Lue keskustelun säännöt.
Avioero kaihertaa neljän vuoden jälkeen
13.07.2016 |
Erosin koska mies juopotteli koko ajan ja teki katoamistemppuja. Yhtälö muuttui hetkeksi kun vauva syntyi ja sitten jälleen paheni. Entisen miehen mielestä naisen paikka on kotona ja kun lähdin viettämään omaa aikaa, mies suuttui ja kosti kahta kauheammin. Erosimme 2012 koska en jaksanut enää enkä halunnut altistaa pientä lasta sille paskalle. Mies saattoi viikonloppuisin ja lomilla hävitä ryyppyreissuille ja tulla aamu kuudelta kotiin huutamaan mitä loisia ja paskoja olemme..Herätti vauvan ja mut karjumalla jonka jälkeen sammui kun vauva alkoi itkeä. Mies ei olisi halunnut erota. Vastentahtoisesti avioero mutta ei lopettanut ryyppäämistä. Kuvioon tuli muut päihteet.
On huono olla edelleen ja huono äiti olo vaikka ratkaisu oli pakko tehdä. Ei auttanut hyvällä eikä pahalla kun alkoholi vei miestä.
Silti asia sattuu vieläkin vuosien jälkeen ja jättänyt syvät arvet lapseen. Mies kosti sillä ettei pidä mitään yhteyttä eikä tapaa lastaan. Hänen uusi avopuolisonsa vihaa meitä ja on kieltänyt miestä olemaan yhteydessä -joko hän tai lapsi ja lapsi hävisi.
Rankkoja vuosia takana kun paljon ikäviä asioita. Näin miehen eilen ohimennen ja hän vain nauroi. En edes katsonut päin koska kotona näen päivittäin mitä rentun hulttiomeininki on aiheuttanut.
Koska tämä kipu hellittää? Koska pystyy hyväksymään että elämä meni näin ja en olisi voinut tehdä toisin? Yritin monta vuotta mutta alkoholistia ei paranneta rakkaudella.
Kommentit (17)
Ole armollinen itseäsi kohtaan. Näet itsekin millainen ex-puoliso oli. Mieti, millaisen vahingon lapsi olisi kärsinyt, jos olisit jatkanut suhdetta. Voisiko lapselle löytää jostain vertaistukea eli toisia lapsia, joilla ei myöskään isää? Vai onko lapseen jääneet arvet enemmän vain omaa kuvitelmaasi? Miten se näkyy käytännössä.
Minullakaan ei toinen vanhemmista pystynyt ottamaan vastuuta vanhemmuudestaan, vaan katosi. Aikuisena olen oppinut kääntämään asian voitoksi: ymmärrän paremmin erilaisia ihmisiä ja heidän heikkouksiaan.
Ole ylpeä kyvystäsi tehdä vaikea ratkaisua ja etsiä parempaa elämään itsellesi. Elämä vain meni näin. Mieti mitä hyvää elämässäsi on nyt. Olet saanut suhteesta myös rakkaan lapsesi ja se on jo suuri voitto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis miten tää miehen juopottelu näkyy kotona edllen?
Mutta mulla ero takana myös miehen alkoholin käytönvuoksi ja nyt mietiskelen olisikohan sittenkin pitänyt vielä yrittää. Harmittaa ihan hirveästi kun lapsilla ei oe nää perhettä ja ikävöin niitä miehen hyviä puolia. Täytyy tehdä kovasti töitä, että muistaisin miten mies ryyppäsi 10 vuotta mun elämää hukkaan ja laiminlöi perhettä ja lapsia tuon ajan. Erosta kolme vuotta ja aika on ilmeisesti kullannut muisot.
"On huono olla edelleen ja huono äiti olo vaikka ratkaisu oli pakko tehdä. Ei auttanut hyvällä eikä pahalla kun alkoholi vei miestä. "
Ethän sinä tehnyt mitään väärää, päinvastoin TEIT PARHAASI. Alkoholille on niin moni miehensä menettänyt, että sitä on ihan turha surra. Enemmänkin taitaa sinua vaivata "epäonnistumisesi". sinun
rakkauden voimasi ei tehnytkään miestä raitista. Voi kuule, niin on moni muukin "epäonnistunut"...
Ihan totta, anna olla. Olet pelastanut itsesi ja lapsesi siitä suosta ja nyt on mentävä vaan eteenpäin. Mutta, ÄLÄ vaan ota uutta "parannettavaa". Tuo naisten hoivavietti on kyllä ihan syvältä!
