Lue keskustelun säännöt.
Lapsi oli tullut uskoon rippileirillä
25.07.2016 |
Olemme mieheni kanssa aika maallistuneita. Uskon omalla tavallani Jeesukseen, mutten käy juurikaan kirkossa tms. Lapsemme kävi kesän alussa rippileirin ja kertoi tulleensa siellä uskoon. Lapsi on ollut koulukiusattu eikä hänellä ole ollut paljon kavereita ennen tätä. Nyt hän käy nuortenilloissa ja muutenkin "hengailee" ripariporukan (lähinnä isosten) kanssa. Syksyllä alkaa isoskoulutus. Tietenkin olen iloinen lapseni puolesta, mutta pelkään, että tämä ystävyys perustuu vain uskontoon. Mitä sitten jos alkuinnostus menee ohi ja ystävät hylkäävät? Onko kestävä pohja?
Kommentit (82)
Mä en tullut rippileirillä uskoon, mutta menin kuitenkin isoskoulutukseen ja aloin riparin jälkeen pyöriä uskovaisten nuorten kanssa. Se oli todella kivaa aikaa, tehtiin kaikkea yhdessä ja käytiin ympäri Suomen erilaisissa uskistapahtumissa. Vanhemmat luotti enemmän ja antoivat mennä, kun tiesivät, että olin kunnollisten nuorten kanssa (toki jotain tyypillisiä nuorten juttuja mekin tehtiin, kuten käytiin testaamassa päästäänkö baariin alle 18-vuotiaana...). Ystävyys tuntui aidolta enkä näin myöhemminkään ole katkera tai kadu tuota vaihetta, eli sen suhteen ei mielestäni ap:n kannata etukäteen huolehtia.
Olin noissa piireissä mukana noin 4-5 vuotta, kunnes tämä ystäväpiiri hajosi kun pojat lähtivät armeijaan ja sitten me kaikki tahoillemme opiskelemaan, eikä enää päästy käymään saman seurakunnan tapahtumissa. Eli mulle tuo vaihe perustui näin jälkikäteen ajateltuna siihen, että se oli turvallinen yhteisö jossa oli mukavia tyyppejä, ja ne uskisjutut oli sittenkin vähän päälleliimattuja mulle, koska unohdin ne sitten aika nopeasti, enkä opiskelupaikkakunnallani hakeutunut mukaan minkään seurakunnan toimintaan. Nykyään olen lähinnä ateisti, mutta kuten sanoin, ei kaduta yhtään enkä tiedä miksi ystävyyssuhteiden päättymistä pitäisi erityisesti surra (varsinkaan etukäteen!), ei kai kellään ole kovin montaa ystävyyssuhdetta jotka jatkuvat 15-vuotiaasta aikuisuuteen saakka? Hyvä vaan että lapsellasi on nyt kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aivopesu todella toimii.
Niinpä. Useimmiten pahimmin aivopestyjä ovat ne, jotka ei älyä että ihmsessä on myös henkinen/hengellinen ulottuvuus, miten se kenelläkin ilmenee. Kaikkein pahimpia on nää satuolennoista jauhavat ateistifanaatikot, jotka ihan omien väärään informaatioon perustuvien olettamuksien myötä kertovat mikä on varmaa ja oikein. Jotka vaatii jotain tieteellistä todistelua uskolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivopesu todella toimii.
Niinpä. Useimmiten pahimmin aivopestyjä ovat ne, jotka ei älyä että ihmsessä on myös henkinen/hengellinen ulottuvuus, miten se kenelläkin ilmenee. Kaikkein pahimpia on nää satuolennoista jauhavat ateistifanaatikot, jotka ihan omien väärään informaatioon perustuvien olettamuksien myötä kertovat mikä on varmaa ja oikein. Jotka vaatii jotain tieteellistä todistelua uskolle.
Tottakai ihmisessä on henkinen ulottuvuus. Mutta se ei tarkoita sitä, että Jeesus Nasaretilainen on vapahtanut kaikki ihmiset synneistä.
