Miltä ensisynnytys tuntuu?

Epi-no delphine ja ihan ok. Avautuminen oli kivulias ja kesti pitkään, mutta sellaista se on. Ponnistus paras osuus, 15 min ja 4,2 kg ilman puudutteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja heti kun alkaa supparit niin suihkuun ja varaa kaurapusseja joiden päällä istua/tunkea jalköväliin.Mitä rennonpi ja lämpimämpi väliliha,sitä helpompaa.Pyydä saikussakin ennen ensimmäistäkään sisätutkintaa.Ja leuka rennoksi ja laske.rentoudu.Se on niin ihme tunne et vaikea kuvailla..

Kaurapusseja!!!! Voi luoja kyllä on naurettavaa . Jos minulle olisi joku tarjonnut synnytyksessä kaurapussia niin olisin tunkenut sen tarjoajan sanonko minne.

Epiduraali on ainoa apu ja hullua että sen antamista kitsastellaan.

Minä sain molemmat. Kaurapussi tuntui hyvältä supistusten aikana. Mutta en minä usko että sen tunkeminen erinäisiin synnytykseen liittymättömiin ruumiinaukkoihin olisi ollut missään määrin hyödyllistä...

Vierailija kirjoitti:

Kipua jota ei voi kokemattomalle selittää. Mutta jokainen synnytys on erilainen, toisilla kestää kauemmin kuin toisilla, toisilla on kipeämpi kuin toisilla. Synnyttäminen sattuu, mutta normaalisti se kipu unohtuu ihan saman tien kun saa aarteen syliinsä... Ja useimmat meistä haluaa ihan vapaaehtoisesti synnyttää uudelleenkin, jotkut montakin kertaa. :D

Näin,ei haitannut enää mikään kun se käärö oli sylissä

Jaa laitatte oksitosiinia reiteen?Joo ihan sama!

Jaa pukkaa jälkeiset,joo ihan sama!

Kaikki oli vaan ihanaa vaaleanpunaista(tai sinistä) höttöä!:)

Mun synnytys oli upea kokemus. Molemmat olivat vaikka käynnistettiin. Ekassa supistukset oli kovia kyllä, tuntui samalta kuin kovassa vatsataudissa krampit. Sain hyvät lääkitykset, kaiken mahdollisen ja lopulta ponnistuskin oli todella hienoa, synnytys eteni hyvin ja en kokenut sellaista epätoivoa mitä monet kokevat. Tiedän, että olen onnekas. Laitettiin vain 3 pientä tikkiä ja ei mitään ongelmia jälkeenpäin. Olen palautunut hyvin.

Palaan usein synnytyssaliin muistoissani. Kaksi hienointa kokemusta, mitä elämässäni on. Olen kiitollinen että olen saanut ne kokea.

24 jatkaa vielä. Supistuksia helpotti, kun näytöltä aina näki koska on tulossa niin osasi valmistautua ja vetää ilokaasua pahimman huipun yli.

Mun molemmat synnytykset kesti 4 tuntia alusta loppuun.

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi mihinkää verrata. Mä menin ainakin iha paniikkiin koko synnytyksessä koska musta tuntu et repeen kahtia enkä saa sitä lasta ponnistettua pihalle. Vaikka mulla oliki suht nopee synnytys niin tuntu et se ponnistusvaihe kesti monia tunteja.. en tuu koskaan ymmärtää niitä jotka sanoo ettei se juuri tuntunut paskalla käymistä ihmeellisemmältä. Millaset värkit näillä naisilla on? Vai onko mun kroppa ja sisäelimet sit vaa ainoaa laatuaan??

Minä rentouduin epiduraalin laitosta niin paljo, että avauduin tosí nopeaa ja se puudute kyllä vaikutti mielestäni ponnistusvaiheessakin. Avautumisvaihe oli muutenkin tosi kivulias pitkä ennen puudutetta, joten itse ponnistusvaihe tuntui tosi helpottavalta eikä kivuliaalta.

