Seksi hävettää
Häpeän seksiä, olen aina hävennyt niin kauan kuin muistan. Tämä on tietenkin vaikeuttanut parisuhteen saamista todella pahasti. En ole halunnut seksiä, ekan kerran suostuin vastahakoisesti siihen 25-vuotiaana puolipakkona jotta voisin saada edes jonkinlaisen suhteen. Koen miehet itsekkäinä mitä seksiin tulee.
Menin yhteen lopulta miehen kanssa, jonka luulin ymmärtävän sitä, että joku saattaa hävetä seksiä niin paljon kuin minä, vaikka itseasiassa aika suhteen alkuvaiheessa mies sössi erään tilanteen, jossa ei ymmärtänyt asiaa ja sain hävetä tilannetta. Pidin häpeäongelmaa kuitenkin omana vikanani, (joka se onkin), mutta luulin miestä kiinnostavan ratkaista sitä kanssani. Että olinkin typerä. Ei mies ole tehnyt suhteemme aikana mitään hyvän seksin (minulle) eteen, eikä varmaan tule tekemäänkään.
Luulin, että mies ei vain tajua minua, mutta nyt on alkanut näyttää sille, että minulla on minun tarpeisiini nähden seksissä itsekäs, tyhmä ja minun tarpeitani ymmärtämätön mies.
En kestä, meillä on lapsia ja tuntuisi väärältä erota tämän takia.
Haluaisin siis häpeästä eroon, mutta en tämän miehen kanssa kyllä pääse, koska mies ei tajua tällaisesta mitään. On varmaan liikaa kuvitella, että minulla voisi olla täällä kohtalotovereita, mutta piti ainakin saada purkautua jonnekin.
Kommentit (182)
Vierailija kirjoitti:
Harmittaa vain, että menee koko elämä ohi huonon seksin parissa. Ensin 40 vuotta koska olin aseksuaali ja nyt siksi, että mies on väärin valittu minulle seksin toimivuuden kannalta.
Ap
Mutta ethän tiedä olisiko se onnistunut kaukoihastuksesikaan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on seksuaalisuuteen liittyvä suuri ongelma, ja olet odottanut että miehesi ratkaisisi sen puolestasi. Se ei ole mahdollista. Tarvitset ammattilaisen apua, ehkä terapiaa. Voit kysyä neuvoa, mijin kääntyä esim. Sexposta.
No sanotaan nyt niin, että lähemmäksikin hyvää seksiä voisi jonkun PUHUVAN, AVOIMEN, KOKEILUNHALUISEN, KIINNOSTUNEEN miehen kanssa päästä. Sexpoon on ihan turha mennä jos yritän senkään avulla nauttia tämän miehen kanssa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan haluaminen.
ApSeksin haluaminen, siis himo, hävettää? MIKSI??
Ehkä sitä ajattelee, ettei tule vastakaikua. Sehän se häpeän ihmisessä synnyttää, jo vaikka ihan vauva häpeää sitä, jos äiti ei katsokaan päin jne.
ApVain sairas ihminen ei ymmärrä ja hyväksy sitä ettei toinen välttämättä halua juuri silloin kuin sinä haluat. Normaalissa parisuhteessa mies kyllä syttyy yleensä aina jos nainen ilmaisee että seksi kiinnostaisi. Enemmäm täällä tunnutaan kitisevän sitä että mies haluaa liian usein.
M
Aivan, eli vahvistat juuri häpeääni.
Ap
Sairautesi tuntuu vaikeuttavan kaikenlaista loogista ajattelua. Psykiatrille.
M
Vierailija kirjoitti:
Miksi noin? Oletko yhden miehen nainen ollut aina, vai onko taustalla ollut pettämistä tms?
Entä, oliko lapsuutesi ihan normaali vai jouduitko katselemaan esimö vanhempiesi seksiä tai jotain muuta erikoista?
4 seksikumppania ja en joutunut.
