kirkkoon kuulumattomat mahdollistaa että kirkko saa
Nyt rahoituksen suoraan valtiolta eikä yhteisöverosta. Lainaus aamun lehdestä "ilman rahoitusta kirkon jäsenet maksaisivat hautausmaiden ylläpidon myös kirkkoon kuulumattomien osalta mikä olisi vakava yhdenvertaisuusongelma"
Kommentit (30)
Niin kauan kuin kirkolla on yhteiskunnallisia tehtäviä kuten hautamaat ja osa väestökirjanpidosta, niin onhan se ihan perusteltua, että kirkkoa rahoitetaan myös muista kuin kirkollisveroista.
Toisaalta yhtä perusteltua olisi siirtää nämäkin tehtävät valtiolle ja kunnille.
Ratkaisuhan on ihan ok. Valtio voisi maksaa kirkolle hautaustoimesta ja kulttuurihistoriallisesti merkittävien kirkkojen ylläpidosta ja suojelusta, mutta muuten kirkko voisikin hoitaa omat kulunsa jäseniensä maksamana.
Kirkkoon kuulumaton
Vierailija kirjoitti:
Nyt rahoituksen suoraan valtiolta eikä yhteisöverosta. Lainaus aamun lehdestä "ilman rahoitusta kirkon jäsenet maksaisivat hautausmaiden ylläpidon myös kirkkoon kuulumattomien osalta mikä olisi vakava yhdenvertaisuusongelma"
Eli valtiolta raha tulee tulevaisuudessakin?
Lisää lehdestä
-valtionrahoitus on samansuuruinen pysyvä meno joka kasvaa vuosittain kuluttajahintaindeksin mukaisesti
-nykyisen mallin on katsottu tarjoavan aiempaa vakaamman rahoituspohjan ja lisäävän siten kirkon ja seurakuntien tulojen ennustettavuutta
En hyväksy kirkon rahoittamista verovaroilla missään nimessä. Se rikkoo rajusti uskonnonvapautta. Valtio ja kirkko tulee erottaa täysin toisistaan ja kirkon tulee olla samantasoinen rekisteröity yhdistys kuin vaikkapa Raja-Joosepin Martat ry. Mikäli kirkolla ei ole varaa hautaustoimeen tai muihin vastaaviin, niin pitää ne siirtää silloin kuntien hoidettavaksi.
Saattaapi olla että kirkosta eronnut maksaa kirkollisveroa isomman summan tavalla tai toisella. Jostainhan valtion on otettava tuo kirkolle maksettava raha.
Kiva kun edes jossain kohtaa ajatellaan yhdenvertaisuutta. Vielä kun pääsisi muslimi- ja romaninaisten kanssa samaan kastiin eli elämään ilmaiseksi ja olemaan oikeutettu sosiaaliturvaan ilman omaa työpanosta. Kansallispuvunkin haluaisin kerran kahdessa vuodessa ihan ilmaiseksi.
- Kirkkoa ei tarvita väestötietorekisterin ylläpitämisessä vaan se kuuluu maistraateille. Nykyisin kun kaikki väestötiedot ovat sähköisessä muodossa joten, samat tiedot (henkilä- ja perhetiedot) saa väestötietorekisteristä mitkä kirkostakin. Lapsen nimenilmoituksen voi hoitaa jatkossa kuten kirkkoon kuulumattomillakin joko paperisena tai sitten tehdään rakennetaan nettipalvelu.
- kirkko eroon valtiosta ja itse perimään omat jäsenmaksunsa, silloin väestörekisterissä ei tarvita uskontotietoa eikä verottajan tarvitset rakennella kirkon takia erityisiäjärjestelmiä.
- Ne kirkojen arvorakennukset (määrä tulee rajata), joita valtio tukee OSITTAIN ei kuulu valtiolle kokonaan niistä maksaa tulee luetteloida ja niiden hoito tulee budjetoida ja rahojen käyttö siirtää erityiseen valvontaan. Kirkolta kun onnistuu rahojen sekottaminen ihan lahjakkaasti
- Hautuumaat tulisi siirtää kunnallisiksi ja hautuumaiden hoidon tasosta tinkiä rajusti. Lisäksi pitäisi siirtyä entistä enemmän polttohautaukseen ja laittaa vainaja/omaiset maksamaan hautapaikoista, hautaamisesta ja hautojen hoidosta entistä enemmän. Jos eivät maksa, niin sitten hauta uusio käyttöön niin pian kuin se on mahdollista. Ja nämä ikuisuushautaoikeudet ja ikuisuushaudanhoidot tulee purkaa välittömästi.
Mikä meteli siitä nousisikaan jos kirkkoon kuulumaton ei pääsisi samaan hautaan jossa puoliso tai sukuhautaan jos kirkko olisi erotettu valtiosta.
Minusta olisi ihan OK, että olisi valtiollisia hautausmaita niille, jotka ei halua siunattuun maahan. Kirkko huolehtisi omistaa, veronmaksajat omistaan (ja kirkollisveroa maksavat saisi verovähennyksenä vastaavan summan valtonverotuksessa, koska tuplasti ei tarvitsisi haudasta maksaa).
Sen jälkeen meillä olisi siistejä yksityisiä seurakuntien hoitamia hautausmaita ja sotkuisia, ankeita kunnallisia hautoja, joista ei huolehtisi kukaan. Tämä kuvastaa hyvin sitä, mihin ollaan ajautumassa eli vainajan kunnioitus katoaa, ruumiista tulee ongelmajätettä ja samalla läheisten suru lakaistaan pois. Jos et tuota mitään, et ole muistojen arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Mikä meteli siitä nousisikaan jos kirkkoon kuulumaton ei pääsisi samaan hautaan jossa puoliso tai sukuhautaan jos kirkko olisi erotettu valtiosta.
Miksi siitä meteli nousisi?
Jokainen tekee valintansa itse. Meilläkin on joku sukuhauta. Itse olen tehnyt selväksi että minua ei sinne haudata vaan tuhkani ripotellaan mieluiten mereen mikä oli myös isäni toive (ja näin tehtiinkin).
Mikä meteli siitä nousikaan kun isäni sisarukset halusivat hänet sinne saakelin sukuhautaan...
Isäni ei kuulunut kirkkoon.
Vierailija kirjoitti:
Saattaapi olla että kirkosta eronnut maksaa kirkollisveroa isomman summan tavalla tai toisella. Jostainhan valtion on otettava tuo kirkolle maksettava raha.
Ai millä tavalla? :D
Miksi meillä sallitaan meren saastuttaminen tunkemalla sinne kuolleiden tuhkaa? Ihan hullua itkeä jotain saatuttamista, kun samaan aikaan on jotenkin hienoa ja jaloa ripotella tuhkat mereen. Kun sen tekee miljoona Itäreren rannalla asuvaa vuodessa, niin siitä tulee melkoinen määrä ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
- Kirkkoa ei tarvita väestötietorekisterin ylläpitämisessä vaan se kuuluu maistraateille. Nykyisin kun kaikki väestötiedot ovat sähköisessä muodossa joten, samat tiedot (henkilä- ja perhetiedot) saa väestötietorekisteristä mitkä kirkostakin. Lapsen nimenilmoituksen voi hoitaa jatkossa kuten kirkkoon kuulumattomillakin joko paperisena tai sitten tehdään rakennetaan nettipalvelu.
- kirkko eroon valtiosta ja itse perimään omat jäsenmaksunsa, silloin väestörekisterissä ei tarvita uskontotietoa eikä verottajan tarvitset rakennella kirkon takia erityisiäjärjestelmiä.
- Ne kirkojen arvorakennukset (määrä tulee rajata), joita valtio tukee OSITTAIN ei kuulu valtiolle kokonaan niistä maksaa tulee luetteloida ja niiden hoito tulee budjetoida ja rahojen käyttö siirtää erityiseen valvontaan. Kirkolta kun onnistuu rahojen sekottaminen ihan lahjakkaasti
- Hautuumaat tulisi siirtää kunnallisiksi ja hautuumaiden hoidon tasosta tinkiä rajusti. Lisäksi pitäisi siirtyä entistä enemmän polttohautaukseen ja laittaa vainaja/omaiset maksamaan hautapaikoista, hautaamisesta ja hautojen hoidosta entistä enemmän. Jos eivät maksa, niin sitten hauta uusio käyttöön niin pian kuin se on mahdollista. Ja nämä ikuisuushautaoikeudet ja ikuisuushaudanhoidot tulee purkaa välittömästi.
Miksi hautausmaiden hoidosta pitäisi tinkiä? Ei siinä ole mitään uskonnollista. Moni haluaa käydä lähimmäisensä haudalla oli kristitty tai ei. Hautapaikka maksaa nyt jo.
Ois hyvä jos ev.lut -ja ortodoksisen kirkon yksinoikeudesta kerätä kirkollisveroa luovuttaisiin kokonaan ja asetettaisiin KAIKKI uskonnolliset yhdyskunnat samalle viivalle keskenään eli että annettaisiin niiden kaikkien periä jäsenmaksunsa verotuksen yhteydessä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi ihan OK, että olisi valtiollisia hautausmaita niille, jotka ei halua siunattuun maahan. Kirkko huolehtisi omistaa, veronmaksajat omistaan (ja kirkollisveroa maksavat saisi verovähennyksenä vastaavan summan valtonverotuksessa, koska tuplasti ei tarvitsisi haudasta maksaa).
Sen jälkeen meillä olisi siistejä yksityisiä seurakuntien hoitamia hautausmaita ja sotkuisia, ankeita kunnallisia hautoja, joista ei huolehtisi kukaan. Tämä kuvastaa hyvin sitä, mihin ollaan ajautumassa eli vainajan kunnioitus katoaa, ruumiista tulee ongelmajätettä ja samalla läheisten suru lakaistaan pois. Jos et tuota mitään, et ole muistojen arvoinen.
Miksi ihmeessä kirkollisveroa maksavien pitäisi hautaamisen takia saada valtiolta verovähennyksiä?? Eihän hautaustointa nytkään kirkollisveroista makseta vaan yhteisöverotuksesta. Kirkollisverohan on kirkon jäsenmaksu, eikä mikään hautausmaksu. Valtio korvaa hautauskulut kirkolle yhteisöverotuotosta nykyään. Lisäksi valtio korvaa sille osuuden väestökirjanpidosta, mikä on nykyään jo täysin turhaa, koska väestökirjanpidosta huolehtii väestörekisteri ja kirkon "väestökirjanpito" on lähinnä sen oman jäsenrekisterin ylläpitoa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt rahoituksen suoraan valtiolta eikä yhteisöverosta. Lainaus aamun lehdestä "ilman rahoitusta kirkon jäsenet maksaisivat hautausmaiden ylläpidon myös kirkkoon kuulumattomien osalta mikä olisi vakava yhdenvertaisuusongelma"
Kirkko saa jo hautauksen kustannukset suoraan yhteisöveroista, ei niihin käytettä kirkollisvararahoja, joten mitään lisärahaa ei tarvita eikä ole tulossa. Seuraava provo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi ihan OK, että olisi valtiollisia hautausmaita niille, jotka ei halua siunattuun maahan. Kirkko huolehtisi omistaa, veronmaksajat omistaan (ja kirkollisveroa maksavat saisi verovähennyksenä vastaavan summan valtonverotuksessa, koska tuplasti ei tarvitsisi haudasta maksaa).
Sen jälkeen meillä olisi siistejä yksityisiä seurakuntien hoitamia hautausmaita ja sotkuisia, ankeita kunnallisia hautoja, joista ei huolehtisi kukaan. Tämä kuvastaa hyvin sitä, mihin ollaan ajautumassa eli vainajan kunnioitus katoaa, ruumiista tulee ongelmajätettä ja samalla läheisten suru lakaistaan pois. Jos et tuota mitään, et ole muistojen arvoinen.