Vierailija kirjoitti:
16v poika kirjoitti:
Yleensä isoset allekirjoittavat sopimuksen että he eivät saa mennä juomaan "pikkuisten" kanssa. Suuri osa kuitenkin ensikänneistä tapahtuu tuossa iässä ja näissä riparin jälkimeiningeissä.
Ai "yleensä"? En ole koskaan kuullutkaan tuollaisesta, vaikka olen ollut 2 kertaa isosena.
Kaikki ei mene samallailla koko suomessa.
Vierailija kirjoitti:
16v poika kirjoitti:
Yleensä isoset allekirjoittavat sopimuksen että he eivät saa mennä juomaan "pikkuisten" kanssa. Suuri osa kuitenkin ensikänneistä tapahtuu tuossa iässä ja näissä riparin jälkimeiningeissä.
Ja mitä tapahtuu kun he menevät? Kuka voi vedota tähän "sopimukseen"? :D :D :D
En tiedä ei luultavasti mitään, en ymmärrä itsekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanne saattaa vielä tuosta muuttua, kuten joku jo aiemminkin sanoi. Itse erosin kirkosta jo lapsena ja koko peruskoulun ja lukion opiskelin elämänkatsomustietoa. Isäni ei kuulunut kirkkoon, mutta muut perheenjäsenet kuuluivat. Kotonani ei rukoiltu, eikä kirkoissa käyty muuta kuin meidän lasten kuorokonserteissa tai ristiäisissä/hautajaisissa/rippijuhlissa/häissä.
Kävin kuitenkin sekä riparin että prometheusleirin, sillä koin silloin 15-vuotiaana olevani vähän "hukassa". Ja kun palasin riparilta, olin hyvin hämmentynyt, sillä epäilin ensimmäistä kertaa elämässäni tosissani uskoani. Sanoin myös äidilleni, että heti kun lukio on ohi, haluan liittyä takaisin kirkkoon.
No, ei mennyt kuin muutama vuosi, ja nämä asiat olivat unohtuneet. Riparinjälkeinen hengellisyys oli siis ainakin omalla kohdallani hyvin vahva, mutta meni pikkuhiljaa ohi. En koskaan liittynyt takaisin kirkkoon ja tänä päivänä kolmekymppisenä olen entistä varmempi siitä, ettei kyse ollut muusta, kuin nuoren mielen heikkoudesta ja alttiudesta aivopesuun. En sano, että riparilla sitä tarkoituksella tehtäisiin, mutta niin se helposti nuoreen mieleen vaikuttaa. Olisin kuitenkin sinuna onnellinen lapsesi ystävistä, vaikka ystävyys ei loppuelämää kestäisikään.
Vierailija kirjoitti:
Mä en tullut rippileirillä uskoon, mutta menin kuitenkin isoskoulutukseen ja aloin riparin jälkeen pyöriä uskovaisten nuorten kanssa. Se oli todella kivaa aikaa, tehtiin kaikkea yhdessä ja käytiin ympäri Suomen erilaisissa uskistapahtumissa. Vanhemmat luotti enemmän ja antoivat mennä, kun tiesivät, että olin kunnollisten nuorten kanssa (toki jotain tyypillisiä nuorten juttuja mekin tehtiin, kuten käytiin testaamassa päästäänkö baariin alle 18-vuotiaana...). Ystävyys tuntui aidolta enkä näin myöhemminkään ole katkera tai kadu tuota vaihetta, eli sen suhteen ei mielestäni ap:n kannata etukäteen huolehtia.
