Pahan olon kaataminen toisen niskaan

Kuulostaa rasittavalta.

On. Tuo on yleistä. Erikoista on ettet ole ennen tuollaista kokenut muuallakaan kuin parisuhteessa.

Ei minusta ole oikeutettua mitenkään omaa pahoinvointiaan syytää toisen päälle.   Voi tietenkin kertoa jos oli p -päivä töissä ja että mikä siellä mättää, mutta ei jatkaa riitana.  Pitää vaihtaa kertakaikkiaan työpaikkaa jos on paha olla.  Sehän pilaa koko elämän, jos on joka päivä suunnilleen paha olla töissä jostakin syystä.

Kuulostaa tutulta, mutta kokemus työpaikalta. Kollega pahalla päällä aamupäivän, jos äijä on ryypännyt vklopun tai on tapellut teininsä kanssa. Usein maanantait ovat pahoja päiviä. Iltapäivän lepertelee ja tunnustelee ilmapiiriä muiden suhteen, että onko kaikki ok. Hieman rasittavaa!!!!!!

No ehkä olen sitten viettänyt aikaa jotenkin fiksujen ihmisten kanssa ja eksät olleet fiksuja. En tiedä, mutta en oikeasti ole törmännyt tällaiseen ennen. Miten noissa tilanteissa kannattaisi toimia? Mitä kannattaisi tehdä jotta mies lopettaisi tuon? Ap.

Jatkuu kunnes itse lopetat tavalla tai toisella.  Vaistosin exän vihaisuuden usein jo kun hän oli vasta kotimatkalla.  Hänkin aina väänteli asioita, sain arvuutella mikä oli vikana.  Järjestä näin sinulla on aikaa istua ja keskustella.

No mikä saa ihmisen käyttäytymään noin?

Mun mies tekee aivan samaa+ kääntää kaiken siihen, että minä olen ikävä ja aina pahalla päällä. Ei  Ymmärrä, että hän on se, joka on pahantuulinen. On muutenkin sellainen, jonka lasi on puoliksi tyhjä. Ei todellakaan kivaa.

Vierailija kirjoitti:

No mikä saa ihmisen käyttäytymään noin?

Mä olin ennen tommonen. Välillä nytkin kun oikein ahdistaa, mutta tajuan sentään pyytää anteeksi

Se on kyvyttömyyttä käsitellä omia tunteita omassa päässä ja asettaa rajoja tunteiden ilmaisulle. Mulle ei lapsena kukaan opettanut tällaisia juttuja millään tavalla, koska mun isäni on ap:n miehen kaltainen.

Pääsin käytöksestä irti kun tajusin, että olen muuttumassa isäkseni jota aina olen vähän halveksunut sen käytöksen vuoksi. Ymmärsin, että olen ihan kohtuuton puolisoani kohtaan. Nykyään kun ottaa päähän tai stressaan, mietin, että mun perhe ei ole tehnyt mitään, joka näitä tunteita aiheuttaa. Jos oikein ahdistaa, sanon puolisolle ja lapsille, että äiti tarvii hetken rauhaa, menen vaikka toiseen huoneeseen rauhoittumaan ja pohdin, mitä konkreettista voisin mua ärsyttävälle asialle tehdä. Jos voin tehdä, teen, jos en voi, ajattelen, että tunteet on tunteita, ei niihin tarvi reagoida. Jos tämä ei auta, puran olon vaikka johonkin kännykkäpeliin. Usein ärsytys helpottaa jo sillä, kun hetkeksi pysähtyy miettimään mistä on kyse.

Olen opettanut myös lapsille, että kaikenlaisia tunteita pitää kestää. Saa olla vihainen, mutta sitä ei saa purkaa muihin.

Ap: sun on laitettava rajat sun miehelle, kun se ei itse osaa. Seuraavan kerran kun se alkaa kiukutella, niin sanot sille suoraan, että sun ei tarvi sietää sitä, että hän purkaa tyytymättömyytensä tai stressinsä suhun ja että se ei niitä tunteiden aiheuttajia mihinkään pois. Sitten lähdet pois kotoa tai menet toiseen huoneeseen. Tätä on toistettava niin kauan, että miehen käytös muuttuu. Myötäilemällä tai muuttamalla omaa käytöstäsi miehen mielialoja lepytelläksesi ainoastaan pahennat tilannetta. Tällaisella käytöksellä on tapana vaan pahentua vanhemmiten, joten jos mies ei muutu, kannattaa miettiä haluatko tällaisen henkilön kanssa todella olla parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

No ehkä olen sitten viettänyt aikaa jotenkin fiksujen ihmisten kanssa ja eksät olleet fiksuja. En tiedä, mutta en oikeasti ole törmännyt tällaiseen ennen. Miten noissa tilanteissa kannattaisi toimia? Mitä kannattaisi tehdä jotta mies lopettaisi tuon? Ap.

