Aikuiset: miksi ystävä jäänyt pois elämästäsi?

Tuntui että kaikki näkemiset lähtivät aina mun puolelta. Samoin sähköpostia ei laittanut koskaan oma aloitteisesti. Aattelin sitten, että ei tupata kun ei oikein kiinnosta. Tästä nyt aikaa n 10 vuotta. Lopetin pari vuotta sitten sen pakollisen joulukorttikin lähettämisen. Mitäpä sitä lähetellä, kun ei olla muuten yhteyksissä. Veljelle sanon, että kertoo terveisiä kun joskus näen, mutta koskaan ei sieltäpäin ole terveisiä veljellä kerrottavana terveisiä. Enpä enää jatkossa lähettele niitäkään.

valehtelu, josta jäi kiinni, salailu, vaikka itse pidin häntä luotettavana ihmisenä. Kun luottamus on mennyt niin  ei jää mitään jäljelle. Rajansa kaikella. ei ottanut osaa elämääni millään tavalla muutenkaan, piti niinkuin jossain sivussa omasta elämästään. Kun tulee tiettyyn ikään, sitä alkaa nähdä sen nuoruuden ystävyyden kierot kohdat selvemmin, ja jossain iässä haluaa rehellisyyttä ja aitoa välittämistä läheisiltään. Pakko tiputtaa sellainen ihminen pois, joka ei ole kasvanut oikeaksi lähimmäiseksi kymmenienkään vuosien kuluessa.

Minä menin samaan työpaikkaan. Ystävä, vanha opiskelukaveri, alkoi röyhkeästi käyttämään hyväkseen ystävyyttämme vaatimalla minulta erityispalveluksia ja hetken aikaa teinkin hänen vuokseen ylitöitä muiden varsinaisten töiden ohella. Sitten sanoin ko. ystävälle, etten vain jaksa, pysty tai ehdi. Oli paljon uuden opettelua ja työtehtäviä oli paljon muutenkin. Sanoin, että olen hyvin uupunut. Vapaa-aikaa on pakko olla ja hän voisi itsekin fiksuna opetella pikku hiljaa niitä asioita mitä aina minulta pyytää. Ystävä suuttui silmittömästu ja huusi töissä niin, että koko käytävä kuuli kuinka vedän maton hänen jalkojensa alta, valitti yhteiselle esimiehellemme jne. Vanhana työntekijänä häntä uskottiin asiassa ja jouduin aikamoiseen myllyyn todistaakseni etten ollut laiminlyönyt tehtäviäni vaan nimenomaan tehnyt ensisijaisesti niitä esimiehen osoittamia. Lisäksi jouduin osoittamaan miten paljon aikaa töiden hoitamiseen kuluu ja olenko riittävän pätevä ko. hommaan + miten paljon pitäisi työaikaa mihinkin asiaan käyttää. Asiaa puitiin aivan ylimmässä johdossa asti. Olin siis vielä koeajalla. Lisäksi ystäväni ryhtyi juoruamaan ja panettelemaan minua oikein urakalla selkäni takana. Olin todella pettynyt ystäväni käytökseen. Kavereita ja erityisesti uusia työntekijöitä pitäisi auttaa eikä vahingoittaa. En uskaltanyt tämän kaiken jälkeen katsoa kyseisen henkilön suuntaankaan. Ystävä taas lakkasi tervehtimästä käytävällä.

Ystävä laittoi puolen vuoden mykkäkoulun jälkeen kerran viestiä "missä mättää", mutta ei sitten oikeasti halunnut edes jutella asiasta vaan teki oharit kun yritin sopia tapaamista. Nyt on äitiyslomalla ja enkä joudu pelkäämään uusia valituksia tai muuta selkäänpuukotuksia. En pidä yhteyttä tähän ystävään enää ollenkaan.

Multa hävisi nuorena paljon ystäviä kun sain lapset. Ei ollut kiinnostusta bilettää ja istua huoltoasemalla tuntikausia kahvilla. Pyysin kavereita meille mutta eivät tulleet.

Muutama todellinen ystävä jäi.

Toisen kerran osa hävisi kun sairastuin enkä jaksanu pitää yhteyttä niin kuin ennen. Olin raskasta seuraa silloin. Nyt muutama todella läheinen ystävä jotka jaksoivat vastamäessäkin. Kiitos Laura <3

Surulliseksi minut tekee se, että en tiedä oikeaa syytä tai ehkä hän on vain ollut minulle tärkeämpi kuin minä hänelle... Olen ollut se aktiivinen osapuoli viimeisen vuoden kuluessa nähdessämme ja ystäväni perheen tullessa meille kylään. Viimeksi ystäväni sanoi, että ovat saaneet paljon hyviä ystäviä asuinalueeltaan. Jäin miettimään oliko tuo ks. lause tarkoitettu viestiksi. Lisäksi aavistuksen ärsyttää se, että ovat aina tulleet meille syömään, mutta kutsua heille päin ei ole tullut.

