Lue keskustelun säännöt.
Miksi annat lapsesi huutaa julkisella paikalla?!
03.07.2016 |
Miksi lapsesi kiljuu, huutaa ja kiukkuaa koko ajan? Mikset opeta käytöstapoja ja muiden ihmisten kunnioittamista? Vaikka esimerkiksi junassa onkin lasten leikkipiste, se ei tarkoita paikkaa jossa saa kiljua täysillä. Samaan vaunuun joutuu myös muita kuin sinä ja lapsesi.
Vauvat itkevät joskus ilman syytä, sen varmasti kaikki ymmärtävät. Isompaa lastasi voisit kuitenkin kehottaa käyttäytymään.
Kommentit (50)
Miksi te erityisherkät ette muuta johonkin omaan suljettuun kyläänne? Tottakai täytyy olla käytöstapoja mutta ymmärrätkö miten paljon ihan erityistarpeisia lapsia on sekä adhd-diagnoosinkin saaneita, ja pienellä lapsella nyt tulee herkästi kohtaus vaikka yhdestä helkutin tikkarista vaikka ja siinä se. Opettele suodattamaan jos liikaa ärsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se käytöstapojen opettaminen on tiedätkö sellainen aika pitkä prosessi. Tietyssä vaiheessa voi vaatia tietynlaista käyttäytymistä. Lapselle ei oikein voi koko ajan sanoa, että ole hiljaa.
Vika on kasvattajassa, jos pitää koko ajan sanoa. Jos osaa hommansa, muutama kerta painokkaasti sanottuna riittää. Mutta nykyvanhemmat osaavat vain kitistä. Olen kuullut monta kertaa kun joku uikuttaa lapselleen: "Ole kulta hiljaa kun äitiä väsyttää voivoivoi." Ja huuto jatkuu. Totta kai, kun ei ole yhtään auktoriteettia. Miten sitten suu pannaan, kun se lapsi on teini-ikäinen? Jos nyt tuntuu vaikealta saada se pentu tottelemaan...
Vierailija kirjoitti:
Miksi te erityisherkät ette muuta johonkin omaan suljettuun kyläänne? Tottakai täytyy olla käytöstapoja mutta ymmärrätkö miten paljon ihan erityistarpeisia lapsia on sekä adhd-diagnoosinkin saaneita, ja pienellä lapsella nyt tulee herkästi kohtaus vaikka yhdestä helkutin tikkarista vaikka ja siinä se. Opettele suodattamaan jos liikaa ärsyttää.
Opettele pitämään erityistarpeiset lapset kotona siihen asti, että oppivat käytöstavat. Miksi muiden pitäisi sopeutua häiriköiden elämään? Ei se dignoosi ole mikään "vapaudut kohteliaan käytöksen vaatimuksista"-kortti.
Vierailija kirjoitti:
Miksi te erityisherkät ette muuta johonkin omaan suljettuun kyläänne? Tottakai täytyy olla käytöstapoja mutta ymmärrätkö miten paljon ihan erityistarpeisia lapsia on sekä adhd-diagnoosinkin saaneita, ja pienellä lapsella nyt tulee herkästi kohtaus vaikka yhdestä helkutin tikkarista vaikka ja siinä se. Opettele suodattamaan jos liikaa ärsyttää.
Onpa omituinen kommentti. Tietenkin on moukkamaista marista vaikkapa outoja ääniä pitävistä vammaisista, mutta terveiden ihmisten pitäisi kyetä ajattelemaan muitakin. Tämä koskee myös lapsia.
Vanhemman vastuu on opettaa lapsi ajattelemaan muita, eikä opettaa, että juuri minä olen maailman keskipiste jolla on oikeus häiritä muita huutamalla ja mölyämällä jos siltä tuntuu. Ääntä, kuten naurua ja puhetta, kuulen mielelläni runsaasti lapsilta myös julkisilla paikoilla. Jostain syystä monet tuntuvat tässäkin keskutelussa olevan sitä mieltä, että huutamisen kieltäminen tarkoittaisi sitä, että lapsen pitää istua tuppisuuna paikoillaan. -ap
Vierailija kirjoitti:
Koska se on luultavasti siskon lapsi ja hlauan nähdä kun ihmiset saavat sisäiset itkupotkuraivarit asiasta. Mitä enemmän hymyilen takaisin, niin sen enemmän niitä kiukuttaa ..
