Kadun ensirakkauteni menetystä omaa syytäni

Mäkin menetin ensirakkauteni omaa syytäni, tosin eri syystä kuin sinä. Kaduttaa edelleen, 8v jälkeenkin. Parempaa miestä en löydä koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Mäkin menetin ensirakkauteni omaa syytäni, tosin eri syystä kuin sinä. Kaduttaa edelleen, 8v jälkeenkin. Parempaa miestä en löydä koskaan.

Todella ahdistavaa miettiä, että minäkin saatan katua ja miettiä tätä miestä vielä noin monen vuoden jälkeen. Miten ihmeessä pystyn jatkamaan eteenpäin. Puhuimme miehen kanssa tästä eräs päivä kuinka tuntemuksemme menivät ristiin. Hän luuli ettei minua kiinnosta ja minulle tuli sama tunne hänestä. Kun olin hieman kasvanut itseni kanssa, oli tosiaan liian myöhäistä. Mies on jatkanut eteenpäin, mutta on aina välillä pitänyt minuun yhteyttä. Sanonut miettineensä minua, sanonut valinneensa minut, jos vain olisi tiennyt. Nuo sanat sattuvat. Voisipa ajassa palata taaksepäin.

Minä menetin 22-vuotiaana ensirakkauteni, meidän molempien nuoruuden tyhmyyden takia. Hän on sanonut myös katuneensa. Olemme 50. En ole sen jälkeen löytänyt yhtä oikeaa, vaikka olen ollut naimisissakin.

Sama täällä, menetin 26-vuotiaana. Nyt 47 ja kaipaan edelleen, vaikka olen myös ollut naimisissa. Toisaalta, ihanaa, että sain kokea sen. Elämäni rakkauden.

Miten olette pystyneet menemään jopa naimisiin kerta se ensirakkaus vieläkin ollut mielessänne ja kaipauksenne kohde?

Tekisi niin mieli ottaa yhteyttä tähän mieheen. Kova ikävä, mutta ehkei hän halua puhua kanssani.

Up

En tiedä lukeeko kukaan enään, mutta itselleni kävi vähän samoin.. olin 19 kun tapasin ensi rakkauteni. Meillä oli lyhyt, mutta erittäin intiimi suhde. Luulen että hänkin piti minusta kovasti sillä piteli kädestä julkisilla paikoilla ja esitteli kavereilleen, mutta olin itse vielä niin kokematon ja ujo miesten suhteen etten osannut olla oma itseni hänen seurassaan, enkä myöskään uskaltanut kertoa että minua jännittää. En osannut keskustella muuten kuin pienessä humalassa, olin kovin epävarma ulkonäöstäni joten meikkasin paljon ja käytin paljastavia vaatteita...

Se meni sitten siihen että yritin pitää hänet itselläni olemalla mahdollisimman "tarjolla" aina kun hän sitä halusi ja loppujen lopuksi suhteessamme ei sitten muuta enään ollutkaan..

Hän teki päätöksen erota, kuulemma vielä hänenkin ensi rakkautensa kummitteli mielessä, mutta uskon myös että jos olisin ollut rohkeampi ja avoimempi niin meidänkin suhde olisi kestänyt ainakin vähän pidempään.. syytän siis itseäni ja saamattomuuttani..

Nyttemmin ja sen jälkeen olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja miehiin tutustuminen on sujunut ihan keskustelu tasollakin, ja tällä hetkellä olen pidemmässä suhteessa avomieheni kanssa, yhteinen lapsikin löytyy..

Olen onnellinen miehestäni ja rakastan ja ajattelen häntä päivittäin, vaan silti aika ajoin ensirakkauteni hiipii mieleen ja mietin mitä jos...

Mutta yritän ajatella asiaa niin, että ei sitä tarvitsekaan unohtaa kokonaan, muistoja on hyvä vaalia ja ottaa opikseen. En usko että näin nuorena koettu "ensirakkaus" on oikeaa rakkautta ollutkaan, vaan suuret tunteet kuuluvat tuohon ikään ja etenkin kun niitä koetaan ensimmäistä kertaa. Ja se on se tunne mikä jää vahvimmin mieleen ja tulee pintaan vielä vuosienkin jälkeen, ihan kuin jokin tietty laulu, jonka olet kuullut vaikkapa koulun discossa ihastuksen kanssa hitaita tanssiessa.

Niinhän sitä sanotaan että ihminen kokee 3 "rakkautta" elämässään; ensirakkaus, järjetön/hullu/ typerä rakkaus ja se lopullinen aito rakkaus.