Narsisti ei suostu päästämään irti!
En kerro tunnistamisen pelossa, kuka tämä narsisti on, mutta hyvin läheinen ollut koko elämäni, joten on vaikuttanut paljon minuun. Koko elämäni hän on muovannut tällaisen minusta kuin nyt olen, ja minussa näkyy vieläkin selvästi jäljet, jotka hän on jättänyt minuun ja oireilen vieläkin. Välit laitoin poikki n.3 vuotta sitten, sitten yritin taas olla väleissä, välit poikki, vielä yksi yritys ja nyt välit ovat olleet poikki reilun vuoden. En ole ottanut mitään yhteyttä häneen, olen muuttanut toiselle paikkakunnallekin, juuri tämän ihmisen takia.
Koko elämäni hän muovasi minusta sellaista, jonka hän minusta tahtoi. Olen hyvin alistuva ihminen, en usko että osaan tehdä mitään, usein mietin, onko kaikki vain omassa päässäni, vai oliko hän oikeasti sellainen kuin oli/on. Mutta kyllä hän on, kaikki ympärilläni sanovat että hän on juuri tuollainen, en kuvittele sitä. Minun on vain vaikea käsittää sitä, tämänkin hän on saanut aikaan, koko ikäni hän aina kyseenalaisti kaiken mitä sanoin ja väitti minun keksivän asioita ja että olen hullu. Nämä ajatukset meinaavat vieläkin ottaa vallan. Muutama päivä sitten, ymmärsin lopultakin myös itse, etten tosiaankaan ole kuvitellut kaikkea, mitä minulle on tapahtunu hänen takiaan.
Sain kuulla, että tämä henkilö on tasaisin väliajoin tarkistanut numeropalvelusta tai jostain muualta osoitteeni. Vaikka olin laittanut välit poikki. Ei siinä olisi muuten ongelmaa, mutta ehdin laittaa tietojen luovutus kiellon vasta muutaman päivän muuttoni jälkeen ja hän on onnistunut siihen väliin kysymään taas tietojani. Joten hän tietää missä asun, eräs sukulainen soitti minulle tästä asiasta, oli kuulemma käynyt häneltä kyselemässä asioitani ja tietojani kun ei saa minuun mitään kautta yhteyttä. Nyt vain pelkään, koska hän ilmestyy oven taakse, tässä on kuitenkin 3kk irtisanomisaika, siinä on paljon aikaa sairaalle ihmiselle.
Ja sitten vielä pelottavampi asia. N. viikko sen jälkeen kun muutin tähän, tuossa tiellä alkoi kulkea outoja autoja. Tie jolla asun, on syrjäinen metsätie, joka päättyy n.300m taloni jälkeen naapureilleni. Sieltä ei pääse minnekään. Olen puhunut naapureideni kanssa ja ihan hyvissä väleissä heidän kanssaan, joten tiedän, että nämä autot eivät mene heille. He ovatkin monesti ihmetelleet, että mitä ne siellä tekevät, ei ennen ole tullut tuollaisia kuin kerran tai kaksi kuussa, että kääntävät vain siinä pihassa, ovat siis oletettavasti ajaneet harhaan.
Mutta minun muuttoni jälkeen, niitä käy valehtelematta yli 10 viikossa ja ajavat n. 10km/h tästä ohi ja tuijottavat aivan selvästi taloani. Muutaman kerran ovat pysähtyneet tuijottamaan ikkunastani sisälle, eivät sentään autosta tulleet ulos. Omituisin auto oli varmaan se, joka tuli puoli 3 yöllä. Yhdistin nämä autot ja tämän henkilön toisiinsa vasta muutama päivä sitten, kun ymmärsin kuinka sairas hän oikeasti on.
