Uskovaisen ihastuminen ja sen mukana tuoma ongelma

Itsekuri.

Eikö kannattaisi ottaa samaa uskoa tunnustava puoliso?

Auttaisiko manaus?

Onhan se vähän vaikeaa. Itse varmaan yrittäisin ensin järkätä sitä avioo, mutta jos ei onnistu, niin sitten menisin varmaan vaan sen mukaan miten pystyy. Eihän se sormus sormessa ole loppuenlopuksi kuin symboli, jos muuten pyrkii kuitenkin elämään kunnollisesti, niin en usko että se nyt niin kamala asia on.

Minusta uskovaisten kannattaisi valita itselleen uskovainen puoliso. Eikä niin että sen ei-uskovaisen elämä menee siinä kun hän yrittää sopeutua sen uskovaisen kaikenlaisiin oikkuihin ja ahtaaseen (yleensä) elämänkatsomukseen. Tietenkin kaikilla on vapaus valita, eikä kukaan yleensä vahingossa päädy uskovaisen kanssa yhteen.

Embody the Invisible kirjoitti:

Minusta uskovaisten kannattaisi valita itselleen uskovainen puoliso. Eikä niin että sen ei-uskovaisen elämä menee siinä kun hän yrittää sopeutua sen uskovaisen kaikenlaisiin oikkuihin ja ahtaaseen (yleensä) elämänkatsomukseen. Tietenkin kaikilla on vapaus valita, eikä kukaan yleensä vahingossa päädy uskovaisen kanssa yhteen.

Niinhän se ois varmasti paras, mutta aina ei vaan pysty valitsemaan.

Ehkä on paras sitten olla yksin kuin jos joutuisi johonkin tyytymään? Menee molempien elämät pilalle.

Embody the Invisible kirjoitti:

Ehkä on paras sitten olla yksin kuin jos joutuisi johonkin tyytymään? Menee molempien elämät pilalle.

Yksinhän minä olenkin. Ei se kuitenkaan ole mikään mahdottomuus, jos "pakanaan" ihastuu.

"Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä." http://www.evl.fi/raamattu/1992/1Kor.7.html

Aviossa miehestä ja naisesta tulee yksi ja jos edes toinen on uskossa, niin hän pyhittää sen toisenkin.

Vierailija kirjoitti:

Olen uskossa. Uskontoni kieltää esiaviollisen seksin. Tämä aiheuttaa aina välillä hankaluuksis ei-uskovaisia tapaillessani, mutta nyt ongelmana olen minä itse. Olen ihastunut ei-uskovaiseen ja turhan usein meinaa olla syntisiä, siveettömiä ajatuksia. Osaisiko joku auttaa miten saisin nuo ajatukset taka-alalle?

Seurusteletteko vai onko kyse yksipuolisesta ihastumisesta? Kannattaa selvittää minkälainen henkilö kyseessä ja tämän arvomaailma. Käykö baareissa, ryyppää, harrastaa yhden illan juttuja esimerkiksi. Toinen uskovainen ottaa ehkä parisuhteen ja avioliiton vakavammin.

mammanpoika kirjoitti:

Embody the Invisible kirjoitti:

Ehkä on paras sitten olla yksin kuin jos joutuisi johonkin tyytymään? Menee molempien elämät pilalle.

Yksinhän minä olenkin. Ei se kuitenkaan ole mikään mahdottomuus, jos "pakanaan" ihastuu.

"Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä." http://www.evl.fi/raamattu/1992/1Kor.7.html

Aviossa miehestä ja naisesta tulee yksi ja jos edes toinen on uskossa, niin hän pyhittää sen toisenkin.

No se on hyvä, jos se ei ole tuossa mielessä ongelma. Mutta väittäisin että pahoja ongelmia tulee, jos toinen on lähes tulkoon fundamentalistinen uskonsa suhteen ja toinen täysi ateisti.

Embody the Invisible kirjoitti:

mammanpoika kirjoitti:

Embody the Invisible kirjoitti:

Ehkä on paras sitten olla yksin kuin jos joutuisi johonkin tyytymään? Menee molempien elämät pilalle.

Yksinhän minä olenkin. Ei se kuitenkaan ole mikään mahdottomuus, jos "pakanaan" ihastuu.

"Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä." http://www.evl.fi/raamattu/1992/1Kor.7.html

Aviossa miehestä ja naisesta tulee yksi ja jos edes toinen on uskossa, niin hän pyhittää sen toisenkin.

No se on hyvä, jos se ei ole tuossa mielessä ongelma. Mutta väittäisin että pahoja ongelmia tulee, jos toinen on lähes tulkoon fundamentalistinen uskonsa suhteen ja toinen täysi ateisti.

Joo no ei varmaan ihan täysin ääripäät hirveän hyvin sovi yhteen, mutta en usko että sitä kipinää silloin syttyis muutenkaan edes alkuunkaan. :)

Jos toisesta ei tiedä mitään, mutta hän viehättää fyysisesti niin näin voi mahdollisesti käydä. Ei uskovaista ja ateistia kyllä ulkonäöltä pysty yleensä kauhean hyvin arvaamaan.

Harvoimpa sitä pelkän ulkonäön perusteella mennäänkään.

Itsekin tällä kokemuksella neuvoisin hankkimaan samaa uskoa tunnustavan puolison. Kunhan nykyinen ihastuksentunteesi haituu, tai kenties jo sitä ennen, ala katsella seurakunnassa miehiä/poikia sillä silmällä ja ehdota kahville menoa joku kerta tms. Tai voithan laittaa vaikka ilmoituksen jollekin treffipalstalle ja ilmoittaa hakevasi uskovaista seuraa. ;)

Itse olen uskossa, mutta elän melko maallista elämää... Nuorena mulla oli menovaihe ja halusin nähdä ja kokea maailmaa, kuten muutkin nuoret, uskostani huolimatta. Ihastuin ei-uskovaan poikaan/mieheen, jonka kanssa koin suudelmat ja esiaviolliset seksit, baarit ja bileetkin ja asuin yhdessäkin ennen naimisiinmenoa. Hänen kanssaan sain todellakin nähdä maailmaa, kuten olin toivonut. Menin hänen (ekan poikaystäväni) kanssa kuitenkin naimisiin ja yhdessä ollaan pysytty visusti, uskoni on kyllä vahvistanut tätä yhdessä pysymistä, koska raamattu ei katso avioeroa hyvällä. Lapsiakin on...

Mutta tällä kokemuksella kuitenkin suosittelisin saman uskon tunnustavaa puolisoa. Oma mieheni on agnostikko (ehkä lähempänä ateistia kuin uskovaista) eikä nykyään kuulu edes kirkkoon. Haikeana ja joskus kateellisenakin katselen seurakunnassa onnellisia uskovaisia perheitä, jotka nyt esim. kesällä kiertävät yhdessä perheenä hengellisiä tapahtumia. Meillä mies kyllä hyväksyy lasten iltarukoukset ja perusopetuksen kristinuskosta, mutta ei osallistu seurakunnan menoihin ja on kyllä kertonut oman näkemyksensä uskonasioista lapsillekin, ei kovin rajusti tai usein, mutta on se selväksi tullut. Olisi se helpompaa jos toinen jakaisi saman uskon... mutta näillä mennään. ;)

Tsemppiä!