Lue keskustelun säännöt.
Rakastan lastani mutta en pidä hänestä
25.06.2016 |
Anteeksi töksähtävä otsikko, en osannut oikein muotoilla tätä ajatusta.
Olen 37-vuotias nainen ja minulla on 6-vuotias tytär mieheni kanssa. En ole koskaan erityisesti pitänyt lapsista mutta omaani rakastan. Vauva- ja pikkulapsiaika oli hankalaa, ja aikaisemmasta elämästäni luopuminen oli vaikea prosessi. Odotin asioiden helpottuvan lapsen kasvaessa, ja monien käytännön asioiden kohdalla niin kävikin, mutta olen myös huomannut tyttärestä kasvavan kovaa vauhtia minun vastakohtani: äänekäs, kiukutteleva, vaativa, ekstrovertti, ei kiinnostunut lukemisesta, huono keskittymään, säntäilijä. On hänessä tietenkin myös paljon hyviä ominaisuuksia, mutta tunnen eläväni jollakin tavalla vieraan ihmisen kanssa. Minun on vaikea ymmärtää lastani, eikä hänen kanssaan tunnu löytyvän oikein sellaista yhteistä olemisen tapa, josta kumpikin nauttisi.
Kovasta yrityksestäni huolimatta tunnen jo nyt epäonnistuneeni kasvattajana, ja se purkautuu esimerkiksi kiukuttelutilanteissa siten, etten jaksa olla kärsivällinen. Tarvitsen aika paljon omaa aikaa, ja lapsen mesoaminen ja jatkuva kontaktin hakeminen uuvuttavat minua. Kivahtelen ja vetäydyn, ja siitä tulee entistä pahempi olo. Mieheni osaa olla tyttäreni kanssa paljon luontevammin, ja lapsi onkin selvästi "isin tyttö". Tuntuu, etten tätä asiaa voi enää muuttaa.
Olen todella pettynyt siihen, että vanhemmuudesta tuli tällaista. Onko joku muu täällä kokenut suhdetta lapseensa samalla tavalla?
Kommentit (36)
Monet isot elämän projektit voivat aiheuttaa pettymyksiä. Minulle tällainen pettymyksen aiheuttaja oli opiskelu ja se, miten monta vuotta siihen meni ja miten paljon jouduin tutkintoni vuoksi kärsimään. Pettymyksistä olisi kuitenkin hyvä päästä eteenpäin. Hyväksyä se pettymyksen tunne ilman tarvetta muuttaa sitä, ja sitten tehdä elämää eteenpäin vieviä valintoja siitä pettymyksestä huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinuna puhuisin asiasta neuvolaan jotta pääset perheneuvolaan purkamaan tilanteen. Tiedän muitakin jotka eivät osaa käsitellä edes omaa lastaan. Tilanne vain voi tehdä lapselle paljonkin hallaa kun hän on äidille ylimääräinen kiukkupussi joka tuli pilaamaan elämää. Onneksi miehesi on ottanut tytön kuten kuuluukin mutta myös sinun roolisi on tärkeä. Luulen että kyse on vain siitä ettet osaa käsitellä lapsen kehitysvaiheita etkä ymmärrä niitä, siihen saat apua perheneuvolasta ja uskoisin että sinäkin löydät lapsestasi sen ihana pienen tytön joka tekee kaikkensa että saa äitinsä rakkauden.
Onneksi tuolla lapsella on isä ja heillä hyvä suhde.
Surullista sinussa on se että haluaisit lapsen olevan kaltaisesi ja itsesi jatke, et oma persoonansa.
Meidän vanhempien velvollisuus on hyväksyä lapsemme sellaisina kuin he ovat. Toki kasvatamme heistä yhteiskuntakelpoisia ja toiset huomioonottavia.
Lapsi kaipaa hyväkstyksi tulemista omana itsenään.
Tämä on sinulle kasvunpaikka hänen vanhempanaan.
kolmen keskenään erilaisen lapsen äiti, lapsista kukaan ei ole kloonini
Eikö otsikon pitäisi olla ennemminkin että "en rakasta/pidä lapsestani, mutta yritän huolehtia hänestä sosiaalisten paineiden takia"?
Itsekkäiden ihmisten ei kannata hankkia lapsia. Vähänkin jos epäilyttää "vanhasta elämästä" luopuminen, niin voisi suosiolla jäädä lapsettomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vilpittömät pahoitteluni :( Juuri tämän takia en ole itse koskaan uskaltanut tehdä lapsia, koska pelkään että jotain tällaista käy.
