Elämä kantaa?Häh?

on vaan pakko yrittää repiä jostain jotain tukea. Mitä muuta siihen voi keksiä kuin ympäripyöreä elämä kantaa.

koska sen muutaman vanhemman lestadiolaisen suusta olen kuullut tekosyynä olla hoitamatta lapsiaan vastuuntuntoisiksi ja toisista välittäviksi ihmisiksi. Sinänsä kaunis ajatus toki...

Ihan kriisin sokkivaiheessa ei ole olemassa monia sanoja, jotka lohduttaisivat. Lohtua ei vielä löydy silloin.



Mutta tosiasia se kuitenkin on, että elämä useimmiten kantaa. Elämänsä pahimmastakin kriisistä selviytyy jollain tapaa, vaikkei kukaan etukäteen osaakaan sanoa miten. Trauma jättää jälkensä ihmiseen, mutta sen jälkeenkin on elämää - ihan hyvääkin elämää.



Suomessa vuosittain elämä jättää kantamatta noin tuhat kertaa. Nämä tuhat kertaa ovat itsemurhia. Niissä itsensä surmannut ei ole antanut elämälle mahdollisuutta kannatella.

elämä kantaa! Kaikesta huolimatta. Ei ihminen tietenkään täysin osaton omaan kohtaloonsa ole, mutta nekin tilanteet, jotka ovat tiukkoja ja tuskallisia, järjestyvät aina lopulta. Tavalla tai toisella. Vai eikö?

Kyllä jotkut saavat suurempia taakkoja kannettavakseen (ihan omille hartioille) kuin toiset. Ja se on väärin.

Ei kukaan koskaan luvannut, että elämä olisi oikeudenmukaista ja kohtuullista ;) Vääryyksiä tapahtuu, mutta ei mikään kohtalo ole niistä vastuussa.



Elämä voi silti kantaa, vaikka omat taakat tuntuisivatkin suuremmilta kuin toisten. Vaikkakaan, mikä sinä olet arvioimaan kanssaihmistesi taakkoja? Elämä ei ole aina sitä miltä näyttää.

Minä ymmärrän kantamisen niin, että sanonnalla tarkoitetaan about samaa kuin "asioilla on tapana järjestyä".



Mutta koko ajanhan asiat voivat kääntyä myös huonompaan! Eli ei aina todellakaan ole niin, että ongelmat ovat ratkottavissa.



Kliseet ja sanonnat ovat kaiketi sellaisia kuluneita tapoja yrittää lohduttaa kriisissä olevaa, kun ei itse keksitä mitään sanottavaa. TARKOITUS on hyvä, mutta toteutus ei pelaa, kun heitellään huonoja sanontoja.

Joo ei elämä millään kanna kaikkia, aina! Ja se, et elämä on niin epäreilua! Jollekin ihmisille tapahtuu niin paljon kaikkee kamalaa ja toisille aika vähän! Mutta miksi elämän pitäisi kantaa ja kuka sitä kantaa? Mikä on tämän sanonnan pointti?

Ja jos ihminen itse uskoo siihen että elämä kantaa, se yleensä kantaa...



Samoin kuin jos ihminen uskoo että mikään ei koskaan onnistu ja elämä on paskaa, sitä se yleensä onkin.

ettei anna periksi

TAI sitten se on just päinvastoin.

Ihmiset, joilla ei hyvällä tuurilla ole koskaan ollut todellisia vaikeuksia, uskovat, että elämä kantaa.

TAI sitten niin, että jos uskoo, että "elämä kantaa", ei itse näe vaivaa asioiden järjestämiseksi...

Ja jos ihminen itse uskoo siihen että elämä kantaa, se yleensä kantaa...

Samoin kuin jos ihminen uskoo että mikään ei koskaan onnistu ja elämä on paskaa, sitä se yleensä onkin.

vaan sillä, miten näihin taakkoihin suhtautuu: murtuuko surun keskellä vai jaksaako uskoa, että ainoa suunta on ylöspäin.

"Elämä kantaa" ei siis ole mikään fakta, vaan pikemminkin asenne - vähän sama asia kuin että jos joku uskoo Jumalaan, hän rukoilee suruissaan Jumalan apua.

Kun tilanne helpottaa, kukaan ei oikeasti voi tietää, auttoiko Jumala vai ei, mutta se USKO/ASENNE auttoi ko. ihmistä tilanteen läpi.

Joskus usko Jumalaan tai siihen, että elämä kantaa, voi loppua, jolloin se usko ei tietenkään ihmistä voi enää "auttaakaan".

Mutta ettehän te kai uskovaisillekaan sano, että "Kuule, ei se Jumala sua kuule tai auta!", joten miksi sanoisitte kenellekään, joka uskoo elämän kantavan, että "Kuule, ei se kanna!".

Eihän kyse siis olekaan pohjimmiltaan siitä, kantaako se vai ei, vaan siitä, uskooko sen kantavan. Ymmärsittekö pointini?