Synnytykset ovat tosi erilaisia, eikä se värkistä riipu sattuuko ponnistus, vaamn puudutteista ja siitä miten mieli suhteuttaa sen aiempaan kipuun. Minulla tuli repeämiäkin, mutta silti ponnistus oli lähinnä helpottava ja voimia vaativa tilanne - ei kivulias.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kipua jota ei voi kokemattomalle selittää. Mutta jokainen synnytys on erilainen, toisilla kestää kauemmin kuin toisilla, toisilla on kipeämpi kuin toisilla. Synnyttäminen sattuu, mutta normaalisti se kipu unohtuu ihan saman tien kun saa aarteen syliinsä... Ja useimmat meistä haluaa ihan vapaaehtoisesti synnyttää uudelleenkin, jotkut montakin kertaa. :D

Näin,ei haitannut enää mikään kun se käärö oli sylissä

Jaa laitatte oksitosiinia reiteen?Joo ihan sama!

Jaa pukkaa jälkeiset,joo ihan sama!

Kaikki oli vaan ihanaa vaaleanpunaista(tai sinistä) höttöä!:)

Toiset unohtavat, toiset eivät. Minä muistan varsin elävästi supistusten puukoniskut ristiselkään ja synnytyksenjälkeisen kokovartalosäryn, ja nyyttikin on jo 15 täyttänyt :) -8.

Kauhea keskustelu :(

Joo ei, ei minulle mitään vesimelonin/piikkipallon paskantamista, ei repeämiä eikä ulosteinkontinenssia.

T. Synnytyskammon vuoksi vela

Epiduraali heti kun vaan saat. Kovin, kokonaisvaltaisin kipu mitä olen tuntenut, tunne että ahteri repeää. Ei revennyt kummallakaan kerralla; 2 x 4.3 kg. EI jäänyt traumoja, turha näitä on dramatisoida ja aiheuttaa muille kohtuuttomia pelkotiloja. Joillekin jää ongelmia loppuiäksi joka tietty kauheaa, onneksi suurimmalle osalle ei.

Mutta muistakaa naiset ja tytöt se minkä nautinnolla saatte sen kivulla synnytätte!

Mulla oli ilmeisesti aika keskiverto ensisynnytys keston puolesta. Supistukset sattui, mutta niiden välillä oli ihan hyvä olo tosi pitkään. Siinä sit miehen kanssa kiherreltiin jännityksestä - mun mielestä synnyttäminen oli myös tosi hauska kokemus, vaikka helvetin kipeää tekikin. Epiduraalin otin kun en enää jaksanut supistuksia ja oli ihana levätä kivuitta sen keston ajan. Sit taas jaksoi supistuksiakin paremmin. Ponnistusvaihe kesti 45min ja olihan se nyt kamalaa, mut oli niin turvallinen olo et voisin kuvitella et joku äkillinen sisäelimen puhkeaminen tms. olis vähintään yhtä hurjaa. Ja synnytyksen jälkeen ajattelin heti että kyllä tän uudestaankin tekis.

Pelko pois!

Ihan normaali keskikokoisen vauvan helppo ja tavallinen ensisynnytys.

Alkoi päivällä supistuksilla jotka ovat kuin kuukautiskipua muistuttavia vatsakipuaaltoja jonka välissä monta minuuttia ihan täysin kivutonta.

Illansuussa kun supistusten väli oli muistaakseni jotain 5min, lähdettiin sairaalaan.

Siellä ilmoitin heti haluavani epiduraalin, jotta anestesialääkäri osasi varautua piikkiin ajoissa.

Alkuun kuuntelin musiikkia korvanapeilla ja istuin jumppapallon päällä. Otin ilokaasua aina kun tuli supistus. Supistukset alkoivat voimistua, mutta kun välillä oli ihan kivutonta ne ei tuntuneet mahdottoman pahoilta.

Sitten sainkin epiduraalipiikin ja lopusynnytys oli lähes täysin kivuton.

Ponnistin terveen lapsen n. 6 tuntia sairaalaan tulon jälkeen.

Ihanan helposti meni. Olisin voinut tehdä saman vaikka kuinka monta kertaa.

Eikö teitä hävetä kun perseen näkee koko sairaala? Entä jos sattuu oleen tuttavia jotka kommentoivat ahterianne/ kroppaanne?

Mites tämä sit kirjoitti:

Eikö teitä hävetä kun perseen näkee koko sairaala? Entä jos sattuu oleen tuttavia jotka kommentoivat ahterianne/ kroppaanne?