Minua pelottaa aivan kauheasti ja olen jo aivan hysteerinen, mitä ihmettä voin tehdä :'(
Kommentit (160)
Vierailija kirjoitti:
Miten oikeasti pystyy erottamaan ihmisen, jota on oikeasti kiusattu sellaisesta, joka kuvittelee olevansa kiusattu? Omalla ystävälläni on skitsofrenia ja hän kuvittelee todella pahoja juttuja läheisistäkin ihmisistä, kun hänellä on huonompi vaihe. Minä en tiedä ap:n tapauksesta mitään, mutta ystäväni soittelee polisille, kun asiat tuntuvat hänelle niin todellisilta psykoosissa. No, ei minun tarvise täällä netissä ketään tunnistaakaan, enkä ole sinua nimitellyt, ap.
No just siitä, että ystävälläsi on skitsofrenia. Aloittajalla ei ole, vaan hänhän kertoi ihan järkevästi pohjasta pelolleen. Hän pohjusti sen. Skitsofreenikko kosahtaa siinä. Sieltä puuttuu se järkevyys. En nyt oikein jaksaisi näitä joille ero on epäselvää. Sairas on sairas, kiusattua on kiusattu.
Vierailija kirjoitti:
Siis miten ei mukamas herätyskellot soi, että jatkuvasti ajelisi eri autoja vainoamassa AP:ta? Tuohan on tyypillinen skitsofrenian paranoiaoire.
Otahan toki kamera ja kuvaa jatkossa ne autoilevat ihmiset. Jos siellä tosiaan jatkuvasti väkeä käy pörräämässä, niin siinä tapauksessa kääntynevät väärälle tielle tai jotain.
Tätä juuri itse ajattelin kun tekstin luin. Kyhjöttää kotona verhot kiinni kurkkien verhojen raosta tielle jne ja kyttää kaikkien autot. Ei kuulosta terveeltä. Vaikka tämä ap olisikin narsistin piinaama niin kuulostaa siltä että se on aiheuttanut apn muuttumisen vainoharhaiseksi. Varsinkin siinä vaiheessa kun alkaa selittämään että tällä narskulla on paljon tuttuja jotka se voi laittaa ajamaan ohi... Miksi kukaan lähtis kyyläämään jotain tyyppiä vain siksi että toinen pyytää.
Asennat turvakamerat tontille ja muistat turvakamera plakaatit.
Vierailija kirjoitti:
Miten oikeasti pystyy erottamaan ihmisen, jota on oikeasti kiusattu sellaisesta, joka kuvittelee olevansa kiusattu? Omalla ystävälläni on skitsofrenia ja hän kuvittelee todella pahoja juttuja läheisistäkin ihmisistä, kun hänellä on huonompi vaihe. Minä en tiedä ap:n tapauksesta mitään, mutta ystäväni soittelee polisille, kun asiat tuntuvat hänelle niin todellisilta psykoosissa. No, ei minun tarvise täällä netissä ketään tunnistaakaan, enkä ole sinua nimitellyt, ap.
Miten olisi sellainen, että läheiset tiedostavat myös ja sanovatkin siitä, että narsisti on selvä narsisti eikä kiusattu kuvittele kokevansa vääryyttä, vaan ulkopuolisetkin näkevät sen? Jos olet yhtään lukenut viestejä, niin ap on sanonut muidenkin sanoneen narsistin käyttäytyvän niin kuin ap kertoo. Se luetun ymmärtäminen ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos nro 18, tuo auttaa jo paljon :) Tiedän kyllä syvällä jossakin, etten ole hullu, mutta niin monta vuotta kun väitetään jotakin, kyllä se ottaa veronsa eikä siitä meinaa päästä irti. Sekin on todella kurjaa myös mieheni mielestä, että kun osaan tehdä jotakin ja joku sanoo sen, hämmennyn täysin. En osaa ottaa kehuja vastaan, vaan alan vähättelemään itseäni "eihän se nyt niin hyvä ole, ei se nyt niin vaikeeta oo etteikö sitä kaikki osaisi". Minulle tulee hyvä olo kun saan kehuja, mutten osaa ottaa niitä vastaan.