Nyt sinun on tärkeää pyrkiä antamaan lapselle rakkautta, läheisyyttä, huolenpitoa ja välittämistä.
Lapsen isän kanssa elämänne on vaan huonompaa.
Onko muita läheisiä, jotka voisi olla teidän tukena?
Toivottavasti raskas menneisyys ajan kanssa hellittää.
Nyt teidän on hyvä pyrkiä tekemään elämästä mahdollisimman tasapainoista :)
Katkeruus ja viha ei ole hyväksi, parempi on antaa anteeksi.
Vaikutat rakastavalta vanhemmalta :)
Voimia vanhemmuuteen :)
Tsemppiä ja hyvää kesää!
3 jatkaa. Meillä mies rupes ryyppäämään kun pienin lapsista oli muutaman kuukauden ikäinen. Se oli niitä aikoja kun alkoholin tuonti ulkomailta alkoi halpuutensa vuoksi kiinnostamaan. Että dokaaminen alkoi kun lapset oli tehty. Ei kaikki juopot ole olleet juoppoja koko elämäänsä. Eikä juoppous ala mitenkään äkkiä, niin että tänään ei ole juoppo mutta huomenna on. Juoppous saattaa kehittyä vuosien mittaan eikä sitä heti ymmärrä puolisokaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noinhan se menee, asiat harvoin on mustavalkoisia. Lähes kaikissa suhteissa on jotain hyvääkin jota voi kaivata. Sen lisäksi monesti tuntuu kaipaavan sitä haavetta jonka kumppanista ja yhteiselosta itselleen teki. Monesti miettiin hyviä puolia: olihan kuitenkin, kyllähän me. Ja kun oikeasti pysähtyy miettimään esimerkkejä noista hyvistä jutuista ei niitä löydykään. Minä kävin puhumassa syyllisyyden ja masennuksen pois terapiassa. Lyhytterapia auttoi minulla näkemään oman käyttäytymiseni, tuon ylikasvaneen hoivavietin ja sen älyttömän syyllisyyden asioista joihin en ollut mitenkään syyllinen. Liika kiltteys ei ole itselle hyvästä, tulee poljetuksi. Jokainen tekee sen oman tulevaisuutensa valinnoillaan, vain lapset joutuvat hyväksymään vanhempiensa valinnat. Luulen, että näissä alkoholismi-tapauksissa lapset hyvin harvoin jälkikäteen tulevat syyyttämään kun se aikuisempi vanhempi erosi päihderiippuvasta, päinvastaisia tapauksia olen kuullut paljon (hyvä kun erosit/miksi pilasit lapsuutemme jäämällä hyysäämään sitä juoppoa). Minulla myös vertaisten kanssa juttelu on auttanut, päihderiippuvaisia ja heidän perheitään kun on paljon tässä maassa.
Vierailija kirjoitti:
Siis miten tää miehen juopottelu näkyy kotona edllen?
Mutta mulla ero takana myös miehen alkoholin käytönvuoksi ja nyt mietiskelen olisikohan sittenkin pitänyt vielä yrittää. Harmittaa ihan hirveästi kun lapsilla ei oe nää perhettä ja ikävöin niitä miehen hyviä puolia. Täytyy tehdä kovasti töitä, että muistaisin miten mies ryyppäsi 10 vuotta mun elämää hukkaan ja laiminlöi perhettä ja lapsia tuon ajan. Erosta kolme vuotta ja aika on ilmeisesti kullannut muisot.
Ei olisi kannattanut yrittää. Vaikka itse ex-alkoholiongelmaisen kanssa elänkin. Tai ei kai se vika ihmisestä koskaan lopullisesti lähde.
Koska sinun yrityksesi ovat kuitenkin olleet turhia, ei niillä ole käytännössä mitään vaikutusta juovaan ihmiseen. En minäkään olisi loputtomiin omassa suhteessani pysynyt ellei mies olisi itse tajunnut ja tehnyt päätöstä, että ei juo enää ollenkaan, ei edes lähde kokeilemaan enää, että onnistuuko juomistapojen muutos kohtuukäytöksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista. Alkoi itkettää kun sain kannustavia viestejä ja tukea mikä on mulle paljon vaikka vain viestejä.
Kysyjälle, me oltiin rakastuneita ja mentiin naimisiin sekä tehtiin lapsi, huono itsetunto ollut aina niin en ajatellut että parempaakaan olisi. Kun on kokenut tietynlaista kohtelua niin siihen tottuu ja luulee että epänormaali on tavallista.
