Mitä eroa on psykologilla ja psykiatrilla?

Psykologi juttelee ja psykiatri määrää mömmöjä.

No sehän se suurin ero on. Psykologi on 5 vuotta opiskellut pelkkää psykologiaa ja psykiatri vain 2 vuotta lääkiksen jälkeen. Psykiatri on pillerikone ja psykologi todennäköisesti tietää oikeasti jotain alastaan.

Älä ole avuton vaan kysy Googlelta: http://lmgtfy.com/?q=psykiatri+psykologi+ero

Psykologit käyttävät työssään paljon valmiita lomakkeita, esim. ammatinvalintapsykologit, ja tekevät alustavia haastatteluja ja kartoituksia. Psykiatrilla on mahdollisuudet mennä paljon syvemmälle ja kokonaisvaltaisemmin potilaan ongelmiin. Joskus fyysiseen sairauteen liittyvät tekijät heijastuvat mielenterveysongelmina.

Arvostan suuresti psykiatreja, mutta en juurikaan psykologeja. Psykiatrin pakeilla en ole tosin itse käynyt, mutta lukenut heidän teoksiaan, esim. Hannu Lauerman. Psykologeja jo tiedän omankin kokemukseni perusteella, ja usein se on sellaista melko ympäripyöreää lässytystä. Sama kuin vertaisi terveystieteiden maisterin kykyä auttaa syöpäpotilasta lääketieteen tohtorin kykyyn.

Sitten on vielä erikseen psykoterapeutit, jotka ovat maksaneet koulutuksensa itse ja joiden taustatutkinnot ovat kirjavia, jotenkin väljästi ihmiseen tai yhteiskuntaan liittyviä. He voivat olla hyviä tai sitten ei, riippuu paljon persoonasta ja heidän omasta elämänkokemuksestaan.

Vierailija kirjoitti:

No sehän se suurin ero on. Psykologi on 5 vuotta opiskellut pelkkää psykologiaa ja psykiatri vain 2 vuotta lääkiksen jälkeen. Psykiatri on pillerikone ja psykologi todennäköisesti tietää oikeasti jotain alastaan.

:D Psykiatrian erikoislääkäri opiskelee 6v lääkiksen jälkeen vielä. Eron voisi selvittää esim. tutustumalla psykologian maisteritutkinnon ja lääketieteen lisensiaatin+erikoislääkärin tutkinnon sisällöt vaikka jonkin yliopiston sivuilta. Sitten kun pakkaan lisätään vielä se, että sekä psykologi, että psykiatri voivat olla vielä psykoterapeutteja (tai olla olematta), niin aika vaikea etukäteen pelkän tutkintonimikkeen perusteella päätellä, että millä tavalla ko. henkilö työskentelee. Tosin psykologi ei voi ottaa kantaa lääkityksiin koskaan, psykiatri voi. Molemmat voi jutella.

Vierailija kirjoitti:

Älä ole avuton vaan kysy Googlelta: http://lmgtfy.com/?q=psykiatri+psykologi+ero

Googlettaminen nyt on avuttominta mitä on. Kaikki sen osaa, mutta fiksu ei käytä Googlea.

Psykiatri on lääkäri. Psykologi tekee ihmiselle erilaisia tutkimuksia ja voi toimia monella eri sektorilla yhteiskunnassa. Psykiatrit asettavat lääketieteellisiä diagnooseja, määräävät lääkkeitä ja antavat muuta psykiatrista hoitoa. Sekä psykiatrit että psykologit voivat olla psykoterapeutteja.

Vierailija kirjoitti:

No sehän se suurin ero on. Psykologi on 5 vuotta opiskellut pelkkää psykologiaa ja psykiatri vain 2 vuotta lääkiksen jälkeen. Psykiatri on pillerikone ja psykologi todennäköisesti tietää oikeasti jotain alastaan.

Kyllä erikoistuminen kestää kauemmin

Molemmat aikansa ammateissaan työskenneltyään tulevat itse kahjoiksi.

Tosin tuohon ammattiin hakeutuu ja opiskeleekin usein ihmiset joilla on itsellään psyykkisiä ongelmia.

Psykologit ovat ihmisen KÄYTTÄYTYMISEN asiantuntijoita, psykiatrit PSYYKKISTEN SAIRAUKSIEN. Psykologi tekee myös psykologin tutkimuksia testeillä, joita kukaan muu ei voi käyttää. Esimerkiksi psykiatrialla tutkimusten avulla voidaan selvittää syvemmin asioita ihmisen persoonallisuudesta, selviytymiskeinoista, ajattelumalleista, älykkyydestä ja oireilun taustalla olevista asioista.

