miten rankaista 2v uhmista- nurkkaan tai jäähylle laittaminen ei tehoa?

esim. jos lapsi heittää ruokaa, sanon: " Syödään kauniisti ja laitetaan ruokaa suuhun." En aloita sillä eillä, jota joku ehdotti. Jätän koko ein huomiotta ja suuntaan koko lapsen tarkkaavaisuuden siihen toimintaan, jota toivon vahvistavani.



Tietysti ääritapauksissa sanon ei, jos toiminta uhkaa jonkun terveyttä tai turvallisuutta, mutta yleisesti ottaen kaikenlaisessa kieltämisessä on tottumisvaikutus ja kiellot eivät kohta enää tunnu missään.

Tahallisen tuhmuuden tekeminen on useimmiten juuri huomion kerjäämistä. Jos hän saa enemmän positiivista huomiota, hänen ei tarvitse hakea sitä tiputtelemalla tavaroita pöydiltä.



Jäähyrangaistus on kuitenkin hyvä silloin, kun todella tuntuu, että lapsi tarvitsee jotain muuta, kuin kehuja teoistaan. Kun näet lapsen tekevän jotain ei-sallittua, kiellä siten, että hän ymmärtää; mene siis lapsen lähelle ja kasvojen tasolle. Sano, että hän joutuu jäähylle jos hän ei lopeta. Pidä ääni jämäkkänä ja anna hänen ymmärtää sinun olevan tosissasi. Jos pahanteko jatkuu, mene lapsen luokse, vie hänet lähellä olevan jäähypaikan luokse ja kerro hänelle lyhyesti miksi hän joutui siihen.



Jos lapsi näkee sinun puuhailevan jotain mukavaa samalla, kun hän joutuu istumaan jäähyllä hän ymmärtää sen kyllä rangaistukseksi.

Mikäli lapsi nousee jäähytuolilta pois ennen kuin sinä annat luvan, nosta hänet takaisin ja taas ja taas ja taas. Jos hän laulelee, se ei haittaa, anna laulella, mutta älä ala juttelemaan tai edes katso häntä hänen tehdessään sitä.



Toinen keino rangaista esimerkiksi tuosta lattialle heittelystä on antaa lapsen itse siivota. Sano hänelle, että olet todella vihainen siitä, että lapsi sotki, etkä voi leikkiä hänen kanssaan tai lukea hänelle kirjaa (tai mitä hän tuolla puuhalla kaipaakaan sinun tekevän) ennenkuin kaikki sotkut on siivottu. Näytä mitä odotat hänen tekevän ja anna hänen siivota. Kun se on tehty, kiitä ja lue sitten se kirja.

Täytyy kokeilla tuota lelujen kaappiin laittoa ja sit toinen rangaistus voisi meillä olla Teletappivideon kieltäminen:o)

Sitä tyttö katsoo aina kun vaan annan luvan- en kuitenkaan joka päivä koska mielestäni TV:tä ei tarttis katsoa kovin paljon.

Mietin vaan tuota että kaipaako lapseni vielä enemmän huomiota minulta:

olen hänen kanssaan päivät kotona ja todellakin leikin, luen ja laulan hänen kanssaan- omia hommia teen illalla tai päikkärien aikaan.

Otan hänet myös mukaan pikku askareisiin jos niitä teen hereilläoloaikana- annan auttaa tiskikoneen ja pesukoneen tyhjennyksessä, tyttö pyyhkii mielellään myös pölyjä.

Kaupassa hän työntää pikku ostoskärryjä.

Kerran viikossa käydään uimahallissa ja toisena päivänä taaperokerhossa sekä ulkoillaan joka päivä.

Voiko olla että lapsi kokee saavansa liian vähän huomiota? Koska kovin paljoa enempää en pysty enää huomiota antamaan.

Ei kai nyt ole tarkoitus että istun koko ajan sentin päässä ja seuraan jokaista liikettä-eikö se nyt ole jo tukahduttavaa?

Ja toisaalta eikö tämä päkäpäisyys kuulu ikään, eihän voi odottaa täydellistä kiltteyttäkään!

Ei oo helppoa tämä vanhemmuus!

Kiitos kuitenkin ideoista. T; AP

Kyselet perusteluja, miksi pari vuotias ei ymmärrä rangaistuksen päälle, mutta ymmärtää mielestäsi palkitsemisen päälle. Palkkio-rankaisu -systeemi ei kaksivuotiaalla vielä ole juurikaan älyllisellä tasolla, ei voi puhua ymmärtämisestä, enemmänkin siitä että hän ehkä pystyy hyvällä hetkellään hillitsemään viettejään, jos panokset ovat tarpeeksi suuret ja mieluisat. Jos kasvatuksessa pelataan rangaistuksilla, niillä lasta on aina vaikeampi ohjailla. Rangaistuksen voima kasvaa lapsen kasvaessa. Pienen lapsen on vaikea mieltää etukäteen seuraamuksia, ellei hän näe jotakin itselleen tuttua ja konkreettista esim karamelliä.

