Pelkään millaisen ongelman miehen ex aiheuttaa
Olemme uusioperhe siis. Meillä ei ole eikä tule yhteisiä lapsia. Miehen lapset 11 ja 12. Minun 8,11 ja 13. Kaksi vanhinta samaa vuosimallia.
Lapset tulevat hyvin juttuun. 11veet ovat olleet ystäviä jo ennen meidän parisuhdetta.
Lapset on vuoroviikoin meillä. Kaikki sujuu kivasti. Alussa haettiin yhteisiä pelisääntöjä ja meidän yhteisen uuden perheen tapaa toimia. Nyt homma ja arki rullaa kivasti.
Exääni minulla hyvät ja läheiset välit. Tulee hyvin juttuun myös nykyisen mieheni kanssa. Tämä on lapsilleni tosi tärkeää. Etenkim 8v ja 13v ovat ilmaisseet asian ääneenkin.
Mutta miehen ex-vaimo... Hän ei ole MISSÄÄN väleissä meidän kanssa. Ei edes sähköpostitse keskustele ex-miehensä kanssa. Lapsia hakiessa tuijottaa kädet puuskassa ikkunassa. Jopa nämä miehen lapset on sanoneet,että äiti on pelottava,kun toimii niin. Eivät sanojensa mukaan uskalla puhua äitinsä luona isästään saati minusta. Kaikki asiat pitää hoitaa lasten kautta. Ihan kaikki. Jopa tämä vuoroviikko asuminen on sovittu lasten kautta.
Mietin mikä ongelma tästä vielä kehkeytyy. Miehen lapset ei varmaan edes täysin uskalla hyväksyä minuakaan,kun tietävät äitinsä vastustavan meidän parisuhdetta.
Miten kuuluisi toimia tälläisessä tilanteessa?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Lastenvalvoja lienee oikeampi paikka kuin tämä.[/quote
Auttaisko se jotenkin asiaa?
Mitä teidän sitten nyt tarvii enempiä pitääkään yhteyttä, jos tapaamiset sujuu edes lasten kautta sopien? Noin isot lapset jo voivatkin olla itse siinä välissä. Ei ainakaan kannata alkaa riitaa haastaa.

Lapset eivät todellakaan ole niin "isoja", että heidän kuuluisi olla välittäjinä tässä. Ei minkäänikäisten lasten kuulu! Lapset stressaantuvat, ahdistuvat jne.
Äidin on sen verran oltava aikuinen, että pystyy lasten asioista puhumaan isän kanssa.
Lastenvalvojasta aloittaisin tilanteen hoitamisen.
Pettämällä aloitettu suhde saa aina kaikissa aikaan pelkästään hyviä ja kunnioittavia viboja. Se kannattaa muistaa.

No kun äiti ei sitä ole niin, ei siinä lastenvalvoja voi käydä käskemässä, että olepas nyt järkevä. Kun asiat kuitenkin hoituvat lasten kautta, niin hyvä edes niin.
Mä antaisin exän mököttää rauhassa. Keskittykää te lapsiin ja perheesenne teidän lähiviikoilla. Lapsilla on positiivinen perhe edes joka toinen viikko. Ja lasten äitiä ei kannata haukkua edes aikuisten kesken. Seinilläkin on korvat. Vaikka lapsi sanoisi itse jotain negatiivista niin älä lähde siihen mukaan ja lietso sitä.
LASU lähivanhemmasta (eli miehen eksästä). Jos ei yhteistyökykyä ala löytymään.
Turha tehdä enempää murheita. Kerran homma luistaa nyt hyvin niin antaa äiteen mököttää.
Kun pienissä piireissä tapahtuu, ei ole ihme, ettei se nainen vielä kykene hyväksymään teidän puuhia. Toivottavasti teidän suhde on alkanut vasta eron jälkeen, vaikka silti se on varmasti tälle äidille paha rasti, kun lapset ovat entuudestaan kavereita.
Olen nähnyt tällaisen tilanteen itsekin ihan läheltä, ei helppoa. Teillå on kaikki hyvin, hänellä ei, joten antakaa aikaa.
Homma tuntuu toimivan. Jos ex ei halua olla tekemisissä niin siihen hänellä on oikeus.
