Olenko tullut "sokeaksi"? Onko mieheni ihan Kamala? :(

Olet ollut liian kiltti ja turhan suvaitsevainen miehesi huonolle käytökselle. Turhaa syyllistät itseäsi, kun et ole pystynyt olemaan parempi ihminen ja esim. siivoamaan miehen standardien mukaan. Uskon, että pärjäisit paremmin ilman miestäsi ja arvelen, että erottuanne tajuaisit miten raskasta elämäsi hänen kanssaan on ollutkaan. Sitä helposti sopeutuu kaikkeen paskaan ja huonoon kohteluun, että alkaa pitämään sitä ihan normaalina. Kyllä ne raha-asiat jotenkin järjestyisi, vaikka nyt ehkä pärjäämisenne huolettaakin.

Ihmisellä on vain yksi elämä, sitä ei kannata haaskata sellaiseen elämään missä voi huonosti tai sellaisen ihmisen kanssa, joka saa sinut tuntemaan itsesi huonoksi tai kurjaksi. Mieluummin sitten yksin (lapsen kanssa) kuin huonossa suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista :)

Katselin ihan huvikseni illalla vielä mahdollisia yksiö/kaksiovuokra-asuntoja, sellaisia joihin voisin kuvitella muuttavan tyttären kanssa. Ajatus tuntuu jotenkin helpottavalta, tulee sellainen lämmin olo itselleni kun mietin, että saisin asua rauhassa tyttäreni kanssa, eikä tarvitsisi miettiä jokaisesta asiasta, että mitähän mies Tästä tykkäisi...

Lisäksi mies ei ole ikinä ollut innokas lähteä yhtään mihinkään kotoa, koska "mitä sieltä tarvii?" . Esimerkiksi markkinoille, Tuurin kyläkauppaan, huvipuistoihin, kävelylle, mihin vain! Varsinkin kutsuttuihin juhliin ei ikinä tule. Minun täytyy aina keksiä tekosyitä miksi hän ei taaskaan päässyt. Ja aina alakuloisena lähden juhliin yksin.

Tiedostan asian, että näin en todellakaan halua elää koko loppuelämäni. Ainoa asia, joka nyt huolettaa eron tullessa on raha. Vaikka työpaikka onkin, yksin hoitaessa kaikkiin menee rahaa enemmän. Enkö ole oikein kärryillä mahdollisista tuista, johon yksinhuoltaja (työtä tekevä) on oikeutettu.

Lapsi joutuisi vaihtaa hoitopaikkaa, sillä itse työskentelen kaksivuorotyössä, sekin vähän jännittää, kuinka tottuu päiväkodissa oloon ilta-aikaan.

Ap

Hienoa! Älä huoli tuosta päivähoidosta, ei ole mikään kamala juttu. Meillä lapsi aina ollut vuorohoidossa ja tosi hyvin toiminut. Muistathan että vaikka eroatte niin isällä on silti oikeus tavata lasta. Voiko luvassa olla huoltajuuskiistaa?

Mies joutuu maksamaan elatusapua ja voit saada asumistukea, riippuen tuloistasi.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut nyt vuoden verran kamalan masentunut olo. Tiedostin sen jo viime kesänä. Meillä on 2-vuotias ihana tytär. Minusta tuntuu, että rakastan selvästi lastani enemmän kuin miestäni (Liekö normaalia), en halua viettää aikaa mieheni kanssa, en innostu mistään hänen kanssaan, innostun asioista, joita saan tehdä ilman häntä... Menen paljon mielummin kaksin tyttäreni kanssa johonkin, kuin yhdessä perheenä, koska mies saa kaikesta tehtyä niin jumalattoman ison ongelman, esim autoon tulee hiekkaa jos olemme rannalla, liikaa ihmisiä liikenteessä, "mennään jo kotiin, Täällä jaksa koko päivää olla!". Yms. Olen luovuttanut. Tuntuu, että olen tullut sokeaksi sille, kuinka huonosti hän minua välillä kohtelee. Esimerkkejä arjesta;

-Hän tulee kotiin, suuttuu jo eteisessä, jos kengät vinossa tai lattialla vähän hiekkaa

-tulee puuskuttamaan kylpyhuoneeseen, kun olen tytön kanssa siellä, aiheutamme kuulemma vielä joskus vesivahingon.