Ap
No silloinhan vika on miehessä. Vaihda miestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan haluaminen.
ApSeksin haluaminen, siis himo, hävettää? MIKSI??
Ehkä sitä ajattelee, ettei tule vastakaikua. Sehän se häpeän ihmisessä synnyttää, jo vaikka ihan vauva häpeää sitä, jos äiti ei katsokaan päin jne.
ApVain sairas ihminen ei ymmärrä ja hyväksy sitä ettei toinen välttämättä halua juuri silloin kuin sinä haluat. Normaalissa parisuhteessa mies kyllä syttyy yleensä aina jos nainen ilmaisee että seksi kiinnostaisi. Enemmäm täällä tunnutaan kitisevän sitä että mies haluaa liian usein.
M
Aivan, eli vahvistat juuri häpeääni.
ApSairautesi tuntuu vaikeuttavan kaikenlaista loogista ajattelua. Psykiatrille.
M
Minkälaisella logiikalla ja mikä ajattelussani mättää? Avaapa, tai pyydän sinua itseäsi menemään psykiatrille.

Niin varmaan täytyykin. Harmi vain, kun hän on lastemme isä ja muuten hyvä kumppani. Inhottava tilanne.

Pisin seksitön jakso suhteessa meillä on ollut 5 vuotta jos lasten tekoa ei lasketa. Mitenköhän terve tai sairas sä olisit siinä ollutkaan?
Ap
Miehesi ei tehnyt ainuttakaan aloitetta viiteen vuoteen? Etkä sinä? Tai sitten jompi kumpi tai molemmat torjuivat viiden vuoden ajan kaikki aloitteet?
Vaikka parisuhteesta voi saada eheyttäviä kokemuksia, parisuhde ei voi korvata terapiaa. Yleensä se että lähtee suhteeseen niin että odottaa toisen korjaavan omat ongelmansa, on huono tie. Ja tuo puolison vihaaminen siksi ettei hän ole pystynyt tehtävään, joka on terapeuteille ja lääkäreillekin erittäin vaikea.. se on vain yksinkertaisesti väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No silloinhan vika on miehessä. Vaihda miestä?
Niin varmaan täytyykin. Harmi vain, kun hän on lastemme isä ja muuten hyvä kumppani. Inhottava tilanne.
Ap
En usko että miehen vaihtaminen auttaa sinua perimmäiseen ongelmaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan haluaminen.
ApSeksin haluaminen, siis himo, hävettää? MIKSI??
Ehkä sitä ajattelee, ettei tule vastakaikua. Sehän se häpeän ihmisessä synnyttää, jo vaikka ihan vauva häpeää sitä, jos äiti ei katsokaan päin jne.
ApVain sairas ihminen ei ymmärrä ja hyväksy sitä ettei toinen välttämättä halua juuri silloin kuin sinä haluat. Normaalissa parisuhteessa mies kyllä syttyy yleensä aina jos nainen ilmaisee että seksi kiinnostaisi. Enemmäm täällä tunnutaan kitisevän sitä että mies haluaa liian usein.
M
Aivan, eli vahvistat juuri häpeääni.
ApSairautesi tuntuu vaikeuttavan kaikenlaista loogista ajattelua. Psykiatrille.
M
Minkälaisella logiikalla ja mikä ajattelussani mättää? Avaapa, tai pyydän sinua itseäsi menemään psykiatrille.
Ap
Sen kuin pyydät mutta minulla ei ole tarvetta psykiatrille ainakaan sairaalloisen seksin häpeämisen takia. Sinulla on. Toimi. Tällaisten ongelmien ratkaisua varten he ovat olemassa.
M
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan haluaminen.
ApSeksin haluaminen, siis himo, hävettää? MIKSI??
Ehkä sitä ajattelee, ettei tule vastakaikua. Sehän se häpeän ihmisessä synnyttää, jo vaikka ihan vauva häpeää sitä, jos äiti ei katsokaan päin jne.