Sille joka kertoi lähestymiskiellost ja sen rikkomisesta: et ehkä huomannut, mutta kirjoitin jo yhdessä viestissäni, että hain sitä, mutta näyttö ei riittänyt. Kiitos kuitenkin kun kerroit :)
Nro 34: Mieheni on hyvinkin tietoinen faktoista, enempää en vastaa, koska kirjoitat aivan liian samalla tyylillä kuin eräs tämän ihmisen puolustelija. Olen ennenkin täällä joutunut tämän ihmisen ja hänen "tukijoidensa" hyökkäyksen kohteeksi.
Ap
Jos olet täällä joutunut ennenkin tämän ihmisen ja tukijoidensa hyökkäämääksi täällä kiinni miksi teet uusia ketjuja asiasta tänne? Kuulostaa minusta veren keräämiseltä nenästä jos tietää että he täällä liikkuvat.

Kiitos itsellesi sikäli, että minä saan jopa apua kun puran sivussa itseäni ketjussasi <3 Mutta haluan tukea sinua kaikin mahdollisin tavoin, olen siinä huono, koska minuakaan ei ole liikaa tuettu, vaikka kai jossain määrin onkin, koska en ole katuojassa (kuten vanhempani ennusti) vaan tässä, mutta tiedä siis, että tukea on olemassa ja saatavilla, sun pitää nyt vain jaksaa hakea hakea hakea hakea hakea sitä. Niin sä saat. Kolkuttavalle avataan.
Mullekin on tuttua nuo nurinkuriset suhtautumiset hyvään. Vaivaudun jos joku haluaa olla minulle hyvä ihan sydämestään. En edes tiedä miksi. Ehkä pelkään, etten osaa olla sitä takaisin, koska en oikeastaan osaakaan. Olen aina taistellut niin paljon, ettei ole ollut aikaa treenata "hyvyyttä". Vaikka koitan sanoa itselleni, että jos koku haluaa aidosta sydämestään olla hyvä minulle, niin hän ei odota vastalahjaa, mutta silti ahdistaa, että se ihminen suuttuu minulle, koska saatan osata vain sanoa kiitos, mutta en maksaa sitä hyvää hänelle päin. Koska säkkini on typötyhjä mitä hyvyyden osoituksien antoon tulee. Mutta näin se nyt vain on ja se ei kylläkään ole omaa suunnitelmaani, kukapa ei haluaisi olla hyvä toisille ja pidetty ihmisenä? Minä ainakin haluaisin.
18Voidaan pitää tämä avautumisketjunamme sitten :) Ollaan yhdessä huonoja tukemaan muita :) Mutta nyt, lähden asioita hoitamaan ja koitan unohtaa tämän hetkeksi! Kiitos kaikille jotka sen ansaitsevat tässä ketjussa ja tsemppiä muille narsistien uhreille. Kurkkaan ketjun jossakin kohtaa tänään :)
Ap
Joo, hyvä ajatus! Jos ketju täyttyy harhoista puhuvista sillä aikaa kun olemme poissa, niin ÄLÄ AP VÄLITÄ, klassisin sanoin; he eivät tiedä mitä tekevät eli mistä sinä puhut. Se satuttaa meitä, etteivät he tiedä, mutta he ovat luoneet maailmankuvaansa eri pohjalta kuin me, sen pohjalta millaisia ihmiset heille ovat olleet, eli ei-narsisteja, mutta emme voi sille mitään, ettei palstalla ole suodatinta.
Itsekin menen tänään vielä töihin, mutta kurkin ketjua jos energiaa riittää :) Hauskaa tai rentouttavaa päivää sinulle kaikesta huolimatta.
18
Vierailija kirjoitti:
Autoja? Monikossa? Tuo on tainnut jo vaikuttaa mielenterveyteesi. Hae apua.
L U E SE TEKSTIN A JA TUS. TOL LO.
Aapeelle: teitä on monia tuollaisessa tilanteessa sairaitten ihmisten armoilla.
Varmaan nimen ja paikkakunnan vaihto on myös harkittava asia. Osoit ja puhelin kannattaa laittaa salaisiksi.