Silmät aukeni lapsen syntymän myötä kun ies ei parantanut tapojaanja teki törkeitä juttuja.
Miehen kaltoinkohtelu näkyy lapsessa siten, ettälapsi on vilkas eikä osaa säädellä tunteitaan. Muu onkin varmasti omaa kuvitelmaani, mikä hyvä pointti.
Ei enää koskaan juoppoja. Nykyinen elämä on hyvää ja hyviä aikuisia ympärillä. Kun vaan pystyisi päästämään menneet pois mielestä ilman näitä kullattuja kehyksiä.
Lapsesi saattoi saada nuo oireet perinnöllisenä aivorakenteena. Eli ei olisi niiltä välttynyt, vaikka olisitkin eronnut nopeammin.
Hänsai vaan huonot geenit isältään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Trine kirjoitti:
Ihan totta, anna olla. Olet pelastanut itsesi ja lapsesi siitä suosta ja nyt on mentävä vaan eteenpäin. Mutta, ÄLÄ vaan ota uutta "parannettavaa". Tuo naisten hoivavietti on kyllä ihan syvältä!
Mainittakoon, että lähestulkoon kiistattoman teoriani mukaan, mikäli naisten hoivavietti tukahdutetaan eli hommataan kunnollinen mies, on naisten pakko alkaa tyydyttää viettejään hoitamalla joko muita miehiä tai syytämällä rahaa hyväntekeväisyyteen.
Käännä katseesi omaan elämääsi ja tee itsestäsi nyt onnellinen. Turha mennyttä on vatvoa. Keskityt exän ja lapsen elämien miettimiseen liikaa aikaa. Sinulla olisi nyt se aika tehdä itsesi ja lapsesi onnelliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin olisin omaa tekstiäni lukenut. Minäkin erosin alkkiksesta 4 vuotta sitten. Lapsi oli silloin vain 3-vuotias, mutta ehtinyt todistaa pienen elämänsä ajan äidin huonoa oloa ja isän sekoilua. Katoili viikonlopuiksi, ja kun tuli kotiin, haistatti paskat ja uhosi erolla. Krapulassa taas itkua kuinka hän muuttuu ja mä ja lapsi ollaan tärkein.
Vitut se mitään muuttunut. Homma vaan paheni ja paheni. Härskimpiä katoamistemppuja, sopimusten rikkomista (jos piti hoitaa lasta että minä menen töihin), laiminlöi kaiken. Olin hänelle kynnysmatto.
Vasta kun sain kuulla että mies heilastelee avoimesti jonkun toisen naisen kanssa (samalla kun mä olen kotona lapsen kanssa) sain riittävästi syytä lähteä. Mies sekosi erotessa, käänsi kaiken minun syyksi ja menetinkin paljon ystäviä ja koko hänen perheensä katkaisi välit minuun ja lapseen. Mies esiintyy somessa jne hyvänä isänä ja uhrina, kun en anna tavata lasta riittävästi (itse halusi vain joka toinen vkonloppu tapaamiset ja kesällä saisi pitää kuukauden, mutta ei ehdi kuin 1-2 viikkoa). Totuus on että mies on työtön alkoholisti jolla naikkoset vaihtuu. Elämä ihan pielessä, eikä välitä muusta kuin viinasta. Näkee että on onneton ja saan suurta tyydytystä nähdä hänet persaukisena, krapulaisena ja rahattomana, samalla kun oma elämäni lähti eron myötä vain nousuun. Olen kaikesta helvetistä huolimatta säilyttänyt työpaikkani, edennyt uralla, hoitanut kunnialla lapseni ja mahdollistanut lapselle harrastuksia, vaikka yksinhuoltajana rahat on toisinaan tiukalla. maahan poljettu itsetuntoni on tätä nykyä hyvä ja tiedän selviäväni mistä vaan
En ole vihainen erosta, en miehen käytöksestä vaan siitä että kestin tuota kusipäätä niin pitkään. Lapsi on nykyään tuleva tokaluokkalainen, iloinen sellainen ja selviytyjä epävakaasta isästään huolimatta. Ei sinunkaan lapsesi ole pilattu. Tai on, jos teet hänestä ja itsestäsi uhrin. Mikset keskity hyviin asioihin ja puoliin kuten siihen että olet vapaa, sinulla on ihana lapsi, kukaan ei kännissä hauku tai sekoile kotonasi. Voit uhriutua ja jäädä vellomaan tuohon eroon ja paskaan elämänkokemukseen, jos niin päätät tai sitten kääntää homma voitoksi ja olla niin vahva ihminen että otit tuosta opiksesi. Katkeroitua ei kannata, ja itseäni heikkona hetkinä lohdutin sillä että mikä tahansa koettu paska elämässä on sen arvoinen että minulla on ihanin ja rakkain lapsi mitä toivoa voi <3
Hei,
Minulle on käynyt samalla tavalla. eron jälkeen mies ei ole suostunut pitämään lainkaan yhteyttä lapseensa. Olen surrut sitä paljon ja puinut asiaa terapiassa ym. Selvää on että jonkinlaiset arvet biologisen isän poissaolo varmasti lapseen jättää, mutta toisaalta kaikki ihmiset varmasti saavat jonkinlaisia säröjä lapsuudessaan ja elämässään. En usko että särötöntä ihmiselämää on olemassakaan.