Sinkkumies
Grow up, tai sinkkuna ja ikuisena siskon lapsenpiikana pysytkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi työpaikkojen akkaporukat eivät ole kotona? Mikään (oikeasti siis!) ei ole niin kamalaa kuin huutonauravat akkaporukat ravintolassa. Ruokarauha on mennyttä. Tämä ei ole provo, vaan olen tosissani tätä mieltä. Ja ei, en pääse itse työpaikan akkaporukoiden kanssa syömään, koska olen työpaikallani insiööritoimistossa ainoa nainen, mutta olen ollut aiemmalla työpaikalla 20 naisen kanssa syömässä ja hävetti kyllä se toisten pitämä huutonauru.
Oikeassa olet, osaa jotkut aikuisetkin olla rasittavia möykkääjiä. -ap
Vierailija kirjoitti:
En anna, yleensä laitan suukapulan niin ei tarvitse nipojen hiekkapillujen vinettää.
Tarkoitit varmaan viheltää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä nuorempi oli aina rauhallinen. Mutta kerran vaan kolmevuotiaana yllätti kaupassa alkamalla huutaa, että haluaa jonkin lelun. Kannoin pois. Tuon ikäinen lapsi nyt ei vaan muista kasvatusoppeja, jos jotain tulee päälle. Vaikka olisi kuinka hyvin kasvatettu, joskus se uhma voi yhtäkkiä nousta. Minäkin olen kuulemma ollut kiukkuinen mariseva lapsi, enkä itse muista muuta kuin sen, että vieraat ihmiset kehuivat käytöstäni kovasti.
Satunnaiset raivarit vielä ymmärtää mutta jatkuvaa HUUTAMISTA ja KILJUMISTA ei. Senkin ymmärtää, että lapsi mankuu joskus karkkia mutta miksi toiset tekevät senkin aina HUUTAEN täysillä. Miksei vanhemmat sano mitään?
Uhmaikäistä ei paljon käsketä olemaan hiljaa :D Elämä opettaa vielä joskus myös ap:tä. Mäkin tiesin lasten kasvatuksesta kaiken ennen lapsia ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muuten huutanut julkisella paikalla koskaan. Perheessäni se ei ollut sallittua. Vauvana itkin varmasti. -ap
Sulla voi olla tällainen kuva, mutta totuus on toinen. Eivät ne huutavat lapset yleensä huomaa huutavansa. Et säkään huomannut. Aina tämä sama virsi, hohhoijaa.
Erehdyt. Kyllä minuakin lapsena harmitti, kiukutti ja itketti mutta ne eivät koskaan sisältäneet huutamista julkisella paikalla. Hyvätapaisilla lapsilla sellainen ei ole vaihtoehto. -ap
Joo, mutta en silti usko. Sä et ole voinut lapsena arvioida objektiivisesti toimiasi, koska olit lapsi. Nyt sulla taas on romantisoitu kuva siitä, että itsehän olit mallikersa.
Muutenkin, voiko lapsi tukahduttaa aina tunteensa ja onko se hyväksi, jos niin tekee? En minäkään saanut huutaa, enkä saanut myöskään itkeä. pelkäsin isääni, minua rankaistiin fyysisesti. Se ei vissiin tehnyt kovin hyvää. Itse komppaan kyllä hyviä käytöstapoja ja niitä opetankin selittämällä ja muistuttamalla aina uudestaan ja uudestaan. Lapsilla kun on lyhyt muisti ja tuppaavat luonnostaan juoksemaan ja kommunikoimaan äänekkäästi. Silti saan ne kuriin ihan lapselle ymmärrettävällä normaalilla puheella (en huuda). Se toimii, mutta vaatii aikuiselta pitkäjänteisyyttä. Aina ei jaksa. Helpoin tie olisi huutaa, uhkailla ja hallita pelolla.
Tässä se taas nähdään. Ihminen on aina ensisijaisesti sitä mieltä että juuri hänen pillin mukaan mennään. Kyllä on ihmisiä joilla on kasvatus hukassa mutta on myös paljon muuta. Ihnisen nyt vain on sopeuduttava siihen että on myös muitakin kuin pelkkiä hiljaisia hissukoita ja välillä maailmassa kuuluu huutoa, itkua, raivoa ja vaikka mitä. Miksi juuri sinä saat kulkea tuolla missä haluat ja sitten kirota kun matkalla tulee vastaan vaikkapa väsynyt perhe jossa lapsi kiukuttelee? Ihan yhtäläinen oikeus tällä perheelläkin on silti elää eikä pysyä vain neljän seinän sisällä ettei vain vahingossa häiritse jotain sekopääskitsoherkkisnaista jolla on mukamas olevinaan joku erityinen oikeus saada kaupassa sellaista erityiskohtelua että on ihan hiiren hiljaista?