Minusta ei lapsilla ole syytä puhua edes teidän asioista äidilleen eikä äidistään teille. Kun on erottu nii on erottu.
Vierailija kirjoitti:
LASU lähivanhemmasta (eli miehen eksästä). Jos ei yhteistyökykyä ala löytymään.
Miksi pitäisi haastaa riitaa ja etsimällä etsiä ongelmia. Antakaa sen äidin olla ja keskittykää teidän perheeseemme ja onneenne.
Mun mielestä Isä sais nyt pistää Äidin tiukille ja ottaa ohjat käsiin. Kyllä täytyy mököttävä nainen kuriin saada! Oikeesti jos ei muuten, niin lastenvalvojan ym... kautta. Samaa mieltä kuin jo muutama muukin ketjussa sanonu ei lasten kuulu toimia asian välittäjinä vaan aikuisten kuuluu olla aikuisia ja pystyä asiat puhumalla sopimaan. Lapset tosta kärsii vaikka isompia jo onkin.
Siis missä on se ongelma? Jos lasten asiat hoituvat, niin kaikki on hyvin.
Lastenvalvojalla ei ole mitään mahdollisuutta pakottaa exää halailemaan sinua ja kehumaan, miten hyvä olet. Riittää, että lasten asiat sujuvat.
Vierailija kirjoitti:
Mitä teidän sitten nyt tarvii enempiä pitääkään yhteyttä, jos tapaamiset sujuu edes lasten kautta sopien? Noin isot lapset jo voivatkin olla itse siinä välissä. Ei ainakaan kannata alkaa riitaa haastaa.
Tällainen ajattelumalli jos mikä niitä henkisiä haavoja aiheuttaa. Enemmän kuin itse avioero.
Terv. Avioerolapsi, joka oli "tarpeeksi iso" ollakseen siinä välissä
Vierailija kirjoitti:
LASU lähivanhemmasta (eli miehen eksästä). Jos ei yhteistyökykyä ala löytymään.
Kyllä. Tämä on hyvin kuormittava tilanne lapsille. Heistä on nyt kyse, ei siitä, miten olla heidän äidilleen mieliksi.
Herää kyllä ajatus, onko äiti ollenkaan kykenevä lapsiaan huoltamaan.
Vanhemmalta nyt vaan pitää löytyä kykyä neuvotella huoltajuus- ym. asiat exän kanssa, jos huoltaja haluaa olla.
Tämä käyttää lapsia välittäjinä, mikä aiheuttaa heille paljon pahaa oloa. Johan he sanoivat, että äiti pelottaa
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä Isä sais nyt pistää Äidin tiukille ja ottaa ohjat käsiin. Kyllä täytyy mököttävä nainen kuriin saada! Oikeesti jos ei muuten, niin lastenvalvojan ym... kautta. Samaa mieltä kuin jo muutama muukin ketjussa sanonu ei lasten kuulu toimia asian välittäjinä vaan aikuisten kuuluu olla aikuisia ja pystyä asiat puhumalla sopimaan. Lapset tosta kärsii vaikka isompia jo onkin.
Sodan aloittamalla lasten tilanne vaan pahenee. Ap. voitti jo miehen. Hyvä voittaja antaa häviäjänkin selvitä hengissä.
Sossuilla on ihan oikeitakin ongelmia ratkottavina, ei heitä kiinnosta alkaa setvimään jonkun petturipariskunnan uusperhekuvioita.
Vierailija kirjoitti:
Pettämällä aloitettu suhde saa aina kaikissa aikaan pelkästään hyviä ja kunnioittavia viboja. Se kannattaa muistaa.
Voi olla niinkin. Se ei kuitenkaan liity tähän asiaan mitenkään. En ole edes tuntenut tätä nykyistä miestäni,kun he ovat eronneet vaimonsa kanssa.
Mikään taho ei voi pakottaa äitiä olemaan kanssanne tekemisissä. Tiedänpä tapauksen jossa välit olivat vielä tulehtuneemmat ja ulkopuolinen henkilö suoritti lasten vaihdot ja sen sellaiset.
Lastenvalvoja lienee oikeampi paikka kuin tämä.