Se narsistisen uhrit ry tms. Kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä.
Rohkeutta sinulta nyt vaan vaaditaan. Henkistä kasvua. Sinä tulet vahvistumaan ja sinä opit pitämään puolesi. Olethan jo lähtenyt pois. Se on iso askel.
Kaikkea hyvää ja voimia. Hysteriasta pyri pois. Se vain vie voimiasi. Mene vaikka itsepuolustuskurssille ja meditaatiokurssille.
Se kyllä on hassua, että muutit korpeen. Kyllä ihmiset löytää, jos haluaa ja jos ei ole mitään "estoja, kuten se salainen osoite ja puhelin ja uusi nimi. Onko sinulla koiraa?
Kai narsisteja eroon pääsee viimeistään sitten, kun ne löytää uuden uhrin.
Ikävä tilanne. Toivon, että se hälvenee.
Onko siellä tienpäässsä tontti myynnissä? Jos ne on tontin hakijoita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos nro 18, tuo auttaa jo paljon :) Tiedän kyllä syvällä jossakin, etten ole hullu, mutta niin monta vuotta kun väitetään jotakin, kyllä se ottaa veronsa eikä siitä meinaa päästä irti. Sekin on todella kurjaa myös mieheni mielestä, että kun osaan tehdä jotakin ja joku sanoo sen, hämmennyn täysin. En osaa ottaa kehuja vastaan, vaan alan vähättelemään itseäni "eihän se nyt niin hyvä ole, ei se nyt niin vaikeeta oo etteikö sitä kaikki osaisi". Minulle tulee hyvä olo kun saan kehuja, mutten osaa ottaa niitä vastaan.
Sille joka kertoi lähestymiskiellost ja sen rikkomisesta: et ehkä huomannut, mutta kirjoitin jo yhdessä viestissäni, että hain sitä, mutta näyttö ei riittänyt. Kiitos kuitenkin kun kerroit :)
Nro 34: Mieheni on hyvinkin tietoinen faktoista, enempää en vastaa, koska kirjoitat aivan liian samalla tyylillä kuin eräs tämän ihmisen puolustelija. Olen ennenkin täällä joutunut tämän ihmisen ja hänen "tukijoidensa" hyökkäyksen kohteeksi.
Ap
Jos olet täällä joutunut ennenkin tämän ihmisen ja tukijoidensa hyökkäämääksi täällä kiinni miksi teet uusia ketjuja asiasta tänne? Kuulostaa minusta veren keräämiseltä nenästä jos tietää että he täällä liikkuvat.
Saahan täältä apuakin, voi hyvänen aika. Otitko tuon ap:n kommentin syyttelynä? Mietipä nyt ihan kaksi kertaa.

Ei minulla ole mitään tarvetta sitä ottaa syyttelynä. En vain käsitä miksi etsiä tukea tai kirjoittaa asiasta palstalle mistä tämä narsisti sen voisi lukea ja itsensä tunnistaa ja sitten hyökätä päälle kahta kauheammin. Ja mistä ap edes tiesi että jos aikaisemmin tänne asiasta kirjoitti että vastaajana oli juuri tämä narsku?
Mikäli tilanne on niin paha kun ap selittää niin sitten kannattaa ottaa yhteyttä sinne narsistin tukiryhmään tai muuhun vastaavaan. Ei foorumille mistä tämä narsisti saattaa saada uutta pökköä pesään mikäli sattuu ketjun lukemaan.
Ja tosiaan asennat kamerat tontille ja sitten u ohjat tyypin ja elät elämäsi niinkuin haluat. Enemmän se vituttaa narsisteja. Narsistin saa voimaa siitä että näkevät että heidän tekonsa vaikuttaa sun elämään. Lopettavat kun huomaavat ettei saa mitään reaktiota
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten ei mukamas herätyskellot soi, että jatkuvasti ajelisi eri autoja vainoamassa AP:ta? Tuohan on tyypillinen skitsofrenian paranoiaoire.