Kukaan ei ole mikään erityisoikeuksinen, ja sinulla on ihan yhtä sairas ajatusmaailma kuin niillä jotka ovat toista ääripäätä ja huutaa ja juosta saa joka paikassa. Suurin osa ihmisistä sen sijaan kuuluu siihen normaaliin kultaiseen keskitiehen jossa eletään ihan normaalia elämää, välillä kaadutaan ja tulee itku ja joskus tulee ylilyöntejä herkälle lapselle mutta suurimmaksi osaksi kyllä käyttäytyä osataan ja sitä opitaan koko ajan enemmän ja enemmän.
Sinun sen sijaan ei ole pakko paikalle jäädä sillä huonoimalla hetkellä vaan on sinun ensisijainen vastuusi kuinka mihinkin asiaan suhtaudut. Ei ole yhtään kenenkään ulkopuolisen ihmisen vika se mitä itse milläkin hetkellä tunnet, vaan se tulee ihan susta itsestäsi, se on sun ihan oma sisäinen maailma joka sua eniten vituttaa ja sitä pystyt kyllä muokkaamaan. Ihminen on sopeutuvainen hyvin muokattavine aivoineen ja sulla on nyt selkeä asennevamma. Sinä tässä et ota muita ihmisiä huomioon vaan ajatusnaailmasi on hyvinkin narsistinen ja itsekäs. Jos kaikki nämä "eläkää niin kuin minä sanon ja olkaa hiljaa!" -ihmiset tajuaisivat sen yksinkertaisen seikan niin maailma olisi heti mujavampi paikka. Ajatuksesi luot sinä itse.
Minun isäpuoleni oli tuollainen hirviö. Kotona ei saanut harrastaa, ei laulaa ja aina piti olla hiljaa vain hänen äänensä sai kuulua hänen hirveä musiikkinsa keskellä yötä koska hänen kotinsa jnejne.. siksi tämä pienoinen avautuminen. Eräät kommentit ketjussa aiheuttivat selkeän triggerin sillä samoja argumentteja hänkin käytti. Hänen maailma ja hänen säännöt ja muiden oli mukauduttava paitsi juuri hänen. Ties mikä diagnoosi tuollaisellakin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ranskassa taaperot eivät kilju ja riehu. Tämä ei sitten ole mitään "uuh olen matkustellut niin paljon, ette te juntit mistään mitään tiedä" vaan olen vain sattunut huomaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Tässä se taas nähdään. Ihminen on aina ensisijaisesti sitä mieltä että juuri hänen pillin mukaan mennään. Kyllä on ihmisiä joilla on kasvatus hukassa mutta on myös paljon muuta. Ihnisen nyt vain on sopeuduttava siihen että on myös muitakin kuin pelkkiä hiljaisia hissukoita ja välillä maailmassa kuuluu huutoa, itkua, raivoa ja vaikka mitä. Miksi juuri sinä saat kulkea tuolla missä haluat ja sitten kirota kun matkalla tulee vastaan vaikkapa väsynyt perhe jossa lapsi kiukuttelee? Ihan yhtäläinen oikeus tällä perheelläkin on silti elää eikä pysyä vain neljän seinän sisällä ettei vain vahingossa häiritse jotain sekopääskitsoherkkisnaista jolla on mukamas olevinaan joku erityinen oikeus saada kaupassa sellaista erityiskohtelua että on ihan hiiren hiljaista?
Kukaan ei ole mikään erityisoikeuksinen, ja sinulla on ihan yhtä sairas ajatusmaailma kuin niillä jotka ovat toista ääripäätä ja huutaa ja juosta saa joka paikassa. Suurin osa ihmisistä sen sijaan kuuluu siihen normaaliin kultaiseen keskitiehen jossa eletään ihan normaalia elämää, välillä kaadutaan ja tulee itku ja joskus tulee ylilyöntejä herkälle lapselle mutta suurimmaksi osaksi kyllä käyttäytyä osataan ja sitä opitaan koko ajan enemmän ja enemmän.
