Miltä ensisynnytys tuntuu?

Vierailija kirjoitti:

Ja heti kun alkaa supparit niin suihkuun ja varaa kaurapusseja joiden päällä istua/tunkea jalköväliin.Mitä rennonpi ja lämpimämpi väliliha,sitä helpompaa.Pyydä saikussakin ennen ensimmäistäkään sisätutkintaa.Ja leuka rennoksi ja laske.rentoudu.Se on niin ihme tunne et vaikea kuvailla..

" supparit " taas yksi sana luetteloon missä on jo " kättäri , naikkari, etupylly, rakkauspakkaus... "

Mun synnytyskipu oli ihan inhimillisesti kestettävää, mutta sainkin hyvän lääkityksen. Alussa petidiiniä ja jonkun ajan päästä ilokaasua. Sitten epiduraalin, kun avautumisvaihe eteni ja sitä lisättiin välillä. Se vei lähes kaiken kivun pois ja sain nukuttuakin muutaman tunnin. Sain myös ponnistusvaiheeseen pudendaalipuudutuksen lisäksi. Ainoa oikeasti kivulias vaihe oli istukan synnytys, sitä jouduttiin irrottamaan mahan päältä painelemalla aika rajusti. Sillon sain enää ilokaasua mutta eipä se auttanut kauheasti.

Verta meni paljon ja olin aika heikkona pari päivää, mutta sain lisäverta mikä paransi oloa nopeasti. Pissan pidätys oli pitkään heikkoa mutta palautui lähes normaaliksi, ihan lievä ponnistusinkontinenssi jäi mutta sen kanssa pystyy elämään.

En osaa verrata kipuja mihinkään ennen kokemaani, mutta niissä oli se ihana puoli, että suurimman osan aikaa kivut menivät aalloissa. Kipu oli aika kovaakin, mutta kun tiesi että se helpottaa minuutin päästä niin se oli psykologisesti helpompi kestää.

Seuraavaankin synnytykseen aion pyytää hyvän lääkityksen. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja heti kun alkaa supparit niin suihkuun ja varaa kaurapusseja joiden päällä istua/tunkea jalköväliin.Mitä rennonpi ja lämpimämpi väliliha,sitä helpompaa.Pyydä saikussakin ennen ensimmäistäkään sisätutkintaa.Ja leuka rennoksi ja laske.rentoudu.Se on niin ihme tunne et vaikea kuvailla..

" supparit " taas yksi sana luetteloon missä on jo " kättäri , naikkari, etupylly, rakkauspakkaus... "

No hyvä että keksit.10 pistettä ja papukaijamerkki.

Vierailija kirjoitti:

Mites tämä sit kirjoitti:

Eikö teitä hävetä kun perseen näkee koko sairaala? Entä jos sattuu oleen tuttavia jotka kommentoivat ahterianne/ kroppaanne?

Mää pyysin etten halua suoraan lähetykseen mutta silti persettäni kuvattiin ja koko tapahtuma näkyi livenä kaikilla sairaalan ruuduilla.

Et ole ollut illanvietoissa sitten lääkäripiireissä :)! Sana leviää on nähty. Tiiä vaikka kuvakin näinä Axl pöivinä jo.

Mulla lääkkeet ja puudutukset sotkivat synnytystä ja veivät vuoroin supistukset pois ja taas lisättiin toista ja kohta annettiin toista.Seuraaviin en ottanut mitään vaan kestin luonnonmukaisilla kivunlievityksillä.Ne menikin paljon paremmin.Viimeiseen sain taas puudutuksen ja olin itse sekaisin ja vauvan työnsin ulos liian nopeasti kun en tuntenut mitään.En voi suositella puudutteita,ainakaan mitään näistä vahvemmista.Ei se ole sellaista kipua josta normaalissa synnytyksessä pitäisi päästä eroon.Mulle ainakin vauvankin terveys merkkaa sen verran,etten halua häneen sellaisia myrkkyjä.

Mut siis eihän näin saa sanoa,huomaa alapeukut.

T.kummastakin kokemusta.

Oliko kenenkään mies mustasukkainen kun toinen mies käpälöi persettänne? Mites tämä?

