Lue keskustelun säännöt.
En pääse ikinä eroon mt-ongelmistani
Cashewpähkinä
10.07.2016 |
Käyn psykologilla, mutta junnaan vain paikoillani sillä en pysty ottamaan vaikeita asioitani puheeksi. Häpeän, ja kun se ei edes riitä että kertoisin ne, vaan niitä pitäisi vielä pystyä sitten käsittelemäänkin että hyötyisin jotakin.
Lapsuudessani on tapahtunut ällöttäviä asioita (en pysty edes anonyymisti kirjoittaa niitä tähän, joten miten ikinä voisin myöntää ne omilla kasvoillani ja ääneen), äitini käytti minuun niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa teini-iässä, 15-16 vuotiaana minua hyväksikäytettiin sekä lopulta raiskattiin. Nuo ovat niitä vanhoja asioita, ja nyt tänä keväänä ystäväni teki itsemurhan, enkä ole pystynyt sitäkään sanomaan, sillä en pystyisi puhua asiasta.
Nyt olen parikymppinen, pahasti syömis- ja ahdistushäiriöinen. Olen ollut laitoshoidossa useita kertoja, mutta nekään eivät poista itse ongelmaa, sillä nämä mt-ongelmani ovat vain seurauksia eivätkä syitä.
Auttaisiko se edes, että sanoisin ääneen nuo tapahtumat? En vain pysty siihen. En pysty alkaa miettimään ja elämään niitä uudelleen sillä suurin tunne on häpeä. Häpeän sitä mitä minulle on tehty ja mitä olen itse tehnyt enkä halua kenenkään ulkopuolisen tietävän niistä.
Ei tässä nyt oikein ole päätä eikä häntää, kunhan sunnuntaiaamun ratoksi puran ahdistustani.
Kommentit (15)
Olisi tosi tärkeää että saisit nuo asiat käsiteltyä ammattilaisen kanssa.
Mitä jos kirjoittaisit asiat paperille jonka antaisit terapeutillesi?
Aurinkoista kesää ja voimia ♡
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On sanottava ääneen ja päästävä eroon häpeästä. Sitten on toivoa
Kirjoita osa niist'ä asioista, joista haluat puhua, vaika paperille ja anna tapaamisen alussa paperi psykologille. Kerro että sinulla on vaikeuksia kertoa asioita ääneen. Hän auttaa sitten sinua tästä eteenpäin.
En tiedä mitä voisin sanoa tai kuinka voisin auttaa, mutta: <3
Mieti, miksi tunnet häpeää tilanteista joissa sinä et ole tehnyt mitään väärää tai nolostuttavaa.
Jospa alkaisit purkamaan kerää tästä päästä? Eli ennen kuin käyt kiinni itse tapahtumiin, pureskele tätä häpeän tunnettasi ja sen syitä.
Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alku aina hankalaa. Siitä voinee aloittaa, että toteaa, ettei pysty puhumaan suuta puhtaaksi. Samaan hengenvetoon voi jatkaa, että terapiaistunto loppuu siltä erää välittömästi, jos niitä ruvetaan väkisin kaivelemaan ja utelemaan.
Auttaisiko sellainen ajatus, että vaikka kipeiden asioiden kertominen nyt on mahdotonta, niin ehkä aika ja etäisyys auttavat sen verran, että niistä joskus pystyy puhumaan? Sekin on sitä ajan parantavaa vaikutusta.
Onko psykologi hyvä, oletteko samalla "aaltopituudella"? Olisiko sinun mahdollista löytää niin hyvä terapeutti, että lopulta uskaltaisit avautua hänelle? Kannattaa testata useampaa. Voitko edes itseksesi miettiä hirveitä asioitasi, vai haluatko vain sulkea ne mielestä? Jos pystyt miettimään niin uskon sinun voivan lopulta kertoa niistä myös hyvälle terapeutille. Mutta kannattaa harkita kenelle avautuu kipeistä henkilökohtaisista asioistaan, hyvä ja luotettava terapeutti on varmasti paras vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko miettinyt, auttaisiko terapeutin vaihtaminen? Kaikkien kanssa kemiat ja luottamus eivät tule yhtä hyvin kuin toisten. Lisäksi taustasi vuoksi (hyväksikäyttö, raiskaus) myös terapeutin sukupuoli voi vaikuttaa sinuun. Esimerkiksi minulla on miespuolinen ystävä, joka on kokenut nuoruudessa valtavaa vuosien kestävää väkivaltaa miesten taholta ja hänen oli vaikeaa puhua näistä toiselle miehelle, mutta naisterapeutille asian kertominen oli helpompaa.