Otahan toki kamera ja kuvaa jatkossa ne autoilevat ihmiset. Jos siellä tosiaan jatkuvasti väkeä käy pörräämässä, niin siinä tapauksessa kääntynevät väärälle tielle tai jotain.
Miksi sinulla on tarve lähestyä asiaa näin? Oletko kenties itse vähän paranoidi, ja joudut kokoajan muistuttamaan itseäsi siitä, ettei saa olla? Käsitätkö, ettei narsistin uhri ole paranoidi, vaan häntä kiusataan ja koitetaan sitten sanoa, että "sinua ei ole kiusattu"? Halutaan tahallaan ajaa uhri tilaan, jossa hän ei usko itseään. Miksi sinulla on taipumus olla uskomatta itseäsi (ilmeisesti, kun se ekana tulee mieleesi ap:stä)? Sinuna miettisin sitä. Ja oli syy siihen mikä tahansa, se on takuulla eri syy, kuin narsistien uhreilla.
Ap:n on erittäin tärkeää nyt uskoa itseensä, muuten hän ei vapaudu häkistä jonka narsisti loi, koskaan. Uskon aloittajaa ihan täysin. Totuus on taruakin uskomattomampaa monta kertaa, ikävä kyllä.
Mikä hiton motiivi on yhdelläkään ihmisellä, narsisti tai ei, ajella pitkiä matkoja tuijottamaan jonkun ikkunoista sisälle? Ja suostutella muita tekemään samaa? Joskus keskellä yötä vieläpä?
Skitsofreniaa tuo on.
Tiedän myös erään henkilön, jolle äiti tehnyt kaikkea paskaa, ihan käsittämättömiä asioita. Ja vain siksi, jotta saa itse haluamansa, on valmis tekemään mitä vain, jotta asiat menee hänen haluamallaan tavalla.
Manipuloitu tytärtä koko ikänsä, äidin ei tarvitse kuin vähän ostaa jotain hienoa tyttärelleen, niin taas ollaan väleissä, ennen seuraavaa episodia. Miksi tytär ei käyttäytyisi näin, kun siihen hänet on opetettu.
Itselläni alkaa menemään hermot myös tähän tyttäreen, hänestä on kovaa vauhtia tulossa samanlainen kuin äitinsä. Tässä nähdään, että mihin tuo koko iän jatkunut manipulointi voi johtaa. Hyvä ap kun sinä olet kyennyt laittamaan välit kokonaan poikki, tämä minun tunteman henkilön tytär ei ole voinut ja tässä nähdään miten se vaikuttaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos nro 18, tuo auttaa jo paljon :) Tiedän kyllä syvällä jossakin, etten ole hullu, mutta niin monta vuotta kun väitetään jotakin, kyllä se ottaa veronsa eikä siitä meinaa päästä irti. Sekin on todella kurjaa myös mieheni mielestä, että kun osaan tehdä jotakin ja joku sanoo sen, hämmennyn täysin. En osaa ottaa kehuja vastaan, vaan alan vähättelemään itseäni "eihän se nyt niin hyvä ole, ei se nyt niin vaikeeta oo etteikö sitä kaikki osaisi". Minulle tulee hyvä olo kun saan kehuja, mutten osaa ottaa niitä vastaan.
Sille joka kertoi lähestymiskiellost ja sen rikkomisesta: et ehkä huomannut, mutta kirjoitin jo yhdessä viestissäni, että hain sitä, mutta näyttö ei riittänyt. Kiitos kuitenkin kun kerroit :)
Nro 34: Mieheni on hyvinkin tietoinen faktoista, enempää en vastaa, koska kirjoitat aivan liian samalla tyylillä kuin eräs tämän ihmisen puolustelija. Olen ennenkin täällä joutunut tämän ihmisen ja hänen "tukijoidensa" hyökkäyksen kohteeksi.