ApVain sairas ihminen ei ymmärrä ja hyväksy sitä ettei toinen välttämättä halua juuri silloin kuin sinä haluat. Normaalissa parisuhteessa mies kyllä syttyy yleensä aina jos nainen ilmaisee että seksi kiinnostaisi. Enemmäm täällä tunnutaan kitisevän sitä että mies haluaa liian usein.
M
Pisin seksitön jakso suhteessa meillä on ollut 5 vuotta jos lasten tekoa ei lasketa. Mitenköhän terve tai sairas sä olisit siinä ollutkaan?
ApMiehesi ei tehnyt ainuttakaan aloitetta viiteen vuoteen? Etkä sinä? Tai sitten jompi kumpi tai molemmat torjuivat viiden vuoden ajan kaikki aloitteet?
Mies teki joitakin, minä torjuin, koska en halunnut (siinä hetkessä) seksiä. Ei osannut mies vietelläkään sihen...
Ap
Ap alkaa vaikuttaa tyypiltä joka päättäisi ensimmäisen tyydyttävän seksikokemuksensa 70 puukoniskuun :P
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan haluaminen.
ApSeksin haluaminen, siis himo, hävettää? MIKSI??
Ehkä sitä ajattelee, ettei tule vastakaikua. Sehän se häpeän ihmisessä synnyttää, jo vaikka ihan vauva häpeää sitä, jos äiti ei katsokaan päin jne.
ApVain sairas ihminen ei ymmärrä ja hyväksy sitä ettei toinen välttämättä halua juuri silloin kuin sinä haluat. Normaalissa parisuhteessa mies kyllä syttyy yleensä aina jos nainen ilmaisee että seksi kiinnostaisi. Enemmäm täällä tunnutaan kitisevän sitä että mies haluaa liian usein.
M
Aivan, eli vahvistat juuri häpeääni.
ApSairautesi tuntuu vaikeuttavan kaikenlaista loogista ajattelua. Psykiatrille.
M
Minkälaisella logiikalla ja mikä ajattelussani mättää? Avaapa, tai pyydän sinua itseäsi menemään psykiatrille.
ApSen kuin pyydät mutta minulla ei ole tarvetta psykiatrille ainakaan sairaalloisen seksin häpeämisen takia. Sinulla on. Toimi. Tällaisten ongelmien ratkaisua varten he ovat olemassa.
M
Eli et pysty perustelemaan minua epäloogiseksi. Miksi sitten väitit sellaista?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on seksuaalisuuteen liittyvä suuri ongelma, ja olet odottanut että miehesi ratkaisisi sen puolestasi. Se ei ole mahdollista. Tarvitset ammattilaisen apua, ehkä terapiaa. Voit kysyä neuvoa, mijin kääntyä esim. Sexposta.
No sanotaan nyt niin, että lähemmäksikin hyvää seksiä voisi jonkun PUHUVAN, AVOIMEN, KOKEILUNHALUISEN, KIINNOSTUNEEN miehen kanssa päästä. Sexpoon on ihan turha mennä jos yritän senkään avulla nauttia tämän miehen kanssa.
Ap
Kuulostaa siltä, että olet jo päättänyt erota. Ja haluat että me täällä vahvistamme päätöstäsi.
Seksuaaöiterapiassa ja muudsa terapiassa voi käydä yksinkin, ei sen lähtökohdaksi tarvitse ottaa, että pysytte yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan haluaminen.
ApSeksin haluaminen, siis himo, hävettää? MIKSI??
Ehkä sitä ajattelee, ettei tule vastakaikua. Sehän se häpeän ihmisessä synnyttää, jo vaikka ihan vauva häpeää sitä, jos äiti ei katsokaan päin jne.
ApVain sairas ihminen ei ymmärrä ja hyväksy sitä ettei toinen välttämättä halua juuri silloin kuin sinä haluat. Normaalissa parisuhteessa mies kyllä syttyy yleensä aina jos nainen ilmaisee että seksi kiinnostaisi. Enemmäm täällä tunnutaan kitisevän sitä että mies haluaa liian usein.
