Lue keskustelun säännöt.
Lapsi oli tullut uskoon rippileirillä
25.07.2016 |
Olemme mieheni kanssa aika maallistuneita. Uskon omalla tavallani Jeesukseen, mutten käy juurikaan kirkossa tms. Lapsemme kävi kesän alussa rippileirin ja kertoi tulleensa siellä uskoon. Lapsi on ollut koulukiusattu eikä hänellä ole ollut paljon kavereita ennen tätä. Nyt hän käy nuortenilloissa ja muutenkin "hengailee" ripariporukan (lähinnä isosten) kanssa. Syksyllä alkaa isoskoulutus. Tietenkin olen iloinen lapseni puolesta, mutta pelkään, että tämä ystävyys perustuu vain uskontoon. Mitä sitten jos alkuinnostus menee ohi ja ystävät hylkäävät? Onko kestävä pohja?
Kommentit (82)
Juuri tämän takia riparit pitäisi kieltää - herkimmässä iässä olevia nuoria aivopestään johonkin suuntaan. On se kumma ettei riparia järkätä isossa mittakaavassa esim parikymppisille.
Kirkko saisi hävetä tällaista aktiviteettia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haluaisitko mielummin että lapsesi juopottelisi muiden kännikalojen kanssa jossain ojassa?
Nämäkö ovat kaksi vaihtoehto - usko tai juominen? Ja toisensa poissulkevat kaiken lisäksi?
Nyt on huolestuttavat merkit ilmassa, kirkko on onnistunut aivopesemään lapsesi. Lapsesi on päästävä eroon uskonlahko porukasta. Kohta siltä aletaan vaatia rahaa rahaa, osallistumismaksuja ja ynnämuuta. Tiesitkö muuten, että kristillinen kirkko on tappanut ilmisiä satojen vuosien ajan kristinuskon varjolla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisitko mielummin että lapsesi juopottelisi muiden kännikalojen kanssa jossain ojassa?
Nämäkö ovat kaksi vaihtoehto - usko tai juominen? Ja toisensa poissulkevat kaiken lisäksi?
Se oli vain esimerkki.
Eikö kaikki nuoret muutu joksikin aikaa "vähän omituisiksi" rippileirin jälkeen. Meilä ainakin, mutta onneksi meni aika pian ohi.
Saamari, sitä kitaranrämpytystäkin… ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin sen ystävyyden pitäisi pohjautua?
Yhteiseen pussikalja-investointiin?
No siihen juuri. Nuoruuden kännisekoilut ja porukalla juominen kuuluu nuoruuteen.
Okei selvä, en ole siis elänyt nuoruuttani kunnolla? Olen 17 vuotias ja kukaan ystävistäni ei ryyppää. Yksinkertaisesti ryyppääminen ei kiinnosta minua lainkaan eikä ystäviäni. Kun voi muutenkin huvitella ilman alkoholia.
No sulla ja sun nössö ystävilläsi ei olekaan mitään elämää. Onkohan sulla edes montaa ystävää? Ja kyllä paljosta olet jäänyt paitsi. Oot just niitä jotka istuvat viikonloput kämpillä kun muut on bilettämässä. Sitä paitsi todistit väitteen todeksi, sillä ei kukaan täysjärkinen teini hengaa av:lla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on pahimpia painajaisiani. Lapsistani tulisi hihhuleita! Onneksi kasvatuksella on suuri merkitys tässäkin asiassa. Eivät ne uskoneet joulupukkiinkaan enää kouluun mentyään.
Vierailija kirjoitti:
Olemme mieheni kanssa aika maallistuneita. Uskon omalla tavallani Jeesukseen, mutten käy juurikaan kirkossa tms. Lapsemme kävi kesän alussa rippileirin ja kertoi tulleensa siellä uskoon. Lapsi on ollut koulukiusattu eikä hänellä ole ollut paljon kavereita ennen tätä. Nyt hän käy nuortenilloissa ja muutenkin "hengailee" ripariporukan (lähinnä isosten) kanssa. Syksyllä alkaa isoskoulutus. Tietenkin olen iloinen lapseni puolesta, mutta pelkään, että tämä ystävyys perustuu vain uskontoon. Mitä sitten jos alkuinnostus menee ohi ja ystävät hylkäävät? Onko kestävä pohja?