Ap
Jos olet täällä joutunut ennenkin tämän ihmisen ja tukijoidensa hyökkäämääksi täällä kiinni miksi teet uusia ketjuja asiasta tänne? Kuulostaa minusta veren keräämiseltä nenästä jos tietää että he täällä liikkuvat.
Saahan täältä apuakin, voi hyvänen aika. Otitko tuon ap:n kommentin syyttelynä? Mietipä nyt ihan kaksi kertaa.
Ei minulla ole mitään tarvetta sitä ottaa syyttelynä. En vain käsitä miksi etsiä tukea tai kirjoittaa asiasta palstalle mistä tämä narsisti sen voisi lukea ja itsensä tunnistaa ja sitten hyökätä päälle kahta kauheammin. Ja mistä ap edes tiesi että jos aikaisemmin tänne asiasta kirjoitti että vastaajana oli juuri tämä narsku?
Mikäli tilanne on niin paha kun ap selittää niin sitten kannattaa ottaa yhteyttä sinne narsistin tukiryhmään tai muuhun vastaavaan. Ei foorumille mistä tämä narsisti saattaa saada uutta pökköä pesään mikäli sattuu ketjun lukemaan.
Ja tosiaan asennat kamerat tontille ja sitten u ohjat tyypin ja elät elämäsi niinkuin haluat. Enemmän se vituttaa narsisteja. Narsistin saa voimaa siitä että näkevät että heidän tekonsa vaikuttaa sun elämään. Lopettavat kun huomaavat ettei saa mitään reaktiota
Eihän ap väittänyt, että se narsku on täällä, mitä sä nyt oikein horiset? Ja mitä se sun napaasi kaivaa, mitä ap valitsee tehdä? Siis ottaako riskin, että hänet tunnistetaan. En itse usko hetkeäkään, että tunnistetaan, mitäs tunnistetietoja ap laittoi viestiinsä? Ja palstalle kirjoittaminen ei ole rikos, se narsku saa tuomion, jos yrittää katkaista hiuskarvankaan ap:n päästä siksi, että luki itsestään palstalta 100% anonyyminä. Jos se narsku tunnistaa itsensä, niin häntä ei kuitenkaan voi tunnistaa jutusta. Joten ketään ei ole loukattu.
Ja ei tässä ketjussa ole nyt kyse narsistin hyysäämisestä, voi senkin urpo, vaan aloittajan, joten kerropa miten aloittajaa auttaa, että sä sössötät täällä, että "Narsistin saa voimaa siitä että näkevät että heidän tekonsa vaikuttaa sun elämään. Lopettavat kun huomaavat ettei saa mitään reaktiota."?
Koko aloitusviesti on pelkkää "En ole hullu" -itselleentodistelua. Ja kymmeniä oletettavasti eri ihmisiä mukamas suhailee tuijottelemaan ikkunoista. Jepjep.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten ei mukamas herätyskellot soi, että jatkuvasti ajelisi eri autoja vainoamassa AP:ta? Tuohan on tyypillinen skitsofrenian paranoiaoire.
Otahan toki kamera ja kuvaa jatkossa ne autoilevat ihmiset. Jos siellä tosiaan jatkuvasti väkeä käy pörräämässä, niin siinä tapauksessa kääntynevät väärälle tielle tai jotain.
Miksi sinulla on tarve lähestyä asiaa näin? Oletko kenties itse vähän paranoidi, ja joudut kokoajan muistuttamaan itseäsi siitä, ettei saa olla? Käsitätkö, ettei narsistin uhri ole paranoidi, vaan häntä kiusataan ja koitetaan sitten sanoa, että "sinua ei ole kiusattu"? Halutaan tahallaan ajaa uhri tilaan, jossa hän ei usko itseään. Miksi sinulla on taipumus olla uskomatta itseäsi (ilmeisesti, kun se ekana tulee mieleesi ap:stä)? Sinuna miettisin sitä. Ja oli syy siihen mikä tahansa, se on takuulla eri syy, kuin narsistien uhreilla.