Jos synnytys voi olla ihana niin mulla oli sellainen. Synnytys käynnistettiin ja olin kuullut et sillon voi tulla kauheet supistukset. Ite kuitenkin pidin käynnistystä hyvänä. Sitä ainetta jonka nimeä en nyt muista lisättiin pikkuhiljaa jolloin pysyin koko ajan "kivun herrana" ja pystyin ennakoimaan kivunlievitykset. Epiduraali on mahtava ja suosittelen sitä. Se vei kaikki kivut eikä ponnistuskaan sattunut.

Se kipu on jotain niin kokonaisvaltaista ja kovaa, etten ollut ikinä kokenut (vaikka luunmurtumakin löytyy menneisyydestä). En tosin saanut epiduraalia. Sen saaneet ovat kertoneet, etteivät kivut kerenneet yltyä todella koviksi. Joten ota epiduraali :) Toinen synnytys olikin helpompi. Koin sitä samaa hirveää kipua vasta synnytyksen loppuvaiheessa.

Noh. Suhtaudun synnyttämiseen ihan positiivisesti mutta kamalaahan se on.

Ekalla kerralla pelkäsin ponnistusvaihetta, syystäkin, se oli ihan hirveää puskea 70min melkein 4kg poikaa ulos. Se tunne on sanoinkuvaamattoman kamala kun vauvan pää syntyy, minun kohdalla siis. Menin paniikkiin.

Sama homma toisella kertaa, ponnistus pelotti ja syystäkin, taas menin paniikkiin kun pää alkoi syntyä, onneksi kauheutta kesti vain 35min.

Mutta mä olen alkanut pelätä ponnistusta vasta siinä vaiheessa kun sen ponnistamisen aloittaminen on ollut käsillä, asian miettimistä olen raskausaikoina ja synnytyksen avautumisvaiheessa vältellyt. Avautumisvaihe mulle on ollut ihan ok, vaikka pitkät (47h eka kerralla, toka 25h). En ole avautunut kuin kolmeen neljään senttiin lähes vuorokauden kestäneillä säännöllisillä supistuksilla ja olen tarvinnut kipulääkettä että alakerta rentoutuu ja kohdunsuu aukeaa. Toissynnyttäjänä minulla oli 24h ssupistuksia mutta vasta kun olin saanut spinaaliin kipulääkettä kohdunsuu aukesi, tunnissa loput 6cm.

Itsellä on jäänyt synnytyksen jälkeiseksi ajaksi trauma tuosta ponnistamisesta ja minulle on jäänyt kovia yhdyntäkipuja jotka johtuvat lantionpohjanlihasten kramppaamisesta, joku lihasmuisti sen aiheuttaa. Ekan jälkeen olin tosi huonona asiasta, mutta nyt tiedän että se taas ajan kanssa helpottaa ja loppuu. Limakalvot on kuulemma tosi hyvässä kunnossa ja en revennyt yhtään, että pää ne krampit aiheuttaa johtuen siitä kamaluudesta.

Ne mantrat "hengitä rauhassa syvään, anna kehon viedä, se tietää tehtävänsä" on ihan täyttää shaissee!! Eka synnytys kesti 4h, supistuksissa ei ollut yhtään väliä enää ekan 30min. jälkeen ja haukoin vain paniikissa henkeä ja pelkäsin, että sydämeni pysähtyy hetkenä minä hyvänsä. En nähnyt enkä kuullut mitään, mietin, että hyvä luoja jos mä en nyt kuole niin mä en synnytä enää koskaan. En tiedä miltä tuntuu, kun joku avaa vatsan moottorisahalla, mutta voisin kuvitella, että juuri siltä miltä synnytykseni tuntui.

Synnytys tuntui upealta!! Olin huoneessa, jossa sai pitää kännykkää jalaitpin ystäville viestejä et vihdoin tää käynnistyy kunnolla, nyt tulee niin tiheesti supistuksia jne. Supistustenaikana kiljuin ja vähän kiroilin, kävelin ja puristin miehen kättä. Välit aina höpöteltiin ja yritin vaan unohtaa missä oon. Ainoo kurja juttu oli, et aloin epäillä itseäni, tuntui, ettei voimat riitä loppuun ponnistaessa, mutta sieltä se vauva vaan sukelsi. Kipu on outoa, hetkittäistä ja vaihtelevaa. Upea kokemus!

