapsettomuus masentaa. Uran huippu takana ja laitostuminen on alkanut eläkevirassa (kunnes sopeuttamistoimet iskevät laiskaan takapuoleeni x vuoden päästä). Rahaa on elämiseen ja harrastamiseen. Pari jäljellä olevaa ystävääni ovat niin kiireisiä, että eivät koskaan ehdi nähdä. 

Eli oikein mikään ei ole muuttunut, mutta silti kaikki.

2011 opiskelin ekaa ammattiani ja asuin koulun soluasunnossa. Illat meni pelaten koneella ja viikonloput vietin suurimmaksi osaksi kumppanin kanssa joka ei ollut edes kumppani vaan enemmän seksikaveri. Sydän vereslihalla palasin joka sunnuntai opiskelupaikkakunnalle ja mietin mikä mättää.

2016 lähden opiskelemaan kolmatta ammattiani ja seurustelen ihanan miehen kanssa. Ystävät ja perhe asuu edelleen kaukana mutta olen onnellinen nykyisessä tilanteessani. Huonot päivät ei enää kaada koko elämää vaan tuntuu että kaikesta selviää :)

Pää sekosi kun lapseni kuoli. Nykyäänkin on vaikeaa, mutta en ole enää kuopan pohjalla. Se mikä ei tapa, vahvistaa...

Olin juuri mennyt naimisiin, kesäkuussa 2011. Lokakuussa ostimme ok- talon ja marrakuussa meille tuli koira. Elämä oli hyvää ja on sitä vieläkin.

Muuten ihan samaa, mutta näköjään seurustelin silloin. Piti kuiteista katsella. 

Sinkkumies