Tein tuttaville "avustuskorin", ja he maksoivat siitä :(

Siis tämä on jatkoa sille provolle jossa tonnien edestä nimettömänä annettiin sitä ja tätä.

Ei jatkoon

Vierailija kirjoitti:

Minulla ja miehelläni kaksi lasta, velaton omakotitalo ja sijoituksissa 130 000 ja pankissa käyttötilillä n 45 000, jäin työttömäksi, mieheni tekee osapäivätyötä harrastuksensa parissa. Ei olla hirveästi osattu mitää ostella merkkien ja kuluttamisen takia, vaan tarpeeseen ja vaikka vaatemerkeissäkin suositaan vähän kalliimpia vaatteita, niin mitään ökyilyä ei olla harrastettu. Nyt saimme avustuskauppakassin tuttaviltamme, eivät edes kovin läheisiä. Hieno ajatus sinäänsä, mutta vähän oudoksuttaa, mitä tästä pitäisi ajatella. Kassissa oli ihan ruokaa ja kahvia, pyykinpesuainetta ja vaippoja pienemmälle lapselle. Saatiin lahja kesäkuunalussa ja olen vieläkin vähän hämmentynyt, ruuat kyllä syötiin hyvällä ruokahalulla. Mutta jotenkin pelkään tuttavan tulevan kaupungilla vastaan, kun en yhtään tiedä mitä hänelle sanoa?

No sano vaikka että: " kiitos lahjasta, ihanaa että ajattelet meitä. Ollaan saatu talousasiat ihan järjestykseen ja pärjäillään niin että älä suotta huolehdi meistä. Kiva että autoit meitä, jatkossahan voisit auttaa vaikka... (Mikä tahansa avustusjärjestö tms.) Näin teet kohteliaasti selväksi sen että ette tarvitse apua mutta et myöskään nolaa ystävääsi.

Pitää olla selvillä että perheen rahatilanne on oikeesti finitto.

Pitäisin tuollaista avustuslahjaa, jossa on vaippoja ja kahvia lähinnä loukkaavana. Vaikka rahat olisi kuinka tiukalla, niin aina on varaa perustarvikkeisiin. Sen sijaan nipistetään reissuista, leffoista, huvipuistoista, bensasta, vaatehankinnoista jne muista asioista, jotka ei ole niin välttämättömiä. Eli selvitään kyllä arjesta vaikka toinen onkin työtön, mutta mutta muuhun ei ole varaa. Hoidamme raha-asiamme niin hyvin kuin voimme ja saamme jotain kuitenkin sukan varteenkin. Jos joku toisi ovellemme säälilahjan, olisin tosi vauvaantunut. Miksi joku miettisi meidän raha-asioitamme tai että emme osaa perustalouttamme hoitaa... Jos esim. lapselle annettaisiin synttärilahjaksi esim. leffaliput tai lahjakortti lelukauppaan, olisi asia eri. Sellainen toisi hyvän mielen, koska asia kohdistuu lapseen ja selkeästi lahja eikä almu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ja miehelläni kaksi lasta, velaton omakotitalo ja sijoituksissa 130 000 ja pankissa käyttötilillä n 45 000, jäin työttömäksi, mieheni tekee osapäivätyötä harrastuksensa parissa. Ei olla hirveästi osattu mitää ostella merkkien ja kuluttamisen takia, vaan tarpeeseen ja vaikka vaatemerkeissäkin suositaan vähän kalliimpia vaatteita, niin mitään ökyilyä ei olla harrastettu. Nyt saimme avustuskauppakassin tuttaviltamme, eivät edes kovin läheisiä. Hieno ajatus sinäänsä, mutta vähän oudoksuttaa, mitä tästä pitäisi ajatella. Kassissa oli ihan ruokaa ja kahvia, pyykinpesuainetta ja vaippoja pienemmälle lapselle. Saatiin lahja kesäkuunalussa ja olen vieläkin vähän hämmentynyt, ruuat kyllä syötiin hyvällä ruokahalulla. Mutta jotenkin pelkään tuttavan tulevan kaupungilla vastaan, kun en yhtään tiedä mitä hänelle sanoa?

No sano vaikka että: " kiitos lahjasta, ihanaa että ajattelet meitä. Ollaan saatu talousasiat ihan järjestykseen ja pärjäillään niin että älä suotta huolehdi meistä. Kiva että autoit meitä, jatkossahan voisit auttaa vaikka... (Mikä tahansa avustusjärjestö tms.) Näin teet kohteliaasti selväksi sen että ette tarvitse apua mutta et myöskään nolaa ystävääsi.

Kiitos, näin sanon. Olen pelännyt että kuulostan loukkaavalta ja saan toisen vaivaantumaan, mutta tuo sinun vastauksesi oli niin simppeli ja ystävällinen, että käytän sitä.

Vierailija kirjoitti:

Milloin ihmiset tajuaa, että tuollaisten säälilahjojen antaminen useimmiten on vain äärimmäisen loukkaavaa? Apua oikeasti tarvitsevat ihmiset osaavat kyllä itse myös hakea sitä apua.

Sain pienen rahalahjan tuttavaltani ja otin sen vastaan. Itselläni on todella suuri kynnys hakea ulkopuolista apua ja esimerkiksi ruokajonoon en kehtaisi lähteä vaikka joskus on ruoka vähissä. Käyn kirppiksillä ja saan sukulaisilta vaatteita sekä joskus ostan myös itse. Jos menen ruokajonoon tai muualta pyytämään apua niin ajattelen että olen vaikkapa liian hienosti pukeutunut tai jos vaikkapa ostan jäätelön kerran kesässä niin sieltä ruokajonosta joku tunnistaa ja epäilee minua huijariksi. Joskus on näitä tarinoita kuinka varakkaat ja pihit ihmiset hakevat mersulla ruokajonosta ruokaa.

Joskus 70-luvulla, kun olin lapsi, oli meidän perheellä tapana vierailla erään yh-äidin ja tämän tyttären luona. Heillä ei taloudellisesti mennyt hyvin, mutta omatkin vanhempani olivat joutuneet takaamansa velan maksajaksi, mutta ilmeisesti jossain määrin paremmin oli rahaa käytettävissä. Kun tytön syntymäpäiville tuli kutsu kahvittelemaan, antoivat vanhempani jonkun lelun lisäksi kuoressa 50 mk. Seuraus: yh-äiti katkaisi välit meidän perheeseen.