Lue keskustelun säännöt.
Nyt alkaa riittää miesystävän käytös
Lopun alku
06.07.2016 |
Olen kärsivällinen ja kiltti ihminen, mutta rajansa kaikella ja nyt se alkaa olla lähellä.
Olen 34-vuotias nainen, mies on 40. Käyn töissä, mies on työkyvytön aivoinfarktin jäkitilan vuoksi.
On alkanut vituttaa. Mies ei esim. enää osallistu yhteisiin asumiskustannuksiin käytännössä lainkaan. Ok, hänen eläkkeensä on pieni, mutta kyllä siitä osan voisi käyttää ihan yhteisiin menoihin. Sitten hän ostelee kaikkea ihan toisarvoista, ja kuittailee minulle ikävään sävyyn, kun olen niin pihi. Joo no miksiköhän? Joudun huomauttamaan esimerkiksi lämpimän veden lotraamisesta, koska se vie paitsi vettä, myös öljyä, ja näihin kustannuksiinkaan hän ei tee elettäkään osallistuakseen. Vaikka käynkin töissä, en ole mikään hyvä- vaan keskituloinen. Rahat ei vaan riitä.
Mies ei myöskään enää tee kotitöitä, vaikka siis pystyykin. Hän on hidas ja hieman kömpelö, mutta silti. Ei tee ruokaa, ei siivoa, ei pese pyykkejä, etenkään nyt kun minä olen lomalla. Ei ole mitään sellaista aloitekyvyttömyyttä, mikä liittyisi tuohon aivoinfarktiin, ei vaan viitsi. Aiemmin teki mullekin usein esim. aamu- ja iltapalaa ja ruokaa. Minusta se oli mukavaa ja kohtuullista. Isommat siivoukset teen minä, koska hän ei oikeastikaan pysty.
Minä olen järjestänyt meille mahdollisuuksien rajoissa aina jotain pientä lomareissua tms., hän ei mitään. Ei mitään. Kaiken olettaa tulevan valmiina, sitten voi kyllä latailla reissukuvia facebookiin ja kehuskella missä ollaan. Kiitosta minulle - ei koskaan.
Tekisi niin mieli vaan potkaista pellolle tuo. Mutta jos on vaikeaa lopettaa suhde yleensäkin niin vielä vaikeampaa se on lopettaa sairastuneen ihmisen kanssa vaikkei ero liity siihen sairauteen mitenkään. Hänellä on ollut tosi raskasta ja hän on selvinnyt monesta asiasta hienosti. Silti minusta tuntuu, että olen nykyään pelkkä hyödyke, josta voi lypsää aina vaan lisää ilman mitään velvollisuuksia. Vaikkei siltä vaikuta, niin rakkautta meilläkin on ollut ja paljon. Viimeinen puoli vuotta ollut tällaista.
Kommentit (75)
Lopunalku kirjoitti:
Kyllä olen pyytänyt. Tosiaan aiemmin on maksanutkin, nyt siis tämä viimeinen puoli vuotta on mennyt tasaista alamäkeä ja on loppunut niin kustannuksiin osallistuminen kuin muukin osallistuminen yhteiseen arkeen.
Olen yrittänyt nätisti ja vähemmän nätisti kysyä, mistä tämä johtuu mutta mitään rakentavaa keskustelua ei saa aikaan.
Peleihin tms. en usko rahojen menevän. Hän vaan haluaa esim käydä pizzalla, ostella levyjä, autoon jotakin, vaatetta jne. Eihän ne maailmaa kaataisi jos se raha olisi oikeasti "ylimääräistä" mutta on minusta epäreilua, että minä maksan kaikki pakolliset menot, eikä rahaa jää mihinkään muuhun ja mies ostaa ja maksaa mitä haluaa, viis siitä olisiko oikeasti senkin rahan tarvinnut oikeasti johonkin. Olen maininnut nettikaupoista, että niistä on turhan helppo tilata kun paljon on koneella, siis ihan fiksukin ihminen voi helposti "sortua" ja pikkusummista kertyykin yllättävän paljon.