Totta kai hävettää, mun mielestä se haarat auki-kekkuloinnin tuoma nöyryytys ehkä oli jopa pahempaa kuin synnytystuskat, näin ainakin normaalia karvaisemmalla naisella :/

Mites tämä sit kirjoitti:

Eikö teitä hävetä kun perseen näkee koko sairaala? Entä jos sattuu oleen tuttavia jotka kommentoivat ahterianne/ kroppaanne?

Mää pyysin etten halua suoraan lähetykseen mutta silti persettäni kuvattiin ja koko tapahtuma näkyi livenä kaikilla sairaalan ruuduilla.

Kipua ei voi verrata mihinkään! Esikoisen synnytys oli aivan hirveää. Toivoin yhdessä vaiheessa itselleni enää vain nopeaa kuolemaa.

Seuraava lapsi syntyi todella helposti. Synnytys oli lyhyt ja ei tuntunut ummetusta hirveämmältä. Olin kyllä ottanut epiduraalin varmuuden vuoksi, eli siksi en myöskään tuntenut juuri mitään.

Kummallakaan kerralla ei tullut tikkejä tai haavoja ja olin ihan kunnossa heti kun vauva oli syntynyt. Esikoisen synnytyksen kivut kyllä vaivasivat muistoissa tosi pitkään ja siksi olen niin iloinen toisesta helposta synnytyksestä, joka tavallaan lieventää muistoa koko hommasta.

Mites tämä sit kirjoitti:

Eikö teitä hävetä kun perseen näkee koko sairaala? Entä jos sattuu oleen tuttavia jotka kommentoivat ahterianne/ kroppaanne?

Toi on yksi iso asia minkä lapsen saaminen muuttaa. Omaa vartaloaan ei enää häpeä vaan tuntee jonkinlaista ällistynyttä ihailua ja ylpeyttä siitä oma vartalo toimii niin kuin luonto on sen tarkoittanut.

Vartalo kohtuineen ja synnytyskanavineen venyy ja palautuu uskomattoman nopeasti ja tuottaa yhtäkkiä maitoa.

Minua ei hävettänyt mikään.

Tämä on niitä asioita joita tuskin kannattaa etukäteen kauheasti miettiä. Jokainen tuntee kivun eri tavalla. Jos sulla on korkea kipukunnys, todennäköisesti pääset helpommalla. Minun ensisynnytys oli hidas, suorastaan laiska. Hetket ennen ponnistusvaiheen alkamista oli kivuliaimmat, mutta puudutuksen jälkeen en tuntenut enää mitään. Toki sitten kun vauvan pää oli tulossa ulos, tunsin voimakasta venymistä, mutta ei sekään sattunut. Pahimmalta tuntui jälkeisten synnyttäminen ja kun kätilö paineli kohtua. Mulla on kyllä silti ollut pahempaa hammaskipua.

Nooh, eihän se järin mukavaa hommaa ollut mutta hyvin se meni ensisynnyttäjäksi eikä kammoa jäänyt. Menin sairaalaan klo 21 ja vauva oli pihalla klo 05. Synnytys itsessään oli jopa lähes kivuton epiduraalin jälkeen. Ennen sitä meinas tosin taju lähteä niistä supistuksista. Kaamein kohta oli ehdottomasti kuitenkin vauvan pään puskeminen ulos ja uuden supistuksen odottelu siinä samalla kun pää venyttää rööriä, huuuuh. Mutta oikeastaan näin jälkikäteen en edes tarkalleen muista miltä esim. supistukset tuntuivat. Muistan vain, että koko keho tärisi kun supistukset nousivat ja sen ihanan helpotuksen tunteen kun supistus meni pois. Kunnes sama alkoi taas kohta uudelleen...

No kipu ei ehkä ollut pahinta mitä olin tuntenut..Kipu tuntui enemmän sellaiselta tylsältä ja kumealta,ei siis kovaa repivää kipua,muuta kuin ponnistusvaiheessa,kun pää tuli ulos ja repesin aika syvälle.En saanut kivunlievitystä.Pahinta oli ehkä kesto.Synnytystä käynnistettiiin 3 päivää ja neljäntenä päivänä,kun synnytys virallisesti alkoi ,olin jo ihan puhki.Vaikka ponnistin ja ponnistin,nii tuntui lähes mahdottomalta saada vauva ulos.Ponnistusvaihe kesti 1h 40 min ja lapsen syntymän jälkeen ja kivuliaan tikkaamisen jälkeen olo oli kuin maratonin jälkeen.