Ap:n on erittäin tärkeää nyt uskoa itseensä, muuten hän ei vapaudu häkistä jonka narsisti loi, koskaan. Uskon aloittajaa ihan täysin. Totuus on taruakin uskomattomampaa monta kertaa, ikävä kyllä.Mikä hiton motiivi on yhdelläkään ihmisellä, narsisti tai ei, ajella pitkiä matkoja tuijottamaan jonkun ikkunoista sisälle? Ja suostutella muita tekemään samaa? Joskus keskellä yötä vieläpä?
Skitsofreniaa tuo on.
No ei se, ettet sä keksi motiivia ole mikään osoitus aloittajan skitsofreenisuudesta. Pikemminkin siitä, ettet tunne asiaa, josta puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
Koko aloitusviesti on pelkkää "En ole hullu" -itselleentodistelua. Ja kymmeniä oletettavasti eri ihmisiä mukamas suhailee tuijottelemaan ikkunoista. Jepjep.
Jos se on sitä sulle, niin sinulla on toki oikeus mielipiteeseesi.
Öisin kyllä kannattaa nukkua, ei laskeskella autoja. Jos on outoja autoja liikkeellä, mene reippaasti kysymään - mielellään kamera kädessä - milläs asioilla he liikkuvat ja keitä ovat. Onhan sitä monenlaista murtomiestä ja muuta, maalla ehkä enemmän kuin kaupungissa.
Pysy itse kartalla siitä, missä äitisi on ja kerro muille, että äitisi on psykiatrisen hoidon tarpeessa eikä ole aivan tavallinen äiti. Näin saat poistettua sinun mustamaalaamisen mahdollisuuden. Muilta osin unohda koko ihminen! Jos ei onnistu, kannattaa kokeilla jonkin avun piiriin hakeutumista.
Älä missään nimessä vain liikaa höpöttele mistään "autohäirinnästä" siellä uudella paikkakunnalla. Muistaako kukaan sitä Karpon jaksoa, jossa tuokin käsiteltiin?
Maalla sut löydetään aina
Kaupungissa on vaikeampaa
Jatkossa kaikki tiedot salaiseksi, myös miehen
Muuta kerrostaloon. Itse asun melko samanlaisen ongelman takia viidennessä kerroksessa, alaovessa koodilukko. Ei tulis mieleenkään asua maan tasalla....
jos vainoaja on saanut osoitteen selville ja laittanut vaikka myynti-ilmoituksen talosta nettiin tms. Jotain joka houkuttaa katsojia paikalle...? Tietää että tämä hermostuttaisi alkuperäisen kirjoittajan? Ap:n kannattaa varmaan googlata itsensä, miehensä, osoitteensa jne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos nro 18, tuo auttaa jo paljon :) Tiedän kyllä syvällä jossakin, etten ole hullu, mutta niin monta vuotta kun väitetään jotakin, kyllä se ottaa veronsa eikä siitä meinaa päästä irti. Sekin on todella kurjaa myös mieheni mielestä, että kun osaan tehdä jotakin ja joku sanoo sen, hämmennyn täysin. En osaa ottaa kehuja vastaan, vaan alan vähättelemään itseäni "eihän se nyt niin hyvä ole, ei se nyt niin vaikeeta oo etteikö sitä kaikki osaisi". Minulle tulee hyvä olo kun saan kehuja, mutten osaa ottaa niitä vastaan.
Sille joka kertoi lähestymiskiellost ja sen rikkomisesta: et ehkä huomannut, mutta kirjoitin jo yhdessä viestissäni, että hain sitä, mutta näyttö ei riittänyt. Kiitos kuitenkin kun kerroit :)
Nro 34: Mieheni on hyvinkin tietoinen faktoista, enempää en vastaa, koska kirjoitat aivan liian samalla tyylillä kuin eräs tämän ihmisen puolustelija. Olen ennenkin täällä joutunut tämän ihmisen ja hänen "tukijoidensa" hyökkäyksen kohteeksi.