En vaan haluaisi olla mikään nalkuttaja. Mieheni älyä en ole epäillyt missään vaiheessa. Yleensä sanon kerran, max. 2 samasta asiasta ja jos ei ole vaikutusta niin annan olla. En ole hänen holhoojansa.Ehkä syy on niin yksinkertainen, ettei hän vaan rakasta minua enää muttei pysty sanomaan sitä.
Kuulostaa viikkorahojaan käyttävältä teiniltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies purkaa ahdistustaan pelaamalla uhkapelejä ja/tai on huume/lääkekoukussa kipujen takia. Äksyily sopisi molempiin. Johonkinhan se eläke menee jos ei maksa mistään mitään ja äksyilee vielä ruokkivalle kädelle.
a_p kirjoitti:
Ehkä miestä taas hieman kaduttaa. Lähti tänään mitään puhumatta, ja oli mennyt kauppaan...toi myös kaikenlaisia herkkuja, joista tietää minun tykkäävän. Tulkitsen jonkinlaisena sovitteluyrityksenä. Mutta, edellen kiukuttelee kuin uhmaikäinen täällä kotona. Onko se joku miehinen ylpeys vai mikä, ettei pysty pyytämään anteeksi tai mitenkään muutenkaan ottamaan puheeksi että on tullut käyttäydyttyä huonosti? Monet kerrat aiemminkin on mennyt tähän tyyliin ja kun mies ei puhu, on vaan jatkettu normaalia elämää niinkuin mitään ristiriitoja ei olisi ollutkaan - kunnes kehä alkaa uudelleen.
Nyt en taida enää päästää häntä ihan niin helpolla, koska en jaksa sitä ettei asioita koskaan selvitetä kunnolla. Ei sillä, että loputtomiin tulee mitään vatvoa, mutta en suostu enää siihen että minua voi kohdella huonosti ja alentavasti, ja lepytellä sitten karkkipussilla. Ei aikuiset toimi niin?Olen varmaan ollut liian kiltti liian pitkään. Nyt aattelin lähteä pyöräilemään.
Hyvän ja huonon käytöksen vuorottelu on klassinen tapa pitää kumppani epätasapainossa ja jumissa huonossa suhteessa. Älä missään tapauksessa anna nyt olla vaan pakota kommunikoimaan että pystyt keskustelemaan asiat läpi.
Kuulostaa että homma on aikalailla selvä mutta oman mielenrauhasi takia anna se viimeinen tilaisuus jos mies sitä pyytää uskottavasti. (Äläkä jää tuleen makaamaan kun mies unohtaa lupaukset.)
Jos epäilyttää vieraiden puheet, muista että myös sinä voit hakea tukea ystävistä. Älä peittele pahaa oloa tai vähättele mitään. Sano suoraan miten asiat on. Ne sitten ymmärtää jos ymmärtää.
Minä lähtisin suhteesta, jos ei ole lapsia. Enkä varsinkaan suunnittelisi niitä tuollaisen miehen kanssa. Mieti vähän.
Älä ainakaan rupea hänen terapeutiksi, tai yritä jatkuvasti ymmärtää. Se on nopein tapa tappaa rakkaussuhde ja toinen on tietenkin masennus. Jos on liian vaikeaa niin sitten on. Mies kuulostaa lievästi masentuneelta. Älä mene siihen mukaan, vaan tee asioita, jotka ei sinua masenna. Muuten teitä on kohta kaksi masentunutta.
