Miten toimia lähipiirin ollessa äärettömän ulkonäkökeskeinen?
Minulla on siis 13-vuotias poika, ja hänen lisäkseen kaksi nuorempaa lasta (tyttö 10v ja poika 9v, joilla on eri isä kuin vanhimmalla pojalla).
Nuoremmat lapset ovat todella kauniita ja suloisia. Jatkuvasti ystäväni, tuttavani, sukulaiseni ja tuikituntemattomat ihmiset kadulla ihastelevat heidän ulkonäköään. Heitä on myös pyydetty mallitoimiston listoille, mutta en ole suostunut. Itse olen jo joutunut useaan otteeseen pyytämään mm. kavereita ja sukulaisia lopettamaan heidän ulkonäkönsä kehumisen, sillä en halua, että se on ainoa asia, jolle lapseni perustavat itsetuntonsa. Pyyntöjäni ei ole otettu huomioon.
Sukuni on siis todella ulkonäkökeskeistä, ja oma lapsuuteni ja teini-ikäni meni samalla tavalla, kuin nuorimmilla lapsillani. Vanhemmat, isovanhemmat yms. kehuskelivat jatkuvasti tyttärensä, eli minun, ulkonäöllä (vähemmässä määrin myös poikansa eli veljeni, lapsena todella suloinen hänkin ja nyt aikuisena komea mies).
Tuon takia nykyään olen äärimmäisen tarkka ulkonäöstäni, jotta voisin säilyttää saman kauneuden mikä minulla oli lapsena ja teini-ikäisenä. Elämä näin on todella ahdistavaa, sillä suvussamme nk. "suurin saavutus" ei ole pelkästään näyttää hyvältä, vaan näyttä hyvältä ilman, että käyttää ollenkaan meikkiä. Tämän takia esim. aina, kun huomaan kasvoissani näppylän tai vaikkapa punoitusta, ahdistus valtaa minut heti.
Myös kaverini ovat hyvin pinnallisia ja ulkonäkökeskeisiä. Aina, kun vietän heidän kanssaan aikaa kahvilassa tai ravintolassa, he arvostelevat kuiskien muiden asiakkaiden ulkonäköä. Porukassamme kaikki ovat ns. "hyvännäköisiä", ja kerran yksi kaverini lapsen saatuaan hieman rupsahti, ja hänet savustettiin ulos porukasta. Ainoastaan ulkonäön takia!
Itsekin saan aina välillä kuulla kavereilta, miten olen esimerkiksi lihonut tai miten hiukseni ovat tänään harvinaisen epäsiistit.
"Suurin" ongelma taas on tuo vanhin poikani. Minusta hän on tottakai suloinen, onhan hän lapseni, mutta jatkuvasti kuulen sukulaisiltani tai kavereiltani, että "Miten tuo sinun poika on niin ruma kun X ja Y ovat niin kauniita?!" (X ja Y ovat siis nyt nuoremmat lapseni). Tai vaihtoehtoisesti, että "Miten sinä ja Z olette onnistuneet saamaan noin ruman lapsen?", tarkottaen siis minua ja miestäni, sillä he eivät tiedä, että vanhimmalla on eri isä (emme huutele asiasta edes sukulaisille).
Minua loukkaa, kun lähipiiri jatkuvasti haukkuu vanhimman pojan ulkonäköä. Kaikki on kuulemma hänessä vialla, on hörökorvat, on rumat hiukset, on liian iso kyömynenä, on ruman muotoiset kulmakarvat, kasvonpiirteet ovat liian epäsymmetriset ja mitä he ikinä keksivätkään sanoa! Minua alkaa aina itkettää, kun he tekevät näin, itselle kun poika on niin täydellinen.
Jäävuoren huippu oli se, kun toinen siskoistani (hän on tosin vasta alle 25-vuotias) huomautti pojalleni, että "tiesitkös U (kirjain taas vedetty hatusta), nuo sinun korvasi voi aina korjata leikkauksella! Samoin tuo nenäsi, kun olet vanhempi". Poika häkeltyi niin paljon, ettei saanut sanotuksi mitään, ja minä puolestani käskin siskon häipyä ulos asunnostani (hän oli siis meillä kylässä).
Poika ei itse näytä ainakaan ulospäin siltä, että häntä loukkaisi tuo, mutta mistäpä sitä ikinä tietää.
