Painon lasku ja kaloreiden määrä, mikä mättää?
Mä laitoin elämäntapani remonttiin ja toki toiveena/ajatuksena karistaa myös kertyneet ylimääräiset kilot. Raskauksista, valvomisista ja ihan varmasti myös liikaa syömisistä ylimääräisiä kiloja oli alussa 38kg. Nyt noin 4kk aikana on lähtenyt kaikkiaan 8kg.
Olen kirjannut syömiseni sekä liikuntani tuonne sulamo.fi palveluun. Syön päivässä vaihtelevasti 1600-1800kcal ja sulamon mukaan päivittäin kalorivajetta tulee noin 1000kcal eli viikossa 7000kcal. Paino ei kuitenkaan ole laskenut sitä kiloa viikossa, mikä sen periaatteessa pitäis tuolla vajeella laskea.
Syömisen lisäksi käyn 6kertaa viikossa 8-12km kävely/hölkkä lenkin. Tämän lisäksi teen kotona lihaskuntoharjoittelua kolme kertaa viikossa.
Mulla on myös todettu kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta ne arvot ovat nyt normaalit (olen käynyt endolla tämän takia). Tiedän kuitenkin kilpirauhasen vajaatoiminnan vaikeuttavan painon pudottamista ainakin sillon, kun arvot eivät ole normaalit.
Mua ei nyt varsinaisesti haittaa tämä tavallaan hidas painon laskeminen, mietin lähinnä, kun yleensä se painon lasku hidastuu, mitä enemmän kiloja on saanut pois, että onkohan niitä viimeisiä kiloja sitten tosi vaikea saada pois, kun nytkään ei lähde niin paljon, kun kalorivajeen mukaan pitäisi lähteä.
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bautismo de Fuego kirjoitti:

En kyllä usko, että sinun peruskulutuksesi olisi 2600-2800kcal päivässä.
Jos satuit huomaamaan niin aloittaja harrasti myös paljon liikuntaa, joten kyllä se päivittäinen kulutus on varmasti ainakin 2600-2800kcal
Paljon liikuntaa? Tuollainen alta parin tunnin kävely-/hölkkälenkki kuluttaa ehkä n. 500kcal, kotona tehtävä lihaskuntoharjoittelu tunnissa n. 200 kcal. Hänellä ei siis tule liikunnasta 1000 kcal kalorivajetta edes niinä päivinä, kun käy sekä lenkillä, että tekee lihaskuntoharjoituksen. Liikuntaa saa oikeasti harjoittaa todella intensiivisesti, jotta se polttaisi 1000 kcal päivässä.
Otapa kuule huomioon, että ylipainoisella se peruskulutus ja myös liikunnan kulutus on suurempaa mitä normaalipainoisella. Etkä myöskään tiedä millaista lihaskuntoharjoittelua alkuperäinen tekee, joten tuskin voit senkään kalorinkulutusta varmuudella sanoa.
Kyllä, mutta se kompensoituu sillä, että aiemmin liikuntaa harrastamaton ylipainoinen ei jaksa liikkua niin kovalla intensiteetillä, mitä suuri kalorinkulutus vaatisi.
Kun ylipainoinen liikkuu sillä maksimiteholla, jonka hän siinä kunnossa pystyy niin se todellakin kuluttaa enemmän kaloreita mitä normaalipainoisella.
Ei. Liikuntasuoritteen kalorikulutus ei riipu aerobisesta kunnosta. Tunnin kävelylenkki kuluttaa käytännössä saman kalorimäärän huippukuntoisella maratoonarilla ja veltolla sohvaperunalla jos ovat suurin piirtein saman kokoisia.
Huonokuntoisen peruskunto toki paranee huikeasti kaiken liikunnan avulla, kun taas maratoonarin suorituskyky heikkenee jos liikunta koostuu pelkistä kävelylenkeistä.
AP: tuo puoli kiloa viikossa on mahtava tahti, älä murehdi sitä hetkeäkään vaan jatka samaa rataa. Maltillinen tahti varmistaa sen, että se on läski mikä sulaa eikä lihakset.
Kirjoitinkin jo aiempaan kommenttiini, että olen kyllä ihan tyytyväinen tähänkin painonpudotukseen, vaikka se kilo viikossa ois ollut kivempi, mut parempi tämäkin kun lisäylipaino. Senttejä on kyllä lähtenyt enemmän kun kiloja...
ap
Oma vinkki on että heität sen vaa'an pois elämästä ja silloin tällöin mittaat vyötäröä, jos jotain haluaa mitata. Sun painonputoamistahti on just hyvä, jos kituutat isolla kalorivajeella niin lähtee "onnistuneen" painonpudotuksen mukana paljon muutakin kuin läskiä.