Et saa toista ihmistä muuttamaan käytöstä, se lähtee aina ihmisen omasta halusta muuttua. Mutta aina kun aloittaa tuon on aloittamasaa toteat vaan rauhallisesti, "sulla taisi olla paha päivä, mutta silti mä en oo sun roskasaavis, johon sen saat vaan kaataa" ja jos jatkaa, pidät vain suusi kiinni ja vaihdat huonetta. Jos seuraa perässä, voit todeta "mä en suostu lähteen riitelyyn mukaan" ja lähdet ulos. Muista avaimet ja vaikka lompakko, käy kahvilla vaikka. Kun alkaa takaisin tullessasi mussuttaan, että lähdet ja jätät yksin, totea "anteeksi, en halua että koet jätetyksi, mutta koska en haluaa riidellä, on parempi olla hetki poissa. Tuun kyllä aina takas"

Tämä vain siinä tapauksessa, jos toinen ei ole riidellessä väkivaltainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ehkä olen sitten viettänyt aikaa jotenkin fiksujen ihmisten kanssa ja eksät olleet fiksuja. En tiedä, mutta en oikeasti ole törmännyt tällaiseen ennen. Miten noissa tilanteissa kannattaisi toimia? Mitä kannattaisi tehdä jotta mies lopettaisi tuon? Ap.

Et saa toista ihmistä muuttamaan käytöstä, se lähtee aina ihmisen omasta halusta muuttua. Mutta aina kun aloittaa tuon on aloittamasaa toteat vaan rauhallisesti, "sulla taisi olla paha päivä, mutta silti mä en oo sun roskasaavis, johon sen saat vaan kaataa" ja jos jatkaa, pidät vain suusi kiinni ja vaihdat huonetta. Jos seuraa perässä, voit todeta "mä en suostu lähteen riitelyyn mukaan" ja lähdet ulos. Muista avaimet ja vaikka lompakko, käy kahvilla vaikka. Kun alkaa takaisin tullessasi mussuttaan, että lähdet ja jätät yksin, totea "anteeksi, en halua että koet jätetyksi, mutta koska en haluaa riidellä, on parempi olla hetki poissa. Tuun kyllä aina takas"

Tämä vain siinä tapauksessa, jos toinen ei ole riidellessä väkivaltainen.

Kuulostaa ihan järkevältä neuvolta. Minunkin mieheni on siis tällainen, että ei osaa käsitellä negatiivisia tunteita ja kääntää aina kaiken oman pahan olonsa ja kiukkunsa minuun. Juuri sillä tavalla että aivan kuin minä olisinkin ollut jo monta päivää erikoinen ja kiukkuinen ja ärsyttävä. On siis todella taitava tässä asioiden kääntelyssä. En vaan usko että tämä poislähteminen toimisi. Saattaa suuttua vielä enemmän, kun huomaa että toinen lähtee pois tilanteesta ja alkaa miettimään "no nyt se lähti ja jätti mut yksin ja varmaan hylkää mut ja ja ja...", ja sitten on mies taas entistä kiukkusempi.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa rasittavalta.

Se on todella rasittavaa. Oikeasti vaatii itseltä välillä todella pitkää pinnaa että jaksaa kuunnella sitä syyttelyä ja asioiden kääntelyä. Vituttaa niin paljon kun tiedät että olet ollut tosi hyvällä tuulella vaikka koko viikon, ja sitten toinen yrittää kaataa sun niskaasi sitä että häntä nyt harmittaa, niin väittämällä että minä olen ollut vittumainen ja minä nyt aloitin tämän riidan blaablaa.

Joo. Olen kokeillut pois lähtemistä, siis vaikka toiseen huoneeseen tai pihalle. Mies suuttuu siitä vain lisää, miestä ärsyttää lähtemiseni, hän ilmeisesti kokee että välttelen vastuuta tai pakenen hänelle tärkeitä asioita tms. Asiaan tietysti kuuluu että näistä ei voi jälkikäteen puhua vaan yhtä yllättäen kuin hän alkoi haastamaan stressaantuneena riitaa kanssani turhansta niin yhtä yllättäen hän on taas kiva ja iloinen kuin ei muistaisikaan edellisen päivän ikävää käyttäytymistään. Jos kysyn mistä oli eilen minulle vihainen niin ei kuulemma ollut minulle vihainen. Ap.