Olin noissa piireissä mukana noin 4-5 vuotta, kunnes tämä ystäväpiiri hajosi kun pojat lähtivät armeijaan ja sitten me kaikki tahoillemme opiskelemaan, eikä enää päästy käymään saman seurakunnan tapahtumissa. Eli mulle tuo vaihe perustui näin jälkikäteen ajateltuna siihen, että se oli turvallinen yhteisö jossa oli mukavia tyyppejä, ja ne uskisjutut oli sittenkin vähän päälleliimattuja mulle, koska unohdin ne sitten aika nopeasti, enkä opiskelupaikkakunnallani hakeutunut mukaan minkään seurakunnan toimintaan. Nykyään olen lähinnä ateisti, mutta kuten sanoin, ei kaduta yhtään enkä tiedä miksi ystävyyssuhteiden päättymistä pitäisi erityisesti surra (varsinkaan etukäteen!), ei kai kellään ole kovin montaa ystävyyssuhdetta jotka jatkuvat 15-vuotiaasta aikuisuuteen saakka? Hyvä vaan että lapsellasi on nyt kavereita.
Kyllä seurakunnassa käyvät nuoret ovat yleensä elävässä uskossa. "Päälleliimattuja", ET VOI YLEISTÄÄ!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka nyt syntyneet ystävyyssuhteet parin vuoden sisällä päättyisivätkin, niin ne saattavat hyvnkin antaa nuorellesi lisää itsevarmuutta sosiaalisiin suhteisiin ja sitä kautta auttaa myöhemmin uusien ystävien löytämisessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
16v poika kirjoitti:
Yleensä isoset allekirjoittavat sopimuksen että he eivät saa mennä juomaan "pikkuisten" kanssa. Suuri osa kuitenkin ensikänneistä tapahtuu tuossa iässä ja näissä riparin jälkimeiningeissä.
Ai "yleensä"? En ole koskaan kuullutkaan tuollaisesta, vaikka olen ollut 2 kertaa isosena.
Kaikki ei mene samallailla koko suomessa.
Se oli juuri pointtini ja siksi epäilenkin, ettei tuollaisia turhanpäiväisiä sopimuksia kirjoiteta "yleensä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tullut rippileirillä uskoon, mutta menin kuitenkin isoskoulutukseen ja aloin riparin jälkeen pyöriä uskovaisten nuorten kanssa. Se oli todella kivaa aikaa, tehtiin kaikkea yhdessä ja käytiin ympäri Suomen erilaisissa uskistapahtumissa. Vanhemmat luotti enemmän ja antoivat mennä, kun tiesivät, että olin kunnollisten nuorten kanssa (toki jotain tyypillisiä nuorten juttuja mekin tehtiin, kuten käytiin testaamassa päästäänkö baariin alle 18-vuotiaana...). Ystävyys tuntui aidolta enkä näin myöhemminkään ole katkera tai kadu tuota vaihetta, eli sen suhteen ei mielestäni ap:n kannata etukäteen huolehtia.
Olin noissa piireissä mukana noin 4-5 vuotta, kunnes tämä ystäväpiiri hajosi kun pojat lähtivät armeijaan ja sitten me kaikki tahoillemme opiskelemaan, eikä enää päästy käymään saman seurakunnan tapahtumissa. Eli mulle tuo vaihe perustui näin jälkikäteen ajateltuna siihen, että se oli turvallinen yhteisö jossa oli mukavia tyyppejä, ja ne uskisjutut oli sittenkin vähän päälleliimattuja mulle, koska unohdin ne sitten aika nopeasti, enkä opiskelupaikkakunnallani hakeutunut mukaan minkään seurakunnan toimintaan. Nykyään olen lähinnä ateisti, mutta kuten sanoin, ei kaduta yhtään enkä tiedä miksi ystävyyssuhteiden päättymistä pitäisi erityisesti surra (varsinkaan etukäteen!), ei kai kellään ole kovin montaa ystävyyssuhdetta jotka jatkuvat 15-vuotiaasta aikuisuuteen saakka? Hyvä vaan että lapsellasi on nyt kavereita.
Kyllä seurakunnassa käyvät nuoret ovat yleensä elävässä uskossa. "Päälleliimattuja", ET VOI YLEISTÄÄ!