Hän luultavasti tarvitsee terapiaa, mutta ei sinulta eikä ehkä edes sinun kanssasi. Terapeutin pitää olla objektiivinen, ja sinä olet kaikkea muuta, kuten kaikki puolisot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parillakin läheiselläni on ollut aivoinfarkti, tosin vanhemmalla iällä. Sairaus vaikutti molempiin eri tavalla. Toinen kuntoutui käveleväksi ja puhe toimi koko ajan, mutta luonteeseen sairaus vaikutti. Entisestä mukavasta, tosin venkoilevasta miehestä tuli kärttyisä ukko, joka vetäytyi hyvin herkästi infarktin taakse, jos hänen olisi pitänyt tehdä jotain sellaista, mihin hän olisi pystynyt, mutta joka ei miellyttänyt. Kotipalvelun naiset olivat hänen kanssaan helisemässä, kun hän valitti koko ajan, mikään ei kelvannut. Ja kyllä se infarkti vähitellen alkoi viedä kuntoakin huonommaksi, niin fyysistä kuin psyykkistäkin, kun voimat heikkenivät. Tosin se ei vienyt henkeä, sen vei syöpä.
Toinen aivoinfarktin saanut ei kuntoutunut omin voimin liikkuvaksi, koska hoitoon pääsy kesti liian kauan. Puhu ei aluksi sujunut kuin heikosti, mutta parani sitten. Kotona ei pystynyt enää asumaan, koska asunto oli toisessa kerroksessa eikä talossa ollut hissiä, vaan varsin avonaiset kierreportaat. Hän joutui sitten terveyskeskuksen vuodeosastolle. Huonekaverit vaihtuivat usein ja monet olivat joko täysin puhumattomia tai vanhuudenhöperöitä. Läheiselläni pelasi järki erinomaisesti eikä luonnekaan muuttunut miksikään. Muutaman vuoden hän asui vuodeosastolla, kunnes sitten keuhkokuume vei mennessään.
Jos ap:n miehen infarktista on monta vuotta, niin en ihmettelisi, vaikka tuo muutos olisikin infarktin jälkiseurauksia. Eihän tuo reilua ole, että toinen heittäytyy elätiksi, olkoonkin pienellä eläkkeellä. Kyllä jokaisen on vedettävä kortensa kekoon. Jos ap päätyy eroon, niin tietysti paikkakunnan kukkahattutädit alkavat syyllistää ja kertovat, miten epäreilua on jättää sairas mies. Harva muistaa, että jos tilanne olisi päinvastainen, niin mies olisi häipynyt kuvioista jo aikoja sitten. Harva mies kestää puolisonsa sairautta. Naiset kestävät paremmin, on hoivavietti ja ympäristön paine esteenä, jotta voisi alkaa elää omaa elämää.
Olet miehelle itsestäönselvyys ja automaatti. Ota puheeksi. Jos jos tilanne ei muutu, niin suhde on ohi.
Rakkaudesta te olette yhdessä. Ette sairaudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä sekoita näitä kahta asiaa a)välittäminen ja b)panostus esim kivat kuvat faceen,lomien järkkäily,kuulumisten kysyminen, lahjojen ostaminen, sinun muistaminen, ei pyykkaa siivoa vaan sinä teet.
ÄLÄ.
se että kumppani ei tee näitä tämä on tapa mitä hän ei tee pahalla sinua kohtaan. KUN sinä panostat liikaa automaattisesti,toinen kumppani ajattelee alitajunnassa aa tuo toinen kumminkin tekee ompas kiva ja mää voin vaan olla tämä onkin helppoa->jos olet itse toistanut kaavaa yli3kertaa tämä menee alitajuntaiseen oppimiseen ja tapoihin. Valitettavasti tätä näkee jokaisessa parisuhteessa ja kyseessä on vain psykologinen TAPA. :) joten ei huolta tutkittu juttu! kumppani välittää yhtä lailla vaikka olisikin"aikaansaamaton " ja tuntisit tekeväsi kaiken,ei hän tahallaan mitään pahaa tee olematta siivoamatta ym ym ei panosta samanlailla kuin sinä. Panostuksen pitää olle vastavuoroista, ei nyt ilkeä tarvi kumppanille olla mutta tässä vinkki... tee asioita ym ym ole normaali mutta kun hän oikeasti jotain haluaisi sanno että emmää en nyt ehdi,mutta katotaan toisen kerran. kumppanin psykologia menee sekaisin mitä ihmettä okei tolle ei käykkään herranjumala se on aina suostunu tai tehny pyytämättä x jonkun asian mitäs ihmettä.hmm okei no joo ja jän jää miettiin. kun teet näin kolme kertaa niin hän tajuaa ruveta itse tekemään asioita :) ja hänen mielenkiintonsakkin herää.