Verrataan esimerkiksi psykiatrian ja psykologin työtä psykiatrian poliklinikalla: psykiatri haastattelee potilasta, teettää ehkä joitain kyselylomakkeita ja saa tietoa hänen oireistaan. Joissain tapauksissa diagnosointi ja hoidon suunnittelu voi olla helppoa, ei tarvita psykologin tutkimusta. Mutta joissain tapauksissa se voi olla vaikeaa, esimerkiksi koska oireet voivat viitata useampaan mielenterveyden häiriöön. Täytyy siis tehdä erotusdiagnostiikkaa. Tässä psykologin tutkimus on hyvin käyttökelpoinen ja voi käytännössä ratkaista diagnoosin ja sopivimman hoidon, vaikka lääkärin toimivaltaan kuuluu se lopulta asettaa.

Tämä oli esimerkki vain psykiatrian puolelta. Sitten on koulupsykologeja, työterveyspsykologeja, perheneuvolapsykologeja, neuvolapsykologeja, liikennepsykologeja jne., jotka tekevät työtä lähinnä terveiden ihmisten kanssa. Koulupsykologit ovat muun muassa erikoistuneet tekemään psykologin tutkimuksia lapsille, joilla epäillään olevan oppimisvaikeuksia. Perheneuvolapsykologit puolestaan auttamaan perheitä, jotka tarvitsevat tukea. Psykologit voivat siis tehdä hyvin monenlaista työtä, eivät vaan pintapuolisesti kartoittaa asioita ja "jutustella".

Vierailija kirjoitti:

No sehän se suurin ero on. Psykologi on 5 vuotta opiskellut pelkkää psykologiaa ja psykiatri vain 2 vuotta lääkiksen jälkeen. Psykiatri on pillerikone ja psykologi todennäköisesti tietää oikeasti jotain alastaan.

Noista koulutuksen painoeroista vielä sen verran, että pyskologit opiskelevat enemmän sitä mikä on normaalia, kun taas psykiatrian lähestymistapa on monesti diagnoosikeskeinen. Psykologi siis pohtii onko ongelmaa (ts. poikkeaako jokin normaalista), ja psykiatri määrää diagnoosin (perustuen yleensä psykologin tutkimuksiin, jotka taas ovat menetelmiä joita vain psykologit saavat käyttää ja tulkita). Psykologi saattaa osallistua myös varsinaiseen kuntoutukseen ja (oman kokemuksen mukaan) löytää helpommin kullekin asiakkaalle sopivimmat kuntoutustavat. Psykiatri lähinnä seuraa, että kehitys etenee oikeaan suuntaan.

http://www.psyli.fi/tietoa_psykologeista/mita_psykologi_tekee

Vierailija kirjoitti:

Psykologi juttelee ja psykiatri määrää mömmöjä.

Liikkis! 

Psykologi on torilla myyvä mummo, joka mielellään jutustelee asiakkaiden kanssa. 

Psykiatri on se K-kauppias, joka jutustelun lisäksi tarjoaa elintarvikkeita kalliilla hinnalla ostettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

No sehän se suurin ero on. Psykologi on 5 vuotta opiskellut pelkkää psykologiaa ja psykiatri vain 2 vuotta lääkiksen jälkeen. Psykiatri on pillerikone ja psykologi todennäköisesti tietää oikeasti jotain alastaan.

Tai sitten ei. Olen tavannut paljon psykiatreja ja psykologeja, ja ensimmäisiltä on aina tullut ihan järkevää keskustelua (eivätkä todellakaan ole lyöneet tuosta noin vaan pillerireseptejä kouraan) mutta jälkimmäisissä on ollut paljon hajontaa. On ollut pari hyvää psykologia, ja sitten on ollut niitä jotka ovat halunneet tulkita uniani ja neuvoneet, että minun pitää vain muuttaa ajatteluani ja päättää alkaa suhtautua ikäviin asioihin positiivisesti. Sellainenkin psykologi on nähty, joka käytti toistuvasti osana ilmaisuaan sanaa hullu tarkoittaessaan mt-ongelmista kärsiviä.

Psykologille menet juttelemaan kovan eron tai menetyksen jälkeen. Hän auttaa masennuksen tai trauman suhteen. Psykiatria on toisaalta se kunnon mielenhäiriöala. Skitsofrenia..jne

torimummo kirjoitti:

Psykologi on torilla myyvä mummo, joka mielellään jutustelee asiakkaiden kanssa. 