Ei syytä huoleen. Joa riparilla aina muutama hurahtaa ja menevät sitten seuraavana vuonna isosiksi. Näistä kuitenkin pieni osa jää palvomaan mielikuvitusolentoja. Suurin osa tulee järkiinsä ja lopettaa moisen aivopesuvouhotuksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämän takia riparit pitäisi kieltää - herkimmässä iässä olevia nuoria aivopestään johonkin suuntaan. On se kumma ettei riparia järkätä isossa mittakaavassa esim parikymppisille.
Kirkko saisi hävetä tällaista aktiviteettia.
:D
Kyse on täysin vapaaehtoisuuteen perustuvasta toiminnasta.
Minä sain elämäni takaisin riparilla ja niitä seuranneina vuosina. Ja edelleen elämäni tärkeimmät ystävät on niiltä ajoilta. Olin koulukiusattu, en mitenkään hirveän itsetuhoinen, en ryypännyt tai mitään sellaista. Elämäni vaan oli sellaista hiljaisen, aran tytön mitäänsanomatonta harmaata elämää. Kun ei ollut kavereita eikä otettu mihinkään mukaan. Sitten tuli ripari, ihmiset siellä jotka kertoivat että olen hyvä ja arvokas ja kelpaava just tälläisenä... Tuli seuraava kesä ja isosena, taas uusia ihania ihmisiä lisää... Ja se poika joka leirin jälkeen kertoi, että on ollut koko ajan aivan palavasti ihastunut, muttei uskaltanut sitä koskaan kertoa, nyt rohkaisi itsensä ja kirjoitti kirjeen! No se ihanuus ja ensirakkaus kesti 2 kk, mutta se oli jotain niin suloista ja ihanaa kun olla ja voi. Ja antoi rohkeutta, että kyllä minäkin oon ihastumisen ja tykkäämisen arvoinen. Tuli uusia poikia ja meni... Sellaista normaaliutta.
Nyt 38-v ja muistelen aikaa lämmöllä. Edelleen uskossa. Oma lapsi kävi just riparin ja yhtä onnellisena tuli pois kuin minäkin aikoinaan. Ja btw. ihan normaalia elämää tässä on nämä vuodet tullut vietettyä. Kävin koulut, sain ammatin, töitä oon tehnyt, pariutunut, lapsia hankkinut, eronnutkin ja uudelleen mennyt naimisiin.
Se uskoontulon riski täytyy ottaa että saa rahalahjakassan laulamaan.
KA-CHING!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
P.s. en tiedä miten pussikaljottelut liittyvät uskomiseen. Jeesuskin joi viiniä. Tottakai joi, ei siihen maailman aikaan mikään muu juoma olisi säilynyt lämpimässä.
Itse olin mukana kahdenkin seurakunnan toiminnassa riparin jälkeen. Osalla usko jäi elämään, osalla ei, mutta se ei vaikuttanut ystävyyden jatkumiseen. Olen edelleen tekemissä muutamien näistä riparikavereista kanssa - sekä niiden jotka ovat uskossa että jotka eivät.
Toivottavasti tyttäresi tuntee jossain vaiheessa olonsa sen verran varmaksi, että uskaltaa kertoa mielipiteensä homojen oikeuksista. Toivon hänen silloin yllättyvän positiivisesti, sillä suuri osa uskovaisista ei vastusta homoliittoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
P.s. en tiedä miten pussikaljottelut liittyvät uskomiseen. Jeesuskin joi viiniä. Tottakai joi, ei siihen maailman aikaan mikään muu juoma olisi säilynyt lämpimässä.
Eikä Raamatussa kielletä juomista, vaan juopottelua ja siitä aiheutuvaa huonoa käytöstä.
Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko oli kun hän muutti veden viiniksi. Oli häät ja viini loppui kesken. Oli tapana juottaa hyvä viini ensin ja huonompi vasta sen jälkeen kun ihmiset oli päihtyneitä eivätkä huomanneet... Niin niissä häissä ihmeteltiin, kuinka paras viini oli säästetty viimeiseksi.
Tapahtuneesta saa olla mitä mieltä vaan, mutta lähinnä tämä symboliikka on se mikä minua kiehtoo.
Yleensä isoset allekirjoittavat sopimuksen että he eivät saa mennä juomaan "pikkuisten" kanssa. Suuri osa kuitenkin ensikänneistä tapahtuu tuossa iässä ja näissä riparin jälkimeiningeissä.