Itse yleistät minkä kerkeät! :D
ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna tyttäresi nauttia kavereiden seurasta ja nuorten illoista. Se on sitten sen ajan murhe, jos ystävyys syystä tai toisesta loppuu. Vai meinasitko nyt sanoa tytölle, että jätä ne kaverit nyt, ei tuo ystävyys kuitenkaan tule kestämään. Vai mitä hait tällä aloituksella?
Pelkään hieman, että ystävyys loppuu jos usko ei kestä. Nämä muut nuoret tuntuvat jotenkin hyvin ehdottomilta uskossaan. Kuulin heidän kerran puhuvan esimerkiksi homoliitoista negatiiviseen sävyyn. Tyttäreni on aikaisemmin puolustanut tällaisia asioita (ollut siellä marssillakin serkkunsa kanssa) mutta nyt hän oli hiljaa. -aloittaja
Siellä käy myös nuoria, jotka eivät ole mitenkään uskonnollisia tai kuuluvat muuhun uskontokuntaa, mutta monet kokevat sen kivana paikkana kokoontua, onhan siellä ainakin turvallinen tila ja usein pientä purtavaa. Suurin osa ajasta on vain seurustelua ja yhdessäoloa ja pienimuotoinen nuorten hartaustilaisuus, johon kaikki eivät edes osallistu esim. toiseen uskontoon kuuluvat ja poistuvat hartaustilaisuuden ajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tullut rippileirillä uskoon, mutta menin kuitenkin isoskoulutukseen ja aloin riparin jälkeen pyöriä uskovaisten nuorten kanssa. Se oli todella kivaa aikaa, tehtiin kaikkea yhdessä ja käytiin ympäri Suomen erilaisissa uskistapahtumissa. Vanhemmat luotti enemmän ja antoivat mennä, kun tiesivät, että olin kunnollisten nuorten kanssa (toki jotain tyypillisiä nuorten juttuja mekin tehtiin, kuten käytiin testaamassa päästäänkö baariin alle 18-vuotiaana...). Ystävyys tuntui aidolta enkä näin myöhemminkään ole katkera tai kadu tuota vaihetta, eli sen suhteen ei mielestäni ap:n kannata etukäteen huolehtia.
Olin noissa piireissä mukana noin 4-5 vuotta, kunnes tämä ystäväpiiri hajosi kun pojat lähtivät armeijaan ja sitten me kaikki tahoillemme opiskelemaan, eikä enää päästy käymään saman seurakunnan tapahtumissa. Eli mulle tuo vaihe perustui näin jälkikäteen ajateltuna siihen, että se oli turvallinen yhteisö jossa oli mukavia tyyppejä, ja ne uskisjutut oli sittenkin vähän päälleliimattuja mulle, koska unohdin ne sitten aika nopeasti, enkä opiskelupaikkakunnallani hakeutunut mukaan minkään seurakunnan toimintaan. Nykyään olen lähinnä ateisti, mutta kuten sanoin, ei kaduta yhtään enkä tiedä miksi ystävyyssuhteiden päättymistä pitäisi erityisesti surra (varsinkaan etukäteen!), ei kai kellään ole kovin montaa ystävyyssuhdetta jotka jatkuvat 15-vuotiaasta aikuisuuteen saakka? Hyvä vaan että lapsellasi on nyt kavereita.
Kyllä seurakunnassa käyvät nuoret ovat yleensä elävässä uskossa. "Päälleliimattuja", ET VOI YLEISTÄÄ!
Ai, mutta vain Sinulla on oikeus yleistää. Niinkö?
Jännä sinäänsä että monet on yllättyneitä kun rippileiriltä tulee takaisin uskovainen nuori, ei sinne mennä pitämään vain hauskaa. Itse en leiriä käynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämän takia riparit pitäisi kieltää - herkimmässä iässä olevia nuoria aivopestään johonkin suuntaan. On se kumma ettei riparia järkätä isossa mittakaavassa esim parikymppisille.
Kirkko saisi hävetä tällaista aktiviteettia.
Kyse on täysin vapaaehtoisuuteen perustuvasta toiminnasta.
