Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Miehen lapsi on vähän sellainen lellitty pikkuprinsessa-tyylinen 6-vuotias. Ollaan seurusteltu miehen kanssa useamman vuoden ja olen yrittänyt kaikkeni saadakseni läheisemmät välit tähän lapseen, mutta hän puhu minulle mitään kun näemme. Ei edes sanoi "moi", ei vastaa kysymyksiin, ei tee muuta kuin kääntää päänsä toiseen suuntaan ja laittaa kätensä puuskaan vihaisena. Miestäkin harmittaa että lapsi on niin töykeä minua kohtaan. Kaikkien tuttavieni lapset rakastavat minua ja osaan "asettua lapsen tasolle" leikeissä ym. Mikä neuvoksi? Ollaanko yritetty jo liikaa tätä lässyttely-hyssyttely-taktiikkaa ja pitäisi alkaa opettamaan lapselle käytöstapoja? Lapsi ei ole erityisen ujo, pikemminkin kovaääninen ja vaativa. Isänsä on ylisuojeleva.

  • ylös 4
  • alas 3

Kommentit (13)

Vierailija

Ja laitoin otsikkoon sanan"ärsyttää" siksi, että lapsen käytös ärsyttää, ei se että miehellä on lapsi.
Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tyydy asiaasi sen suhteen, että sinä et ole se ylin kuningatar tuossa suhteessa.

Eli lapsen käytöstä tulisi tukea ja kasvattaa hänestä ylimielinen ja ilkeä aikuinen? En usko että vanhempansa haluavat hänestä sellaista.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyydy asiaasi sen suhteen, että sinä et ole se ylin kuningatar tuossa suhteessa.

Eli lapsen käytöstä tulisi tukea ja kasvattaa hänestä ylimielinen ja ilkeä aikuinen? En usko että vanhempansa haluavat hänestä sellaista.
Ei, mutta sinun käytöstäsi ei tulisi tukea.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Uusperhe on aina oma valinta.

Kyllä minä sen tiedän, pyydänkun apua lapsen käytöksen kohentamiseen ja haluaisin olla läheinen lapsen kanssa. En aio erota miehestä vaikka lapsen käytös ei tuosta miksikään muuttuisi. En ole lasten kasvatuksen ekspertti eivätkä selvästi ole lapsem vanhemmatkaan (saivat lapsen parikymppisinä).

Vierailija

Onko lapsen äiti millainen? Onko hän mahdollisesti voinut puhua sinusta pahaa lapselle? Entä millainen ero oli? Voiko lapsi olla edelleen vihainen sinulle ja syyttää sinua vanhempiensa erosta (vaikka oikeasti et olisikaan siihen syyllinen)? 

Itse tekisin vanhempana niin, että vaatisin lasta käyttäytymään kohteliaasti minulle tärkeitä ihmisiä kohtaan. En siis hyväksyisi puhumattomuutta tai töykeyttä. Sen sijaan kyllä ymmärtäisin vihan ja yrittäisin jutella kunnolla, miksi lapsi kohtelee sinua noin. Itse siis tosiaan vaatisin vähintään sen kohteliaan käyttäytymisen, ja sen jälkeen alkaisin panostaa yhteiseen mukavaan tekemiseen kuitenkin niin, että lapsi saa kiukutella ja purjaa pahaa mieltään. 

Juttele miehesi kanssa hänen kasvatusperiaatteistaan. Sopikaa yhdessä miten hoidatte tilanteen. Mies tietysti selittää asian lapselle, vaikka olisitte yhdessä sopineet jutun. Yritä perustella miehelle, miksi näin ei voi jatkua, siten, että teistä tulee kiinteämpi ja läheisempi perhe ja tyttärestä onnellisempi, kun hän viimein oppii hyväksymään sinut. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperhe on aina oma valinta.

Kyllä minä sen tiedän, pyydänkun apua lapsen käytöksen kohentamiseen ja haluaisin olla läheinen lapsen kanssa. En aio erota miehestä vaikka lapsen käytös ei tuosta miksikään muuttuisi. En ole lasten kasvatuksen ekspertti eivätkä selvästi ole lapsem vanhemmatkaan (saivat lapsen parikymppisinä).

Huomaa kyllä että teistä kukaan ei ole ekspertti kuin lisääntymisessä.

Vierailija

Joo, itse mietin samaa. Miehen muksut ei korvaansa lotkauta minuun päin. Ei osata yksinkertaisia käytöstapoja: kiitos, anteeksi, ole hyvä. Omia lapsia ei ole, mutta muuten saan helposti kontaktin lapsiin, ja olen lisäksi ammatiltani opettaja!!!

Muille ihmisille ovat kivoja ja käytöstavat sujuvat!

Mietin olenko mennyt vähän liian "nöyränä" kuvioon mukaan, "anteeksi ja pitäkää musta kun isännekin pitää"? Ehkä pitäisi ottaa samat otteet käyttöön kuin muidenkin lasten kanssa?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyydy asiaasi sen suhteen, että sinä et ole se ylin kuningatar tuossa suhteessa.

Eli lapsen käytöstä tulisi tukea ja kasvattaa hänestä ylimielinen ja ilkeä aikuinen? En usko että vanhempansa haluavat hänestä sellaista.
Ei, mutta sinun käytöstäsi ei tulisi tukea.

Eli minun EI pitäisi olla ystävällinen lasta kohtaan kuten olen aina ollut? En aio olla ilkeä lasta kohtaan vaikka hän käyttäytyisi miten. Lapset ovat herkkiä. Kyllä minullakin on silti olla herkkä ja pahoittaa mieleni siitä että minulle tärkeän ihmisen tärkeä lapsi ei ota minuun mitään kontaktia.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Joo, itse mietin samaa. Miehen muksut ei korvaansa lotkauta minuun päin. Ei osata yksinkertaisia käytöstapoja: kiitos, anteeksi, ole hyvä. Omia lapsia ei ole, mutta muuten saan helposti kontaktin lapsiin, ja olen lisäksi ammatiltani opettaja!!!

Muille ihmisille ovat kivoja ja käytöstavat sujuvat!

Mietin olenko mennyt vähän liian "nöyränä" kuvioon mukaan, "anteeksi ja pitäkää musta kun isännekin pitää"? Ehkä pitäisi ottaa samat otteet käyttöön kuin muidenkin lasten kanssa?

En ole eroperheestä tai elä uusioperheessä, mutta tämä on varmasti totta. Yritän opettaa lapsilleni, että vihaisenakin muita ihmisiä kohdellaan hyvin. Ei tarvitse pitää tai tykätä kaikista, mutta kaikkia kohdellaan aina hyvin ja kohteliaasti. Toisaalta sitten omalle vanhemmalle pitäisi pystyä puhumaan, miksi ei tykkää uudesta puolisosta ja mikä siinä tuntuu vaikealta. Rajat pitää olla, mutta sitten toisaalta lapsella täytyy olla se turvallinen ja läheinen vanhempi, jolle saa jakaa niitä synkkiä ja ikäviä tunteita. Kiukutellakin täytyy voida. Siitä sitten yhdessä lähdetään etsimään parempaa yhteyttä vanhemman uuteen kumppaniin. Uskoisin, että toimisin näin myös uusioperhettä perustaessa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla