Nyt alkaa riittää miesystävän käytös

Huomenta!

Ei tosiaan lapsia nyt tähän tilanteeseen voi suunnitella, aiemmin siis suunniteltiin kyllä mutta ei nyt tosiaan voi ajatellakaan.

On riidelty näistä asioista, paljonkin. Välillä voi hetken mennä paremmin mutta sitten se alkaa taas...

Erolla uhkailu on mielestäni typerää mutta nyt on tullut sitäkin harrastettua, kun en enää oikeasti tiedä mitä järkeä olla yhdessäkään. Tähän asti olen uskonut, että kaikki kääntyy parhain päin mutta en tiedä. Eihän se riitä, että vain toinen yrittää.

Suututtaa, että mies saa minut itkemään eikä se näy edes vaivaavan häntä. Eilen viimeksi maksoin yhtä kotiin liittyvää yllättävää laskua (siis joka ei ollut odotettavissa) ja sanoin, ettei ole kohta yhtään rahaa niin ei reagoinut mitenkään.

En halua valittaa, tiedän että olen meistä onnekkaampi kun saan olla terve. Ei se silti helppoa ole, kun palkkatyön lisäksi hoidettavana on kaikki, sekä ns. miesten että naisten työt ja käytännön asioiden järjestelyt. Onneksi tykkään tehdä käsillä ja osaankin jotain. Vittuilua siihen päälle ei vaan tunne ansaitsevansa eikä oikein jaksaisi.

Pitkäaikainen työttömyys vaikuttaa ihmisen toiminkykyyn. Olen tämän kokenut itse sekä nähnyt lähipiirissä. Vaikka nyt kysymys onkin sairaudesta vaikutukset ovat luultavasti samankaltaiset, koska mies on vielä työikäinen ja pääkin pelaa normaalisti. Kun ihminen on vain kotona häneltä puuttuvat normaalit rutiinit ja normaali aikataulu. Siinä hyväkin ihminen laiskistuu kun koskaan ei tarvitse tehdä mitään ja jos tarvitsisikin niin ehtiihän sen huomennakin. Lisäksi miehelläsi on sinut, joka teet kaiken jos hän ei ole tehnyt.

Monilla kunnilla järjestetään päivätoimintaa työkyvyttömille ihmisille. Niissä pyritään palauttamaan elämän normaali rytmi ja sosiaaliset kontaktit rasittamatta osallistujia liiaksi. Suosittelisin lämmöllä tämän tyyppistä ratkaisua teille.

Mies pitää sinua itsestäänselvyytenä. Erolla uhkailu on kurjaa ja lapsellista, mutta ei tuossa näytä olevan enää muuta vaihtoehtoa kuin ihan tosissaan uhata - ja jopa toteuttaa.

Pärjääkö mies yksinään kotona? Voisitko ihan fiksusti ja asiallisesti ilmoittaa haluavasi erota ja mennä vaikka kaverin/sukulaisen luo yöksi muutamaksi päiväksi? Sano, että palattuasi haluat kuulla, mitä miehellä on sanottavanaan. Tuon "loppulausunnon" perusteella teet sitten päätöksen.

Kyllä mies sinänsä pärjää yksin kotona. Mutta niin keljusti en voi tehdä, että ainakaan autolla lähtisin pois, koska silloin hän ei pääse esim. kauppaan. Liikkuminen on sen verran hidasta ja horjahtelevaa, että kävellen veisi kohtuuttomasti aikaa.

Meillä on koira, joka täytyisi minun ottaa mukaan, ja tämä tietysti hieman rajoittaa mahdollisuuksiani mennä sukuloimaan. Ja niin paha tilanne ei ole, että anopin luo menisin (vitsi vitsi). Nyt on tosiaan rahatilanne sellainen, että satasia ei ole käyttää matkailuun. Tai no, on minulla säästötilillä rahaa jonkin verran mutta se on nimensä mukaisesti säästötili ja äärimmäinen katastrofirahastoni.

Eilen illalla sanoin (menin yhteiseen sänkyyn kiellosta huolimatta), että pitäisikö tämä suhde lopettaa kun molemmille tulee vaan paha mieli. Mies ei sanonut mitään.

Ajattelin nyt, että vietän päiväni tässä niin kuin lystää. En edes yritä nyt jutella vaan lähden lenkille/kaupungille/jonnekin. Turhaan täällä kotona notkun ja odotan, kun ei vastassa ole mitään.

