Miten kumppanisi tukee sinua?

Ei yleensä mitenkään. Alkaa huutamaan ja haukkumaan minua ja suhtautumistani ko. asiaan. Se onkin elämäni tragedia tällä hetkellä, en ymmärrä  miten voi lyödä lyötyä. Eikö ihmisten (pariskunnankin) tehtävä ole tukea ja kannustaa toisiaan? Yhtenä päivänä olen vielä niin vahva, että eroan!

Vierailija kirjoitti:

Ei yleensä mitenkään. Alkaa huutamaan ja haukkumaan minua ja suhtautumistani ko. asiaan. Se onkin elämäni tragedia tällä hetkellä, en ymmärrä  miten voi lyödä lyötyä. Eikö ihmisten (pariskunnankin) tehtävä ole tukea ja kannustaa toisiaan? Yhtenä päivänä olen vielä niin vahva, että eroan!

Voi ei, tämä on kuin minun suustani! Kumppanini on aina ryhtynyt arvostelemaan, sättimään ja kovistelemaan minua, jos käyn läpi vaikeita aikoja (oli ne sitten tunteja, päiviä tai kuukausia). Kuulema olen selkärangaton, herkkänahkainen, valittaja, märehtijä ja mitä näitä nyt on. Toki jotkut vaikeudet voivat olla hänen mielestään vähäpätöisiä, mutta osa vaikeista ajoista on sisältänyt mm. perheenjäsenten menehtymisiä, vakavia sairastumisia yms. "oikeita rankkoja aiheita".

Onko teillä muuten hyvä suhde? Minustakin tuntuu, että tarvitsen nyt voimaa ja vahvuutta lähteä tästä surkeasta suhteesta :(

ap

Jos minulla on jokin huonosti, hän antaa entistä enemmän läheisyyttä, helliä, pitkiä halauksia ja olkapään, johon itkeä. Hän myös kannustaa kertomaan huolistani (ei kuitenkaan painosta) ja myötäelää koittaen keksiä ratkaisuja ja lohdutusta. Rakastan häntä koko sydämelläni.

Vierailija kirjoitti:

Jos minulla on jokin huonosti, hän antaa entistä enemmän läheisyyttä, helliä, pitkiä halauksia ja olkapään, johon itkeä. Hän myös kannustaa kertomaan huolistani (ei kuitenkaan painosta) ja myötäelää koittaen keksiä ratkaisuja ja lohdutusta. Rakastan häntä koko sydämelläni.

Kuulostaa ihanalta kumppanilta! Tällaisen minäkin haluaisin, mutta onko tällaisia vapailla markkinoilla enää yhtään? Enpä usko :(

Upppp

Luulenpa, että ap:n kumppani ei joko ole erityisen empaattinen luonteeltaan, tai sitten ap:n vaikeat ajat tuntuu kumppanin mielestä toistuvan turhan usein ja ovat siksi menettäneet merkitystään. Kolmas, ja uskoakseni yleisin syy on se, että kumppani kokee itsekin jotain vaikeaa eikä hänestä siksi ole tukemaan. Toisen tukeminen kun vaatii sitä, että omassa elämässä on kaikki sillä hetkellä ainakin suht koht hyvin, ja silloin voimia riittää tukea toista.

Vähäeleisesti. Ennen työmatkoja bensatankki on täytetty. Jättää karkkipussin jämät minulle kysymättä. Kun tulen pitkän päivän jälkeen töistä, onkin lukenut ajatukseni ja silittänyt paitani. Hakee lentokentältä keskellä yötä. Ennen väitöstilaisuutta, kun minua jännitti niin että itketti, hän ilmoitti, ettei olisi tyhmää vaimoa ottanut, joten siltä osin voin lopettaa ulisemisen. Lähestymistapa oli ihan briljantti - sai minut nauramaan.

Tämä toimii kumpaankin suuntaan (sanat reissut ne hänelläkin on), mutta jotenkin miehen karu, murahteleva ja tolkku huumori jaksaa naurattaa vielä 20 vuoden jälkeenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yleensä mitenkään. Alkaa huutamaan ja haukkumaan minua ja suhtautumistani ko. asiaan. Se onkin elämäni tragedia tällä hetkellä, en ymmärrä  miten voi lyödä lyötyä. Eikö ihmisten (pariskunnankin) tehtävä ole tukea ja kannustaa toisiaan? Yhtenä päivänä olen vielä niin vahva, että eroan!

Voi ei, tämä on kuin minun suustani! Kumppanini on aina ryhtynyt arvostelemaan, sättimään ja kovistelemaan minua, jos käyn läpi vaikeita aikoja (oli ne sitten tunteja, päiviä tai kuukausia). Kuulema olen selkärangaton, herkkänahkainen, valittaja, märehtijä ja mitä näitä nyt on. Toki jotkut vaikeudet voivat olla hänen mielestään vähäpätöisiä, mutta osa vaikeista ajoista on sisältänyt mm. perheenjäsenten menehtymisiä, vakavia sairastumisia yms. "oikeita rankkoja aiheita".

Onko teillä muuten hyvä suhde? Minustakin tuntuu, että tarvitsen nyt voimaa ja vahvuutta lähteä tästä surkeasta suhteesta :(

Onko meillä muuten hyvä suhde? No, alkuaikoina hän tuntui ihan ihannemieheltä. Sitten alkoi pikkuhiljaa ehkä olla oma itsensä ja saada raivareita mitä ihmeellisimmistä asioista. Vielä myöhemmin vaatia, että minun pitäisi käyttäytyä samalla tavalla kuin hän. Valitti siitä, että minulla oli univaikeuksia, koska se "ei ole normaalia". Itse hyväksyn erilaisuuden ja mielestäni ei ole yhtä tapaa tehdä asioita oikein. Vaikka yritän puhua hänelle omista näkemyksistäni, se ei yksinkertaisesti mene perille. Samat riidanaikeet toistuu seuraavana päivänä, viikkona, kuukautena. Ilkein hän on silloin, kun ottaa alkoholia. Kyllä hän sitten välillä käyttäytyy hyvin ja pyytelee anteeksi. Aina on jokin syy, miksi hän oli sellainen... Olen alkanut ajatella, että hänellä on "päässä" jotain vikaa ja tutkinut kuvauksia luonnehäiriöistä. Itse olen rauhaa rakastava ihminen, joten hyvin raskasta tämä on.

ap