MItä vanhempasi sanoisivat, jos eroaisit kirkosta?

Mutta eivät varmaan tykkäisi. Heillä on sama ajatus, että lapset pitää ehdottomasti kastaa. Aivan kuin lapset jäisivät jotenkin vajaiksi ja nimettömäksi ilman papin jorinoita. Minulla tosin ei ole lapsia eikä tulossakaan, joten olen säästynyt niiltä jupinoilta. Naimisiin vanhempieni mielestä voi myös mennä maistraatissa, mutta lapset täytyy kastaa...



Miten vanhoja sinun vanhempasi ovat, ap? Meillä n viiskymppisiä, joten taitaa olla aikaansa sidottu juttu tämä.

Luterilainen kirkko on niin uskonnosta vieraantunut (on ateistipappeja jne) etten ihmettele vaikka jopa uskovat siitä eroavat ja harjoittavat uskontoa muulla tavoin. En ole ateisti joten ei ole käynyt kirkosta eroaminen mielessä vaikka jos pitäisi jokin jumalanpalvelusmuoto valita, niin voisin valita vaikka Nokia Missionin ennen kuin luterilaisen jumalanpalveluksen.



Jos eroaisin kirkosta, voisi vanhemmat hieman ihmetellä. Toisaalta he voisivat sen ymmärtääkin koska ovat aika cooleja mutta uskovat minun tavoin, että Jeesus on Jumala:)

Minua ei ole kastettu, koska molemmat vanhempani erosivat kirkosta vuosia ennen syntymääni; isä ei tarvinnut kirkkoa kommunikoidakseen Jumalan kanssa, äiti taas ei uskonut siihen tauhkaan ollenkaan... Ja mieheni vanhemmat ovat jo tottuneet ajatukseen kirkosta eroamisen ajatukseen, sillä heidän neljästä lapsestaan kaksi on jo tehnyt sen. Oma mieheni on itse asiassa vain unohtanut tehdä itsestään kolmannen erokkaan. Hm, taidanpa mennä muistuttamaan ;)

Tiesivät etukäteen, että tulisin eroamaan kirkosta heti kun täytän 18. Tämä asia ei kuulu heille, mitäs sanottavaa siihen olisi. Myöskään isovanhempani eivät sanoneet mitään, itse asiassa meistä serkuksista suurin osa lienee eronnut kirkosta.



Sen sijaan miehen vanhemmat "sekosivat" kun tämä asia tuli häitämme suunnitellessa ilmi (maistraattihäät siis). Sietivät minua sitten kai jotenkin esikoisen syntymään asti, mutta kun heille todella selvisi se, ettei lapsiamme kasteta käytös muuttui sanalla sanoen sairaaksi. Siitä johtuen en ole heitä nyt kolmeen vuoteen nähnyt, kuten eivät hekään nyt jo kahta lastamme. Sittemmin myös mies on eronnut kirkosta ja jos vanhempansa saisivat sen tietää, varmaankin tappaisivat itsensä. Ja kyse on täysin tapauskovaisista ihmisistä.. "Mutta mitä kaikki muut ajattelevat, jos ei kuulu kirkkoon jne.."

Mutta aivan varmasti isänikin on kääntynyt enempi ja vähempi haudassaan tämän asian tiimoilta. ap

syntyneet 30- ja 40-luvuilla ja uskovat uskonnonvapauteen

Kirkosta eroaminen ei muuten liity uskomiseen millään tavalla. Tiedän monia, jotka ovat uskovia, mutta eronneet kirkosta.

olen 36v

Tosin itse en edes halua kirkosta erota.

tämä tapahtui vuonna 1970. Hänen molemmat vanhempansa taisivat erota kirkosta silloin myös, ainakin isoäitini erosi. Minut ja veljeni kastettiin isäni vanhempien takia ja mieliksi. Heille siviilivihkiminen oli ollut kovapala. Itse haluan kuulua kirkkoon, mutta lastani ei ole kastettu.



Mieheni isä on eronnut kirkosta 60-luvun lopulla, oli uskovaisesta perheestä ja heille iso juttu. Mieheni äiti ei tietääkseni ole koskaan kuulunut kirkkoon eikä siis mihinkään muuhunkaan uskontokuntaan. Minun kaveripiirissä kirkosta eroamisessa ei ole kyllä mitään erityisen ihmeellistä ja tosi monen vanhemmatkaan eivät tosiaan ole kuuluneet kirkkoon enää vuosikymmeniin. Tässä taitaa olla aikamoisia paikkakuntakohtaisia eroja.

he eivät mitenkään puuttuisi asiaan vaan kunnioittaisivat minun, aikuisen ihmisen, päätöstä.

Isäni erosi nuorena miehenä kirkosta, joten tuskin äitini sanoisi yhtikäs mitään omaan eroamiseeni. Sen puoleen en ihan pienenä itsekään kuulunut kirkkoon, mutta menin sitten riparille ja liityin vasta sitten. Joten ihan hyvin voisin olla kirkosta eronnutkin. Mulle itsellenikin aika se ja sama kuulunko vai en. Menin vaan riparille, kun kaveritkin meni.

Eivät mitään ihmeellistä, ovat molemmat itsekin eronneet kirkosta. Miehen vanhemmat kuuluvat kirkkoon eivätkä eroa, mutta heidän kaikki lapsensa ovat eronneet kirkosta ja ei siitä nyt mitään suurta haloota ole noussut.