Älä nyt vaan luule, että kaikille kävisi... Vain tietynlaisille ihmisille, niin kuin ap:kin kuvaili. Oli vaikeaa luopua entisestä elämästä, tarvitsee paljon rauhaa ja yksinoloa, siinä jo monta riskitekijää. Vanhemmuus ei sovi kaikille. Jotkut vihaavat perhe-elämää, toiset rakastavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lapsen tarvitse olla itseni jatke. Mutta eikö teidän ole vaikea arvostaa lapsissanne ellaisia ominaisuuksia, joita ette arvosta kenessäkään toisessa? Ehkä tämä on jokin äitien erityistaito, joka minulta puuttuu.
Lapsessani on tietysti monia ominaisuuksia, joita arvostan, ja niihin olenkin koettanut keskittyä.
Itsekkyyskritiikkiä en allekirjoita. Lasten hankinta on aina itsekäs päätös. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vilpittömät pahoitteluni :( Juuri tämän takia en ole itse koskaan uskaltanut tehdä lapsia, koska pelkään että jotain tällaista käy.
Älä nyt vaan luule, että kaikille kävisi... Vain tietynlaisille ihmisille, niin kuin ap:kin kuvaili. Oli vaikeaa luopua entisestä elämästä, tarvitsee paljon rauhaa ja yksinoloa, siinä jo monta riskitekijää.
Öh. Tuo kuvaa 99 % vapaaehtoisesti lapsettomista. Introversio on monta kertaa yleisempää veloissa kuin koko populaatiossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vilpittömät pahoitteluni :( Juuri tämän takia en ole itse koskaan uskaltanut tehdä lapsia, koska pelkään että jotain tällaista käy.
Älä nyt vaan luule, että kaikille kävisi... Vain tietynlaisille ihmisille, niin kuin ap:kin kuvaili. Oli vaikeaa luopua entisestä elämästä, tarvitsee paljon rauhaa ja yksinoloa, siinä jo monta riskitekijää.
Öh. Tuo kuvaa 99 % vapaaehtoisesti lapsettomista. Introversio on monta kertaa yleisempää veloissa kuin koko populaatiossa.
Niin? Ymmärsitköhän viestini jotenkin väärin?
Itse olen muuten äärimmäinen introvertti, mutta perhe-elämä sopii silti minulle eikä vanhemmuus kaduta, rakastan lapsiani.
On ylipäätään vähän asioita joita en voi muissa ihmisissä arvostaa vaikka en varsinaisesti toivoisi samoja esim. luonteenpiirteitä itselleni.
Se että joku lapsista tulee huomattavastikin paremmin juttuun jonkun toisen esim. toisen vanhemman kanssa ei myöskään häiritse ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vilpittömät pahoitteluni :( Juuri tämän takia en ole itse koskaan uskaltanut tehdä lapsia, koska pelkään että jotain tällaista käy.
Älä nyt vaan luule, että kaikille kävisi... Vain tietynlaisille ihmisille, niin kuin ap:kin kuvaili. Oli vaikeaa luopua entisestä elämästä, tarvitsee paljon rauhaa ja yksinoloa, siinä jo monta riskitekijää.
Öh. Tuo kuvaa 99 % vapaaehtoisesti lapsettomista. Introversio on monta kertaa yleisempää veloissa kuin koko populaatiossa.
Niin? Ymmärsitköhän viestini jotenkin väärin?
Itse olen muuten äärimmäinen introvertti, mutta perhe-elämä sopii silti minulle eikä vanhemmuus kaduta, rakastan lapsiani.
Ymmärsin viestisi oikein, mutta en ymmärrä, miksi aloitit sen "Älä nyt vaan luule, että kaikille kävisi..." Eihän ykkönen puhunut kaikista vaan itsestään. Ja jos tuntee itsensä, tietää varmaan kuuluvansa riskiryhmään.
Kyllä voi rakkaudesta huolimatta olla vaikea tulla toimeen, jos luonteet on kovin erilaiset. Minulla on ekstrovertin, kiivaan lapsen kanssa sama tilanne. Toisaalta kyllä pidänkin hänestä ja ihailen niitä piirteitä, joita itselläni ei ole. Rohkeus, välittömyys, kyky nauttia toisten seurasta enemmän. Se yhdessä olo vaan tuntuu vaikealta. En haluaisi aina kinata asioista, pidän toisista "pehmeistä" ihmisistä, tulisuus on minulle vaikeaa käsitellä. Lähes aina kun teemme jotain mistä lapsi pitää, se on jotain mistä itse en oikein pidä. Oikeasti yritän kovasti löytää meille yhteistä, mutta se on vaikeaa. Joskus löytyy joku pieni meidän juttu... CD-levy joka soi niin usein autossa että molemmat osaa sanat ulkoa, joku elokuva, joka on molemmista hauska. Mutta minua ei yhä kiinnosta jalkapallo ja koko ajan touhuaminen, eikä lapsi jaksa istua alas lukemaan.