Sinun sen sijaan ei ole pakko paikalle jäädä sillä huonoimalla hetkellä vaan on sinun ensisijainen vastuusi kuinka mihinkin asiaan suhtaudut. Ei ole yhtään kenenkään ulkopuolisen ihmisen vika se mitä itse milläkin hetkellä tunnet, vaan se tulee ihan susta itsestäsi, se on sun ihan oma sisäinen maailma joka sua eniten vituttaa ja sitä pystyt kyllä muokkaamaan. Ihminen on sopeutuvainen hyvin muokattavine aivoineen ja sulla on nyt selkeä asennevamma. Sinä tässä et ota muita ihmisiä huomioon vaan ajatusnaailmasi on hyvinkin narsistinen ja itsekäs. Jos kaikki nämä "eläkää niin kuin minä sanon ja olkaa hiljaa!" -ihmiset tajuaisivat sen yksinkertaisen seikan niin maailma olisi heti mujavampi paikka. Ajatuksesi luot sinä itse.
Minun isäpuoleni oli tuollainen hirviö. Kotona ei saanut harrastaa, ei laulaa ja aina piti olla hiljaa vain hänen äänensä sai kuulua hänen hirveä musiikkinsa keskellä yötä koska hänen kotinsa jnejne.. siksi tämä pienoinen avautuminen. Eräät kommentit ketjussa aiheuttivat selkeän triggerin sillä samoja argumentteja hänkin käytti. Hänen maailma ja hänen säännöt ja muiden oli mukauduttava paitsi juuri hänen. Ties mikä diagnoosi tuollaisellakin...
Aika erikoista, että maailmassasi ainoat vaihtoehdot olemiselle ovat huuto tai hiljaisuus. En vaatinut ketään pitämään lapsiaan tuppisuina. Hauskaa voi olla myös ilman järjetöntä kiljumista.
Isäpuolesi kuulostaa vastenmieliseltä henkilöltä enkä toivottavasti ole samanlainen. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapset on jo isoja, joten aihe ei varsinaisesti ole mulle ajankohtainen.
Mutta eiköhän kaikki mukulat saa joskus elämässään sen tahtoitkupotkuraivarin leluosastolla, karkkihyllyn edustalla tms. Kyllä mä ajattelen, että sellainen kohtaus on parasta ignoorata, napata muksu kainaloon tai kärryyn, jatkaa ostoksia rauhassa, tokaista vaan rauhassa, että huutamalla ei tosiaan irtoa mitään. Antaa huutaa vaan hetken aikaa, ei se sun markettireissukokemusta niin kamalasti haittaa. Mieluummin kuin se, että suurieleisesti veisin lapsen pois, läksyttäisin kovaan ääneen, häpeilisin hulluna ääntä jne. Siitähän se muksu vaan oppii, että äidillä menee pasmat ihan sekaisin jos vähän karjun ja että mun huudolla on valtaa vaikuttaa tapahtumien kulkuun.
Mä opetin mieluummin, että huudosta ei seuraa mitään, etenkään hyvää tai ylimääräistä huomiota, joten sellainen on ihan tarpeetonta. Mutta kyllä meilläkin sitä kai muutama kerta harjoiteltiin.
Nykyään suhtaudun toisten lasten raivareihin huvittuneisuudella ja huokaisen helpotuksella, ettei se enää ole mun lapsi, joka huutaa. Vaikka osaa ne teinitkin mäyhätä jos asiat ei mene haluamallaan tavalla...
Suomalaiset on vaan niin kumman herkkää, ärsyyntyvää ja huokailevaa kansaa, että yhden lapsen hetkellinen itku marketissa, junassa tai vaikka sitten siellä lentokoneessa, saa välittömästi otsasuonet tykyttämään ja raivon nousemaan.
Relatka, ei se nyt niin kamalaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Tässä se taas nähdään. Ihminen on aina ensisijaisesti sitä mieltä että juuri hänen pillin mukaan mennään. Kyllä on ihmisiä joilla on kasvatus hukassa mutta on myös paljon muuta. Ihnisen nyt vain on sopeuduttava siihen että on myös muitakin kuin pelkkiä hiljaisia hissukoita ja välillä maailmassa kuuluu huutoa, itkua, raivoa ja vaikka mitä. Miksi juuri sinä saat kulkea tuolla missä haluat ja sitten kirota kun matkalla tulee vastaan vaikkapa väsynyt perhe jossa lapsi kiukuttelee? Ihan yhtäläinen oikeus tällä perheelläkin on silti elää eikä pysyä vain neljän seinän sisällä ettei vain vahingossa häiritse jotain sekopääskitsoherkkisnaista jolla on mukamas olevinaan joku erityinen oikeus saada kaupassa sellaista erityiskohtelua että on ihan hiiren hiljaista?