ps.asia erikseen jos aivoinfarkti tällöin myös ymmärtäisin enemmän koska se on asia erikseen
Niin kai. Mies vaan on mestari syyllistämään minua. Eli meillä olisi kaikki hyvin, kun vaan minä osaisin käyttäytyä ja olla oikein ;-)
Tiedän, etten ole täydellinen, mutta en silti suostu ottamaan kaikkea omalle kontolleni en. Olen kiltti mutta tarvittaessa kovaluonteinen, jääräpäinenkin.
En jaksaisi tällaista. Itse tykkään suorasta, mutkattomasta, toista kunnioittavasta kanssakäymisestä. Silloin asiat sujuu ja kaikilla on mukavaa. Miehelleni tuntuu olevan tärkeää löytää syyllinen, ja hän itse ei sellainen ole. Riitatilanteessa osaa myös vedota tosi ikävään sävyyn sairauteensa; "mitäs oot tämmösen vammasen kanssa?!" mikä minusta on typerää ja taas antaa ymmärtää että omaa syytäni kaikki on. Olenkin sanonut, ettei minua haittaa muut vammat kuin asennevamma.
Kävin lenkillä. Mies edelleen pahalla päällä. Olkoon.
Kiitos muuten tosi asiallisesta ja ajatuksia herättelevästä keskustelusta :-) Kuten arvaatte, ei ole ketään kenen kanssa puhuisin tästä ja siksi kirjoitan tänne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puoli vuotta olet siis nyt ymmärtänyt ja hoitanut kaiken arkirumban kotitöistä laskujen maksamiseen työn ohessa niin eiköhän se jo riitä. Puhuminen ei auta vaan saat paskaa niskaan, kiukuttelua ja mökötystä.
Kukaan ei tule ja auta sinua eikä muuta sinun elämääsi vaan sinä itse päätät kuinka elät.
Olet ihan liian kiltti ja annat miehen syyllistää ja manipuloida itseäsi. Päätä mitä haluat ja TOIMI sen mukaan.
Ihan sama mitä muut ihmiset sinusta ajattelee kun sinä itse tiedät totuuden. Pidä puolesi ja ole vahva.
Erolla ei kannata uhkailla ellet myös tarkoita sitä. Voit antaa miehelle vielä yhden mahdollisuuden osallistua teidän yhteiseen elämään mutta vain aikuisten oikeasti eli mitään säälinkerjuuta tai kiukuttelua.
Päätätte yhdessä mitkä laskut mies maksaa ja mitkä kotityöt mies tekee ja mitkä jää sinulle. Jos tämä ei toimi tai mies ei halua tehdä/maksaa mitään niin se on sitten ero ja uusi elämä molemmille.
Eikö parisuhteessa varat ole yhteisiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö parisuhteessa varat ole yhteisiä?
Kyllä, mikäli köyhempi osapuoli on nainen. Toisin päin tämä ei päde, vaan naisen on etsittävä uusi mies sellaisen paskahousun tilalle.
Kerro miehelle asiallisesti ja suoraan mitä haluat tapahtuvaksi että teidän suhde jatkuu. Mies kertoo sitten mitä hän haluaa ja mitä on valmis tekemään. Jos mies ei pysty/halua keskustella niin teidän suhde on loppu.
Tosin pelkkä puhe ei riitä enää vaan sen lisäksi pitää tapahtua todellisia tekoja. Tyhjät lupaukset ei riitä.
Ja jos mies taas vetoaa sairauteen niin muistuta että sairaan mies kanssa voit elää mutta et laiskan, lapsellisen,ilkeän loisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millä lailla ne varat ovat yhteiset jos mies käyttää kaikki rahansa itseensä ja nainen maksaa kaikki laskut, asumisen ja ruuat???? Mies on kuin teini joka asuu 5 tähden hotellissa ja vaimo on äiti joka tämän mahdollistaa!