Syytä en siis tiedä, mutta HARMI. Yllättävän paljon pahaa mieltä vielä näin akuisena ihmisenä voi tälläisestä saada. Ihana ihminen ja olisin mielelläni jatkanut ystävyyttä. Kunhan vain keksisi keinon päästä yli. Uusia ystäviä siis kai hakuseen... :)

ap

Kaveri ei enää ottanut yhteyttä. Itse koettelin tuota radiohiljaisuutta nätisti ja varovaisesti jonkun aikaa, kertoilin ja kyselin, ehdotin yhteistä kivaa reissua. En tiedä miksi, mutta ystävä ei vaan vastannut. Luulen, että löysi uusia ihmisiä elämäänsä, kun vaihtoi miestä, työtä ja kouluakin paljon. Kiinnostavampia ihmisiä kuin minä. En ryhtynyt vaatimaan selityksiä tai piinaamaan sen kummemmin. Olin kiitollinen siitä ystävyydestä joka meillä ehti kukoistamaan. 

Hirveintä tässä on kuitenkin se, etten sen äjlkeen ole onnistunut tekemään uusia ystäviä...

Kaveri löysi uuden miehen. Sen jälkeen häntä ei kiinnostanut pitää yhteyttä, soittikin vain silloin kun mies ei ollut kotona. Sovittiin että nähdään ja perui kerta toisensa jälkeen koska mies tuleekin aikasemmin kotiin tai jotain. Mies ei ole mikään dominoiva tapaus, mutta tää eukko ei nykyään vaan osaa persettään pyyhkiä ilman miestä.

Lopetin sitten yhteydenpidon enkä enää vastannut puheluihin, kai se aikanaan huomaa että ystävätkin oisi olleet hyviä olemassa

Ap:lle. Elämätilanteet nyt vain vievät eteenpäin ja minusta olisi hassua, jos nelikymppiset ystävykset tapailisivat kovin tiiviisti. On työ, perhe-elämä, omat ja lapsen harrastukset, monella vapaaehtoistyötä ja monta muuta rautaaa tulessa, jotka vievät aikaa ja vaativat aikataulujen sumplimista. Ystävyys siksi toiseksi on parhaimmillaan jotain ihan muuta kuin kyttäämistä "kenen vuoro" nyt on soittaa/pyytää kahville/tms.

Olen muuttunut itse niin paljon ettei tunnu olevan yhteistä enää.

Multa on jäänyt monta ystävää pois aikuisiällä. Syitä on moninaisia. Yhden kanssa ei enää mitään yhteistä puhuttavaa ja tehtävää. Toinen oli mielettömän negatiivinen, en jaksanut aina kuunnella, kuinka elämässä on kaikki pielessä, mutta tyyppi ei koskaan tehnyt asioille mitään. Erilaiset elämäntilanteet erottavat myös. Nuoruudessa oli hengailukavereita, joiden kanssa notkuttiin päivät pitkät tekemättä mitään. He tekevät niin edelleen, minulla taas työ ja lapsia. Ei meidän elämäämme voi enää yhdistää.

Kiitos tuosta "karummasta" vastauksesta. Ehkä olen liian roikkuva? Toisaalta en siis odota kuukausittaista näkemistä, mutta olisi kiva nähdä ainakin kerran kolmessa/ neljässä kuukaudessa. Olet oikeassa siinä, ettei kertoja pidä laskea, mutta kummasti se ilahduttaa, jos toinenkin on välillä se ehdottava osapuoli.

Tuo viesti 11 on ap

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle. Elämätilanteet nyt vain vievät eteenpäin ja minusta olisi hassua, jos nelikymppiset ystävykset tapailisivat kovin tiiviisti. On työ, perhe-elämä, omat ja lapsen harrastukset, monella vapaaehtoistyötä ja monta muuta rautaaa tulessa, jotka vievät aikaa ja vaativat aikataulujen sumplimista. Ystävyys siksi toiseksi on parhaimmillaan jotain ihan muuta kuin kyttäämistä "kenen vuoro" nyt on soittaa/pyytää kahville/tms.

