Entäs sitten kun psykologilla käynti ei autakaan?

Vaihda terapeuttia. Ei kaikki sovi kaikille.

Kannattaa vaihtaa toiseen psykologiin. Niissäkin on laatueroja ja kaikki ei vaan tule juttuun kaikkien kanssa.

Käy psykiatrilla psykologilla on vähemmän lääketieteellistä koulutusta kuin lähihoitajalla.

Aika jännä, mulla taas päinvastainen ongelma: käyn psykiatrilla ja hän kauhistelee ja surkuttelee kaikkea sanomaani, kun itse olisin sitä mieltä että eihän tämä mitään...

Kannattaako siellä sitten käydä? Vaihda toiseen tai ole kokonaan käymättä. Itse kyllästyin merkillisten psykologikokemusten jälkeen niin, että olen visusti välttänyt psykologeja. Lääkkeillä mennään, asiani ja tunteeni käsittelen mieluummin itse ja yksin.

Millä tavalla tämä keskittyy epäolennaisiin asioihin? Jos et vaan itse panosta tarpeeksi?

Harmi! Sano sille paykologillesi, että haluat puhua piip-asiasta tänään, heti kun ovesta menet sisään. Jos 5/10 kerrankin jälkeen tuntuu, ettei toimi, pyydä vaihtoa työntekijältä toiselle. Luinko oikein, arvaan, sulla tosi paha ulkonäköpulma, josta vaikea puhua? Tsemppiä! Ole rohkea, olipa tärkeä asia mikä tahansa.

Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Terapeutit, psykologit, psykiatrit eivät voi kaataa päähäsi. Istu alas ja mieti oma tiesi ulos. Ota vastuuta itsestäsi ja löydät tien.

Kiitos vastauksista, pitää varmaan käydä vielä muutama kerta ja vaihtaa sitten muualle jos tämä ei oikeasti ala yht'äkkiä toimimaan. Ja tuohon epäolennaisuuteen, jos kerron vaikka jostain parin päivän takaisesta riidasta jonkun kanssa ja siitä miten minua inhottaa suuttua välillä pienistäkin asioista, tämä psykologi saattaa vaan nyökytellä ja yrittää vaihtaa puheenaiheen takaisin edelliseen asiaan tai viime kerran asiaan. Ja tuo ulkonäköasiakin saa osakseen vain nyökyttelyä, tuntuu että tämä psykologi ei ihan oikeasti tajua miten paljon itsensä vihaaminen lapsesta asti pilaa elämää.

ap

up

Vaihda psykologia. Mäkin kävin hetken yhdellä ja oli turhaa, vaihdoin toiselle ja asiat alko rullaamaan. Nyt paniikkihäiriö ollu hallinnassa monta vuotta, onneks vaihdoin!

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista, pitää varmaan käydä vielä muutama kerta ja vaihtaa sitten muualle jos tämä ei oikeasti ala yht'äkkiä toimimaan. Ja tuohon epäolennaisuuteen, jos kerron vaikka jostain parin päivän takaisesta riidasta jonkun kanssa ja siitä miten minua inhottaa suuttua välillä pienistäkin asioista, tämä psykologi saattaa vaan nyökytellä ja yrittää vaihtaa puheenaiheen takaisin edelliseen asiaan tai viime kerran asiaan. Ja tuo ulkonäköasiakin saa osakseen vain nyökyttelyä, tuntuu että tämä psykologi ei ihan oikeasti tajua miten paljon itsensä vihaaminen lapsesta asti pilaa elämää.

ap

Vähän samaa kokemusta täälläkin. Luulin että tuo aiheen vaihto kuuluu asiaan, mutta onkohan se sittenkin ammattitaidottomuutta tai henkilön ajattelemattomuutta?

Täytyy kompata muita vastaajia tässä asiassa: vaihda psykologia. Psykologeja on kaikenlaisia ja se tutkinto ei todellakaan takaa mitään, osa on täysin epäpäteviä mihinkään potilastyöhön, esim. tunneälyä ei joiltakin löydy lainkaan, ja joiltain uupuu jopa ihan normaalit sosiaaliset taidot. Onneksi on niitäkin, jotka tuntuvat ymmärtävän ihmistä puolesta sanasta ja olevan täydellisesti samalla aaltopituudella.

Vain silloin voit saada apua ongelmiisi, kun pystyt luottamaan terapeuttiisi/psykologiisi ja koet että hän todella ymmärtää sinua.

t. nimim. kokemusta useista erilaisista mielenterveysalan ammattilaisista

Kävin psykologilla kuusivuotiaasta lähtien kunnes täytin 18. Lopetin omasta tahdosta, koska en kokenut sen auttavan, lisäsi ahdistusta vain enemmän. Olen melkein jo tottunut ajatukseen, että minut on tuomittu huonoon oloon ja elämään.

Jos teillä kerran on käsitys miten psykologin kuuluu reagoida niin teidän johtopäätöksissä on vikaa. Esitän seuraavaa: Kun menette seuraavan kerran vastaanotolle niin lyökää psylologille valmis käsikirjoitus missä on hänen vuorosanansa. Toisaalta taitaa olla sitten turha käydä koko vastaanotolla.

On jotain sairasta siinä että haluaisitte pättää itse psykologin sanomiset.

kokematon_1997 kirjoitti:

Kävin psykologilla kuusivuotiaasta lähtien kunnes täytin 18. Lopetin omasta tahdosta, koska en kokenut sen auttavan, lisäsi ahdistusta vain enemmän. Olen melkein jo tottunut ajatukseen, että minut on tuomittu huonoon oloon ja elämään.

Joo ahdistus ei siellä lähtenyt, tuli vaan tuntemus että on tosi huono-onninen tyyppi ja lähtökohtiensa takia tuomittu olemaan aina tapaus/potilas, ei koskaan tasavertainen oman elämänsä tekijä.

Kuinka pitkään olet käynyt? Mitä odotit? Ihmeparannusta? 

Psykologi ei ole sinun kaverisi eikä terapia ole kaverisuhde, vaan sairauden hoitoa. Se ei ole kivaa. Olet luonut omasta tilanteestasi ja varmaan hyvistä syistä omat skenariosi ja se on ihan ymmärrettävää ja normaalia. Terapeutti näkee sinut laajemmin ja haluaa saattaa sinut tekemisiin asioiden kanssa, joiden takia oikeasti hakeuduit hoitoon. Kyse ei ole mistään ensiavusta vaan parantamisesta. Sinun on suostuttava siihen, muuten et toivu.

Kävin itse depression takia yli neljä vuotta terapiassa kaksi kertaa viikossa. Se oli hurjaa, hirveää ja lopulta valtavan vapauttavaa. Paranin. Terapian päättymisestä on nyt n. 10 vuotta ja olen edelleen terve. 

Tyypit, jotka terapian kohdalla sanovat "käyvänsä juttelemassa ammattiauttajan kanssa" eivät tiedä miten perustavanlaatuisesta hoidosta on kyse. Monet haluavat sääliä, lohtua, äidin, vahvistusta sille että ovat oikeassa ja että heidän ei tarvitse kohdata omia valintojaan. Psykoterapiassa sellaista ei ole kaupan.