Käytin koko nuoruuteni hukkaan, en kestä :(

Sinä OLET nuori. Nuoruutta on jäljellä vielä 7 vuotta. Nyt, elä. Sen jälkeen voi sitten miettiä vakiintumista, jos kiinnostaa. Älä missään nimessä jämähdä paikallesi siksi että muka pitäisi.

Höpö höpö,ryhdistäydy,elä tätä päivääsi  ja lakkaa murehtimasta menneitä.Siinä ohje. Ei muuten ole mitään 'paatunutta arkea' (on vain paatuneita rikollisia)

Taidat olla nyt siinä parhaassa iässä... Itse en ainakaan kauhean lämmöllä muistele ikävuosia 20-26, silloin oli vielä nuori ja tyhmä. :D Kun järki alkoi hiljalleen löytyä, oli se nuoruuskin hauskempaa :) Ei miettinyt enää, mitä muut ajattelevat ja uskalsi paljon enemmän. Oli rahaakin, kun taloustilanne oli vähän vakiintunut.

Sulla on vielä koko elämä aikaa, mitä valitat? Ehkä nyt tuntuu, että olet vanha, mutta et ole. Itsekin opiskelin väärän alan, menin naimisiin väärän miehen kanssa, ostin asunnon josta en pidä ja hankin lapsen liian nuorena. Nyt olen 30, opiskelen, asun opiskelija-asunnossa lapsen kanssa ja hyvin menee! Olen onnellinen, kaikki muu on turhaa.

Sama kokemus ja tunnelmat, paitsi että olen jo 30 v. Tuntuu että kaikki mahdollisuudet on mennyt jo. Nuorille ja nuorille aikuisille on tosi paljon kaikkea toimintaa, ilmaisia kursseja, mahdollisuuksia päästä maailmalle tekemään mielenkiintoisia asioita. Harmi vaan että aikanaan olin liian ahdistunut, masentunut, pakko-oireinen ja sosiaalisen fobian vallassa voidakseni tarttua noihin mahdollisuuksiin. Nyt minun rajataan jo ikäni puolesta niiden ulkopuolelle.

En minäkään ole elänyt nuoruuttani. Vasta vähän aikaa sitten aloin käymään terapiassa ja vasta nyt, 27-vuotiaana alan ymmärtämään vääristynyttä ajatusmaailmaani joka mulla on ollut jo vuosia. Mä elän nyt sitä aikaa mitä moni on elänyt sillon 15-18 vuotiaana, sekoilua miesten kanssa, irtosuhteita, juomista, huumeita ym.

Jos olet neitsyt ja veiläpä mies niin voit sanoa hyvästit elämänlaadulle tuossa vaiheessa.

Itselläni parantuminen lapsuuden traumoista ja pahoinpitelyistä kesti 35 vuoteen asti. Sinä sentään selvisit nopeammin.

Minä taas rellestin nuoruuteni typeränä ja tietämättömänä. Nyt omaan melko hyvän yleissivistyksen ja kadun sitä etten kehittänyt itseäni henkisesti nuoresta asti. Toisaalta tämä elämä on muokannut minusta tämmöisen ja olen varmasti oppinut yhtä sun toista, esim hävettävien typeryyksien tekemisestä.

Sinulla on ollut erilainen nuoruus ja se on tehnyt sinusta sennihmisen joka olet nyt. Kaikenlaiset vastoinkäymiset vahvistavat ihmistä ja tekevät tästä paljon persoonallisemman. The Dark Knight Rises -elokuvassakin se tyttö onnistui vahvuutensa ansiosta pääsemään sieltä vankiluolasta pakoon, sillä hän oli kasvanut kurjuudessa. Olen kiitollinen että olet saanut nähdä elämän kurjan puolen! Tietämättömät ja pinnalliset ihmiset eivät tiedä tuostaopetravaisesta puolesta mitään.

Ap. Ne traumat vaikuttaa varmaa vielä pitkään. Sä elät kuitenkin Omaa elämääsi aikuisena ja muut ei sitä enää määrittele. Mullakin on sama juttu, nuoruus meni sumussa. Se oli mun elämää silti. Sellainen unelmien elämä on harhaa, todellisuudessa elämässä on vaikeita asioita, mutta ei elämä siihen lopu. Nuoruus ei aina ole elämän parasta aikaa, ehkä sitä onkin vaikka vanhuus?

