Voiko päihdeperheen pojasta tulla kunnollinen puoliso?

Isoisäni oli juoppo. Ihana ihminen ja äidilleni tärkeä, mutta alkoholisti. Äiti kokee viinan varastaneen hänen lapsuutensa ja isänsä.

Äitini on maailman ihanin, suvaitsevin, uhrautuvin, ahkerin, rakastavin ja reiluin ihminen jota tiedän. Asetti rajat, jotka elivät ansaitsemamme luottamuksen myötä. Ei ole eläessään ollut ikinä humalassa. Ikinä. Ajattelen näin yhä aikuisenakin.

Sama homma kaikissa periytyvissä sairauksissa. Kun teet sen kanssa lapsia, se voi tulla lapsillekin.

Voi tulla. Serkkuni ovat tuollaisesta perheestä eli enoni ja vaimonsa olivat täysjuoppoja (kumpikin kuoli viinaan suht nuorena), mutta kaikista pojista tuli kunnon ihmisiä. Kaikki ovat naimisissa onnellisesti ja erittäin perhekeskeisiä, ehkäpä juuri tuon lapsuuden kokemuksien vuoksi.

Ei se ole niin mustavalkoista että on joku alkoholistigeeni jonka mukaan ihmisistä joko tulee tai ei tule alkoholisteja. Siihen, päätyykö joku juomaan elämänsä hunningolle vaikuttaa moni muukin asia. Omassa suvussani alkoholismi on kulkenut mallioppimisen kautta ja "ratkaisuna" murheisiin. Ukkini koki sodassa vaikka mitä kauheuksia (joutui mm. sotavangiksi kidutettavaksi) ja sodan loputtua joi koska halusi unohtaa näkemänsä kauheudet, eihän siihen aikaan ollut mitään kuntoutuksia ym. Ukkini oli sen verran sekaisin että pahoinpiteli perhettään, myös isääni joka sitten alkoi juoda varhaisteininä ahdistukseensa. No, hänkin oli toisinaan väkivaltainen perhettään kohtaan. Pikkuveljeni alkoi myös juoda ahdistukseensa. Näin se paha kulkee eteenpäin. Mutta meillä oli myös täyspäisiä järkeviä ihmisiä tukenamme. Itse luokittelisin itseni ihan normaaliksi, tai no ehkä hitusen keskivertoa tunnollisemmaksi. Alkoholia käytän harvemmin.

Jos tyttäresi poikaystävän vanhempien ollessa lapsia olisi sosiaalihuoltomme ollut yhtä hyvä kuin nykyään niin ehkäpä heistäkään ei olisi tullut alkoholisteja. Vastuu on tietysti aina juomarilla itsellään mutta hekin saattavat olla osittain olosuhteiden uhreja. Onneksi tuo poika pelastettiin sijaiskotiin, missä hän on ilmeisesti suurimman osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan elänyt turvallisessa ja täysjärkisessä ympäristössä.

Kuten joku jo kirjoittikin, saattaa vaikka uraihmisten lapsilla olla ongelmia vanhempiensa takia mutta tuskin sitä pahalla katsottaisiin. Koita nähdä poika yksilönä, ei pelkästään alkoholistivanhempiensa jatkeena.

Vierailija kirjoitti:

Millätavoin päihdeperheessä kasvaminen vaikuttaa omaan parisuhteeseen ja perheeseen. Ja siis ylipäätään kaikkea aihetta sivuavaa.

En ole milloinkaan tuntenut yhtään päihdeperhettä ennen tätä.

Ap

Sori, nyt joudun puhkaisemaan kuplasi. Kyllä tunnet päihdeperheitä ja ihmisiä kellä on päihdeongelma. Muu on tilastollinen mahdottomuus Suomessa, mikäli elät suhteellisen normaalia elämää. Tai ylipäätään tunnet ihmisiä.

Sun kysymys on todella idioottimainen. Mitä jos vain tutustuisit siihen poikaan, ihan ihmisenä, eikä päihdeperheen lapsena. Ja tyttäresi vuoksi toivon, että päästelet kaikki aivopierusi vapaaksi täällä palstalla ja yrität käyttäytyä ihmisiksi oikeassa elämässäsi näiden nuorten seurassa.

Munkin miehen äiti on alkoholisti. Mies kohtuukäyttää, eli juo pari ehkä pari kertaa kuussa. Hän on hyvin huolehtiva ja tasapainoinen puoliso. Huono puoli on se että lasten isovanhempi on ilkeä juoppo.

Mieheni on päihdeperheestä. Äiti oli teiniäiti. Mies oli sijoitettu ja toisinaan asui isoäidillään päihteetön. Isänsä tapas ekan kerran neljänkympin hujakoilla.