...tapahtui kasarilla: jostain syystä itse kirkkoherra kävi kasin keväällä huutamassa minulle uskonnontunnin jälkeen siitä, kuinka olin musta lammas ja perkeleen riivama. Sillä hänen laumastaan ei yksikään nuori jää riparia käymättä.
Minä jätin väliin huolimatta perkeleella ja tulikivellä uhkaamisesta. Katsoin touhun olevan laumasieluista lampaiden johdattelua jolla ei ole mitän merkitystä tulevaisuuden kannalta. Jäin ilman rippirahaa yms, mutta aivan sama, nopeasti ne näytti kavereilal menevän kurkusta alas tai muuten vaan typerään törsäämiseen. Eikä noista nuoremmista sisaruksistanikaan yksikään muuttunut sen kummemmaksi, mutta menivät sinne "koska kaveritkin menivät ja saa rahaa".
Edelleen: on todella törkeää puuttua herkässä iässä olevien nuorten mielenmaisemaan millään muotoa. Törkeää on uhkailla tyttölasta "et pääse kirkossa naimisiin" mikä on suorastaan maailmanloppu sellaiselle pimulle. Teinisälli vuorostaan toivoo "moporahastoon" täytettä ja jopa kuullut isoilta pojilta että riparilla voi "saada".
Vierailija kirjoitti:
Konfirmaatio eli uskon vahvistus on tapahtunut. Sitä hakemaanhan sinne riparille mennään.
Minä menin koska vanhemmat pakottivat ja kaveritkin menivät.
Vihasin sitä uskontopaskan tuputusta ja erosinkin kirkosta -ei tule sitä firmaa ikävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Konfirmaatio eli uskon vahvistus on tapahtunut. Sitä hakemaanhan sinne riparille mennään.
Minä menin koska vanhemmat pakottivat ja kaveritkin menivät.
Vihasin sitä uskontopaskan tuputusta ja erosinkin kirkosta -ei tule sitä firmaa ikävä.
No se on ihan sinun asiasi.
Vierailija kirjoitti:
Surullinen tapaus. Toivotan jaksamista ja lapsellesi pikaista paranemista.
Tämä.
Uutisia seuraamalla tajuaa mitä satuolentoihin uskominen saa aikaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa vinkata sille että Facebookissa on Uskovaiset nuoret -niminen yhteiskristillinen ryhmä 13-29-vuotiaille uskovaisille. Kuulun itsekin siihen ja olen hyväksi havainnut. Ryhmä koostuu suurimmaksi osaksi luterilaisista, hellareista ja vapaakirkkolaisista mutta myös mm. ortodokseja, katolilaisia ja baptisteja on mukana. Lisäksi Catholic Answers -nettisivulla on hyviä artikkeleita teologiaan liittyvistä asioista ja ajankohtaisista kristillisistä aiheista (kuten miten kristittyjen tulisi suhtautua U.S.A:n pressanvaaleihin tai eutanasiaan) sekä tasoltaan korkea keskustelufoorumi jossa käy myös ei-katolilaisia ja jossa käsitellään kaikenlaista uskonelämään liittyvää.
29-vuotias viettää aikaansa 13-vuotiaan kanssa? Omituiselta kuulostaa. En ainakaan itse olisi 29-vuotiaana löytänyt kovinkaan paljon yhteistä juuri ja juuri teini-ikään ehtineen lapsen kanssa.
Kävin nuorena seurakunnan nuorten tilaisuuksissa. Siellä muodostuneet ystävyyssuhteet ovat edelleen ne vahvimmat, vaikka elämä johdattanut meistä kutakin erilaisille poluille. Ystävyytemme ei ole kiinni kenenkään vakaumuksesta ja kaikenlaista ollaan yhdessä läpi eletty, epäuskoakin. Ystävyys kestänyt jo 25 vuotta.
Ja mitä tapahtuu kun he menevät? Kuka voi vedota tähän "sopimukseen"? :D :D :D