Harvoin seksiä (pieni vauva), miehelle kelpaa vain yhdyntä, mitä tehdä?
Meillä on 4,5kk ikäinen vauva, joka on syntymästään saakka ollut huono nukkumaan. Nukkuu öisin korkeintaan tunnin, jonka jälkeen herää ja itkee muutaman tunnin, sit taas nukahtaa tunniks ja taas itkua. Päivällä ei itke yhtä paljon, mutta nukkuu vielä vähemmän eli puolisen tuntia kerrallaan. Vauvan lisäksi meillä on yksi 3v lapsi.
Vauvan huonoa nukkumista ja itkuisuutta selvitellään, mutta tähän mennessä ei ole saatu muuta "diagnoosia" kun koliikki. Se 3kk kyllä oli ja meni jo ja itkuisuus ja huono nukkuminen sen kun jatkuu.
Seksiä oli ekan kerran, kun synnytyksestä oli kuukausi. Sen jälkeen on ollut vaihtelevasti 1,5-3viikon välein. Ennen kuopusta seksiä oli vaihtelevasti 3-7kertaa viikossa ja mies monesti valittaa seksin vähyydestä. Itsekin haluaisin ees hiukan useammin, kun mitä sitä nyt on ollut. Olen vaan usein niin kuolemanväsynyt, että mieluummin menen nukkumaan itsekin kun olen vauvan saanut nukahtamaan.
Läheisyyttä meillä on paljonkin, mutta mahdollisuudet seksiin on vauvan huonon nukkumisen takia vähissä ja sitten kun ois mahdollista, niin en vaan jaksa enää valvoa, kun tiedän, että vauva herää taas jonkun ajan päästä.
Mies ei voi työnsä takia hirveästi vauvan kanssa öisin valvoa, koska ei voi töissä olla väsyneenä. Viikonloppuisin hoitaa kyllä enemmän vauvaa mitä arkena, mutta harvemmin sillonkaan koko yötä hoitaa vauvan heräilyjä vaan lähinnä puolet yöstä.
Mulla ilmeisesti tää huono nukkuminen on alkanut aiheuttaa päänsärkyä sekä melkeen joka viikko on myös migreenikohtaus, kun aikaisemmin migreenikohtaus on ollut kerran tai pari vuodessa.
Mies ei tykkää suihinotosta ja muutenkin on vähän sellainen, että kaipaa juurikin sitä yhdyntää (siitä kyllä itsekin tykkään ei sillä), muut vaihtoehdot on miehestä vaan sen korvikkeita ja ne saa kuulemma hänet vaan himoamaan entistä enemmän sitä itse yhdyntää.
Oisko jotain vinkkejä, miten jaksaisin väsymyksestä huolimatta seksiä vähän useammin?
Kommentit (95)
Miksi ihmeessä ap ei vaan palkkaa lapsenvahtia miehen mielipiteestä huolimatta? Tossun alla ja pahasti! Jos oikeasti vauva nukkuu noin vähän kuin ap väittää niin siinä tilanteessa ei kyllä pitäisi enää edes miettiä... Ja kyllähän neuvolastakin pitäisi saada jotain apua, esim. perhetyöntekijä jos tilanne noin paha on.
Vierailija kirjoitti:

Suurin ongelma tässä ei tainnut olla se, että ei miehen mielestä saa palkata lapsenvahtia vaan se, että kyseisen miehen mielestä alottajan pitäis kaiken muun lisäks vielä jaksaa olla heti jalat levällään kiihkeänä, kun mies vähän vihjaa, että panettais.
Minusta suurin ongelma on se, ettei mies auta lastenhoidossa tai suostu näkemään sitä, että jos hän auttaisi tai antaisi palkata vaikka sen lastenhoitajan niin varmasti sitä seksiäkin olisi enemmän tarjolla, kun ap sais nukuttua pidempään ja syvempää unta kun mitä se on tunnin pätkiä nukkuessa.
Mies voisi ihan hyvin valvoa torstaista sunnuntaihin. Perjantain jaksaa kyllä töissä yhden huonon yön jälkeen, ja maanantaihin ehtiikin nukkua taas yhden täyden yön. Näin ap saisi nukkua jopa 3 yötä peräkkäin, joka varmasti parantaisi jaksamista.
Jos mies väittää että ei "jaksa" valvoa kolmea yötä viikossa, niin jo on kumma jos sen jälkeen vielä väittää että apn pitäisi jaksaa valvoa 5 KUUKAUTTA putkeen ja sen jälkeen olla vielä kiihkeä!
Vierailija kirjoitti:
Jotkut miehet nauttivat siitä, että voivat alistaa naistaan noin. Et saa nukkua, et saa hankkia lastenvahtia - ja aina olisi oltava valmiina seksiin.
Sinun elämäsi on kamalaa!
Eikös se ole se vauva joka valvottaa enimmäkseen, eikä mies :P
Lastenvastivahtaisuudelle voi olla useita syitä, ihminen ei halua vieraita ihmisiä kotiinsa ravaamaan, jonkun mielestä lapsenvahti, siivouspalvelu jne ei kuulu heidän "keskiluokkaiseen" elämäntapaan yhtään sen enempää kuin mauton kullanvärinen auto, vaikka siihen olisi varaa.
