Naiset, teidän ehkä kannattaisi tietää pari asiaa miesten inttiin liittyen
Naiset, en ole varma, ovatko nämä asiat teille selviä jo ennestään, mutta intin joku aikaa sitten käyneenä miehenä ajattelin kuitenkin nämä teille kertoa.
Tiesittekö naiset, että kun olette esim. kaupungilla liikkumassa ja teidän ohitsenne ajaa bussi joka on täynnä inttipoikia, niin mitä ajattelette siitä, että olette juuri sillä hetkellä bussilastillisen inttipoikia katseiden, ulkonäön kommentoinnin ja fantasioiden kohteena? Joskus se ei jää pelkkään katseluun. Ihan minunkin inttiaikana joskus koko bussillinen inttipoikia saattoi vilkuttaa sille kauniille naiselle siellä kadulla, kun ohi ajettiin. Jos nainen sattui vilkuttamaan takaisin, koko bussi räjähti silloin miehiseen nauruun.
Sitten on vielä toinen asia, koskee erityisesti varattuja naisia. En haluaisi tuottaa teille pettymystä, mutta valitettavasti melkoisen moni varattu inttipoika pettää tai vähintäänkin katselee ja viestittelee toisten naisten kanssa. Nämä ovat vain sellaisia asioita, jotka jäävät palveluksen päätyttyä sinne inttikokemuksiin ja muistoihin, eikä niistä koskaan kerrota, eikä niitä muistella. Nämä naiset ovat usein joko naispuolisia varusmiehiä tai sitten iltavapailla tavattuja tuttavuuksia. Mutta naiset, yrittäkää nyt ymmärtää se, että inttipojat eivät välttämättä viikkoihin näe siellä mitään muita, kuin rujoja palvelustovereitaan, eivät siis ainuttakaan naista, ja kun palvelus on raskasta päivästä toiseen, että silloin alkaa vähän vähemmänkin viehättävä nainen näyttämään kauniilta. Eli älkää ottako sitä niin vakavasti, jos miehen huomio sattuu palveluksen aikana keskittymään toiseen naiseen tai sattuu jopa pieni hairahdus. Eivät ne ole vakavia asioita.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin aikoinaan kasarmialueella toimistotöissä. Nauratti, kun monesti pojat vislailivat minun viisikymppisen perään, kun kävelin ulkona. Ajattelin aina, että nyt on huoltojoukkojen pojilta jääneet silmälasit tupaan.
Kuule, ihan rehellisesti kerron, että nainen kuin nainen on kiinnostava kun niitä ei näe pidempään aikaan. Välillä aikanaan joku joutui olemaan viikkoja kiinni, yleensä syynä oma hölmöily josta rangaistiin lomat perumalla, mutta kiinni kuitenkin ja sekös pistää mielikuvituksen liikkeelle.
Olen se joka kirjoitti noista -80 luvun alun kassukokemuksista tuossa aiemmin ja siihen aikaan sanottiin, että kun olet ollut kuukauden ilman lomia niin ottaa eteen kun näkee pelkästään naisten polkupyörän ja aika pitkälle se näin todella on :)
Olen myös työskennellyt persianlahden suunnalla maassa, jossa naiset pukeutuvat sangen peittävästi ja he eivät olleet liike-elämän palveluksessa juuri ollenkaan, poikkeuksena sairaanhoitajina, opettajina ja pankeissa erillisillä liikkeisiin tehdyissä perhe-osastoissa (family section) joihin ei miehillä jotka eivät kulkeneet naisten seurassa ollut mitään asiaa. Näistä olosuhteista johtuen, kun menin sinne niin 4 kuukauteen en nähnyt yhtään naista muuten kuin abaya päällä, hijab hiuksilla ja nigab kasvoilla. Kun sitten vierailin suurlähetystössä ja hieman myöhemmin olin siellä bileissä niin mulla oli piteleminen että ei ollut telttaa housun etumuksissa.
Näin se vain on, sitä on vaikea ymmärtää ennen kuin sen kokee itse :)
Ahaa, tämän takia siis turvapaikanhakijatkin ahdistelevat naisia. Ehkä sen loppuu kunhan tottuvat naisiin.