Ai niin, mieshän ei ole mistään kerhoista tms. kiinnostunut. Yritin talvella houkutella häntä yhdistyksen jäseneksi, koska toiminnan lisäksi olisi mahdollisuus hakea mm. tuettuja lomia joihin meilläkin olisi rahaa. "Vitut", oli vastaus. Jokin toiminta tekisi hänelle varmasti hyvää mutta kun ei suostu. Olen ehdottanut myös joitain erityisliikuntavälineitä, jotta voitaisi vaikka yhdessäkin käydä lenkillä mutta ei. Kun ei onnistu kuten muilla niin ei sitten ollenkaan. En ole enää niistä sitten puhunut kun en halua painostaa.

Arvelinkin että tuo päivätoiminta saattaa olla sellainen johon mies ei ehkä riemusta kiljuen ole hyppimässä.. Jokin aktiviteetti tekisi kuitenkin varmasti hyvää, kyllä se syö ihmistä kun ei päivissä ole mitään sisältöä, mutta vaikeahan se on itselleen tunnustaa. Varsinkin kun varsinaisesta ongelmaa hänen mielestään ei ole, kaikki asiat tapahtuvat kuin itsestään eikä hänen tarvitse vaivautua. Siitä on vaikea irrottautua jos siihen on jo ehtinyt tottua. Mutta jos tilanne on ollu "vasta" puoli vuotta tällainen asia on varmasti vielä korjattavissa, mutta hän tarvitsee ravistelua jotta näkee mikä tilanne on oikeasti.

Toisena toiminnallisuusvaihtoehtona tulisi mieleen työväenopiston kurssit. Eivätpä nekään mitään ilmaisia tietenkään ole, mutta löytyisikö niistä helpommin jotain mieleistä puuhaa?

Pitää vielä joku päivä yrittää, jos tässä yhteiseloa vielä jatketaan. Aika näyttää.

Kyllä johonkin tuollaiseen rahan saisi kaivettua vaikka kiven silmästä. Kun onhan meillä sinänsä rahaa mutta mies käyttää omansa kaikkeen mikä nyt sattuu itseä miellyttämään ja minulle jää elinkustannukset.

Tuosta raha-asiasta; oletko pyytänyt suoraan häntä maksamaan? Tästä tulee hieman sellainen mielikuva että olet vijaillut että tähän ja tähän menee, muttet ole käskenyt miestä maksamaan? Kyllä hänenkin pitää osallistua kerran pystyy. Kovat otteet käyttöön ja vaadit osallistumista etkä kuuntele mitään mutinoita asiasta.

Kyllä olen pyytänyt. Tosiaan aiemmin on maksanutkin, nyt siis tämä viimeinen puoli vuotta on mennyt tasaista alamäkeä ja on loppunut niin kustannuksiin osallistuminen kuin muukin osallistuminen yhteiseen arkeen.

Olen yrittänyt nätisti ja vähemmän nätisti kysyä, mistä tämä johtuu mutta mitään rakentavaa keskustelua ei saa aikaan.

Peleihin tms. en usko rahojen menevän. Hän vaan haluaa esim käydä pizzalla, ostella levyjä, autoon jotakin, vaatetta jne. Eihän ne maailmaa kaataisi jos se raha olisi oikeasti "ylimääräistä" mutta on minusta epäreilua, että minä maksan kaikki pakolliset menot, eikä rahaa jää mihinkään muuhun ja mies ostaa ja maksaa mitä haluaa, viis siitä olisiko oikeasti senkin rahan tarvinnut oikeasti johonkin. Olen maininnut nettikaupoista, että niistä on turhan helppo tilata kun paljon on koneella, siis ihan fiksukin ihminen voi helposti "sortua" ja pikkusummista kertyykin yllättävän paljon.

En vaan haluaisi olla mikään nalkuttaja. Mieheni älyä en ole epäillyt missään vaiheessa. Yleensä sanon kerran, max. 2 samasta asiasta ja jos ei ole vaikutusta niin annan olla. En ole hänen holhoojansa.

Ehkä syy on niin yksinkertainen, ettei hän vaan rakasta minua enää muttei pysty sanomaan sitä.

Jätä se sika ap. Vammaisuus ei oikeuta kusipäisyyteen, ja miehesi on kusipää.

