Mä luovutan! En jaksa enää taistella pelimaailmaa vastaan!

Kerrot asuvasi käpykylässä, jossa pokemonitkin on äkkiä kerätty? Olisiko se vaikka syy? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lataa niille Pokemonit puhelimeen, niin kyllä he kohta ulkoilevat.

On niillä ne mutta tässä käpykylässä ei paljoo

mitään saa

No miksi olette käpykylässä? Vai halusivatko lapset nimenomaan käpykylään?

Mistä lähtien lapsilta on kysytty missä asutaan?

Lapset pelaavat niillä korteilla mitkä lapsille antaa. Jos ympärillä on pelkkää erämaata niin älä ihmettele, jos kännykkäpelit kiinnostavat. Jos olisi harratusmahdollisuuksia, kavereita ja paljon nähtävää, voisi homma olla eri. Asuin itse nuoruuteni ja osan lapsuuttani "käpykylässä" ja luoja että vihasin joka sekuntia. 

Vierailija kirjoitti:

Etkä luovuta. Kyllä ne sohvaperunakakaratkin saa innostumaan. Kokemusta on.

Minä löin kesäkuussa kuvainnollisesti nyrkkini pöytää , että luovuttakaa pleikkaohjaimenne mun haltuun, kun kyllästyin siihen jatkuvaan pelaamiseen. Ostin niille uudet jalkapallon, koripallon, rullaluistimet ja mölkyn ja pakotin ne pihalle. Peliaikaa saavat jos ulkoilevat ja alun "äiti meillä on tylsää" jälkeen se ulkoilu alkoi hetken päästä jopa maittaa, halusivat mennä kalaan ja lähteä fillareilla 5km päähän koskille paistaan makkaraa ja pesivät mun kans jopa mattoja mukisematta. Mutta alkuun sain ihan kirjaimellisesti viedä niille kengät käteen ja pakottaa sinne ulos. Muun perheen kanssa.

Nyt kun niillä on pokemon (meki asutaan käpykylässä parikymmentä kilsaa Oulun kaupungin ulkopuolella) saavat sitä pelata niin paljon kuin sielu sietää, kunhan ovat viimeistään 20:30 kotona. Tänään ne lähti kello 10 ulos, kävivät syömässä välillä ja sen jälkeen ei ole näkynyt. Soittivat olevansa parin kilsan päässä pelaamassa futista serkkujensa kanssa urheilukentällä. Ikää pojilla 11 ja 13.

Taputapu.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:ta, toisaalta myös ap:n lapsia. Itse olin n. 13v kun pelikoneet tulivat ja pelasimme paljon. Olin ujo lapsi ja se, että vanhempi huutaa kurkkusuorana, että nyt ulos siitä jne, ei ole kauhean kannustavaa, jos jännittää mennä ulos yksin, etkä tiedä  mitä tehdä siellä ulkona. 

Eli en kannata pakottamista, saa lapset vain inhoamaan ulkoilua. Mutta tuntirajat pelaamiseen, viikolla esim saa pelata 2h per päivä ja viikonloppuna 4h per päivä. Lisää peliaikaa voi "ostaa" tekemällä kotitöitä, esim tiskit 30min lisää.

Ja sitten jotain muuta tekemistä tilalle. Ei vain käskyä mennä ulos, ei teini tms isompi lapsi siellä mitään osaa tehdä, jos ei ole kaverin kanssa sovittu.

Eivät ne 80-luvun pelit niin ihmeellisiä olleet, että ne olisivat koukuttaneet täysin syövereihinsä. Ne olivat paljon lyhytjaksoisempia ja hidastempoisempia. Lisäksi 80-luvulla kyllä oli ulkona tekemistä ja kavereita, ainakin meidän kulmilla, vaikka välillä pihan lapset oltiinkin välillä jonkun kotona pelaamassa. Joku urheilu-, avaruus- tai rallipeli tai pacman ei jaksanut kiinnostaa joka päivä aamusta iltaan. 

Taisin olla yksinkertainen lapsi mutta minä

pelasin niitä yksinkertaisia pelejä kaikki päivät, aina alusta ja loppuun saakka ja taas alusta ..

Että kyllä ne koukutti silloin 80-luvullakin.

En muista vanhempieni koskaan kieltävän pelaamista, ja minusta kasvoi ihan tavallinen aikuinen - en ole peliriippuvainen :)

Vierailija kirjoitti:

Taisin olla yksinkertainen lapsi mutta minä

pelasin niitä yksinkertaisia pelejä kaikki päivät, aina alusta ja loppuun saakka ja taas alusta ..

Että kyllä ne koukutti silloin 80-luvullakin.

En muista vanhempieni koskaan kieltävän pelaamista, ja minusta kasvoi ihan tavallinen aikuinen - en ole peliriippuvainen :)

Eihän niissä ollut mitään alkua tai loppua siinä mielessä kuin jossain tasohyppelyissä. 

Pistä ne pelaamaan Pokemon Gota niin lähtevät mielellään ulos! :)

Oletteko kokeilleet muita liikuntamuotoja kuin lenkkeilyä?

Ihan oikeasti, pelaaminen kiinnostaa vain koska he eivät muuta tee. Itsellä meni hermo myöskin lapsilla pelien kanssa ja kielsin kokonaan muutamaksi päiväksi. Pari tylsää päivää siinä oli, mutta kun se pelaaminen ei ole enää vaihtoehto, kyllä lapsetkin vähitellen alkaa miettiä vaihtoehtoja tylsyydelle. Nyt käyvät kavereiden kanssa ulkona, pelailevat siellä, leikkivät, kaikenlaista mitä vain keksivät! Nykyään pelaaminen on vain yksi harrastus muiden joukossa (jota rajoitetaan kylläkin). Niin ja varsinkin nuorin lapsi reagoi voimakkaasti kun pelit otettiin pois, joten kyllä oli jo pahasti koukussa...