Vierailija kirjoitti:
Mites, jos siellä bussissa on pari naista suorittamassa asepalvelusta? Nauraako nekin miehekkäästi? Saako ne edes nauraa? Jos ne tykkää naisista?
Eivät uskaltaneet pojatkaan nauraa, jos olin ryhmänjohtajana mukana.
t. res. kers.
Vierailija kirjoitti:
Naiset, en ole varma, ovatko nämä asiat teille selviä jo ennestään, mutta intin joku aikaa sitten käyneenä miehenä ajattelin kuitenkin nämä teille kertoa.
Tiesittekö naiset, että kun olette esim. kaupungilla liikkumassa ja teidän ohitsenne ajaa bussi joka on täynnä inttipoikia, niin mitä ajattelette siitä, että olette juuri sillä hetkellä bussilastillisen inttipoikia katseiden, ulkonäön kommentoinnin ja fantasioiden kohteena? Joskus se ei jää pelkkään katseluun. Ihan minunkin inttiaikana joskus koko bussillinen inttipoikia saattoi vilkuttaa sille kauniille naiselle siellä kadulla, kun ohi ajettiin. Jos nainen sattui vilkuttamaan takaisin, koko bussi räjähti silloin miehiseen nauruun.
Sitten on vielä toinen asia, koskee erityisesti varattuja naisia. En haluaisi tuottaa teille pettymystä, mutta valitettavasti melkoisen moni varattu inttipoika pettää tai vähintäänkin katselee ja viestittelee toisten naisten kanssa. Nämä ovat vain sellaisia asioita, jotka jäävät palveluksen päätyttyä sinne inttikokemuksiin ja muistoihin, eikä niistä koskaan kerrota, eikä niitä muistella. Nämä naiset ovat usein joko naispuolisia varusmiehiä tai sitten iltavapailla tavattuja tuttavuuksia. Mutta naiset, yrittäkää nyt ymmärtää se, että inttipojat eivät välttämättä viikkoihin näe siellä mitään muita, kuin rujoja palvelustovereitaan, eivät siis ainuttakaan naista, ja kun palvelus on raskasta päivästä toiseen, että silloin alkaa vähän vähemmänkin viehättävä nainen näyttämään kauniilta. Eli älkää ottako sitä niin vakavasti, jos miehen huomio sattuu palveluksen aikana keskittymään toiseen naiseen tai sattuu jopa pieni hairahdus. Eivät ne ole vakavia asioita.
Voiko inttipoikia mainostaa miehiksi?
Aika moni inttipoika on vielä kokematonkin.
Että vaikea pitää niin suurina naistenmiehinä että naisen puute olisi yhtäkkiä noin polttava.
Tietty jos siellä on vaikea vetää käteen kun siihen on jo niin tottunut...
Vierailija kirjoitti:
Ei ne armeijan pojat vielä mitään miehiä ole. Poikasia vasta.
Siellä on liki kolmekymppisiäkin miehiä, valmiita lääkäreitä ei mitään poikia. Yli 30 vuotiaita sinne ei oteta, mutta lykkäyksiä voi saada aina 28 vuotiaaksi.
Myös meidän varusmiespappi oli melko vanha, mutta todella lapsellinen. Naisena kun menin inttiin en ollut kutsuntojen kautta tullutta ikäluokkaa montaakaan vuotta vanhempi, mutta kyllä suurin osa palvelukseen samaan aikaan astuneista tuntui todella lapsellisilta.
Tuntuu hirveältä kävellä sankarihautausmaalla ja laskeskella sankarivainajien ikiä.
Käsittämättömän nuoria miehiä sodassa haaskattiin.
Laineen Tuntemattomasta sotilaasta saa ihan väärän käsityksen, kun parikymppisiä poikia näyttelevät aikuiset miehet.
Vierailija kirjoitti:
Asia on ilmeisesti hautunut mielessäsi jo jonkin aikaa.