Mielestäni uhmaa ei voi kokonaan välttää, mutta oleellisesti paljon voi tehdä sillä, että toimitaan lapsen kanssa kaiken aikaa. Laitetaan pyykit koneeseen yhdessä, lapsi laittaa koneen päälle, äiti ottaa lapsen itse syliin ennen kuin lapsi pyytää ja pitää siinä sylissään laskematta alas esim jauhelihan paistamisen ajan, juttelee ja loruttelee. Lapsi kyllä saa jossakin vaiheessa tarpeekseen äidin seurasta ja vetäytyy omiin rakentaviin leikkeihinsä.

Olen sitä mieltä, että rankaiseminen on aikuisen epäonnistuminen. Hän rankaisee lasta, koska ei muutakaan osannut tai viitsinyt. Rankaisemisen pitäisi olla ihan vihin viimeinen takaportti. Ei todellakaan miään päivittäin tai edes viikoittain käytössä oleva tapa.

Lasten huomiontarve vaihtelee ja vaikka joka päivä leikittäisiin, laulettaisiin ja luettaisiin, ja otettaisiin mukaan arkiaskareisiin, niin kaikille se ei riitä.



Meidän esikoinen kaipaa seuraa ihan koko ajan, ja nimenomaan intensiivistä, kiinnostavaa ja kiinnostunutta seuraa. Hän haluaa, että äiti/isä opettaa, juttelee ja kaikkien arkiaskareiden teossakin on 150 % läsnä hänen kanssaan. Jos tähän ei pysty (aina ei tietenkään pysty), niin hän alkaa kiukuttelemaan tai läpsimään siskoaan tms. Vaikka hänen huomiontarpeensa on valtava, niin sen pystyy useimmiten tyydyttämään, kun muistaa panostaa siihen. Jos muutaman tunnin olen täysillä hänen kanssaan, niin jossain vaiheessa hän todella leikkii hetken itsekseenkin :-)



Rangaistuksia (aresti, lelut pois) meidän poikaan on kokeiltu (nimenomaan siskon läpsimisen takia) eivätkä ne oikein tepsi, vaan tilanteet on pyrittävä välttämään muistamalla huomioida häntä jatkuvasti.

Lapsi hakkaa lusikalla, haarukalla tai veitsellä pöytää vaikka kielletään: Kysytään häneltä mitä varten lusikka/haarukka/veitsi on? Lapsi osaa jo vastata tähän ja yleensä ruokailu jatkuu normaalisti. Ei siis kohtausta asiasta vaan asiallinen kysymys. Tähän lisäys vielä, että ei äiti/isäkään hakkaa pöytää.



Lapsi heittää tavaroita lattialle: Kerrotaan että tavara menee rikki ja sitten sitä ei enää voi käyttää, se joutuu roskikseen. Tämä tehoaa lelujen osalta. Jos kyseessä jokin muu, kuten yhteen aikaan heitti aina oman servetin lattialle. Tällöin kerron että nyt siitä tuli roska ja laitan lapsen viemään sen roskikseen. En tee asiasta isoa numeroa. Tehoaa parin kerran jälkeen.



Jos sinnittelee vessaan tai nukkumaanmenon kanssa, kysyn että " kantaako äiti vai käveletkö itse" . Yleensä kävelee itse, jos ei niin sitten huudon kanssa kainaloon ja toteutetaan se mitä on sanottukin. Ja kysymyksiä ei toisteta kuin kerran, sitten lapsi jo on oppinut että kanto-operaatio seuraa jos ei itse mene.



Perusperiaatteena em. esimerkeissä on, että uhmatilanteessa lapselle samalla opetetaan oikea toimintamalli, ei siis ensimmäisenä huudeta/kielletä/rähistä. Rauhallisena pysyminen on tärkeää. Ja toisto. Se vaaditaan useita kertoja. Mutta jos jotain uhataan (esim. että kannan jos et kävele) niin se toteutetaan eikä jäädä ihmettelemään ja odottamaan mitä lapsi nyt itse asiassa haluaakaan tehdä.



Emme tarvitse rangaistustuolia, huonetta tms. Lapsi alkaa pikkuhiljaa oppia oikeita tapoja kun on opetettu.



Ja palaamme aina vielä kerran riitatilanteeseen. Keskustelemme siitä, mitä tapahtui ja miksi äiti/isä oli vihainen tai miksi lapsi suuttui äidille/isälle. Lopuksi on halaus ja sovinto. Mutta vasta kun lapsi on rauhoittunut ja toteuttanut sen mitä pitikin (siivonnut jälkensä tms.).