Kukaan ei ole mikään erityisoikeuksinen, ja sinulla on ihan yhtä sairas ajatusmaailma kuin niillä jotka ovat toista ääripäätä ja huutaa ja juosta saa joka paikassa. Suurin osa ihmisistä sen sijaan kuuluu siihen normaaliin kultaiseen keskitiehen jossa eletään ihan normaalia elämää, välillä kaadutaan ja tulee itku ja joskus tulee ylilyöntejä herkälle lapselle mutta suurimmaksi osaksi kyllä käyttäytyä osataan ja sitä opitaan koko ajan enemmän ja enemmän.
Sinun sen sijaan ei ole pakko paikalle jäädä sillä huonoimalla hetkellä vaan on sinun ensisijainen vastuusi kuinka mihinkin asiaan suhtaudut. Ei ole yhtään kenenkään ulkopuolisen ihmisen vika se mitä itse milläkin hetkellä tunnet, vaan se tulee ihan susta itsestäsi, se on sun ihan oma sisäinen maailma joka sua eniten vituttaa ja sitä pystyt kyllä muokkaamaan. Ihminen on sopeutuvainen hyvin muokattavine aivoineen ja sulla on nyt selkeä asennevamma. Sinä tässä et ota muita ihmisiä huomioon vaan ajatusnaailmasi on hyvinkin narsistinen ja itsekäs. Jos kaikki nämä "eläkää niin kuin minä sanon ja olkaa hiljaa!" -ihmiset tajuaisivat sen yksinkertaisen seikan niin maailma olisi heti mujavampi paikka. Ajatuksesi luot sinä itse.
Minun isäpuoleni oli tuollainen hirviö. Kotona ei saanut harrastaa, ei laulaa ja aina piti olla hiljaa vain hänen äänensä sai kuulua hänen hirveä musiikkinsa keskellä yötä koska hänen kotinsa jnejne.. siksi tämä pienoinen avautuminen. Eräät kommentit ketjussa aiheuttivat selkeän triggerin sillä samoja argumentteja hänkin käytti. Hänen maailma ja hänen säännöt ja muiden oli mukauduttava paitsi juuri hänen. Ties mikä diagnoosi tuollaisellakin...
En jaksanut edes lukea koko vuodatusta.
Kirjoittajasta olisi kai mukava että olisin lukenut, onhan se toisen kunnioittamista ja huomioon ottamista. Mutta minua nyt ei kiinnosta tanssia kirjoittajan pillin mukaan, teen miten minusta itsestäni tuntuu hyvältä ja jätän lukematta. Sama mitä muut siitä tuumivat, sopeutukoot.
Ja totean, että hyviin käytöstapoihin kuuluu olla huutamatta ja oikein urakalla tuulematta tunteita julkisella paikalla. Eikä se huutaminen ja raivoaminen ole ainut tapa ilmaista tunteita, se on vain helpoin. Mutta tosiaan, noin pitkää tekstiä ei kiinnostanut lukea kun väsyttää.
Itse olin kiltti lapsi! En itkenyt, huutanut, kiukunnut turhasta
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset on jo isoja, joten aihe ei varsinaisesti ole mulle ajankohtainen.
Mutta eiköhän kaikki mukulat saa joskus elämässään sen tahtoitkupotkuraivarin leluosastolla, karkkihyllyn edustalla tms. Kyllä mä ajattelen, että sellainen kohtaus on parasta ignoorata, napata muksu kainaloon tai kärryyn, jatkaa ostoksia rauhassa, tokaista vaan rauhassa, että huutamalla ei tosiaan irtoa mitään. Antaa huutaa vaan hetken aikaa, ei se sun markettireissukokemusta niin kamalasti haittaa. Mieluummin kuin se, että suurieleisesti veisin lapsen pois, läksyttäisin kovaan ääneen, häpeilisin hulluna ääntä jne. Siitähän se muksu vaan oppii, että äidillä menee pasmat ihan sekaisin jos vähän karjun ja että mun huudolla on valtaa vaikuttaa tapahtumien kulkuun.
Mä opetin mieluummin, että huudosta ei seuraa mitään, etenkään hyvää tai ylimääräistä huomiota, joten sellainen on ihan tarpeetonta. Mutta kyllä meilläkin sitä kai muutama kerta harjoiteltiin.
Nykyään suhtaudun toisten lasten raivareihin huvittuneisuudella ja huokaisen helpotuksella, ettei se enää ole mun lapsi, joka huutaa. Vaikka osaa ne teinitkin mäyhätä jos asiat ei mene haluamallaan tavalla...