Äiti taisi olla yllättynyt, kun kerroin eronneeni kirkosta. Toisaalta mieheni ja minut vihittiin maailmankatsomuksellisista syistä siviilimenoin, vaikka häiden aikaan vielä kuuluimme molemmat kirkkoon. Molempien vanhemmilla oli sulattelemista siinä, että kirkon ja papin sijaan halusimme siviilivihkijän paikan päälle.



Kumma kyllä häiden jälkeen kukaan ei edes muistanut, että kyseessä oli ollut "tavallisesta" poikkeava tilaisuus - niin vaikuttava ja monisyinen tapahtuma se oli musiikkeineen, puheineen, seremonioineen (ei siis maistraatissa, vaan juhlapaikalla).



Kun ala-asteikäisestä saakka ateistina ollut veljeni ilmoitti äidille kirkosta eroamisaikeistaan, äiti oikein parahti: "Mutta sitten et saa kirkkohäitä!" Siinä tilanteessa piti oikein muistuttaa, että hei - eipä ollut kirkkohäitä minullakaan, ja hyvin näytit viihtyvän. (Häät olivat äidillenikin selkeästi yksi elämän kohokohdista.) Taisi olla sillä hetkellä, kun äitikin lopulta tajusi, ettei se kertakaikkiaan ole siitä kirkosta kiinni.



Mieheni äiti sen sijaan itkee jatkuvasti kirkkoseremonioiden perään, vaikka on täysin maallistunut tapauskovainen, joka ei _koskaan_ käy kirkossa, paitsi häissä, ristiäisissä ja hautajaisissa. Saas nähdä, mitä käy, kun hän kuulee, ettei tulevia lapsiamme (mieheni ja minun yhteisestä päätöksestä) kasteta...

...ja sain. Eipä siinä kummempia. Rippileiri jotenkin oli viimeinen "niitti" uskontoasioille. Vanhemmat hädin tuskin edes tapauskovaisia, joten eipä sitten ollut kauhean iso juttu. Mieskään ei kuulu kirkkoon, eikä lastamme ole kastettu. Kukaan lähiympäristöstämme ei ole pitänyt näitä asioita yhtään minään.



Saapa nähdä, mitä koulussa käy, kun lapsi menee syksyllä ekaluokalle. Kyseessä on pikkukaupungin pikkukoulu, jossa uskovainen luokanope. En millään jaksasi alkamaan vääntöä uskonasioista - uskonnottomuusasioista, kun kaikille toisen vakaumuksen kunnioittaminen ei ole itsestään selvää. Valitettavasti. Mutta toivotaan että käy hyvin! Elämäntapatieto ollaan valittu, mutta jos on ainoa luokallaan, niin...?

vähän voivottelivat. Itseasiassa hämmästyin tuota voivotteluakin, koska mut on kasvatettu aika uskontovastaiseksi. Luulen, että mun vanhemmat on vanhemmiten vaan alkaneet ajatella taivasasioita enemmän, vaikka nuoruudessaan naureskelivat aikuisena uskoon tulleen tätini Jeesus-puheille. Äidissäni on myös sitä vikaa, että asiat "täytyy" tehdä tietyllä tavalla. Erityisesti lasten kastamatta jättämistä huokaili, mutta järjestämiemme kunnon nimenantojuhlien jälkeen ei ole sen kummemmin asiaa surrut.



Miehen äiti itki esikoispoikamme kadotetun sielun puolesta jonkun aikaa. Viime vuosina asiasta ei ole sen kummemmin puhuttu.

en ihan heti ole eroamassa, mutta eivät olisi vastaankaan

ei vielä kokemusta, mutta loppuvuodesta saa sitten nähdä, mitä tuumaavat ;)

Aiomme mieheni kanssa erota kirkosta. Eipä silti, aivan sama mitä muut asiasta tuumaavat, omapahan on päätöksemme.

syntyneet 30- ja 40-luvuilla ja uskovat uskonnonvapauteen

Isä ortodoksi (Karjalan evakko), äiti luterilainen ja lapset olleet molempia ja kumpaakaan ei heilauttanut yhtään, kun 18v erosin ev.lut. kirkosta. Nyt ikää 38, toinen lapsi kastettu, toinen ei.

Olen siis eronnut kirkosta ja vieläpä erottanut meidän lapsen, joka kastettiin syntyessään (mieheni ei ole koskaan kuulunut kirkkoon). Aloin miettimään uskonasioita yhdessä välissä enemmän & mitä enemmän mietin, sitä enemmän minua ahdisti ajatus uskonnosta ja kirkkoon kuulumisesta, koska totesin etten usko. Lisäksi minua ahdisti ajatus siitä, että meidän lapsi taas kuuluu kirkkoon ymmärtämättä itse uskonnosta ja uskomisesta mitään, eikä kumpikaan lapsen vanhempi usko. Joten erotin meidät molemmat. Lapsi saa sitten vaikka rippikouluikäisenä liittyä omasta tahdostaan kirkkoon uudelleen, jos haluaa, mutta minä en halua hänen puolestaan sitä päätöstä tehdä, että hän on uskovainen ja uskoo juuri luterilaiseen uskontoon...



En ole tosiaan kertonut vanhemmilleni ja olen eronnut jo vuosi sitten. Ei vain ole tullut mitään luontevaa hetkeä mainita asiasta. Vanhempani eivät ole uskonnollisia, mutta vähän sellaisia joiden mielestä kaikkien kuuluu kuulua, koska "KAIKKI KUULUU". Kovasti ihmettelivät esim. yhden tuttumme nimiäisiä - heitä suorastaan nauratti ajatus. :o/ Varmaan vetävät keskusteluun mukaan jotkut häät ja hautajaiset yms., mutta minun mielipide on, että niitä saa järjestettyä ihan kivoja ilman kirkkoakin.