Onko koiraa pakko lenkkeilyttää?
Minkä verran viette koirianne lenkitykseen? Naapuri näkee vaivaa kun meillä ei käydä joka päivä lenkillä ja väittää meidän huolehtivan huonosti koirastamme. Meidän oma rivaripiha on aidattu ja saa liikkua siellä kun ei sada ja ollaan miehen kanssa kotona. Lisäksi melkein joka viikko viedään kävelylle. Leluja on monta. Ei kai sen liikunnan tarvi olla hihnassa vientiä?
Kommentit (28)
Meillä koira käy kolme kertaa päivässä lenkillä. 1. Aamulla n. vartin tarpeidenteko lenkki
2. Töiden jälkeen joko 1-1,5h metsässä vapaana kävelyä tai 30-45min juoksulenkki.
3. Ilalla lyhyt 15-30min hihnalenkki
Meillä siis kaksi aikuista lenkittämässä. Lisäks käydään kerran viikkoon paikallisen koirayhistyksen toko-treeneissä.
Vierailija kirjoitti:
Suomenlapinkoira. Juoksee kyllä lelujen kanssa innoissaan pihassa että varmasti saa liikuntaa siinä. Eihän nyt mitenkään voi 3 kertaa päivässä lenkityttää jos käy töissä.
kaksi lenkkiä ehtii oikein hyvin, aamulla ja illalla.
aamulla käyn kolm vartin lenkin, herään sen verran aikaisin että sen hyvin ehdin. Työpäivän jälkeen koira on pihalla ja illalla köyn tunnin lenkin kun olen laittanut lapset nukkumaan. huom isot lapset, 10-14v. ihan on omasta aktiivisuudesta kiinni, viitsiikö koiraa lenkittää vai ei. ja ei viitsi lenkittää, niin eimtarvitse sitten ihmetellä jos koiralle kehittyy ajan mittaan epämiellyttäviä tapoja kuten pihan ja kodin sotkeminen, kuoppien kaivelu pihaan, yletön haukkuminen, aggressiovinn tai levoton käytös, tarpeiden tekeminen sisälle. näin nimittäin voi käydä koiralle jolla on liian pitkäveteinen elämä eikä mitään virikkeitä.
Sovitte aamu-, päivä- ja iltavuoron lenkittäjät. Samoin meillä rivarin piha, mutta ei tulisi mieleenkään että olisi riittävä. Eri asia jos olisi maatila tms.
Meillä mies vie aamulla, lapset koulusta tultuaan ja minä illalla ja usein mieskin lähtee vielä iltalenkille mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Suomenlapinkoira. Juoksee kyllä lelujen kanssa innoissaan pihassa että varmasti saa liikuntaa siinä. Eihän nyt mitenkään voi 3 kertaa päivässä lenkityttää jos käy töissä.
Apua, toivottavasti ap ei ole tosissaan :( Tollanen koira tarvitsee ehdottomasti liikuntaa, pienellä rivaripihalla sitä ei tarpeeksi saa. Ei tarvii välttämättä kolmea pitkää lenkkiä päivässä, esim. aamulla 15 min, iltapäivällä töiden jälkeen 30- 45 min ja illalla vielä nopea pissatus, tällä pääsee jo pitkälle ja sitten vaikka viikonloppuisin tai vapaapäivinä vie kunnolla juoksemaan.
Miksi otit koiran jos olet kerta noin laiska paska, että et jaksa viedä sitä lenkille väh. 2 kertaa päivässä. Pöyristyttävää. Vituttaa koiran puolesta ja sinun idioottimaisen asennevammaisuuden takia ap.
EIkö teillä ole jo piha täynnä kakkaa?
Me otetaan ton takii chihu et se saa liikuntansa pihas ja tokos.