Opettajat: kuinka onnistutte olemaan kiintymättä oppilaisiinne?
Minun on lyhyiden sijaisuuksienkin päätteeksi vaikea päästää irti, kun menee niin tunteisiin. On haikeaa ettei niitä oppilaita enää näekään.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Oikea opettaja välittää lasten ja nuorten tulevaisuudesta ja tekee työtä sen eteen. Jättäkää omaan arvoonsa tällaiset trollaajat.
Hah hah. Älä jauha sontaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä provo? En koskaan kaipaa oppilaitani, enkä halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä työajan ulkopuolella. Mutta olenkin aineopettaja, en mikään virka-intoinen ja pikkutarkka nuori naisluokanopettaja, joka luulee tietävänsä kaiken.
Hämmästyttävää, että väheksyt sekä oppilaita että muita opettajia.
Aika harvassa on niin mukavat oppilaat, että heistä ei haluaisi eroon heti kun lukuvuosi päättyy. Eli vastaus on, että helposti.
Osa ammattitaitoa on myös se, että osaa pitää työn ja vapaa-ajan erillään. Oppilaat ovat työasioita.
Osa ammatillisuutta on se, että osaa pitää työt työnä ja muun elämän muualla. Oppilaat ovat työasioita.
No en minäkään kiinny. Ensimmäisen oman luokan (2.lk) oppilaisiin kiinnyin vuoden aikana ja oli aivan hirvittävän haikeaa jättää luokka määräaikaisuuden päätteeksi kevätjuhlapäivänä. Vieläkin mietin 12 vuoden jälkeen,e ttä mitähän niille lapsille kuuluu. Luokka oli helppo, sosiaalisesti taitava ja kaikki kivoja lapsia.
Sen jälkeen luokassa on aina ollut oppilaita, joiden vanhemmat ovat suorastaan vastenmielisiä ja myös oppilaita, jotka saavat hermot kireälle joka ikinen päivä. Sen vuoksi yleensä päättäjäispäivä on vain helpotus ja on ihanaa kun on kesä ja hengähdystauko edessä. Syksyllä on kiva saada uusi porukka, olkoonkin, että lähes 100% varmasti samat tai vastaavat ongelmat jatkuvat uusien oppilaiden/vanhempien toimesta. Mutta onpahan virtaa taas vääntää kun on kesän saanut levätä.
Omien lasten saamisen jälkeen myöskään muiden lapsiin ei enää samaan tapaan muutenkaan kiinny. He ovat työasioita, eivät pyöri mielessä lomilla tai iltaisin. Osasta pitää aina väkisinkin enemmän kuin toisista, luonteet ja käytös kun ovat erilaisia. Saman kohtelun kuitenkin saavat kaikki ja sen enempää en kiinny oli oppilas sitten herttainen, kaunisluonteinen, hauska, nokkela, hyväsydäminen tai toisia kiusaava, tappeleva tai ilkeä. Osan kohdalla vain iloitsen enemmän yhteisen taipaleen loppumisesta, osan kohdalla mielellään jatkaisinkin vielä vuosia. Välillä mietin mitähän heille kuuluu, miten asiat etenivät niillä, joilla oli vaikeaa tai mihin päätyivät ne luokan älyköt. Ketään en kuitenkaan sen enempää jää ikävöimään enää loman alettua ja uuden luokan saadessani. En koe heitä millään tapaa omiksi lapsikseni, työt työnä :)