Miten siis toimin, kun lähipiirini on äärettömän pinnallisia?
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Hmm...... ok. Oli sen verran hämmentävää tekstiä ettei oikein muuta lisättävää.
Eikö mitään?
2 siis minä, vaihdoin puhelimeen ja unohdin kirjautua.
Dumppaisin tuollaisen lähipiirin sinne kuuluisaan Kankkulan kaivoon.
En tiedä! Mutta sympatiaa sulle. Itselläni on äärimmäisen ulkonäkökeskeinen isä, joka vielä vanhanakin jaksaa jankuttaa koko suvun lihavat ja laihat, kauniit ja rumat aina vaan uudestaan ja uudestaan läpi. Se on kamalaa :(
Vierailija kirjoitti:
Dumppaisin tuollaisen lähipiirin sinne kuuluisaan Kankkulan kaivoon.
Usein itsenikin tekisi mieli tehdä näin, ja haukkukaa vain saamattomaksi, mutta jotenkin en pysty. Esimerkiksi veljeni, suvun ainoa ei-ulkonäkökeskeinen, on minulle hyvin tärkeä, mutta jos olen tekemisissä hänen kanssaan joudun samalla kestämään mm. siskojani sekä myös veljeni pinnallista vaimoa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä! Mutta sympatiaa sulle. Itselläni on äärimmäisen ulkonäkökeskeinen isä, joka vielä vanhanakin jaksaa jankuttaa koko suvun lihavat ja laihat, kauniit ja rumat aina vaan uudestaan ja uudestaan läpi. Se on kamalaa :(
Olemmekohan me jotain sukua...
No huh huh, oletko tosissas...? Alkakaa perheenä harrastaa jotain missä ei ole ulkonäöllä mitään merkitystä, kuten vaikka retkeilyä ja vaellusta. Pistä nuorimmat partioon.
Kauneus on monesti vankila.
MIKSI menit sänkyyn jonkun ruman miehen kanssa? Tarkoitan siis vanhemman pojan isää
Vierailija kirjoitti:
No huh huh, oletko tosissas...? Alkakaa perheenä harrastaa jotain missä ei ole ulkonäöllä mitään merkitystä, kuten vaikka retkeilyä ja vaellusta. Pistä nuorimmat partioon.
Kauneus on monesti vankila.
Pitäisi varmaankin. Haluaisin vain saada perheeni ja varsinkin lapseni pois tästä ulkonäkökeskeisestä maailmasta, vaikka muutettaisiin sitten jonnekin Lapin syrjäseudulle.
Vierailija kirjoitti:
MIKSI menit sänkyyn jonkun ruman miehen kanssa? Tarkoitan siis vanhemman pojan isää
Eipä kauheasti huvita vastata teille huonoille trolleille, mutta sanon vain sen, että ehkä meille joillekin luonne on ulkonäköä tärkeämpi.
Oma esimerkki on tärkeintä kaikessa
Aika kamalaa :0 miksi et ääneen puolusta omia arvojasi? Oletko tehnyt niin, ja mitä sitten on tapahtunut?
Minun suvussa ei arvosteta asioita, jotka minulle ovat tärkeitä - tieto tiedon takia, kulttuuri, taide ja itseilmaisu, terveellinen ruoka, asioiden sanominen suoraan, ympäristön ajatteleminen... Heille tärkeää on,että tekee työtä (koulutuksella ei niin väliä), lapset on siististi puettu, ja olla mahdollisimman normaali. Kai voisi sanoa että olen hipimpi ja suku perus keskiluokkaisia :-)
Ihan kauheaa. Missä porukoissa on tuollaista? Oletteko muutenkin pinnallista? Siis merkkivaatteet jne.
Olisiko mahdollista sanoa ääneen nämä tuntemukset heille, että ulkonäkökeskeisyys vaivaa ja loukkaakin.
Minulla on ollut ulkonäkökeskeisiä kavereita. Siis ollut. On tosi ahdistavaa, kun tietää, että jos menee huonosti tai ei jaksaisi puunata itseään, ei kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Aika kamalaa :0 miksi et ääneen puolusta omia arvojasi? Oletko tehnyt niin, ja mitä sitten on tapahtunut?
