Narsisti ei suostu päästämään irti!
En kerro tunnistamisen pelossa, kuka tämä narsisti on, mutta hyvin läheinen ollut koko elämäni, joten on vaikuttanut paljon minuun. Koko elämäni hän on muovannut tällaisen minusta kuin nyt olen, ja minussa näkyy vieläkin selvästi jäljet, jotka hän on jättänyt minuun ja oireilen vieläkin. Välit laitoin poikki n.3 vuotta sitten, sitten yritin taas olla väleissä, välit poikki, vielä yksi yritys ja nyt välit ovat olleet poikki reilun vuoden. En ole ottanut mitään yhteyttä häneen, olen muuttanut toiselle paikkakunnallekin, juuri tämän ihmisen takia.
Koko elämäni hän muovasi minusta sellaista, jonka hän minusta tahtoi. Olen hyvin alistuva ihminen, en usko että osaan tehdä mitään, usein mietin, onko kaikki vain omassa päässäni, vai oliko hän oikeasti sellainen kuin oli/on. Mutta kyllä hän on, kaikki ympärilläni sanovat että hän on juuri tuollainen, en kuvittele sitä. Minun on vain vaikea käsittää sitä, tämänkin hän on saanut aikaan, koko ikäni hän aina kyseenalaisti kaiken mitä sanoin ja väitti minun keksivän asioita ja että olen hullu. Nämä ajatukset meinaavat vieläkin ottaa vallan. Muutama päivä sitten, ymmärsin lopultakin myös itse, etten tosiaankaan ole kuvitellut kaikkea, mitä minulle on tapahtunu hänen takiaan.
Sain kuulla, että tämä henkilö on tasaisin väliajoin tarkistanut numeropalvelusta tai jostain muualta osoitteeni. Vaikka olin laittanut välit poikki. Ei siinä olisi muuten ongelmaa, mutta ehdin laittaa tietojen luovutus kiellon vasta muutaman päivän muuttoni jälkeen ja hän on onnistunut siihen väliin kysymään taas tietojani. Joten hän tietää missä asun, eräs sukulainen soitti minulle tästä asiasta, oli kuulemma käynyt häneltä kyselemässä asioitani ja tietojani kun ei saa minuun mitään kautta yhteyttä. Nyt vain pelkään, koska hän ilmestyy oven taakse, tässä on kuitenkin 3kk irtisanomisaika, siinä on paljon aikaa sairaalle ihmiselle.
Ja sitten vielä pelottavampi asia. N. viikko sen jälkeen kun muutin tähän, tuossa tiellä alkoi kulkea outoja autoja. Tie jolla asun, on syrjäinen metsätie, joka päättyy n.300m taloni jälkeen naapureilleni. Sieltä ei pääse minnekään. Olen puhunut naapureideni kanssa ja ihan hyvissä väleissä heidän kanssaan, joten tiedän, että nämä autot eivät mene heille. He ovatkin monesti ihmetelleet, että mitä ne siellä tekevät, ei ennen ole tullut tuollaisia kuin kerran tai kaksi kuussa, että kääntävät vain siinä pihassa, ovat siis oletettavasti ajaneet harhaan.
Mutta minun muuttoni jälkeen, niitä käy valehtelematta yli 10 viikossa ja ajavat n. 10km/h tästä ohi ja tuijottavat aivan selvästi taloani. Muutaman kerran ovat pysähtyneet tuijottamaan ikkunastani sisälle, eivät sentään autosta tulleet ulos. Omituisin auto oli varmaan se, joka tuli puoli 3 yöllä. Yhdistin nämä autot ja tämän henkilön toisiinsa vasta muutama päivä sitten, kun ymmärsin kuinka sairas hän oikeasti on.
Minua pelottaa aivan kauheasti ja olen jo aivan hysteerinen, mitä ihmettä voin tehdä :'(
Kommentit (160)
Soita narsistien uhrien tukeen ja kysy apua.
Vierailija kirjoitti:
Kysy poliisilta mitä voit tehdä.
Se unohtui tuohon tekstiin laittaa, että soitin heti poliisille kun kuulin tuosta, mutta mitään rikosta ei ole tapahtunut, joten he eivät voi tehdä mitään. Suomessa kun saa ajaa millä tiellä tahtoo ja ihmisten tietojen tarkastaminen ei ole laitonta. He sanoivat vain, että jos tapahtuu rikos, vasta silloin he voivat puuttua asiaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Soita narsistien uhrien tukeen ja kysy apua.
Kiitos! Tuota en muistanutkaan, pitääkin heti alkaa kaivaa numeroa.