Mun miehellä ei ole infarktia ollut, muttei ole vuosiin osallistunut mihinkään kuluihin. kaikki pyöritää ulosoton kautta, käy kyllä töissä. Mitään yhteistä tulevaisuutta ei kiinnosta rakentaa ihmisen kanssa joka ei pysty edes näin yksinkertaisista velvollisuuksista selviämään. Sanosin että nosta kytkintä!

Eroa miehestä ennenkuin alat katkeroitumaan ja luulemaan että kaikki miehet on tollasia. Pelasta itsesi!!!

Muiden on aina helppo jeesustella, kuinka sairasta ihmistä ei saa jättää, pitää tukea jne. Mutta kun oman elämänsä uhraa, ei kukaan tarjoa kiitosta tai marttyyrinkruunua. Ihmiset muuttuu, myös sairaat ihmiset! Kukaan, ei kukaan, vaatisi sinua jäämään, jos miehesi olisi perusterve ja muuten samat muutokset. Joten mieti, haluatko elää loppuelämäsi tuossa tilanteessa vain, jotta välttyisit tuntemattomien moralisoinnilta. Minusta valinta olisi erittäin helppo.

Sekin suorastaan pelottaa, että jo valmiiksi tiedän mitä minusta sen jälkeen puhutaan, jos jätän mieheni.

Kaikki olettaa, että sairaudesta se johtuu. Mieheni on mukava tyyppi, pidetty ihminen, eikä kukaan varmasti aavista mitä täällä kotona tapahtuu. Ja tosiaan olemme olleet hyvä pari.

Minusta saa helposti tehtyä melko kylmän ihmisen, jos jätän sairaan. Ja kieltämättä kyllä minua huolettaa, mitä miehelleni tapahtuisi eron jälkeen. Velkaantuu? Rupeaakin juomaan tai muuta? Vai saisiko yksin arkensa pyöritettyä? En tiedä. Tällaisia ei tulisi mietittyä, jos hän olisi terve.

Olen aidosti rakastanu tätä ihmistä ja uskon että hänkin minua, ainakin ennen. Tilalle en halua ketään.

Näin sivusta asiaa ajattelevana sanoisin että miehelläsi on masennukseen viittaava oireisto tullut päälle. Onko mahdollista että saisit hänet vaikkapa psykiatrin puheille ja sitä kautta miehesi tilanne lähtisi korjautumaan ja hän olisi taas "oma itsensä" ja auttaisi niissä arkisissa askareissa mitä hän pystyy askaroimaan.

Ap, kuullostaa että olet umpikujassa. Haluat muutosta, mutta mikään ei muutu. Toista ei voi muuttaa, mikäli hän ei itse näe mitään syytä muuttua.

Jos olisin sinä, tekisin todennäköisesti niin että muuttaisin vaikka viikoksi pois kotoa. Sanoisin miehelle että miettii tämän viikon aikana mitä haluaa parisuhteelta ja että itse mietin myös. Viikon päästä jutellaan ja päätetään mitä tehdään, jatketaanko yhdessä vai ei.

Mikäli jatketaan, se edellyttää vaivannäköä molemmilta suhteen eteen. Mikäli ette jatka yhdessä, mies järjestelee itse oman elämänsä haluamansa mukaiseksi, samoin kuin sinä. Koira varmaan jää sinulle, jos mies ei pysty sitä yksin hoitamaan. Ja auto jää sille kumman se on. Mikäli auto on yhteinen, niin se menee myyntiin, jonka jälkeen molemmat hankkivat omansa (mikäli sitä tarvitsee).

Vaikka toipumista olisi jo tapahtunut pitkälle, turhautuminen ja pettymys siihen, että elämä infarktin jälkeen on mitä on, voi tulla vasta myöhemmin. Ensin on ehkä näyttänyt valoisammalta, kun on voinut iloita siitä että selvisi, ja on pystynyt toipumaan, mutta sitten jossain vaiheessa todellisuus lyö kasvoille, että ei pääse enää töihin, joutuu olemaan enemmän tai vähemmän riippuvainen puolisosta jne. Itse epäilisin ihan masennustakin.