Psykiatri on se K-kauppias, joka jutustelun lisäksi tarjoaa elintarvikkeita kalliilla hinnalla ostettavaksi.

Mitä ostit viimeksi?

Vierailija kirjoitti:

Psykologit käyttävät työssään paljon valmiita lomakkeita, esim. ammatinvalintapsykologit, ja tekevät alustavia haastatteluja ja kartoituksia. Psykiatrilla on mahdollisuudet mennä paljon syvemmälle ja kokonaisvaltaisemmin potilaan ongelmiin. Joskus fyysiseen sairauteen liittyvät tekijät heijastuvat mielenterveysongelmina.

Arvostan suuresti psykiatreja, mutta en juurikaan psykologeja. Psykiatrin pakeilla en ole tosin itse käynyt, mutta lukenut heidän teoksiaan, esim. Hannu Lauerman. Psykologeja jo tiedän omankin kokemukseni perusteella, ja usein se on sellaista melko ympäripyöreää lässytystä. Sama kuin vertaisi terveystieteiden maisterin kykyä auttaa syöpäpotilasta lääketieteen tohtorin kykyyn.

Sitten on vielä erikseen psykoterapeutit, jotka ovat maksaneet koulutuksensa itse ja joiden taustatutkinnot ovat kirjavia, jotenkin väljästi ihmiseen tai yhteiskuntaan liittyviä. He voivat olla hyviä tai sitten ei, riippuu paljon persoonasta ja heidän omasta elämänkokemuksestaan.

Psykologit voi käyttää kahdenlaisia menetelmiä. Valmiita lomakkeita/haastattelurunkoja ja psykologisia testejä. Ensimmäisiä käyttävät myös psykiatrit, sosiaalityöntekijät ynnä muut. Jälkimmäisiä saavat käyttää vain psykologit.

Keskeisin ero noiden välillä on se, että psykologiset testit on standardoitu, eli niitä kehitettäessä on testattu iso määrä ihmisiä, jonka perusteella on määritetty "normaalin rajat" (esimerkiksi kuinka hyvin ihminen pärjää keskimäärin loogisen tai kielellisen päättelym tehtävissä, kuinka nopeasti oppii uutta, paljonko tietoa pystyy pitämään muistissaan jne.). Testit tehdään sille populaatiolle missä testejä käytetään eli yleensä Suomessa käytettävät testi on standardoitu suomalaisilla. Testien pisteytys on aika tiukasti säädelty, joten tulkinnassa on vähemmän tilaa mutuilulle, vaan asiat perustuvat raakaan dataan.

Jos esimerkiksi mainitun muistin toimintaa mitattaisiin ensimmäisellä vaihtoehdolla, kyselylomakkeessa olisi joku kysymys tyyliä "koen olevani huonomuistinen". Jos muistia mitataan jälkimmäisellä, tutkittavan pitää pitää mielessä lukuja ja lopuksi lasketaan kuinka pitkän numerosarjan pystyy muistamaan. Tätä tulosta verrataan siihen kuinka pitkiä lukusarjoja suomalaiset keskimäärin muistavat.kyselylomakkeen täyttämiseen saattaa riittää muutamakymmenen minuuttia, mutta laajoihin psykologin tutkimuksiin saatetaan tarvita jopa (kymmeniä)tunteja.

Eli itse väittäisin että psykologi tekee paljon muutakin kuin antaa asiakkaiden täytellä papereita. Psykologi tarvittaessa pääsee käsiksi sellaiseen tietoon johon parhaallakaan psykiatrilla ei ole mahdollisuutta päästä (koska ei saa/osaa käyttää psykologisia testejä).

Vierailija kirjoitti:

Psykologille menet juttelemaan kovan eron tai menetyksen jälkeen. Hän auttaa masennuksen tai trauman suhteen. Psykiatria on toisaalta se kunnon mielenhäiriöala. Skitsofrenia..jne

Kaikki psykologit eivät ole kriisityöntekijöitä, ja kaikki kriisityöntekijät eivät ole psykologeja. Melkein väitän, että vapaaehtoiset mutta kokeneet kriisityöntekijät on parhaita auttamaan raskaassa erossa tai läheisen kuolemassa. Heillä on yleensä omakohtaista kokemusta, ja aito halu auttaa, kun eivät tee sitä päivätyönään rahasta. On ihan ymmärrettävää, että leipätyö ei aina nappaa, ja tätä en tarkoita yleistää kaikkia psykologeja koskevaksi.

Psykologian opiskelu oli lähinnä tilastotiedettä, jos saa oikein tiivistää.