Mä olen välillä kysynyt ihan suoraan mieheltä että miten tämä liittyy minuun tai mitä olisin voinut tehdä toisin. Yleensä silloin havahtuu itsekin, ja pyytää anteeksi että purki työstressiä minuun. Ei siis tee tuota mitenkään usein ja nykyään jo sanookin itse heti höyryjä päästeltyään että anteeksi kun purin kiukkua sinuun. Jotenkin ajattelen, että läheisimmille on helpompi kiukutella, vähän samaan tyyliin kuin lapset tekee. :)

Vierailija kirjoitti:

Mä olen välillä kysynyt ihan suoraan mieheltä että miten tämä liittyy minuun tai mitä olisin voinut tehdä toisin. Yleensä silloin havahtuu itsekin, ja pyytää anteeksi että purki työstressiä minuun. Ei siis tee tuota mitenkään usein ja nykyään jo sanookin itse heti höyryjä päästeltyään että anteeksi kun purin kiukkua sinuun. Jotenkin ajattelen, että läheisimmille on helpompi kiukutella, vähän samaan tyyliin kuin lapset tekee. :)

Ääh, mun mies ei suoranaisesti haasta riitaa, enemmänkin kaikki vaan ärsyttää ja on huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mikä saa ihmisen käyttäytymään noin?

Mä olin ennen tommonen. Välillä nytkin kun oikein ahdistaa, mutta tajuan sentään pyytää anteeksi

Se on kyvyttömyyttä käsitellä omia tunteita omassa päässä ja asettaa rajoja tunteiden ilmaisulle. Mulle ei lapsena kukaan opettanut tällaisia juttuja millään tavalla, koska mun isäni on ap:n miehen kaltainen.

Pääsin käytöksestä irti kun tajusin, että olen muuttumassa isäkseni jota aina olen vähän halveksunut sen käytöksen vuoksi. Ymmärsin, että olen ihan kohtuuton puolisoani kohtaan. Nykyään kun ottaa päähän tai stressaan, mietin, että mun perhe ei ole tehnyt mitään, joka näitä tunteita aiheuttaa. Jos oikein ahdistaa, sanon puolisolle ja lapsille, että äiti tarvii hetken rauhaa, menen vaikka toiseen huoneeseen rauhoittumaan ja pohdin, mitä konkreettista voisin mua ärsyttävälle asialle tehdä. Jos voin tehdä, teen, jos en voi, ajattelen, että tunteet on tunteita, ei niihin tarvi reagoida. Jos tämä ei auta, puran olon vaikka johonkin kännykkäpeliin. Usein ärsytys helpottaa jo sillä, kun hetkeksi pysähtyy miettimään mistä on kyse.

Olen opettanut myös lapsille, että kaikenlaisia tunteita pitää kestää. Saa olla vihainen, mutta sitä ei saa purkaa muihin.

Ap: sun on laitettava rajat sun miehelle, kun se ei itse osaa. Seuraavan kerran kun se alkaa kiukutella, niin sanot sille suoraan, että sun ei tarvi sietää sitä, että hän purkaa tyytymättömyytensä tai stressinsä suhun ja että se ei niitä tunteiden aiheuttajia mihinkään pois. Sitten lähdet pois kotoa tai menet toiseen huoneeseen. Tätä on toistettava niin kauan, että miehen käytös muuttuu. Myötäilemällä tai muuttamalla omaa käytöstäsi miehen mielialoja lepytelläksesi ainoastaan pahennat tilannetta. Tällaisella käytöksellä on tapana vaan pahentua vanhemmiten, joten jos mies ei muutu, kannattaa miettiä haluatko tällaisen henkilön kanssa todella olla parisuhteessa.

Sanot että minun pitäisi laittaa rajat miehelleni kun hän ei itse osaa. En millään jaksaisi enkä haluaisi alkaa ns. kasvattamaan miestä, nuo asiat pitää oppia lapsuudenkodissa eikä tällaisessa kolmikymppisten seurustelusuhteessa. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen välillä kysynyt ihan suoraan mieheltä että miten tämä liittyy minuun tai mitä olisin voinut tehdä toisin. Yleensä silloin havahtuu itsekin, ja pyytää anteeksi että purki työstressiä minuun. Ei siis tee tuota mitenkään usein ja nykyään jo sanookin itse heti höyryjä päästeltyään että anteeksi kun purin kiukkua sinuun. Jotenkin ajattelen, että läheisimmille on helpompi kiukutella, vähän samaan tyyliin kuin lapset tekee. :)

Ääh, mun mies ei suoranaisesti haasta riitaa, enemmänkin kaikki vaan ärsyttää ja on huonosti.

Niin. Mikään ei hänelle silloin kelpaa ja valittaa kaikista vähänkin huonoista asioista kuten kengät levällään eteisen lattialla tai maksamaton lasku tms eikö niin? Ärsyyntyy ihan mitättömistä ja kokee että kaikki elämässä pilalla ja mikään ei onnistu.