Miksi ihmeessä kirkollisveroa maksavien pitäisi hautaamisen takia saada valtiolta verovähennyksiä?? Eihän hautaustointa nytkään kirkollisveroista makseta vaan yhteisöverotuksesta. Kirkollisverohan on kirkon jäsenmaksu, eikä mikään hautausmaksu. Valtio korvaa hautauskulut kirkolle yhteisöverotuotosta nykyään. Lisäksi valtio korvaa sille osuuden väestökirjanpidosta, mikä on nykyään jo täysin turhaa, koska väestökirjanpidosta huolehtii väestörekisteri ja kirkon "väestökirjanpito" on lähinnä sen oman jäsenrekisterin ylläpitoa.
Jos vaikka siksi, että kun se oma ruumis on menossa seurakunnan hautausmaalle, niin miksi ihmeessä pitäisi maksaa siitä, että muut menee kunnalliselle puolelle monttuun? Jos hautaustoimi muuttuu niin, että kirkolle ei enää makseta hautaustoimesta vaan se maksu hoidetaan jäseniltä kerättävällä maksulla, niin ei ole mitään järkeä maksattaa samaa asiaa uudestaan kuntapuolen hautausmaan kunnospitoa varten.
Seurakuntien hautausmaista tulisi suljettuja tiloja, joihin ei nuoriso enää pääsisi ryyppäämään ja kunnan hautausmaat voisi olla osa koirapuistoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi ihan OK, että olisi valtiollisia hautausmaita niille, jotka ei halua siunattuun maahan. Kirkko huolehtisi omistaa, veronmaksajat omistaan (ja kirkollisveroa maksavat saisi verovähennyksenä vastaavan summan valtonverotuksessa, koska tuplasti ei tarvitsisi haudasta maksaa).
Sen jälkeen meillä olisi siistejä yksityisiä seurakuntien hoitamia hautausmaita ja sotkuisia, ankeita kunnallisia hautoja, joista ei huolehtisi kukaan. Tämä kuvastaa hyvin sitä, mihin ollaan ajautumassa eli vainajan kunnioitus katoaa, ruumiista tulee ongelmajätettä ja samalla läheisten suru lakaistaan pois. Jos et tuota mitään, et ole muistojen arvoinen.
Miksi ihmeessä kirkollisveroa maksavien pitäisi hautaamisen takia saada valtiolta verovähennyksiä?? Eihän hautaustointa nytkään kirkollisveroista makseta vaan yhteisöverotuksesta. Kirkollisverohan on kirkon jäsenmaksu, eikä mikään hautausmaksu. Valtio korvaa hautauskulut kirkolle yhteisöverotuotosta nykyään. Lisäksi valtio korvaa sille osuuden väestökirjanpidosta, mikä on nykyään jo täysin turhaa, koska väestökirjanpidosta huolehtii väestörekisteri ja kirkon "väestökirjanpito" on lähinnä sen oman jäsenrekisterin ylläpitoa.
Nuokin yhteisövero-osuudet pitäisi ottaa kirkolta pois, samoin ne tehvät joista nyt maksetaan kirkolle.
Vanhat kirkonkirjat pitäisi siirtää väestörekisterin haltuun. Kulttuuriarvokkaat kirkkorakennukset pitäisi siirtää museoviraston haltuun. Hautaaminen pitäisi siirtää kuntien vastuulle. Myös avioliittoon vihkioikeus tulee poistaa, mutta ehkä kirkko luopuu siitä muutenkin ihan omatoimisesti tasa-arvoisen avioliittolain vuoksi.
Kun kirkolla ei olisi yhteiskunnallisia toimia, kuten ei pitäisikään olla koska meillä ei kuulema ole valtionkirkkokaan, niin silloin sillä ei pidä myöskään olla verotusoikeutta. Periköön jäsenmaksunsa suoraan laskuilla, kuten muutkin yhteisöt joutuvat tekemään.
Hautausmaiden tulisi olla kunnallisia ja kirkko saisi maksaa itse omat kulunsa.