- Minun vastuulla on ruoka, hän ei ole ollut ruoasta vastuussa IKINÄ kuuden vuoden aikana, suuttuu kun mainitsen asiasta.

-kun minä suurin hänelle hänen käytöksestään vakiokommentit "no erotaan sitten, ei ole pakko katsella, etti parempi" ja mököttää, paiskii ovia ja saattaa lähteä ovet paukkuen sanomatta sanaakaan mihinkä on lähdössä (samalla kun 2-vuotias roikkuu hänen lahkeessaan "iskä ei lähde" ja itkee ja huutaa)

-minä ärsytän häntä tahalleni jättämällä esim paitani sängyn päälle, koska paita kuuluu kaappiin

-Flirttailen työkavereiden kanssa (en)

- laukoo monia sovinistisia kommentteja, esim keskustelimme naimisiin menosta yleisellä tasolla, ja kertoi ettei voi ymmärtää naisia, jotka pitävät oman sukunimensä. Eli ei voi sietää, että nainen päättää asioista.

Tässä vain muutama esimerkki.

Olen aivan rikki sisältä, olen kadottanut elämänilon, lihonut 30 kg ylipainoiseksi ja olen koko ajan masentunut :( kerroin miehelleni tunteista ja lähti ovet paukkuen ja ennen sitä sanoi etten ole masentunut, minun täytyy vain ryhdistäytyä ja ruveta huolehtimaan itsestäni. Mutta nyt minusta tuntuu, että olisin oikeasti onnellisempi yksinhuoltajana.

Tuntuu, että minä olen jatkuvasti se alistuva koiranpentu, joka tekee kaikkensa pitääkseen isäntäänsä tyytyväisenä ja tehdä asioita hänen tavallaan ettei tule vaan uutta riitaa...

Ihan kuin minun mieheni; narsisti. Hänkin sanoo, että ärsytän häntä. Että on minun vikani, että hän on äkäinen. Ei muuten pidä paikkaansa. Olin paljon ikävämpi ihminen eksäni kanssa, tän nykyisen narskun kanssa olen kuin hajuton ja mauton: etten tulisi jatkuvasti haukutuksi karjumisen ja kiroilun kera.

Tutustupa narsismin käsitteeseen, todnäk kuvaukset on kuin suoraan sinun elämästäsi.

T.Anni

Älä nyt vain ap luule että se mies tuosta parantaisi tapojaan. Tod. näk. vain pahemmaksi.

Valmistelut kannattaa tehdä huolella. Oma tili toisesta pankista (pikkukylillä voi mies onnistua puhumaan tutut pankkineidit nostoon vaimon tililtä yms.). Siirrä sinne valmiiksi riittävästi rahaa vuokravakuuteen ja muihin kuluihin.

Vuokrasoppari valmiiksi ja sitten pari riskiä sukulaismiestä/työkaveria muuttoavuksi niim ettei tarvitse miehen yrittää mitään estelyitä.

Yhteys lastenvalvojaan ja uusi pk-paikka hakuun. Kyllä se siitä.

Ja jos puhelimeen tulee eron jälkeen uhkaavia viestejä niin säästä ne. Niillä on todistusvoimaa jos sellaista tarvitaan.

Kiitos neuvoista! Varmasti otan Jotkut käyttöön. Nyt on Nämä pari päivää ollut yhtä hullun myllyä pään sisällä. Miehen vanhemmat ovat yöpyneet meillä muutaman yön, sunnuntaina lähtevät. Eli en ole saanut kunnolla juteltua miehen kanssa vielä.

Itse olen myös alkanut pelätä, olisko hänellä jokin persoonallisuushäiriö tai narsismia. Todella hyvin osuu narsismiin, nyt kun oikein luen siitä. :( Ap