En nyt ehkä vaakaa pois heitä, mutta voi siinä toki harvemminkin käydä. Tiedän myös tuon, että liian nopea painonpudotus vie lihaksia ja todennäköisesti myöskään iho ei palautuis välttis niin hyvin. Ei musta varmaan siltikään mitään timmiä tule, aika toki sen lopullisesti näyttää, kunhan iho ei ihan hirveästi roikkuis.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ap, älä vaan. Missään. Nimessä. Kuuntele ketään, joka kehottaa laihduttamaan esim tuon 30 kg 4 kk. Voit googlata suurimman pudottajan pikadieettien tulokset, lähes kaikki ovat lihoneet ennalleen. Suomesta löytyy jo vastaava julkinen esimerkki kun superdieettaaja on jo saanut lähes kaikki kilonsa takaisin. Liian nopea laihduttaminen sotkee aineenvaihdunnan pahimmillaan pysyvästi. Ja tarkoitushan ei varmaan ollut laihduttaa huvin vuoksi, vaan myös pysyä tavoitepainossa kun pudotus on ohi. Kurkkaa vaikka Health's Kitchen- blogia motivaatioksi, jokainen päivä vie lähemmäksi maalia ja hienosti olet nyt jo edennyt :).
Joo en ole alunperinkään tavoitellut tuollasta painonpudotus vauhtia, että 4kk aikana lähtis 30kg. Se kilo viikossa ois ollut kiva, mutta parempi se on tämäkin kun lisäylipaino. Hiljaa hyvä tulee..
ap
Vierailija kirjoitti:
Sinun on syötävä vähemmän kuin kulutat. Ei tuo kuvaamasi liikuntamäärä kuulosta kovin suurelta. Saatat olla muun ajan passiivinen.
No pain, no gain. Laihduttaminen ei ole kivaa puuhaa, ja nälän on vain annettava välillä tulla.
Laihduttava oppii laihan ihmisen ajattelutavan. Joka hetki ei tarvitse olla mussuttamassa jotakin, ettei vaan tulisi nälkä.
Vähennä kalorit 1200 - 1300 kcal, se ei ole vielä kitumista. Nykyajan hemmoteltu ihminen kauhistuu, ei noin vähällä voi elää. Kyllä voi, eikä "laihiksen" jälkeenkään tarvitse paljonkaan enempää syödä.
T. Onnistuneesti ja pysyvästi ylipainonsa laihduttanut
No en kyllä ole muuta aikaa passiivinen. Elämäni on tällä haavaa hyvinkin hektistä ja usein olen paikallani vain nukkuessani.
Syön kolme kertaa päivässä, on ollut mulle hyvä rytmi eikä oo tullu mielitekoja tai nälkää. En ole varsinaisesti laihiksella vaan muuttamassa elämäntapojani loppuiäksi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun on syötävä vähemmän kuin kulutat. Ei tuo kuvaamasi liikuntamäärä kuulosta kovin suurelta. Saatat olla muun ajan passiivinen.
No pain, no gain. Laihduttaminen ei ole kivaa puuhaa, ja nälän on vain annettava välillä tulla.
Laihduttava oppii laihan ihmisen ajattelutavan. Joka hetki ei tarvitse olla mussuttamassa jotakin, ettei vaan tulisi nälkä.
Vähennä kalorit 1200 - 1300 kcal, se ei ole vielä kitumista. Nykyajan hemmoteltu ihminen kauhistuu, ei noin vähällä voi elää. Kyllä voi, eikä "laihiksen" jälkeenkään tarvitse paljonkaan enempää syödä.
T. Onnistuneesti ja pysyvästi ylipainonsa laihduttanutNo en kyllä ole muuta aikaa passiivinen. Elämäni on tällä haavaa hyvinkin hektistä ja usein olen paikallani vain nukkuessani.
Syön kolme kertaa päivässä, on ollut mulle hyvä rytmi eikä oo tullu mielitekoja tai nälkää. En ole varsinaisesti laihiksella vaan muuttamassa elämäntapojani loppuiäksi.
ap
Syöt siis noin 600 kcal kerralla? Miten saat syötyä niin paljon kaloreita jo heti aamiaisella?

En syö joka aterialla 600kcal. Aloituksessa jo kirjoitin, että päivässä kaloreita kuluu vaihtelevasti 1600-1800kcal. Aamu- ja iltapalalla on jonkin verran vähemmän kaloreita mitä lounaalla. Kun olen vaihtanut mm. kevyttuotteet rasvaisempiin niin niitä kaloreita tulee luonnollisesti enemmän mitä tulisi, jos söisi vastaavat niinä kevyttuotteina.
Lisäksi tämä kalorimäärä, jonka nyt syön vuorokaudessa on myös jotakuinkin se peruskulutukseni sillon normaalipainoisena.
ap
Niin tuosta liikunnasta, että jokaisella lenkillä hölkkään osan ja kävelen osan, tällä hetkellä noin puolet ja puolet. Täytyy yrittää jatkossa pitää se yks lepopäivä.
Tiedän, että kilpparin vajaatoiminnan takia hiilarit ei sais mennä alle sadan gramman. En pidä hiilareita minään mörköinä, mutta kuten sanottu olen huomannut, että esim. viljat on aiheuttanut mulle mm. turvotusta.
ap