Suomalaiset on vaan niin kumman herkkää, ärsyyntyvää ja huokailevaa kansaa, että yhden lapsen hetkellinen itku marketissa, junassa tai vaikka sitten siellä lentokoneessa, saa välittömästi otsasuonet tykyttämään ja raivon nousemaan.
Relatka, ei se nyt niin kamalaa ole.
No sinä ainakin olet relannut oikein urakalla. Mitä sinä helpotuksesta huokailet kun huutava lapsi ei ole sinun? Mitä vaivaa siitä huudota muka oli sinulle aiemmin, kun et viitsinyt tehdä sille mitään? Niin SUOMALAINEN asenne. Ei kiinnosta, ei jaksa, ei huvita. Ei täällä ole kuin minä ja metsä, mitä välii, relataan.
Vierailija kirjoitti:
Aionkin tästä lähtien huutaa itse kun ei lapsia ole, ihan vain siksi että ap:ta ärsyttäisi elämän melut entistä enemmän. Ymmärrän hyvin että nimenomaan lapsia joskus kiukuttaa ja huudattaa eikä se ole kuin pieni hetki omasta elämästä joten ei häiritse, pääsen tilanteesta pois itse kuitenkin jos vain haluan ja mielestäni maailmaan kyllä ääntä mahtuu ja erilaisia persoonia ne lapsetkin on. Myös ap voisi kunnioittaa muita ihmisiä.
Onko käytöstapojen opettamatta jättäminen sinusta "persoonallista"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset on jo isoja, joten aihe ei varsinaisesti ole mulle ajankohtainen.
Mutta eiköhän kaikki mukulat saa joskus elämässään sen tahtoitkupotkuraivarin leluosastolla, karkkihyllyn edustalla tms. Kyllä mä ajattelen, että sellainen kohtaus on parasta ignoorata, napata muksu kainaloon tai kärryyn, jatkaa ostoksia rauhassa, tokaista vaan rauhassa, että huutamalla ei tosiaan irtoa mitään. Antaa huutaa vaan hetken aikaa, ei se sun markettireissukokemusta niin kamalasti haittaa. Mieluummin kuin se, että suurieleisesti veisin lapsen pois, läksyttäisin kovaan ääneen, häpeilisin hulluna ääntä jne. Siitähän se muksu vaan oppii, että äidillä menee pasmat ihan sekaisin jos vähän karjun ja että mun huudolla on valtaa vaikuttaa tapahtumien kulkuun.
Mä opetin mieluummin, että huudosta ei seuraa mitään, etenkään hyvää tai ylimääräistä huomiota, joten sellainen on ihan tarpeetonta. Mutta kyllä meilläkin sitä kai muutama kerta harjoiteltiin.
Nykyään suhtaudun toisten lasten raivareihin huvittuneisuudella ja huokaisen helpotuksella, ettei se enää ole mun lapsi, joka huutaa. Vaikka osaa ne teinitkin mäyhätä jos asiat ei mene haluamallaan tavalla...
Suomalaiset on vaan niin kumman herkkää, ärsyyntyvää ja huokailevaa kansaa, että yhden lapsen hetkellinen itku marketissa, junassa tai vaikka sitten siellä lentokoneessa, saa välittömästi otsasuonet tykyttämään ja raivon nousemaan.
Relatka, ei se nyt niin kamalaa ole.
No sinä ainakin olet relannut oikein urakalla. Mitä sinä helpotuksesta huokailet kun huutava lapsi ei ole sinun? Mitä vaivaa siitä huudota muka oli sinulle aiemmin, kun et viitsinyt tehdä sille mitään? Niin SUOMALAINEN asenne. Ei kiinnosta, ei jaksa, ei huvita. Ei täällä ole kuin minä ja metsä, mitä välii, relataan.
Lääkkeet? Ei ehkä ihan kohdillaan.
Miksi työpaikkojen akkaporukat eivät ole kotona? Mikään (oikeasti siis!) ei ole niin kamalaa kuin huutonauravat akkaporukat ravintolassa. Ruokarauha on mennyttä. Tämä ei ole provo, vaan olen tosissani tätä mieltä. Ja ei, en pääse itse työpaikan akkaporukoiden kanssa syömään, koska olen työpaikallani insiööritoimistossa ainoa nainen, mutta olen ollut aiemmalla työpaikalla 20 naisen kanssa syömässä ja hävetti kyllä se toisten pitämä huutonauru.