Tämä. Tutustuu naiseen, joka vaikuttaa tosi mukavalta. Alkaa tiivistää tapailua, mut saakin huomata, että naisella on niin paljon menoa kavereiden kanssa ettei ehdi treffeille. Ei oikein kuukauden päähän ole mieltä treffejä sopia.

Ap, kommentin 5 pohjalta sanoisin, että sinä olet pitänyt ystävääsi ihanampana ihmisenä kuin hän ehkä olikaan. Hän on syystä tai toisesta ollut sinulle tärkeämpi kuin sinä hänelle, kuten itsekin totesit. Sinänsä siinä ei ole mitään väärää, että toinen kokee toisen tärkeämmäksi, koska ystävyydelle ei voi määrätä tasoa, joka olisi molemmille sama. Todennäköisesti melkein kaikki ystävyyssuhteet ovat siltä osin "epätasaisia".

Mutta se, että sinä mainitset tuon syömisasian kertoo jo aika paljon. Se voi kuulostaa pieneltä ja olet ehkä itsekin ystävyytenne ajan työntänyt sen merkityksen taka-alalle. Nyt kun ystävyyteen on tullut särö, sinä muistatkin yksipuoliset tarjoilut. Et ole uskaltanut ottaa harmitustasi puheeksi, vaikka ystäväsi on mielestäsi ihana ihminen, jonka kanssa haluaisit pitää yhteyttä. Etkö huomaa ristiriitaa? Olet nostanut hänet jalustalle ja kehut häntä, vaikka et ole uskaltanut olla täysin oma itsesi hänen seurassaan.

Minulla on ollut samantapaisia ystävyyssuhteita. Joskus on mennyt vuosikin toipumiseen ja kauhealta on tuntunut, mutta kun aikaa kuluu, huomaat paremmin, missä ystävyytenne ei ollutkaan ihan niin ihana kuin olit ajatellut. Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Kiitos 14 vastauksestasi. Osut luultavasti asian ytimeen tuossa, että olen nostanut ystäväni jalustalle ja ehkä toivonut, että arvostus olisi molemminpuoleista. Se tekee juuri kipeää, että toteaa itselleen, että näinhän asia ei ole. Kipua toisaalta vähentää se, että voisi todeta, ettei se toinenkaan täydellinen ole ollut.

Ap

Ystävissä oli raskasta se, kun he menivät jotain pakonomaiselta näyttävää seurapeliä, kyllästyin.  Eikö ystävyyden tulisi olla luontevaa, kun viihtyy toisten seurassa eikä idealismia.   Ihan kuin he koko ajan tekisivät uhrauksia kun pelkäävät yksin jäämistä.

Suurin osa kavereista on tippunut pois kun lapset ovat syntyneet. Varsinkin ne joiden aivot lapsen saanti on pehmittänyt, eikä osata mistään muusta puhua kuin sen Esa-Pekan vaippaihottumasta. Joka paikkaan lähtö tuntuu olevan vaikeaa, en jaksa lähteä kyläilemään paikkaan jossa lapsi notkuu kokoajan kahvipöydän reunalla ja kitisee jne...

Joo ei oo montaa kaveria, mutta ne joiden kanssa kaveeraan on pysynyt järjissään lapsista huolimatta. Juu, mullakin on kaksi lasta.

Ja 17 lisää vielä, että kyytistä tippuu automaattisesti ne joiden pitää olla kello 16.30 tekemässä miehelle ruokaa kun se tulee töistä kotiin.

Ystävä lainasi rahaa ja teki katoamistempun. Oli pitkäaikainen ja läheinen ystävä ennen, tai niin ainakin luulin.

Isäni viimevuotisen kuoleman jälkeen ystävyyssuhteeni ovat hiljentyneet, ja vielä lisää sen jälkeen kun tulin raskaaksi ja menin naimisiin. En ole tavannut ketään kuukausiin. Tämä ei ole ystävieni syy vaan minun: mieleni päällä on yksinkertaisesti liikaa enkä juuri nyt jaksa tavata ketään. Sama koskee myös perheenjäseniä ja tästä on minulle suututtukin. Raskauteni ei ole ollut niitä helpoimpia ja naimisiinmeno, vaikka ihanaa olikin, toi oman stressinsä kun oli pakko järjestää hääjuhlat vaikka en olisi millään jaksanut. Jonkin verran on yksi ystäväni pitänyt yhteyttä mutta itse olen ollut surkea yhteydenpidossa. Muut kolme läheisempää ystävääni ovat kadonneet tyystin. Eiköhän tämä tästä helpota kun pääsen pian pariksi viikoksi lomalle ja saan vähän hengähtää.