Kyllä jotkut saavat suurempia taakkoja kannettavakseen (ihan omille hartioille) kuin toiset. Ja se on väärin.

että "elämä kantaa" tarkoittaisi sitä että odottaisi kaiken järjestyvän itsekseen, ilman että itse tekisi mitään asioiden eteen. Itse asiassa päinvastoin, kun uskoo että elämä kantaa, jaksaa yrittää vaikka tuntuisi toivottomalta.



Kun taas joku vastaavassa tilanteessa olisi jo ajat sitten luovuttanut "kun ei mistään kuitenkaan tule koskaan mitään, turha edes yrittää".

Entisenä pessimistinä voin todeta (omalta kohdaltani), että elämä on kantanut niissäkin tilanteissa, joissa olen saanut asiani (ihan itse, omaa syytäni) niin solmuun ja sekaisin kuin ylipäätään mahdollista on. Elämä on monta kertaa yllättänyt kantavuudellaan ja antanut uusia mahdollisuuksia, vaikken niihin ole uskonutkaan. Joskus on mennyt pitkään, vuosia huonompaan ja huonompaan suuntaan, mutta niistäkin vuosista on selvitty, viisaampana, vastuuntuntoisempana ja autonomisempana. Elämä on oikeasti kantanut. Ei aina siten kuin olisin halunnut mutta kantanut kuitenkin.

ja vielä lisään siihen sen, joka aina täälläkin tulee esiin, että jokaisella on taakkoja, ja mistä tietää, mitä toisella on tai että surua ei voi verrata. Kyllä varmaan jokaisella murheita onkin, mutta jos joku on menettänyt vaikka perheenjäsenensä, ei siinä yhtään helpota tieto siitä, että ystävälläkin saattaa olla vaikka rahat loppu tai flunssa tulossa. Kyllä toisille vaan tulee kohtuuttomasti taakkaa, moninkerroin joihinkin verrattuna.

"elämä kantaa" -sanontaa on NIMENOMAAN hoettu siinä merkityksessä, että älä murehdi ja stressaa, ei kannata hoppuilla omien toimien kanssa.

Eli odota tumput suorina, kyllä se siitä...

Joten kai se niin on, että sanontojen kanssa kannattaa olla varovainen, koska niitä voi tulkita TOSI monella tavalla!

että "elämä kantaa" tarkoittaisi sitä että odottaisi kaiken järjestyvän itsekseen, ilman että itse tekisi mitään asioiden eteen. Itse asiassa päinvastoin, kun uskoo että elämä kantaa, jaksaa yrittää vaikka tuntuisi toivottomalta.

Kun taas joku vastaavassa tilanteessa olisi jo ajat sitten luovuttanut "kun ei mistään kuitenkaan tule koskaan mitään, turha edes yrittää".

Se ärsyttää siksi, että ymmärrän sen näin: ei kannata murehtia mistään, elämä hoitaa. On sama, mitä teet, kaikki kääntyy aina parhain päin.

Skeidaahan se on, ei muuta.

En väitä, että itselläni olisi ollut kovin suuria taakkoja kannettavanaan eikä elämä todellakaan ole oikeudenmukainen. Mutta et varmasti voi kieltää, etteikö elämä koettelisi joitakuita rankemmalla kädellä kuin toisia. Sitä ajoin takaan. Monilla on paljon enemmän sairauksia, surua yms. kun taas toiset saattavat selvitä elämänsä hyvin pitkälle kokematta mitään näistä.



6

vaan sillä, miten näihin taakkoihin suhtautuu: murtuuko surun keskellä vai jaksaako uskoa, että ainoa suunta on ylöspäin.

"Elämä kantaa" ei siis ole mikään fakta, vaan pikemminkin asenne - vähän sama asia kuin että jos joku uskoo Jumalaan, hän rukoilee suruissaan Jumalan apua.

Kun tilanne helpottaa, kukaan ei oikeasti voi tietää, auttoiko Jumala vai ei, mutta se USKO/ASENNE auttoi ko. ihmistä tilanteen läpi.

Joskus usko Jumalaan tai siihen, että elämä kantaa, voi loppua, jolloin se usko ei tietenkään ihmistä voi enää "auttaakaan".

Mutta ettehän te kai uskovaisillekaan sano, että "Kuule, ei se Jumala sua kuule tai auta!", joten miksi sanoisitte kenellekään, joka uskoo elämän kantavan, että "Kuule, ei se kanna!".

Eihän kyse siis olekaan pohjimmiltaan siitä, kantaako se vai ei, vaan siitä, uskooko sen kantavan. Ymmärsittekö pointini?

Kyllä jotkut saavat suurempia taakkoja kannettavakseen (ihan omille hartioille) kuin toiset. Ja se on väärin.

Olen samaa mieltä, että joku saa tosi paljon kaikkee kamalaa kokee ja joku taas ei! Eli musta kyl tuntuu, et ihmiset jotka tota fraasii käyttää on ehkä niitä, jotka on päässy ite helpommalla! Tai eihän toisen suruu voi tietää. Joku hermostuu pienemmästä asiasta kuin toinen..