Oma tarinani:
Hurahdin seurakuntatoimintaan jo alakoulun (silloisen ala-asteen) ensimmäisillä luokilla. Kävin viikonloppuleireillä monta kertaa vuodessa ja kannan sieltä lämpimiä muistoja yhä. Leireily ei ollut uskon tuputusta, iltaisin oli pieni hartaus ja ruokarukous aina nopeasti laulaa luikautettiin. Jatkoin noilla leireillä vuosia, ja rakastin isosia ja avustajia, tein noita hommia itsekin lasten leireillä jo ennen riparia. Kaikkina noina vuosina tein paljon kaikkea muutakin, olin tavallinen varhaisteini, tupakoin jo 13-vuotiaana ja siitäkin huolimatta sain tehdä isos-/kerhonohjaajahommia (silloin tupakointi oli vielä ok riparillakin). Minulla oli siis kavereita seurakunnan ulkopuolella yhtä paljon kuin sen sisälläkin.
Hiton hauskan rippileirin jälkeen jätin seurakuntatoiminnan siksi, että kasvoin siitä pois. Joka tapauksessa muistan nuo ajat AINA lämmöllä, ja vielä 15 vuotta myöhemmin kysellään silloin tällöin joidenkin seukkarikavereiden kesken kuulumisia facebookissa.
En enää usko Jumalaan (jos koskaan uskoinkaan), enkä enää edes kuulu kirkkoon, mutta siihen uskon ja sen tiedän, että seurakunta on turvallinen paikka kasvaa. :)
16v poika kirjoitti:
Yleensä isoset allekirjoittavat sopimuksen että he eivät saa mennä juomaan "pikkuisten" kanssa. Suuri osa kuitenkin ensikänneistä tapahtuu tuossa iässä ja näissä riparin jälkimeiningeissä.
Ai "yleensä"? En ole koskaan kuullutkaan tuollaisesta, vaikka olen ollut 2 kertaa isosena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna tyttäresi nauttia kavereiden seurasta ja nuorten illoista. Se on sitten sen ajan murhe, jos ystävyys syystä tai toisesta loppuu. Vai meinasitko nyt sanoa tytölle, että jätä ne kaverit nyt, ei tuo ystävyys kuitenkaan tule kestämään. Vai mitä hait tällä aloituksella?
Pelkään hieman, että ystävyys loppuu jos usko ei kestä. Nämä muut nuoret tuntuvat jotenkin hyvin ehdottomilta uskossaan. Kuulin heidän kerran puhuvan esimerkiksi homoliitoista negatiiviseen sävyyn. Tyttäreni on aikaisemmin puolustanut tällaisia asioita (ollut siellä marssillakin serkkunsa kanssa) mutta nyt hän oli hiljaa. -aloittaja
Miten voit uskovana sanoa, että usko ei kestä!? Eihän se usko ole ihmisestä kiinni, usko tulee Jumalalta ja Jumala ei hylkää, vaikka ihminen hylkäisikin. Ja uskovan elämässä tuo yhteisöllisyys on erittäin tärkeää. On hyvä viettää aikaa toisten uskovien seurassa ja samalla siinä kasvetaan uskossa, kun eletään sitä uskovan elämää. Olethan tuon nyt omaltakin kohdalta nähnyt, kun olet hylännyt seurakunnan niin uskosi on näivettynyt. Itselleni on käynyt samalla tavalla, kun menin ateistin kanssa naimisiin. Kirkossa käyminen jäi ja uskonelämäni on köyhää. Mutta siitä huolimatta en ole uskoani menettänyt, koska Jumala ei minua hylkää.
Minä olisin ollut iloinen, jos oma lapseni olisi tullut rippileirillä uskoon. Mutta ilmeisestikään pappi ei saarnannut siellä tarpeeksi väkevästi eikä oma lapsi mennyt kasteelle. Sai kuitenkin naimaluvan ja jos aikuisena tulee uskoon, on helppo liittyä halutessaan kirkon jäseneksi, kun rippikoulu on käytynä. Teidän kohdalla kävi hyvin! Olisit nyt iloinen tytön puolesta!
Okei selvä, en ole siis elänyt nuoruuttani kunnolla? Olen 17 vuotias ja kukaan ystävistäni ei ryyppää. Yksinkertaisesti ryyppääminen ei kiinnosta minua lainkaan eikä ystäviäni. Kun voi muutenkin huvitella ilman alkoholia.