M
Pisin seksitön jakso suhteessa meillä on ollut 5 vuotta jos lasten tekoa ei lasketa. Mitenköhän terve tai sairas sä olisit siinä ollutkaan?
ApMiehesi ei tehnyt ainuttakaan aloitetta viiteen vuoteen? Etkä sinä? Tai sitten jompi kumpi tai molemmat torjuivat viiden vuoden ajan kaikki aloitteet?
Mies teki joitakin, minä torjuin, koska en halunnut (siinä hetkessä) seksiä. Ei osannut mies vietelläkään sihen...
Ap
No eipä varmaan tee sen miehen paljoa edes vietellä kun kaikki torjutaan ja muutenkin tietää neuroottisen suhtautumisesi seksiin. Tarvitset ammattiapua.
Vierailija kirjoitti:
Ap alkaa vaikuttaa tyypiltä joka päättäisi ensimmäisen tyydyttävän seksikokemuksensa 70 puukoniskuun :P
Täh?? Mitähän siellä sun päässäs oikein liikkuu...? Ei minulla ole yhtäkään tarvetta harrastaa seksiä, jos kumppani sillä hetkellä vituttaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan haluaminen.
ApSeksin haluaminen, siis himo, hävettää? MIKSI??
Ehkä sitä ajattelee, ettei tule vastakaikua. Sehän se häpeän ihmisessä synnyttää, jo vaikka ihan vauva häpeää sitä, jos äiti ei katsokaan päin jne.
ApVain sairas ihminen ei ymmärrä ja hyväksy sitä ettei toinen välttämättä halua juuri silloin kuin sinä haluat. Normaalissa parisuhteessa mies kyllä syttyy yleensä aina jos nainen ilmaisee että seksi kiinnostaisi. Enemmäm täällä tunnutaan kitisevän sitä että mies haluaa liian usein.
M
Pisin seksitön jakso suhteessa meillä on ollut 5 vuotta jos lasten tekoa ei lasketa. Mitenköhän terve tai sairas sä olisit siinä ollutkaan?
ApMiehesi ei tehnyt ainuttakaan aloitetta viiteen vuoteen? Etkä sinä? Tai sitten jompi kumpi tai molemmat torjuivat viiden vuoden ajan kaikki aloitteet?
Mies teki joitakin, minä torjuin, koska en halunnut (siinä hetkessä) seksiä. Ei osannut mies vietelläkään sihen...
ApNo eipä varmaan tee sen miehen paljoa edes vietellä kun kaikki torjutaan ja muutenkin tietää neuroottisen suhtautumisesi seksiin. Tarvitset ammattiapua.
No sanoisi sitten sen ÄÄNEEN. Mutta kyllä seksi kelpaa. Sellainen, josta minä en saa mitään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on seksuaalisuuteen liittyvä suuri ongelma, ja olet odottanut että miehesi ratkaisisi sen puolestasi. Se ei ole mahdollista. Tarvitset ammattilaisen apua, ehkä terapiaa. Voit kysyä neuvoa, mijin kääntyä esim. Sexposta.
No sanotaan nyt niin, että lähemmäksikin hyvää seksiä voisi jonkun PUHUVAN, AVOIMEN, KOKEILUNHALUISEN, KIINNOSTUNEEN miehen kanssa päästä. Sexpoon on ihan turha mennä jos yritän senkään avulla nauttia tämän miehen kanssa.
ApKuulostaa siltä, että olet jo päättänyt erota. Ja haluat että me täällä vahvistamme päätöstäsi.
Seksuaaöiterapiassa ja muudsa terapiassa voi käydä yksinkin, ei sen lähtökohdaksi tarvitse ottaa, että pysytte yhdessä.
No voi toki, mutta aika turhaa, jos en saa seksiä enää ikinä (=löydy kumppania jonka MUUTEN haluaisin).