Te, jotka esikoisen jälkeen ette meinannut tehdä toista, mutta kuitenkin teitte...

Kaikki meni helpommin ja en enää ponnistellut liikaa ollakseni täydellinen äiti.

Hyvin meni, ikäeroa tuli 3,5 vuotta. Mulla oli erittäin kamala synnytys, ja silloin päätin, että toista emme tee, no, toisin kävi :)

Meillä myös ekan kanssa raskas vauvavuosi. Toka syntyi vasta isomman mennessä eskariin: Oli meille hyvä ratkaisu. Oli jo palautunut ekan lapsen pikkulapsiajasta ja kun toinen oli isompi ja omat puuhat ja päivisin eskari, pystyi keskittymään toiseenkin vauva-aikana rauhassa. Toinen oli kyllä muutenkin helpompi tapaus, nukkui paremmin eikä sairastellut.

Ne jotkut jaksaa, koska niillä on helpommat lapset, jotka nukkuvat ja/tai tukijoukkoja. Ne joilla on huonosti nukkuvat lapset ja raskas vauva-aika, eikä tukiverkkoa, ovatkin parin lapsen kanssa sitten avian zombeja. Yksi kaveri sai pari tällaista lasta peräkkäin ja nyt lasten ollessa jo isompia puolestaan äidin terveys reistailee:/ Ilmeisesti otti liian koville vuosikausien valvominen ja huoli lasten sairasteluista.

Meillä se pitkään mietitty kakkonen on nyt uhmaiässä, ja kaikki mitä voin tästä sanoa on ÄLÄ.

Anna ajan kulua. Meillä esikoinen oli 4-vuotias, kun "ei enää" -ajatukset kääntyivät siihen, että toinen oliskin kiva. Ikäeroa tuli 5 vuotta. Homma toimii.

Meillä esikoinen/ainokainen on melkein kolme. Aina silloin tällöin tulee sellainen olo, että hän tarvitsisi sisaruksen. Asia mietitään aina läpi, mutta joka kerta tulemme siihen tulokseen, että me emme jaksa toista raskaus- ja vauva-aikaa tai lasten mahdollisia riitelyitä. Katsotaan päädymmekö jossain vaiheessa tekemään sen toisen. Ehkä sitten, kun esikoinen menee kouluun. Tai sitten ei koskaan.

Samaa olen miettinyt, vaikka toi eka on vasta 4 kk ;D Mutta tosissaan ei se kahden lapsen hankkiminen ole mikään automaattinen vaihtoehto. Vapaa-aikaa paljon vaikeempi saada enää, rahaa menee enemmän jne.. Sitten täytyisi tosiaan tiedostaa että tässä tämä menee seuraavat 5v ainakin lasten kans. Myöskään raskaus ja synnytys ei ole pikkujuttuja. Kyllä se ainoa lapsi osaa sitten nauttia "ei zombeista" vanhemmista ja kohtalaisen hyvästä elintasosta. :)

Meillä on lapsilla neljän ja puolen vuoden ikäero. Yhtään aikaisemmin en olisi voinut kuvitella toista lasta tekeväni. Vanhemmuuden mullistus oli niin iso, vauva-aika raskasta, synnytys traumaattinen ja oma terveys reistaili. Mutta siitä se ajatus sitten kypsyi toiseen lapseen kun esikoinen kasvoi ja itsekin vanhempana kasvoi.

Se päätettiin jo heti että ei missään nimessä pienellä ikäerolla, ja ei enää se tuliskaan kun lapsi jo melkein kolme eikä edes puhetta vielä että no niin toista tekemään. Jossain vaiheessa kyllä mietin että huh miten tähän muka toinen lapsi menisi. Raskas vauvavuosi, miehen pitkät työpäivät, todella voimakastahtoinen lapsi, ei turvaverkkoa, minulla ei edes juurikaan oikeita ystäviä joten täyttä hulluutta olisi ollut tehdä toinen heti putkeen.

Uskon että kaikille meidän perheessä on parempi että odotellaan isompaa ikäeroa :) 

Mä olen ajatellut, että sisarukset ovat rikkaus, varsinkin nyt aikuisena. Mulla on 2 sisarusta ja meillä on ikäeroa 5 vuotta seuraavaan. Olen aina ajatellut, että ainakin 4 vuotta pitää olla väliä, en halua kahta vauvaa yhtä aikaa (pois lukien kaksosten mahdollisuus). Kun olin sairaalassa vauvan syntymän jälkeen, sattui huonetoveriksi parikin naista, joille syntyi toinen lapsi ensimmäisen ollessa 1 v. 3 kk. Toinen heistä siinä vierailuaikaan sanoikin sille isommalle (vauvalle), että sun täytyy nyt oppia odottamaan vuoroasi. Siinä sitten huusi räkä poskella ja odotti vuoroaan. Mun vauva söi tissimaitoa 14 kk ja varmaankin rintakumista johtuen heruminen oli niin hidasta, että siinä meni liki tunti joka kerta. Siinäpä olisi sitten sisarus odotellut tai olisin joutunut lopettamaan imetyksen, mitä en pitänyt vaihtoehtona missään vaiheessa. Nyt lapsi on 5,5-v. ja toinen syntyy syksyllä. Ainakin tällä hetkellä koen ikäeron vallan mainioksi.