Hyvä mies siitä tuli niistä lähtökohdista huolimatta. Upea isä neljälle omalle ja kahdelle sijoitetulle. Hän on itse absolutisti ja on päättänyt saada parisuhteensa ja perhe jutut toimimaan. Kivasti meillä on mennyt 17vuotta. Kaipaa sitä yhtenäisyyttä ja perhettä paljon ympärilleen. Perheen tuomaa rakkautta ja huolenpitoa. Että onhan näitä asioita, mutta kaikesta ollaan selvitty avoimuudella ja puhumisella. Yhdessä taisteltu mörköjä vastaan.

Oma äitini ja molemmat isoäidit ovat täysin alkoholisoituneita. Minua ei otettu huostaan vaikka syytä olisi ollut. Itselläni lapsuuden turvattomuus näkyy siinä, että haluan miellyttää toista ja olen huono sanomaan ei. Onneksi sain kiltin miehen! Perhe on minulle kaikkein tärkeintä ja laitan parisuhteen työn edelle vaikka työskentelen ns. uraohjusammatissa. Tapasin mieheni 16-vuotiaana ja olen aina ollut meistä se "aikuinen". On tullut vietettyä opiskelijaelämää, alkoholiakin kului niin kuin opiskelijabileisdän yleensä, rahaa on ollut vähän ja koulu ei ole aina kiinnostanut. Pahimmassa teinivaiheessakin pidin kuitenkin tavoitteen mielessä: minusta tulee kunnollinen, itsenäinen aikuinen, joka voi olla ylpeä itsestään. Alkoholia juon nyt 29-vuotiaana yhden siiderin saunan jälkeen ja nelisen kertaa vuodessa enemmän. Miehelleni oma taustani on näkynyt eniten siinä, että hän joutuu sietämään äitiäni. Usein hän myös valittaa siitä, että alan itkemään heti riidellessä. En tiedä liittyykö se lapsuuteeni, ehkäpä. Usein hän kehuu kuitenkin, että olen uskomattoman vahva, tuen häntä kaikessa 100% ja olen sydämellisin hänen tuntemansa ihminen.

Kerronps vielä, että minulla on anoppiini aivan erityiset välit. Hän ei ole koskaan yrittänyt olla minulle äiti (minulla on jo yksi rakas vaikka juokin) , mutta hän kohtelee minua kuin perheenjäsentä ja on tukena, kun sitä tarvitsen. Appi on taas kuin iskä; hävettävä ja ärsyttävä, mutta rakas kun mikä. Näyttäkää te vaikka pojalle parisuhteen mallia ottamalla hänet mukaan elämäänne :)

Kiitos jälleen hyvistä kirjoituksista. Laittakaa lisää vain, jos tulee mieleen.

En kyllä mieleatäni tunne yhtään alkoholistiperhettä. On mahdollista, että isoäitini isä käytti paljon alkoholia, kun isoäitini aina neuvoi, että älä ota juoppoa miestä. En tiedä eikä äitinikään tiedä. Kesätyöpaikassa oli kerran esimies, joka oli toisinaan kovassa humalassa töissä ja yritti vokotella, mutta en tunne häntä yhtään.

Tyttäreni on pienestä asti ollut sellainen sopeutuvainen, kiltti ja tyytyväinen kaikkeen, että mietin, josko ei osaisi olla napakka, jos puolisolla alkaisi ilmetä alkoholismia ja väkivaltaa sen myötä. Ja noin nuorella ei ole minkäänlaista käsitystä, millaista se alkoholismi oikein on (kun minullakaan ei ole).

Minua myös pelottaa päästää tyttöäni pojan vanhemmille, kun ei voi tietää mitä siellä kohtaa. (Eivät tytön mukaan ole olleet humalassa eivätkä aggressiivisia silloin, kun harvoin siellä käyvät. Poika ehkä valitsee tarkoin tai sitten sattumaa. Poika on välillä vanhemmillaan lyhyitä aikoja (pari päivää) sieltä sijaiskodista)

Ap

Sellainenkin kysymys tuli vielä.mieleeni, että missä vaiheessa sen yleensä huomaa, onko tulossa alkoholistiksi. Ilmeneekö se useimmiten jo alle parikymppisenä vai tuleeko se vasta myöhemmin aikuusiän ongelmien seurauksena lohtuna?

Ap

Alkoholistiksi tai huumeen käyttäjäksi tulee helposti myös sellainen, jolla on adhd, joka sekin on periytyvää. Kuulin tämän yhdessä huumevalistusillassa koululaisten vanhemmille.

Heillä ideana on lääkitä levotonta oloa huumeella tai alkoholilla.

Minusta vielä puolison juoppoutta kamalampaa olisi, jos juoppous periytyisi lapsille.

Kauheen raskas painolasti aviosuhteen taustalla tommonen olisi. Pitäisi varmaan vaatia poitsua jonnekin terapiaan tai vertaisryhmään kehittymään.

Uskoontulo voisi auttaa?

Onkohan tyttärelläsi sama poikaystävä kuin minulla...? Tai sitten olen tyttäresi 😂 kaikki täsmää ihan liian hyvin ollakseen sattumaa mutta se on ihan kunnon poika