Olipa mitä oli, niin eihän tuollainen käytös vetele! Pahaa oloa ei saa purkaa puolisoon, eikä kaikkea vastuuta voi heittää toiselle. Teillä on nyt vakavan keskustelun paikka, että pystyykö toinen ollenkaan näkemään omaa käytöstään ja onko halukas muuttamaan sitä. Itse harkitsisin ihan ulkopuolista apua. Mies lääkärille masennusoireiden vuoksi, terapiaa mieluiten molemmille sekä yksin että yhdessä. Ainakin alkuun, jos tuntuu että keskustelu menee riitelyksi ja syyttelyksi, ulkopuolinen ihminen vetämässä keskustelua auttaisi pitämään sen oikeilla raiteilla. Jos mies haluaa, että sinä olet sitoutunut häneen, hänen pitää sitoutua sinuun, eikä sitä tehdä kiukuttelemalla ja pitämällä toista "äitinä".

Lopunalku kirjoitti:

Sekin suorastaan pelottaa, että jo valmiiksi tiedän mitä minusta sen jälkeen puhutaan, jos jätän mieheni.

Kaikki olettaa, että sairaudesta se johtuu. Mieheni on mukava tyyppi, pidetty ihminen, eikä kukaan varmasti aavista mitä täällä kotona tapahtuu. Ja tosiaan olemme olleet hyvä pari.

Minusta saa helposti tehtyä melko kylmän ihmisen, jos jätän sairaan. Ja kieltämättä kyllä minua huolettaa, mitä miehelleni tapahtuisi eron jälkeen. Velkaantuu? Rupeaakin juomaan tai muuta? Vai saisiko yksin arkensa pyöritettyä? En tiedä. Tällaisia ei tulisi mietittyä, jos hän olisi terve.

Olen aidosti rakastanu tätä ihmistä ja uskon että hänkin minua, ainakin ennen. Tilalle en halua ketään.

Samoja asioita pohtivat ihan varmasti monet, vaikka kumppani olisi terve. Älä tee päätöksiä siksi, että pelkäät, mitä joku ulkopuolinen sanoo. Et sinä heitä varten elä. Ja mies on itse vastuussa omasta pärjäämisestään. Sä olet tehnyt jo enemmän kuin riittävästi, kun olet ollut tämän ajan tukena ja apuna ja yrittänyt pitää suhdetta kasassa. Parisuhteeseen tarvitaan kuitenkin panostus kummaltakin, ja on ihan miehen oma valinta, jos ei omaa osuuttaan halua tehdä.

Voimia vaikeaan tilanteeseen.

Onko miehelläsi sellaista isää, veljeä tai ystävää, jolle voisit kertoa asioiden todellisen laidan, sellainen jolle miehesi seurassa näytteleminen eli ns. vieraskoreus ei mene läpi, joku jota miehesi arvostaa ja voisi siten auttaa teitä?

Ymmärrän, että et halua jättää rakastamaasi miestä ja pelkäät hänen puolestaan jos eroaisitte. Jos miehesi ei kuitenkaan ala arvostaa sinua, muutut itse umpiköyhäksi, väsyneeksi ja toivottomaksi, lapsettomaksi, kenties katkeroidut, joten on aika toimia, vaikka mies kuinka vastustaisi. Voisitko näyttää osia tästä keskustelusta hänelle paperilla?

Voiko olla että miehesi tunteet sinua kohtaan on kuollut?Epäilen että olisi sinut jo jättännyt jos olisi terve etkä sinä tekisi kaikkea hänen eteensä?Se on selvää että noin ei kukaan kohtele ihmistä jota rakastaa ja arvostaa ja jonka haluaa elämässään säilyttää.

Atlanttiko? kirjoitti:

Sosiaalitoimi tukee jos raha ei riitä, kyllä yhden ihmisen palkka riittää perheen elättämiseen ja jos se ei riitä niin saa toimeentulotukea. Turhaa kiukuttelua maailman laiskimmalta rodulta, siis suomalaiselta naiselta.

Miehen eläke on tarkoitettu hänen elantokustannuksiinsa, miksi hän siis elättää itsensä vaimollaan, eikä tee edes pystymiään kotitöitä? Kukas tässä se laiska tuhlari onkaan?

Atlanttiko? kirjoitti:

Sosiaalitoimi tukee jos raha ei riitä, kyllä yhden ihmisen palkka riittää perheen elättämiseen ja jos se ei riitä niin saa toimeentulotukea. Turhaa kiukuttelua maailman laiskimmalta rodulta, siis suomalaiselta naiselta.

Jos miehellä on rahaa niin sossu ei auta.