Meillä ikäeroa aika tasan 3-v. Yhtään aikaisemmin en olisi ikinä voinut toista kuvitella tekeväni. Esikoinen oli kuiva, osasi pukea, nukkua omassa huoneessa, pystyi kotona olemaan toisessa huoneessa ilman jatkuvaa valvontaa eikä tehnyt enää jatkuvasti sotkuja ja muita typeryyksiä, pahin uhma takana jne. Kolmevuotias osasi jo jotenkin odottaa, jaksoi katsoa jakson Ryhmä Hauta, jos vauvan imetys alkoi turhauttamaan. 

Meillä on lisäksi auttanut se, että molemmat lapset olleet keskivertoa parempiunisia (nukkuivat heti vastasyntyneestä yöllä 6 h putkeen ja 2 kk iästä kokonaisia öitä). Tukiverkot samoin kunnossa ja lapset olleet terveitä muutamia korvatulehduksia lukuunottamatta. 

Itsekin hengästyn kun katson tuttavaperheen meininkiä. Ikäero lapsilla 1 v 7 kk, kaksi koiraa hoidettavana lasten lisäksi, tukiverkot kaukana, mies yrittäjä...

Pidempi ikäväli on helppoa järjestää, kun on riittävän nuori. Lapsenteon kun jättää syystä tai toisesta viime tippaan, saakin sitten miettiä jääkö lapsiluku yhteen ihan vain koska aika loppuu kesken.

Vierailija kirjoitti:

Pidempi ikäväli on helppoa järjestää, kun on riittävän nuori. Lapsenteon kun jättää syystä tai toisesta viime tippaan, saakin sitten miettiä jääkö lapsiluku yhteen ihan vain koska aika loppuu kesken.

Nro 10 sai esikoisen 36-v. ja nyt siis tulossa toinen 6 vuoden ikäerolla.

Meillä oli raskas vauva-aika, vaikka vauva itse oli helppo. Mulla oli aika vaikea synnytyksen jälkeinen masennus, josta toipumiseen meni melkein 2 vuotta. Nyt odotamme toista, jonka syntyessä esikoinen on 3 vuotias. Ikäeroa olisi voinut olla enemmänkin, jos itsellä ei alkaisi ikä tulla vastaan (olen 37).

Moni kaveri on tehnyt lapset pienellä ikäerolla ja onhan se raskasta. Toiset pärjää paremmin ja paljon riippuu lapsen ja vanhempien luonteesta. Meillekin moni on sanonut, että pieni ikäero on parempi, että nyt heti toinen perään. Oma tilanteeni on kuitenkin se, etten olisi jaksanut yhtään pienempää ikäeroa ja nytkin vähän jännittää.

Minusta kaikkein järkevintä on kuunnella itseään, ei muita. Ainoastaan perhe itse tietää omat voimavaransa.

Meille tulossa 2,5 vuoden ikäero. Aina puhuttiin isosta ikäerosta vaan kuinkas kävikään. Vähän hirvittää täytyy myöntää. Noh, ei sentään mikään vuoden ikäero ja esikoinen on jo aika omatoiminen. Pakko vaan jotenkin selvitä.

Ajateltiin niin päin, että kyseessä on kuitenkin suhteellisen lyhyt aika elämästä - sen muistaen sen jaksaa. Olihan se vähän raskastakin, mutta ei silti kaduttanutkaan. Nyt isompana lapsista on seuraa toisilleen.

Meillä tuli viiden vuoden ikäero lapsille. Esikoisen vauva-aika oli kamalaa koliikin ja allergioiden takia. Nyt toinen lapsi on puolivuotias vauva, ja tää on aivan ihanaa. On sellainen perustyytyväinen, terve vauva. Nukkuukin yöt läpeensä. Nyt mietin jopa jo kolmatta lasta, vaikka tosiaan yhteen meinattiin jättää. :) Jos kolmas tulee, niin hänkin isolla ikäerolla. Ehkä kuuden vuoden päästä.

Hyvin mennyt, ikäeroa 5v 3kk. Vauva iisimpi ja valvomiskunto parempi kun on tottunut väsynykseen. Esikoinen on iso ja omatoiminen, mustasukkaisuuttakaan ei ole. Tehtiin toinem vasta siinä kohti ku isompi on jo sen verran itsenäinen että selviää paljosta itse ja voi esim. odottaa yksinään pihalla, ulkoillakin jos on kavereita. Ehdoton kriteeri oli se, että jaksan molemmat kotona hoitaa itse, ei mitään virikehoitoa isommalle. Joinain päivinä on väsyttänyt ja sitten olen voinut ottaa päikkärit vauvan kanssa kun esikoinen leikkii/katsoo tv:tä. Pienempi ikäero olisi ollut kamala, alle 4v tä pitää vielä jatkuvasti vahtia kun kenenkään sen ikäisen sosiaaliset taidot eivät ole vielä huippuluokkaa..

Esikoisen vauvavuosi oli aivan järkyttävä! Meni hetki toipua niistä traumoista, mutta lopulta lapsille tuli ikäeroa 2,5 vuotta ja toisen vauvan vauvavuosi olikin tosi helppo! Harmittaa vieläkin, ettei tehty toista lasta heti kun lopetin esikoisen imettämisen hänen täyttäessä vuoden ja kuukautiset palasivat. Jotenkin ajattelin, että kaikki vauvat ovat yhtä intensiivisiä :D

Älä tee. Ei seuraa mitään hyvää. Yritä jaksaa se eka hoitaa esim. kouluun asti ja katso asiaa sitten uudelleen.