Elämä on huomattavasti vähemmän kurjaa jossei kaikkea ota heti itseensä ja vääntele pahimmalla mahdollisella tavalla.

No tietysti se vauva valvottaa eikä mies. Tokihan se mieskin periaatteessa valvottaa, jos vaatii, että ap:n pitäis harrastaa seksiä sinä vähänä aikana, jonka vois nukkua kun vauvakin nukkuu.
Ongelma tässä on ymmärtääkseni se, ettei mies muka voi valvoa vauvan kanssa työnsä takia muuta kun sen puoli yötä viikonlopulla ja tuosta nyt ei ole mitään hyötyä ap:n univelan vähentämiseen. Jos mies ei itse ole valmis valvomaan enempää vauvan kanssa niin siinä tapauksessa se lastenhoitaja olis pakollinen. Ei kukaan jaksa tai pysy terveenä noin vähillä unilla ja on ihan normaalia, ettei tuossa tilanteessa jaksa seksiä.
Nuo mainitsemasi syyt, miksi tämä mies ei lastenvahtia halua on minusta tekosyitä. Kyllä sille miehelle luulis olevan tärkeetä, että hänen rakas puolisonsa saisi nukkua, ihan jo siksikin, että sit vois saada sitä pilluakin useammin. Pelkästä valituksesta miehen puolelta ei ole mitään hyötyä, jos hän ei ole valmis tavalla tai toisella parantamaan tilannetta eli joko itse valvomalla vauvan kanssa tai palkkaamalla lapsenvahdin.
Vierailija kirjoitti:
Mies voisi ihan hyvin valvoa torstaista sunnuntaihin. Perjantain jaksaa kyllä töissä yhden huonon yön jälkeen, ja maanantaihin ehtiikin nukkua taas yhden täyden yön. Näin ap saisi nukkua jopa 3 yötä peräkkäin, joka varmasti parantaisi jaksamista.
Jos mies väittää että ei "jaksa" valvoa kolmea yötä viikossa, niin jo on kumma jos sen jälkeen vielä väittää että apn pitäisi jaksaa valvoa 5 KUUKAUTTA putkeen ja sen jälkeen olla vielä kiihkeä!
Tämä oli niin hyvin sanottu, että luepa Ap tarkkaan. Miksi SINÄ joudut tekemään lapsenhoitotyötä vuorokauden ympäri, mutta mies ei voi IKINÄ valvoa edes yhtä yötä?
En kyllä käsitä näitä ainaisia seksi"ongelmia" täällä, kaatuuko teidän parisuhde siihen, että vauva-aikana on hiljaisempaa makuuhuoneen puolella?
Vauva-aikana joutuu luopumaan väliaikaisesti monesta muustakin asiasta. Kyllä aikuinen ihminen sen ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Miehen pitää ymmärtää. Ota lastenvahti ja nuku. Ihan tuon migreeninkin takia. Naisella on ajanjaksoja, milloin seksi ei maistu ja turha sanoa et anna säälistä. Kokeile unikoulua.
Olen kyllä harkinnut vakavasti sitä lastenhoitajan palkkaamista, vaikka mies sitä vastustaakin. Ajattelin vielä kerran keskustella miehen kanssa, että mikäli haluaa enemmän seksiä niin joko hän itse valvoo vauvan kanssa nykyisestä enemmän, jotta saan nukkua tai jos tämä on ehdoton ei niin sitten se lastenhoitaja. Tää mun olo univelan ja lähes päivittäisen päänsäryn ja viikottaisen migreenikohtauksen takia alkaa olla todella kamala ja jaksaminen kortilla.
Unikoulua en näin pienelle haluais vielä kokeilla. Parin viikon päästä vauvalla on aika erikoislääkärille ja toivon, että sieltä sais jotain vinkkejä, millä vauvan itkua ja huonounisuutta vois ainakin koittaa parantaa.
ap
Mistä te noita miehiä löydätte?
Jos äiti ei saa nukkua kun vauva valvottaa yöt, niin eiköhän se ole itsestäänselvyys, että tuolloin nukkuminen menee seksin edelle.
Mielestäni seksin väheneminen on pienin murhe tuossa nukkumattomuudessa, se aiheuttaa paljon muutakin (mieliala laskee, ahdistusta, uupumusta, keskittymiskyvyn puutetta, toimintakyky alenee jne.)
Mies varmasti voi hoidella itse itsensä tuolloin.
Tuo on väliaikainen vaihe, jossa omista tarpeista on pakko tinkiä monessakin mielessä, ei vain seksissä.
Onko Ap:n ongelma todella se, että mies saa liian vähän seksiä? Oikeasti?
Vierailija kirjoitti:
Miehen osallistuminen hoitoon yksi vaihtoehto. Kerro hänelle että jaksat sextailla paremmin kun hoidat enemmän lapsia.