Kirjoita kamalat asiat paperille ja pakota itsesi se antamaan psykologille. Tai sano hänelle, että sulla on tapahtunut sellaisia isoja asioita joista on vaikea puhua, mutta haluaisit puhua kuitenkin. Siitä se pikku hiljaa lähtee purkautumaan. Uskon, että sillä on iso merkitys jos pystyt käsittelemään noita asioita psykologisi kanssa. Nyt olet täysin yksin häpeän kanssa, vaikka et ole ilmeisesti edes tehnyt mitään mistä pitäisi tuntea häpeää!
Kannattaa myös muistaa, että psykologillesi ei varmasti ole mitenkään uusi asia se, että asiakas ottaa useamman tapaamisen jälkeen esille jotain traumaattista, josta on vaikea puhua. Et ole yksin. Kannattaa myös tutustua tämän rouvan tarinaan, netistä löytyy useita haastatteluita. Antaa toivoa siitä, että toivottomatkaan mielenterveystapauksetkaan eivät välttämättä ole toivottomia.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/263501-yli-20-vuotta-psyykepot…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alku aina hankalaa. Siitä voinee aloittaa, että toteaa, ettei pysty puhumaan suuta puhtaaksi. Samaan hengenvetoon voi jatkaa, että terapiaistunto loppuu siltä erää välittömästi, jos niitä ruvetaan väkisin kaivelemaan ja utelemaan.
Auttaisiko sellainen ajatus, että vaikka kipeiden asioiden kertominen nyt on mahdotonta, niin ehkä aika ja etäisyys auttavat sen verran, että niistä joskus pystyy puhumaan? Sekin on sitä ajan parantavaa vaikutusta.
Tuollainen uhkailuasenne / täysikielteisyys puhumista kohtaan ei kyllä auta ap:ta parantumaan.
Kyse ei ollut uhkailusta, vaan realiteettien toteamisesta. Se ei ole uhkailua, jos toteaa, ettei pysty kaivelemaan arkoja asioitaan ja istunto on keskeytettävä, jos sorkitaan liian arkoja asioita. Ja omasta kokemuksesta tiedän, että asiat paranevat vain käsittelemällä niitä. Vaikka ap:tä olisi kohdeltu kuinka kaltoin, mikään ulkopuolinen oikeassaolo ei häntä paranna. Asioita ei ehkä voi käsitellä nopeasti. Voi kulua vuosia ja taas vuosia. Mutta jos arkoja asioitaan ei saa käsiteltyä mitenkään, ei niistä myöskään parane. Ei se paapomalla parane. Terapiasta on hyötyä vain siinä määrin kuin itse panostaa siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muista, että kärsit nyt häpeää vain muiden tekemien vääryyksien takia.
Toivon että saat asiasi paranemaan ajan kanssa, muista että aina jostain löytyy toivoa! Et ole yksin etkä varmasti ainoa jolle niin on käynyt, tähän maailmaan mahtuu monta kohtalotoveria.
Oletko miettinyt tukiryhmää? Ehkä muiden tarinat helpottavat tuskaasi.
Kaikkea hyvää ja lämpimiä kesäpäiviä sinulle.
No miks sitten käyt siellä kun siitä ei oo mitään hyötyä?
Vaihda psykologia.
Harjoittelisin puhumista vaikka soittamalla auttavaan puhelimeen.
Sinne on helppo yleensä avautua kun voi olla anonyymi ja kasvoja ei näe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avautuminen vaikeista asioista on haastavaa. Itse ulkoistin itseni tapahtumista vuosiksi ja koin tunteista ja kokemuksista puhumisen nöyryyttävänä.
Kun vihdoin aloin käsittelemään kunnolla asioita, kirjoitin kymmenen suurta sivua täyteen tekstiä ja itkin. Tein aikajanan tapahtumista ja elämästä ja totesin että aika karuja kokemuksia ja ensimmäistä kertaa näin asiat konkreettisesti ja läheltä ja surin. Surin, itkin ja avauduin lopulta muillekin.
Laskin irti häpeästä enkä enää määrittele itseäni tapahtumien kautta vaan sen kautta millainen ihminen minusta on tullut. Olen hyväsydäminen ja pidän itsestäni.
Tsemppiä sinulle tälle elämäsi tärkeimmälle matkalle. Toivottavasti löydät avaimet auttaa itseäsi, sillä maailma tuolla on avoinna ja on niin paljon hyviä ihmisiä ja hyviä asioita, jotka odottavat sinua <3
Sano ne ääneen. Voit myös kirjoittaa minulle sähköpostia ja kertoa kaikki. Kommentoin mitä olen mieltä. Minulla on ollut oma kamppailuni ja olen selvillä vesillä. Usko alkoi loppua heti toivon jälkeen mutta elossa ollaan ja vankasti!