Jostain syystä tällaisilla ihmisillä sitä pahaa mieltä ja pahaa oloa riittää, he ovat kumman usein huonolla tuulella. Heitä ärsyttää asiat, joista muut eivät jaksaisi pulttia ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Joo. Olen kokeillut pois lähtemistä, siis vaikka toiseen huoneeseen tai pihalle. Mies suuttuu siitä vain lisää, miestä ärsyttää lähtemiseni, hän ilmeisesti kokee että välttelen vastuuta tai pakenen hänelle tärkeitä asioita tms. Asiaan tietysti kuuluu että näistä ei voi jälkikäteen puhua vaan yhtä yllättäen kuin hän alkoi haastamaan stressaantuneena riitaa kanssani turhansta niin yhtä yllättäen hän on taas kiva ja iloinen kuin ei muistaisikaan edellisen päivän ikävää käyttäytymistään. Jos kysyn mistä oli eilen minulle vihainen niin ei kuulemma ollut minulle vihainen. Ap.

Kuulostaa tutulta. Meillä menee tismalleen samalla tavalla. Just tuo että seuraavana hän on normaali ja ihmettelee että mikä minua vaivaa jos vaikka olen vähän normaalia hiljaisempi. Ja hyvänen aika jos sanon että kun mietityttää vielä se eilinen niin alkaa taas syyttely ja asioiden kääntely.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mikä saa ihmisen käyttäytymään noin?

Mä olin ennen tommonen. Välillä nytkin kun oikein ahdistaa, mutta tajuan sentään pyytää anteeksi

Se on kyvyttömyyttä käsitellä omia tunteita omassa päässä ja asettaa rajoja tunteiden ilmaisulle. Mulle ei lapsena kukaan opettanut tällaisia juttuja millään tavalla, koska mun isäni on ap:n miehen kaltainen.

Pääsin käytöksestä irti kun tajusin, että olen muuttumassa isäkseni jota aina olen vähän halveksunut sen käytöksen vuoksi. Ymmärsin, että olen ihan kohtuuton puolisoani kohtaan. Nykyään kun ottaa päähän tai stressaan, mietin, että mun perhe ei ole tehnyt mitään, joka näitä tunteita aiheuttaa. Jos oikein ahdistaa, sanon puolisolle ja lapsille, että äiti tarvii hetken rauhaa, menen vaikka toiseen huoneeseen rauhoittumaan ja pohdin, mitä konkreettista voisin mua ärsyttävälle asialle tehdä. Jos voin tehdä, teen, jos en voi, ajattelen, että tunteet on tunteita, ei niihin tarvi reagoida. Jos tämä ei auta, puran olon vaikka johonkin kännykkäpeliin. Usein ärsytys helpottaa jo sillä, kun hetkeksi pysähtyy miettimään mistä on kyse.

Olen opettanut myös lapsille, että kaikenlaisia tunteita pitää kestää. Saa olla vihainen, mutta sitä ei saa purkaa muihin.

Ap: sun on laitettava rajat sun miehelle, kun se ei itse osaa. Seuraavan kerran kun se alkaa kiukutella, niin sanot sille suoraan, että sun ei tarvi sietää sitä, että hän purkaa tyytymättömyytensä tai stressinsä suhun ja että se ei niitä tunteiden aiheuttajia mihinkään pois. Sitten lähdet pois kotoa tai menet toiseen huoneeseen. Tätä on toistettava niin kauan, että miehen käytös muuttuu. Myötäilemällä tai muuttamalla omaa käytöstäsi miehen mielialoja lepytelläksesi ainoastaan pahennat tilannetta. Tällaisella käytöksellä on tapana vaan pahentua vanhemmiten, joten jos mies ei muutu, kannattaa miettiä haluatko tällaisen henkilön kanssa todella olla parisuhteessa.

Sanot että minun pitäisi laittaa rajat miehelleni kun hän ei itse osaa. En millään jaksaisi enkä haluaisi alkaa ns. kasvattamaan miestä, nuo asiat pitää oppia lapsuudenkodissa eikä tällaisessa kolmikymppisten seurustelusuhteessa. Ap.

Se, että joku juttu olisi pitänyt oppia lapsuudenkodissa ei muuta sitä, että mies on tässä ja nyt osa sun elämää sellaisena kuin on eikä se sinne lapsuudenkotiin voi enää palata muuttumaan. Ilmeisesti mikään sun tähänastinen toiminta ei ole tuonut muutosta, joten jos et halua vielä tiukemmin rajoja laittaa, niin tällaista sun elämä sitten jatkossakin on. Ei se mies yhtäkkiä tajua, että on kohtuuton sua kohtaa. Ei välttämättä oikeasti edes ymmärrä, että koet hänen käytöksensä ikävänä ja loukkaavana eikä muutosta voi tapahtua jos ei ymmärrä tekevänsä väärin.