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu ettei elämässä ole mitään järkeä. Olen nyt 28v ja koko nuoruuteni parannuin traumaattisesta lapsuudesta. Sairastuin vakavasti mieleltäni ja vasta nyt olen käsitellyt elämäni siihen kuntoon, että voisin oikeasti alkaa elää eikä elämäni ole enää silkkaa tuskaa. Mutta nyt olen näin vanha ja täysin nollissa - ei koulutusta, ei ystäviä, ei perhettä, ei mitään. Olisinpa edes nuori ja kaunis vielä... Haluaisin vain elää nuoruutta, mennä ja kokea, olla epävarma "luvan kanssa". En halua paatunutta arkea, en vielä.

Älä nyt tuhlaa elämääsi menneen murehtimiseen, silloin olisit edelleen menneisyyden vanki. Opiskele itsellesi hyvä ammatti, siinä samalla muukin elämä alkaa sujua. Et ole vielä vanha. Itselläni samanlaisia kokemuksia nuorena. Olen sinua huomattavasti vanhempi  ja voin sanoa, että elämä sujuu, kun en piehtaroi niissä vanhoissa asioissa. Voisti ajatella, että olet oppinutkin jotakin  jotain sellaista mitä kaikki eivät. Käytä se hyödyksesi.  

Ihmiset, älkää luovuttako! Mikään ei estä teitä aloittamasta täyttä elämää nyt, heti, tänään, tältä istumalta! Unohtakaa turhat sosiaaliset normit kuten "olen liian vanha johonkin". Yhteiskunta kuten työkkäri tarjoaa myös apua ura- ja koulutusvalinnoissa. Vähäistä apua, mutta jotain apua kuitenkin kun sitä pyytää. Harrastuksen voi aina aloittaa. Ystäviin voi ottaa yhteyttä. Älkää verratko itseänne toisiin - he eivät ole sinä! Sinä itse olet sinä ja sinä itse ohjaat itseäsi ja teet elämäsi. Mulla on muuttuneet ajatukset radikaalisti sen jälkeen, kun tutustuin termiin "uhriutuminen" ja miten se ilmenee. Olin itse vahvojen traumojen vuoksi jatkuvan uhriutumisen vanki, ja se esti näkemästä että minä itse voin vaikuttaa elämääni. Itsekin traumaattisen lapsuuden kokenut ja 10 vuotta terapiassa, lääkitykset yms. Kyllä mustakin tuntui tuolta jossain vaiheessa, että kaikki on menetetty.. Mutta sitten kognitiivinen terapia lähinnä auttoi eniten, se sai mut liikkeelle ja näkemään, että kaikki ei suinkaan ole paskaa. Mulla on myös semmonen ajatusleikki että "mitähän 70-vuotias minä nyt sanoisi? " (olen 39-v.) Silloin tunnen, että vuosia on jäljellä tolkuttomasti, ja 70-vuotias minä olisi todella pettynyt, jos olisin heittänyt hanskat tiskiin 39-vuotiaana, saatika 28 veenä!

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset, älkää luovuttako! Mikään ei estä teitä aloittamasta täyttä elämää nyt, heti, tänään, tältä istumalta! Unohtakaa turhat sosiaaliset normit kuten "olen liian vanha johonkin". Yhteiskunta kuten työkkäri tarjoaa myös apua ura- ja koulutusvalinnoissa. Vähäistä apua, mutta jotain apua kuitenkin kun sitä pyytää. Harrastuksen voi aina aloittaa. Ystäviin voi ottaa yhteyttä. Älkää verratko itseänne toisiin - he eivät ole sinä! Sinä itse olet sinä ja sinä itse ohjaat itseäsi ja teet elämäsi. Mulla on muuttuneet ajatukset radikaalisti sen jälkeen, kun tutustuin termiin "uhriutuminen" ja miten se ilmenee. Olin itse vahvojen traumojen vuoksi jatkuvan uhriutumisen vanki, ja se esti näkemästä että minä itse voin vaikuttaa elämääni. Itsekin traumaattisen lapsuuden kokenut ja 10 vuotta terapiassa, lääkitykset yms. Kyllä mustakin tuntui tuolta jossain vaiheessa, että kaikki on menetetty.. Mutta sitten kognitiivinen terapia lähinnä auttoi eniten, se sai mut liikkeelle ja näkemään, että kaikki ei suinkaan ole paskaa. Mulla on myös semmonen ajatusleikki että "mitähän 70-vuotias minä nyt sanoisi? " (olen 39-v.) Silloin tunnen, että vuosia on jäljellä tolkuttomasti, ja 70-vuotias minä olisi todella pettynyt, jos olisin heittänyt hanskat tiskiin 39-vuotiaana, saatika 28 veenä!