No huh huh mitä liioittelua tämä ketju on täynnä. Todellinen kova kipu on sellaista, ettei sitä halua missään nimessä kokea uudestaan. Se on kuin kidutusta. Eli ainakin te monta kakaraa tavarastanne ponnistelleet, älkää valehdelko, hävetkää liioitteluanne!

Otin epiduraalin, koska minulla on alhainen kipukynnys.

Supistukset tuntuivat pahoilta ilmavaivoilta ja vatsanväänteiltä. Olo oli kuin ripulissa paitsi ettei mitään tullut ulos.

Äiti oli kertonut, että synnytyskipu oli paljon pahempi kuin mitä hän oli osannut kuvitella. Selkäänkin sattui hirveästi. Olin siis varautunut, että kokemus voi olla kauhea mutta ohimenevä.

Epiduraali auttoi hyvin. Kipu katosi. Ja se kipu tosiaan tuntui vatsatautikivulta supistusvaiheessa, kuten aiemmin mainitsin.

Selkäkipua en tuntenut missään vaiheessa.

Ilokaasu ei tuntunut miltään eikä vaikuttanut mitenkään.

Jokainen kokee nämä asiat varmaan yksilöllisesti.

joo. kyllä tätä ketjua lukemalla tulee selvemmäksi ja selvemmäksi että ei ole lapsenteko mua varten. kamalia juttuja. mutta ihan mielettömän hienoa, että kerrotte kokemuksistanne. mielestäni synnyttäminen on yksi niistä asioista, joista ei tahdo löytyä rehellisiä juttuja mistään. kaikki on sitä "joo vähän repesin mutta ei se mitään kun vauva on niin ihana". joo varmasti, mutta kyllä mä haluan tietää rehellisesti sen kivun määrän.

Synnytys kesti kaikenkaikkiaan 31h. Kaks yötä pelkästään supisteli helvetillisesti eikä mitään kuitenkaan tapahtunu. Synnytystä yritettiin nopeuttaa kaikella mahollisella ja aina parin tunnin välein lääkäri kävi tekemässä kovakouraisen sisätutkimuksen ja totesi vaan ettei vieläkään kun kahdelle sormelle auki eikä vieläkään voi laittaa epiduraalia. Luulin että kuolen, ensinnäki niihin kipuihin joihin en saanu mitään helpotusta kuin pelkästään jonku lämpögeelityynyn, ja toisesksi siihen etten tietenkään ollut kahteen yöhön nukkunut. Tärisin vaan. Sitte kun viimein päätettiin että epiduraali voidaan laittaa niin synnytys etenikin rytinällä. Ja voi sitä helpotuksen tunnetta kun supistukset tuntuikin enää vain pienenä paineena lantion luissa. Pystyin tunnin verran nukkumaankin. Yhtäkkiä aloin tuntea ihan kamalaa painetta alakerrassa ja luulin että minulla on vessahätä ja hälytin kätilön paikalle. Kätilö katetroi ja teki sisätutkimuksen ja kappas, olinkin jo täydet 10cm auki. Pieni paniikki iski kun tajusin että tässähän pitää alkaa ihan oikeasti synnyttämään kun luulin ettei lapsi synny koskaan. Olin kylläkin niin väsynyt ponnistusvaiheessa että meinasin ihan oikeasti nukahtaa, koska kipujakaan ei ollut. Seurasin vain näytöltä milloin supistaa ja koska pitää ponnistaa. Lopulta lapsi piti vetää imukupilla koska sydänäänet laski ja olin liian väsynyt ponnistamaan. Olin maailman onnellisin (ja väsynein) 9 pisteen pojan äiti. Tekisin koska vain uudestaan vaikka pitkä ja rankka synnytys olikin.

13 tuntia kesti synnytys. Avautumisvaiheessa koin kovimmat kivut, mutta ponnistusvaihe oli kivuton. Kätilö sanoi, että yleensä avautumisvaihe on pahin ja näin se minunkin kohdallani oli. Ei kuitenkaan mitään ylitsepääsemättömiä kipuja ollut, kokisin synnytyksen ilomielin uudestaan, mikäli seuraava synnytys on samanlainen. Kivunlievityksinä Sain kipupiikin x2, kauratyynyn/lämminvesisuihkun alaselkään+jumppapallo, ilokaasua, epiduraali loppuvaiheessa.