Omassa lapsuudenperheessäkin oli erilaisia luonteita. Vain pikkusiskon kanssa tulin toimeen mutkattomasti, pystyimme olemaan yhdessä pitkiäkin aikoja, kun asioista voi sopia, molemmat on rauhallisia, kompromissit ovat helppoja... Muut perheenjäsenet olivat toki tärkeitä, mutta eivät oikein sellaisia, jotka olisin valinnut seuraukseni oma-aloitteisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se että joku lapsista tulee huomattavastikin paremmin juttuun jonkun toisen esim. toisen vanhemman kanssa ei myöskään häiritse ollenkaan.
Miten onnistut tässä? Minusta tämä tuntuu epäonnistumiselta. Kyllähän äidin nyt pitäisi hyväksyä lapsensa ehdoitta ja olla se läheisin tuki ja turva. Näin ainakin minun "sisäisen sääntöni" mukaan. -ap
Hyväksyitkö lapsen luonteen, jos se olisi poika? Monesti nämä lapsensa vihaaja -naiset vihaavat tyttäriään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisessa persoonallisuudenpiirteessä on sekä hyvät että huonot puolet. Vanhemman tehtävä on ohjata lasta sellaisiin aktiviteetteihin, joissa lapsi voi löytää ja kehittää hyviä puoliaan.
Kaikella tällaisella on tarkoituksensa. Uskon itse siihen, että elämme täällä monta elämää, jotta kehitymme paremmiksi sieluiksi. Toisinaan valitsemme vaikean elämän, toisinaan toisenlaisen. Sinun tyttäresi tulolla on jokin merkitys, ehkä jonkin opettaminen sinulle. Mitä se voisi olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vilpittömät pahoitteluni :( Juuri tämän takia en ole itse koskaan uskaltanut tehdä lapsia, koska pelkään että jotain tällaista käy.
Älä nyt vaan luule, että kaikille kävisi... Vain tietynlaisille ihmisille, niin kuin ap:kin kuvaili. Oli vaikeaa luopua entisestä elämästä, tarvitsee paljon rauhaa ja yksinoloa, siinä jo monta riskitekijää.
Öh. Tuo kuvaa 99 % vapaaehtoisesti lapsettomista. Introversio on monta kertaa yleisempää veloissa kuin koko populaatiossa.
Niin? Ymmärsitköhän viestini jotenkin väärin?
Itse olen muuten äärimmäinen introvertti, mutta perhe-elämä sopii silti minulle eikä vanhemmuus kaduta, rakastan lapsiani.
Ehkäpä olet kimpassa introverttimiehen kanssa ja lapset ovat samanlaisia? Tai ehkä miehesi osallistuu perhe-elämään niin paljon, että lapsiperhe-elämään usein liittyvä sähellys ei haittaa sinua niin paljon että ahdistuisit?
Vierailija kirjoitti:
Kaikella tällaisella on tarkoituksensa. Uskon itse siihen, että elämme täällä monta elämää, jotta kehitymme paremmiksi sieluiksi. Toisinaan valitsemme vaikean elämän, toisinaan toisenlaisen. Sinun tyttäresi tulolla on jokin merkitys, ehkä jonkin opettaminen sinulle. Mitä se voisi olla?
Ainakin olen oppinut paljon siitä, minkälainen ihminen olen ja minkälainen en ole, ja mitkä asiat tuottavat minulle iloa ja mitkä turhautumista. En koe vanhemmuuden muuttaneen minua millään tavalla. Se on tuonut luonteeni paremmin esiin. -ap
Minulla on yksi lapsi, joka on ihan erilainen kuin minä. Joskus en uskaltaisi tehdä toista lasta, kun pelkään, että tulisi vielä raskaampaa... Joskus unelmoin, että saisin toisen, jonka kanssa olisimmekin hyvin samanlaiset. Sitä ei vaan voi etukäteen tietää.
Kaverilla on kaksi lasta - toinen helppo, toinen haastava. Samat vanhemmat kummallakin, mutta ero on todella kuin yöllä ja päivällä.
Anna lapsesi olla oma persoonansa! Hän on erillinen ihminen eikä jatke sinusta. Sinä voit oppia hänen erilaisista luonteenpiirteistä ja hän sinun. Miksi hänen pitäisi olla niinkuin sinä? Ja muista sekin, että hän on tosiaan lapsi, et voi odottaa samanlaista käytöstä kuin aikuisella. Erilaisuus on rikkaus.
Vilpittömät pahoitteluni :( Juuri tämän takia en ole itse koskaan uskaltanut tehdä lapsia, koska pelkään että jotain tällaista käy.