Kuulostaa kyllä hienolta ja on ihan samaa jota oma terapeutti sanoi, mutta ei tee mitään lievittääkseen sitä häpeää jota tunnen koko maailman etten että en ole tähän mennessä saavuttanut sitä mitä haluaisin ja mitä minulta odotetaan. Se että onnistuu jossain vasta keski-iän jälkeen pelkästään alleviivaa aikaisempien epäonnistumisen syvyyttä. 

Tee niinkun minä. Saman tyylinen tausta jne. Oon muuttamassa ulkomaille ja ikää melkein sun verran.

Tuolla muualla maailmassa.. niin ei se nuoruus tähän ikään lopu. Että pitää hankkia jo rivari ja lapsia ja elää vaan tylsää arkea.

Jos minä uskallan lähteä, uskallat sinäkin.

Olen samassa tilanteessa, tosin sillä erotuksella että paraneminen on vielä kesken ja ikää on pari vuotta enemmän. Kyllä ottaa päähän miettiä asiaa mutta koitankin pitää katseen tulevaisuudessa ja tässä hetkessä ja nauttia elämästä aina kun voin.

Ööh, sähän olet nuori. Sulla on nyt kaksi vaihtoehtoa: joko kärvistelet siellä sängynpohjalla tai sitten alat elää.

Moni ei elä täydellistä nuoruutta. Olet sentään kunnossa nyt 28-vuotiaana, sekin on jotain mitä kaikilla ei ole. Lisäksi villiä nuoruutta riittää monelle kun saa 2-3 vuotta viettää. Harva kai rellestää vuosikymmentä. Ehdit sen verran vielä mennä yössä ;)

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset, älkää luovuttako! Mikään ei estä teitä aloittamasta täyttä elämää nyt, heti, tänään, tältä istumalta! Unohtakaa turhat sosiaaliset normit kuten "olen liian vanha johonkin". Yhteiskunta kuten työkkäri tarjoaa myös apua ura- ja koulutusvalinnoissa. Vähäistä apua, mutta jotain apua kuitenkin kun sitä pyytää. Harrastuksen voi aina aloittaa. Ystäviin voi ottaa yhteyttä. Älkää verratko itseänne toisiin - he eivät ole sinä! Sinä itse olet sinä ja sinä itse ohjaat itseäsi ja teet elämäsi. Mulla on muuttuneet ajatukset radikaalisti sen jälkeen, kun tutustuin termiin "uhriutuminen" ja miten se ilmenee. Olin itse vahvojen traumojen vuoksi jatkuvan uhriutumisen vanki, ja se esti näkemästä että minä itse voin vaikuttaa elämääni. Itsekin traumaattisen lapsuuden kokenut ja 10 vuotta terapiassa, lääkitykset yms. Kyllä mustakin tuntui tuolta jossain vaiheessa, että kaikki on menetetty.. Mutta sitten kognitiivinen terapia lähinnä auttoi eniten, se sai mut liikkeelle ja näkemään, että kaikki ei suinkaan ole paskaa. Mulla on myös semmonen ajatusleikki että "mitähän 70-vuotias minä nyt sanoisi? " (olen 39-v.) Silloin tunnen, että vuosia on jäljellä tolkuttomasti, ja 70-vuotias minä olisi todella pettynyt, jos olisin heittänyt hanskat tiskiin 39-vuotiaana, saatika 28 veenä!

Näin on. Täällä on viisaita vastauksia. Paljon ihmisillä vaikeita kokemuksia. Hieraisin muutaman viestin kohdalla silmiäni, että olenko itse ne kirjoittanut. 

Aloittaja, nyt mietit, mitä eniten arvostat,millaista elämää haluat elää, mitä työtä tehdä jne. Sitten asetat tavoitteita arvojesi suunnassa. Kun olet menossa oikeaan suuntaan, jo se tekee sinut onnellisemmaksi. Jos joku arvostelee valintojasi, siitä ei kannata välittää. Hyvien ystävien kanssa on hyvä pohtia asioita. 

Tutustu monipuolisesti opiskelumahdollisuuksiin. Tässä ajassa yksi hyvä puoli on se, että opiskelumahdollisuudet ovat niin hyvät. On erilaisia opiskelujärjestelyjä, paljon opintopolkuja. Hienoa on myös saada opiskelukavereita, jotka ovat innostuneita samasta alasta.