Sinun pitää nyt ensin vain uskaltaa myöntää itsellesi että kyllä tämä juttu oli nyt tässä ja loppu. Ja sitten toimit ja elät sen mukaan. SIMPLE LIFE!
Sinulla on vain yksi elämä ja sitä ei saa tuhlata...
Ottaisin ensin puheeksi raha-asiat, koska se on aika simppeli ja konkreettinen juttu. Kohtuullinen jako olisi minusta se, että kummallekin jäisi omaa käyttörahaa yhteisten laskujen maksun jälkeen saman verran.
Jos mies sanoisi ei, sanoisin hyvästit.
Olet kestänyt ja yrittänyt ihan tarpeeksi kauan.
Vierailija kirjoitti:
Puoli vuotta olet siis nyt ymmärtänyt ja hoitanut kaiken arkirumban kotitöistä laskujen maksamiseen työn ohessa niin eiköhän se jo riitä. Puhuminen ei auta vaan saat paskaa niskaan, kiukuttelua ja mökötystä..
Jetsulleen. Näin on tullut tehtyä. :-D Kyllä sitä vakavan sairastumisen edessä on niin nöyrä, että tekee kaikkensa jotta toisella olisi helpompaa. Olen varmasti tasoitellut tietä liikaa ja ennen kaikkea liian pitkään.
Vaan ei enää. Kyllä tässä jo vähän keskusteltiin. Yllättävän hyvin meni, ehkäpä mies tajusi että nyt on totinen paikka. En vielä laita lusikoita jakoon. Katson tämän yhden kerran vielä ja jos palataan vielä entiseen niin sitten luovutan ja se on siinä.
Noista yhteisistä rahoista tuli mieleen, että joskus puolitosissani harkitsinkin, että antaisin pankkitunnukseni miehelle toiseen ja laskut toiseen käteen ja sanoisin, että huolehtii kuukauden pari siitä että laskut on maksettu, jääkaapissa ruokaa ja tilillä rahaa. ;-)
Mies ei tee mitään eikä ota vastuuta mistään koska sinä teet kaiken!
Sitten mies kiukuttelee ja mököttää kuin teini koska teillä on äiti/lapsi suhde.
Miehen on taas aika alkaa osallistumaan kaikkeen ja hänen pitäisi helpottaa sinun elämääsi eikä vaikeuttaa sitä.
Parisuhdeasiohin en ota kantaa, mutta pitäisikö vaihtaa asuntoa jos öljynkulutus on suuri ja asumiskulut muutenkin?
Ehkä miestä taas hieman kaduttaa. Lähti tänään mitään puhumatta, ja oli mennyt kauppaan...toi myös kaikenlaisia herkkuja, joista tietää minun tykkäävän. Tulkitsen jonkinlaisena sovitteluyrityksenä. Mutta, edellen kiukuttelee kuin uhmaikäinen täällä kotona. Onko se joku miehinen ylpeys vai mikä, ettei pysty pyytämään anteeksi tai mitenkään muutenkaan ottamaan puheeksi että on tullut käyttäydyttyä huonosti? Monet kerrat aiemminkin on mennyt tähän tyyliin ja kun mies ei puhu, on vaan jatkettu normaalia elämää niinkuin mitään ristiriitoja ei olisi ollutkaan - kunnes kehä alkaa uudelleen.
Nyt en taida enää päästää häntä ihan niin helpolla, koska en jaksa sitä ettei asioita koskaan selvitetä kunnolla. Ei sillä, että loputtomiin tulee mitään vatvoa, mutta en suostu enää siihen että minua voi kohdella huonosti ja alentavasti, ja lepytellä sitten karkkipussilla. Ei aikuiset toimi niin?
Olen varmaan ollut liian kiltti liian pitkään. Nyt aattelin lähteä pyöräilemään.