Minun suvussa ei arvosteta asioita, jotka minulle ovat tärkeitä - tieto tiedon takia, kulttuuri, taide ja itseilmaisu, terveellinen ruoka, asioiden sanominen suoraan, ympäristön ajatteleminen... Heille tärkeää on,että tekee työtä (koulutuksella ei niin väliä), lapset on siististi puettu, ja olla mahdollisimman normaali. Kai voisi sanoa että olen hipimpi ja suku perus keskiluokkaisia :-)
Yhden kerran olen sanonut kavereille, että voisitteko te nyt lopettaa, kun he arvostelivat raskaana olevaa naista (sääret täynnä suonikohjuja, raskausvatsa liian iso ja mitä vielä), he nauroivat ja luulivat etten ollut vakavissani. Tuon jälkeen en ole enää puolustanut ihmisiä kavereiltani, sillä olen jotenkin sellainen ihminen, joka kuuntelee hiljaa eikä uskalla sanoa vastaan (paitsi jos suutun todella kunnolla, kuten kävi tuossa, kun siskoni ehdotti kauneusleikkauksia pojalleni).
Veljeni kanssa olemme puhuneet siitä, miten meitä molempia ahdistaa tämä ulkonäkökeskeisyys. Veli on tosin samanlainen, ei uskalla sanoa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihan kauheaa. Missä porukoissa on tuollaista? Oletteko muutenkin pinnallista? Siis merkkivaatteet jne.
Olisiko mahdollista sanoa ääneen nämä tuntemukset heille, että ulkonäkökeskeisyys vaivaa ja loukkaakin.
Minulla on ollut ulkonäkökeskeisiä kavereita. Siis ollut. On tosi ahdistavaa, kun tietää, että jos menee huonosti tai ei jaksaisi puunata itseään, ei kelpaa.
Olemme. Kaverit (ja suvun alle viisikymppiset) eivät suostu käyttämään kuin kaikkein laadukkaimpia merkkejä, ja heidän on pakko pukea lapsilleenkin merkkivaatteita (siis he, joilla lapsia on, ehkä 1/3:lla). Koti sisustetaan ainoastaan kalleilla design-tuotteilla.
Myös itse, suvun ja kavereiden painostuksesta, käytän vain kalliita vaatteita, ostan lapsilleni vain merkkitavaraoita ja sistustan kotiamme hyvin hillitysti.
Ja kun kysyit, missä piireissä tällaista on, niin ainakin minä ja kaveriporukkamme olemme akateemisesti koulutettuja, hyvätuloisia keski-ikäisiä naisia.
Eipä siinä oikein muuta voi tehdä kuin vaihtaa seuraa, jollei edes sen vertaa pysty sanomaan, että lopettavat sen ainaisen ihmisten ulkonäön arvostelun.
Vaikutatte yksinkertaisilta ihmisiltä. Kauniita lapsia on minunkaan n suvussani mutta muut ihmiset eivät todellakaan käyttäydy noin yksinkertaisesti kuin teillä. Tunnen paljon muitakin perheitä joilla on kauniita lapsia ja kauniit rikkaat vanhemmat enkä ole kenenkään kuullut kiinnittävän tuolla tavalla huomiota ulkonäköön. Olette sori mutta pakko todeta että yksinkertaisten ihmisten touhua. Voi hyvänen aika. Ei voi todeksi uskoa. Naurattaa ihan. Anteeksi kuitenkin.😊
Ajatten samoin. Yksinkertaisia ovat. Tai typerä provo taas kerran. Haha!
Vierailija kirjoitti:
Vaikutatte yksinkertaisilta ihmisiltä. Kauniita lapsia on minunkaan n suvussani mutta muut ihmiset eivät todellakaan käyttäydy noin yksinkertaisesti kuin teillä. Tunnen paljon muitakin perheitä joilla on kauniita lapsia ja kauniit rikkaat vanhemmat enkä ole kenenkään kuullut kiinnittävän tuolla tavalla huomiota ulkonäköön. Olette sori mutta pakko todeta että yksinkertaisten ihmisten touhua. Voi hyvänen aika. Ei voi todeksi uskoa. Naurattaa ihan. Anteeksi kuitenkin.😊
Ei tarvitse pyytää anteeksi, olen kanssasi samaa mieltä.
Hmm...... ok. Oli sen verran hämmentävää tekstiä ettei oikein muuta lisättävää.