Monet opiskelevat nykyään paljon vanhempana kuin sinä. 

Olet nuori myös perheenperustamismielessä. Tutustu ihmisiin avoimin mielin. Kun pidät mielessä sen, mitä itse arvostat elämässä ja elät arvosi todeksi, kohtaat ihmisiä, jotka ovat sinulle sopivia.

Vierailija kirjoitti:

Ööh, sähän olet nuori. Sulla on nyt kaksi vaihtoehtoa: joko kärvistelet siellä sängynpohjalla tai sitten alat elää.

Voi sitä kuollakin, niin ei tarvitse kärvistellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset, älkää luovuttako! Mikään ei estä teitä aloittamasta täyttä elämää nyt, heti, tänään, tältä istumalta! Unohtakaa turhat sosiaaliset normit kuten "olen liian vanha johonkin". Yhteiskunta kuten työkkäri tarjoaa myös apua ura- ja koulutusvalinnoissa. Vähäistä apua, mutta jotain apua kuitenkin kun sitä pyytää. Harrastuksen voi aina aloittaa. Ystäviin voi ottaa yhteyttä. Älkää verratko itseänne toisiin - he eivät ole sinä! Sinä itse olet sinä ja sinä itse ohjaat itseäsi ja teet elämäsi. Mulla on muuttuneet ajatukset radikaalisti sen jälkeen, kun tutustuin termiin "uhriutuminen" ja miten se ilmenee. Olin itse vahvojen traumojen vuoksi jatkuvan uhriutumisen vanki, ja se esti näkemästä että minä itse voin vaikuttaa elämääni. Itsekin traumaattisen lapsuuden kokenut ja 10 vuotta terapiassa, lääkitykset yms. Kyllä mustakin tuntui tuolta jossain vaiheessa, että kaikki on menetetty.. Mutta sitten kognitiivinen terapia lähinnä auttoi eniten, se sai mut liikkeelle ja näkemään, että kaikki ei suinkaan ole paskaa. Mulla on myös semmonen ajatusleikki että "mitähän 70-vuotias minä nyt sanoisi? " (olen 39-v.) Silloin tunnen, että vuosia on jäljellä tolkuttomasti, ja 70-vuotias minä olisi todella pettynyt, jos olisin heittänyt hanskat tiskiin 39-vuotiaana, saatika 28 veenä!

Kuulostaa kyllä hienolta ja on ihan samaa jota oma terapeutti sanoi, mutta ei tee mitään lievittääkseen sitä häpeää jota tunnen koko maailman etten että en ole tähän mennessä saavuttanut sitä mitä haluaisin ja mitä minulta odotetaan. Se että onnistuu jossain vasta keski-iän jälkeen pelkästään alleviivaa aikaisempien epäonnistumisen syvyyttä. 

No kyllä täällä nuorempiakin on, jotka ovat päässeet vaikeuksista yli. Ja se häpeä, tiedän mitä se on. Se on vahingollista itselle, mutta miten sen lopettaisi? En tiedä, ehkä sulla pitää vaan tulla mitta täyteen itsesi ja negatiivisten ajatusten kanssa. Sun oma pää tuottaa sulle sitä häpeää ja pahaa oloa, ja sanoo ettet ole minkään arvoinen, vaikka oikeasti olet! Kuvittele että KUKAAN ei voi tulla sanomaan sinulle mitä tehdä ja että sinä olet lähtökohtaisesti jotenkin huonompi kuin muut, kellään ei ole sitä oikeutta. Sä et ole itse valinnut syntyä tähän maailmaan, mutta nyt sä voit ainakin valita miten tiesi kuljet <3  Mitä 70-vuotias sinä sanoisi nyt sinulle? sanoisiko se että "hyvä vaan ettet usko itseesi, en minäkään usko, vieläkään vaikka olen jo 70! Koko elämäni olen selvinnyt vihaamalla itseäni ja uskomatta itseeni. Ja tiedätkö minkä kaiken olen menettänyt, kun en usko itseeni ja vihaan itseäni. Olen menettänyt kaiken, en ole saanut työtä, en perhettä, kaikkea mitä haluan. Joten älä 28-vuotias sinä ala uskomaan itseesi, jotta voit olla 70-veenä sitten näin itseään vihaava ja onneton kuin minä olen!"  Kuulostaako hyvältä ?