On hyvä harkita mitä nettiin pistää. Ohjeethan annettiin että ei pitäisi julkaista netissä mitään mitä ei voisi laittaa Hesarin etusivulle. Tämä linjaus näkyy hyvin näissä aloituksissa.
Vierailija kirjoitti:
Kerran teininä pyöräilin maantienlaitaa ja ohi ajoi varusmiehiä täynnä oleva bussi. Juu, kyllä huomasin, että käännyttiin katsomaan, joten kertomasi ei ollut mitään uutta. Ja kyllä jokainen nainen tietää, mistä bussillinen teinipoikia puhuu.
Teineillä nuo seurustelusuhteet ei useinkaan ole kovin vakavia, joten ne jotka ei ole uskollisia siviilissä ei ole intissäkään. Ei tuossakaan ole mitään uutta.
Sinä nyt olet niin nuori, että luulet tietäväsi jotain, mitä naiset eivät tiedä. Puuttuu vain paljastus, että nykynuoret ovat keksineet seksin.
Tämä se minuakin aina niin naurattaa.
Että kaikki aiemmat sukupolvet ovat harrastaneet seksiä pimeässä peiton alla mutta NYKYnuoret ne osaa/ uskaltaa vähän muutakin, heh heh.
Pakko kuitenkin tunnustaa että esim omat vanhemmat ovat todennäköisesti ainakin jonkun kerran sitä tehneet, tai ei välttämättä, onhan koeputkihedelmöitys ollut olemassa jostain 80- luvulta asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko palstamammat eivät osaa siis kasvattaa niitä kakaroitaan, tai sitten tämän päivän "pojat" ovat vähintään yhtä urpoja kuin palstamammatkin.
Itse kävin armeijan 2002 , ja silloin meno ei ainakaan ollut lähelläkään aloittajan kuvausta vastaavaa.
Sano nyt toki, että teillä ei varmaan ollut armeijassa edes aikuisviihdelehtiäkään? Meillä oli, ensimmäisestä lomasta alkaen, kun osa varusmiehistä alkoi tuoda niitä. Joka paikastahan niitä sitten löytyi. Vessastakin löytyi kerran kahden tai kolmen lehden nippu, kun joku oli ilmeisesti vessalukemista halunnut. Lehtiä löytyi myös armeijan päivystäjän pöydältä ja vaikka mistä.
Mietittiin vielä lopussa, että olisiko osa lehdistä pitänyt jättää seuraavalle saapumiserälle tuliaisisksi ja heidän ratokseen sinne.
-AP
Höpönlöpön. Palstamamma laittaa nyt koneen kiinni ja miettii jatkossa parempia provoja.
Usko mitä haluat. Meillä oli kuitenkin intissä aikuisviihdelehtiä.
Jos vähän viitsisit googlata, niin huomaisit, että pornolehdet intissä eivät todellakaan ole mikään harvinaisuus. Löytyy juttua mm. siitä, että ainakin osalta varusmiehistä ollaan voitu lehtiä takavarikoida.
-AP
Kuulepas Marjatta 50v, sitä pornoa pystyy katsomaan kyllä niistä älypuhelimistakin, luulen että tämän päivän nuorille miehille pornolehti on yhtä kummallinen kapistus kuin puhelinluettelo tai lankapuhelin.
Kyllä Marjatta 50v. sen oikein hyvin tietää, saattaapa itsekin sitä älypuhelimellaan katsoa.
En tiedä sitten miten Marjatta 70v.
Voi luoja! Mikähän tuon aloituksen poitti oli?
Että sitä onkin tyhmiä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai sekään haittaa, jos tyttöystävä pettää sillä välin kun poika on intissä? Sehän on pikkujuttu sekin.
Niinpä. Kun ei ole nähnyt muutamaan viikkoon sitä omaa 50 kg finninaamaa ja on puutteessa niim esim ne poikaystävän kaverit kelpaa paineenpurkuun.
Eikä niistä tarvi mitään intin jälkeen puhua. Se oli silloin ja nyt on nyt. Ei kannata miehekkäästi nauravien poikien olla pikkumaisia.