Ap
Jos olet täällä joutunut ennenkin tämän ihmisen ja tukijoidensa hyökkäämääksi täällä kiinni miksi teet uusia ketjuja asiasta tänne? Kuulostaa minusta veren keräämiseltä nenästä jos tietää että he täällä liikkuvat.
Saahan täältä apuakin, voi hyvänen aika. Otitko tuon ap:n kommentin syyttelynä? Mietipä nyt ihan kaksi kertaa.
Ei minulla ole mitään tarvetta sitä ottaa syyttelynä. En vain käsitä miksi etsiä tukea tai kirjoittaa asiasta palstalle mistä tämä narsisti sen voisi lukea ja itsensä tunnistaa ja sitten hyökätä päälle kahta kauheammin. Ja mistä ap edes tiesi että jos aikaisemmin tänne asiasta kirjoitti että vastaajana oli juuri tämä narsku?
Mikäli tilanne on niin paha kun ap selittää niin sitten kannattaa ottaa yhteyttä sinne narsistin tukiryhmään tai muuhun vastaavaan. Ei foorumille mistä tämä narsisti saattaa saada uutta pökköä pesään mikäli sattuu ketjun lukemaan.
Ja tosiaan asennat kamerat tontille ja sitten u ohjat tyypin ja elät elämäsi niinkuin haluat. Enemmän se vituttaa narsisteja. Narsistin saa voimaa siitä että näkevät että heidän tekonsa vaikuttaa sun elämään. Lopettavat kun huomaavat ettei saa mitään reaktiota
Eihän ap väittänyt, että se narsku on täällä, mitä sä nyt oikein horiset? Ja mitä se sun napaasi kaivaa, mitä ap valitsee tehdä? Siis ottaako riskin, että hänet tunnistetaan. En itse usko hetkeäkään, että tunnistetaan, mitäs tunnistetietoja ap laittoi viestiinsä? Ja palstalle kirjoittaminen ei ole rikos, se narsku saa tuomion, jos yrittää katkaista hiuskarvankaan ap:n päästä siksi, että luki itsestään palstalta 100% anonyyminä. Jos se narsku tunnistaa itsensä, niin häntä ei kuitenkaan voi tunnistaa jutusta. Joten ketään ei ole loukattu.
Ja ei tässä ketjussa ole nyt kyse narsistin hyysäämisestä, voi senkin urpo, vaan aloittajan, joten kerropa miten aloittajaa auttaa, että sä sössötät täällä, että "Narsistin saa voimaa siitä että näkevät että heidän tekonsa vaikuttaa sun elämään. Lopettavat kun huomaavat ettei saa mitään reaktiota."?
Aikaisemmassa viestissä sanoi että on tänne kirjoittanut ja tämä narsku tukijoineen hyökkäsi tämän kimppuun siinä ketjussa. Toisekseen kyllä se mun napaa kaivaa jos apua pyydetään ja ideoita ja sitten kun niitä antaa niin alkaa valitus ja mikään ei kelpaa. Siinä vaiheessa minä sanon että oma vika. Lisäksi ihan sama vaikka saisi tuomion hiuksen katkaisemisesta kun kyse ei ole siitä että tämä tyyppi fyysisesti satuttaa vaan stalkkaamisesta. Jos näytät narsistille että se vaikuttaa sun elämään ja oloon niin se saa voimaa jatkaa. Paras tapa saada narsistin pois elämästä on lopettaa niiden huomioiminen. Tätä sinä urho et tietenkään ymmärrä.
Mutta apn asia työntääkö pään puskaan ja uikuttaa vai elääkö elämänsä onnellisena ja näyttää tälle narskulle ettei hänellä ole mitään vaikutusta
Voidaan pitää tämä avautumisketjunamme sitten :) Ollaan yhdessä huonoja tukemaan muita :) Mutta nyt, lähden asioita hoitamaan ja koitan unohtaa tämän hetkeksi! Kiitos kaikille jotka sen ansaitsevat tässä ketjussa ja tsemppiä muille narsistien uhreille. Kurkkaan ketjun jossakin kohtaa tänään :)
Ap