Olin tosiaan aivan hajalla aluksi kun kävi selväksi että isä hylkää lapsensa. En olisi ikinä uskonut sitä ex-miehestäni. syvimmän järkytyksen syövereissä oli vaikea nähdä pienelle perheellemme mitään valoisaa tulevaisuutta. Mutta sitten elämä (tai Jumala) yllätti. Joitakin vuosia siinä meni mutta pikkuhiljaa alkoi elämäämme tulla hyviä asioita - ja aktiivisesti itse niitä kohti myös pyrin. Lapseni sai todella upean mieskaverin, jonka kanssa puuhaa kaikenlaista kivaa ja he tapaavat säännöllisesti. Vielä suurempi onnellinen yllätys oli kuitenkin se että itse löysin noin 3 vuoden kuluttua erosta uuden kumppanin josta on myös tullut jonkinlainen isähahmo lapselleni. Uusi kumppanini on lapseton mutta lapsirakas joten uskoisin että tämä on ollut heille vähän sellainen win-win situation; lapseni sai elämäänsä aikuisen miehen ja kumppanini sai elämäänsä lapsen. Ja vaikkei side olekaan biologinen niin onnellisia olemme kaikki tästä käänteestä.
Tsemppiä siis ketjun aloittajalle!! Varmasti sinun ja lapsesikin elämässä vielä tapahtuu paljon sellaisia hyviä asioita joita et nyt surun hetkellä osaa kuvitellakaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi teit juopon kanssa lapsen?
Miksi miehesi teki ilkeän idiootin kanssa lapsen. Samasta syystä varmaan.
Ap, onko sinulla mahdollisuutta hakeutua psykoterapiaan? Kertomasi perusteella tekee tosi pahaa - kun vielä kovien kokemusten, joissa kuitenkin olet selvästi toiminut vastuullisesti ja rohkeasti - pidät itseäsi epäonnistuneena.
-Lääkäritäti
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Alkoi itkettää kun sain kannustavia viestejä ja tukea mikä on mulle paljon vaikka vain viestejä.
Kysyjälle, me oltiin rakastuneita ja mentiin naimisiin sekä tehtiin lapsi, huono itsetunto ollut aina niin en ajatellut että parempaakaan olisi. Kun on kokenut tietynlaista kohtelua niin siihen tottuu ja luulee että epänormaali on tavallista.
Silmät aukeni lapsen syntymän myötä kun ies ei parantanut tapojaanja teki törkeitä juttuja.
Miehen kaltoinkohtelu näkyy lapsessa siten, ettälapsi on vilkas eikä osaa säädellä tunteitaan. Muu onkin varmasti omaa kuvitelmaani, mikä hyvä pointti.Ei enää koskaan juoppoja. Nykyinen elämä on hyvää ja hyviä aikuisia ympärillä. Kun vaan pystyisi päästämään menneet pois mielestä ilman näitä kullattuja kehyksiä.
Jos lapsen reagointi huolestuttaa sinua, voisitko ajatella hakevasi siihen apua neuvolasta tai lastenpsykiatrian poliklinikalta? Vilkkaus ja tunnesäätelyn ongelmat lapsilla on sellaisia joita voidaan tutkia ja tarvittaessa hoitaa. Avun hakeminen varhaisessa vaiheessa kannattaa, mitään et siinä häviä.
-Lääkäritäti
Miksi teit juopon kanssa lapsen?