Jos mies ei kestä varusmiespalvelusta ilman "hairahduksia" ei sillä kyllä sitten tee yhtään mitään. Yksi tärkeimpiä ominaisuuksia miehessä on itsekuri, jos tämä puuttuu niin luuseri keikkuu kuilun partaalla koko elämänsä. Siinä on vähän hankala oman elämänsä imperiumia rakentaa kun alapää johtaa ja yksi hekuma saattaa tuhota avioliiton, työpaikan, asiakassuhteen ja kaverit. Kyllä se on onneton tumpelo mies jolla ei ole rautaista itsekuria.
Selvästi lapsuus ongelmia apllä terapiaan tarvitsee mennä. Ihmelääke terapia pelastaa kaikki! Palvokaamme terapeutteja! He hoitavat kaikki "juurisyy ongelmat".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva enää miehenä käy inttiä.
Se on sääli, nimittäin moni ei tajua mistä jää paitsi kun ei käy. Useimmilla se syy olla menemättä kun ei ole mikään uskonnollinen tai pasifistinen vakaumus, vaan lähinnä omaan epävarmuuteen kun ei tiedä mitä se on todellisuudessa (kuulopuheisiinhan käymättömät perustavat näkemyksensä ja päätöksensä) ja myös sitä ettei haluta edes kokeilla miten pärjää kun joudutaan pois omalta mukavuusalueeltaan ts. ponnistelemaan ja tekemään jotain sellaista mistä ei ole a) varma pitääkö ja b) pystyykö siihen. Yleisin peruste käymättömyydelle on mihin olen itse törmännyt, että a) kun ei ole pakko niin ei mennä ja b) se on typerä/lapsellinen paikka josta ei ole hyötyä.
Mulle näistä käymättömistä, olen heitä tavannut kymmeniä sivareina myöhemmin osasta tullut työpaikalla kolleegoitakin, on tullut selvä kuva edellisen kappaleen mukaisista kertomuksista joita on kahvipöytä ja muissa keskusteluissa tullut parinkymmenen vuoden aikana esille. Osa on ihan mukavia ja hyviä tyyppejä muuten, mutta jotenkin musta heillä on tuossa sellainen sokea piste, että eivät oikein ole täysin aikuisia olleet kun ovat tuon päätöksen tehneet. Osa näistä keskusteluista on lähtenyt kun olen kuunnellut kun hieman minua nuoremmat kaverit puhuvat pelaavansa counterstrikea tms. sotapeliä ja siinä on sitten tullut puheeksi, että mikä on oma aselajinsa niin ovat todenneet että eivät ole käyneet inttiä ... en oikein tiedä mitä näistä kavereista ajattelisi (ehkä on paremi etten sano ääneen ainakaan heidän kuullen). Toisekseen näistä kavereista monella tuntuu olevan asenne, että kovan paikan tullen he eivät aio osallistua Suomen puolustamiseen mitenkään, ei kuulemma kosketa asia mitenkään ... <eh>.
En itse koe olevani mitenkään erityisen maanpuolustushenkinen, koe olevani erityisen isänmaallinen, mutta tarpeen tullen vaikka olenkin jo varareservin I luokassa (50-60v), mutta jos palvelukseen määrätään niin lähden ja hoidan hommani niin hyvin kuin osaan. Viimeisen kertauksen kävin -05, ihan positiivisella mielellä.
Minä olen käynyt armeijan 90 luvun lopulla ja erosin reservistä 2016 nyt jos pääsisin takaisin 90 luvulle en ikipäivänä menisi siihen aivottomien aivopesulaan. Armeija ei tee pojista miehiä vaa tappaa pojista kaiken sen mikä pojasta tekee miehen. Mies ei seiso kenenkään edessä asennossa, käsi lipassa ja huuda kyllä herra eikä vastaanota huutamalla annettuja käskyjä, täysin aivopesty tuote toimii noin. Kun sanovat että onpas se matti kasvanut armeijassa, ei se mitään kasvanut ole, robotti siitä on tehty.
Vierailija kirjoitti:
Oon pettynyt. Odotin jotain jänniä homojuttuja. :(
Sama
Ei ne armeijan pojat vielä mitään miehiä ole. Poikasia vasta.