Tai sitten saat tyytyä nyrkkiini jonka laitan rasvattuna patjalle ja saat lykkiä siihen
Olen sanonut useammankin kerran, että jos saan nukkua enemmän tavalla tai toisella (mies valvoo vauvan kanssa tai sit se lastenhoitaja) niin sitten olis varmasti seksiäkin enemmän. Tiedän miehen työn olevan vaativaa ja ettei sitä voi umpiväsyneenä tehdä, mutta kyllä hän silti voisi ainakin vähintään toisen yön viikonlopusta ja sitten vielä sen lauantain niin saisin nukkua niin pitkään kun nukuttaa tai sitten viikonlopusta kaksi yötä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä ap ei vaan palkkaa lapsenvahtia miehen mielipiteestä huolimatta? Tossun alla ja pahasti! Jos oikeasti vauva nukkuu noin vähän kuin ap väittää niin siinä tilanteessa ei kyllä pitäisi enää edes miettiä... Ja kyllähän neuvolastakin pitäisi saada jotain apua, esim. perhetyöntekijä jos tilanne noin paha on.
Tuohon lastenhoitaja kysymykseen vastasin jo aiemmassa. Täällä ei ole sellaista perhetyöntekijää, joka hoitaisi lapsia, tulevat vaan keskustelemaan. Kysyin tästä neuvolasta ja sieltä sanoivat, että pitäisi olla myös sitä lastenhoitoapua, mutta täällä sellaista on mahdollista saada vasta joskus syksyllä, kuulemma.
ap
Vierailija kirjoitti:
En kyllä käsitä näitä ainaisia seksi"ongelmia" täällä, kaatuuko teidän parisuhde siihen, että vauva-aikana on hiljaisempaa makuuhuoneen puolella?
Vauva-aikana joutuu luopumaan väliaikaisesti monesta muustakin asiasta. Kyllä aikuinen ihminen sen ymmärtää.
No ei mulla kaadu, vaikka niitä haluja itselläkin on välillä, mutta ei vaan jaksa, kun nukun mieluummin. Miehelle on jostain syystä vaikea ymmärtää, että nyt se seksielämä ei jatku lähes normaalina, kuten esikoisen syntymän jälkeen, koska vauva on paljon haastavampi kun esikoinen eikä mies ole ollut halukas valvomaan vauvan kanssa kun sen puoli yötä viikonlopulla, että mä saisin nukkua ja lastenhoitajaa mies ei haluais.
ap
Vierailija kirjoitti:
Miehen pitää ymmärtää. Ota lastenvahti ja nuku. Ihan tuon migreeninkin takia. Naisella on ajanjaksoja, milloin seksi ei maistu ja turha sanoa et anna säälistä. Kokeile unikoulua.
Naisen pitää ymmärtää, että miehellä on ajanjaksoja jolloin seksi maistuu. Jos ei kotona saa niin vieraissa sitten.
Vierailija kirjoitti:
Onko Ap:n ongelma todella se, että mies saa liian vähän seksiä? Oikeasti?
No ei ole ainoa ongelma. Miehelle on ongelma, kun ei saa yhtä paljon seksiä kun esim. esikoisen syntymän jälkeen eikä mies ole ollut halukas valvomaan vauvan kanssa tai suostunut lastenhoitajan palkkaamiseen, jotka molemmat auttais siinä, että univelkaa ei ois niin paljon ja sitä seksiäkin enemmän.
ap
Ei voi muuta sanoa kun, että onneksi minulla ei ole lapsia. Itse en kyllä painaisi täyttä työviikkoa ja auttaisi vielä vauvan kanssa kotona jos seksiä tulee 3 viikon välein, jos kiitoksena on seksiä 3 viikon välein.
Mitäpä jos varaisit itsellesi pe-la yöksi hotellin ja sitä ennen hierojan. Kun mies tulee perjantaina töistä, lähdet samalla oven avauksella hierontaan ja hotelliin nukkumaan.
AP pyytää ratkaisua siihen yhtälöön, että hän on väsynyt mutta halukas enempään seksiin. Hän ei hauku miestään vaan toteaa, ettei mies voi tehdä työtään väsyneenä. Hän ei pyydä haukkumaan miestään eikä heittämään lokaa tämän päälle, mutta muunlaisia vastauksia ei tule. Olette kummallisia! Vihaatteko miehiä vai yritättekö provosoida AP:ta eroon (jolloin hän olisi sekä väsynyt että onneton)?
Emme tiedä miehen ammattia, mutta totisesti toivon, ettei esim. hammaslääkärini tai kirurgini tekisi työtään väsyneenä. Virheiden määrä kun tuppaa tällöin kasvamaan. En myöskään toivo väsymystä esim. katon harjalla roikkuvalle tai vaarallisia työkoneita käsittelevälle timpurille. Tässä pari esimerkkiä teille laumasieluille.
Yhä edelleen ihmettelen että miksi ap ei palkkaa sitä hoitajaa vaan viukuttaa että keskustelen vielä miehen kanssa ja sitten ehkä vasta hoitaja... Silloin ei ole todellista tarvetta lisäunelle eikä seksille kun ei edes halua hoitaa asiaa kuntoon, tai sitten pelkää miestään.
Ei vittu mikä urpo!