Ap
Numero löytyi mutta sinne voi soittaa vasta 5 eteenpäin. Olisiko jotakin ideoita olon helpottamiseksi? Verhot nyt ovat ikkunoissa ja ovi aina lukossa mutta olo on silti kaamea.
Ap
Miksi helvetissä muutit perähikiälle?
Autot? Ei kai yksi henkilö voi monella autolla ajaa?
Onko hän ikinä käynyt fyysisesti sinuun kiinni? Jos ei, niin miksi pelkäät?
7: Älä kiltti tee tuota, tuota on tehty minulle koko ikäni.
8: Juuri tämän ihmisen takia, etten joutuisi enää koskaan näkemään häntä.
9: Ei tietenkään voi, mutta hän tuntee monia ihmisiä, joita voisi pyytää aina kyttäämään, että asunko vielä täällä tai jotakin, en minä tiedä. Ja kyllä on, se on vain yksi syy miksi pelkään. Lisäksi hän on pitänyt minua väkisin lukkojen takana eikä ole päästänyt kotiini, koska "uhmasin" häntä, eli kerroin mielipiteeni ja miltä minusta tuntuu. Kaiken lisäksi pelkään jopa mielenterveyteni puolesta, jos kaikki alkaa alusta ja joudun taas kohtaamaan tämän ihmisen.
Ap
Lähde jonkin kaverin luokse. Pelkäätkö henkesi puolesta vai pelkäätjö vaan henkistä nujertamista?
Selvä, tein selvästi virheen kun kirjoitin tänne. Toivottavasti ette ikinä itse joudu tällaisen uhriksi, tämä ei oikeasti ole leikin asia ja sellainen asia josta tekisi provon. Tämä on todellista ja arkipäivää monille ihmisille.
Ap
Autoja? Monikossa? Tuo on tainnut jo vaikuttaa mielenterveyteesi. Hae apua.
http://www.narsistienuhrientuki.fi/yhteystiedot/
Tuo yksi puhelin on auki 9-12 narsistien uhrien tuessa siis, soita sinne! Minäkin aikoinaan soitin, minut otettiin vakavasti.
Vierailija kirjoitti:
Lähde jonkin kaverin luokse. Pelkäätkö henkesi puolesta vai pelkäätjö vaan henkistä nujertamista?
Jätin aivan kaiken taakseni vanhaan kuntaan, tämä ihminen myös aiheutti sen, ettei minulla pahemmin ole ystäviä, hän esti melkein kaikki ihmissuhteiden solmimiset. Nykyisen avioliittonikin hän melkein onnistui pilaamaan manipuloimalla minua ja kamalilla valheillaan. Pelkään mitä minulle tapahtuu henkisellä tasolla ja pelkään myös minun mieheni henkieni puolesta (tämä henkilö on aiemmin uhannut ampua mieheni koska en eronnut tästä) tai sitä, että hän kaappaa minut jälleen.
Ap
Rauhoitu nyt. Sinulle ei ole tapahtunut mitään, et ole edes nähnyt koko tyyppiä. Älä muistele enää vanhoja, vaan mene elämässä eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Selvä, tein selvästi virheen kun kirjoitin tänne. Toivottavasti ette ikinä itse joudu tällaisen uhriksi, tämä ei oikeasti ole leikin asia ja sellainen asia josta tekisi provon. Tämä on todellista ja arkipäivää monille ihmisille.
Ap
Ap minä uskon sinua. Ilmoitin nuo vainoharhaisuudesta puhuvat kommentit asiattomiksikin. Jatka vain keskustelua, jos mitenkään jaksat, manataan nuo kiusaajasi helvettiin täältä.
Vierailija kirjoitti:
http://www.narsistienuhrientuki.fi/yhteystiedot/
Tuo yksi puhelin on auki 9-12 narsistien uhrien tuessa siis, soita sinne! Minäkin aikoinaan soitin, minut otettiin vakavasti.
Kiitos! En huomannut tuollaista numeroa. Pitääpä vielä odotella jonkin aikaa. Onneksi pääsen pois kotoa tänään kun on asioita hoidettavana.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selvä, tein selvästi virheen kun kirjoitin tänne. Toivottavasti ette ikinä itse joudu tällaisen uhriksi, tämä ei oikeasti ole leikin asia ja sellainen asia josta tekisi provon. Tämä on todellista ja arkipäivää monille ihmisille.
Ap
Ap minä uskon sinua. Ilmoitin nuo vainoharhaisuudesta puhuvat kommentit asiattomiksikin. Jatka vain keskustelua, jos mitenkään jaksat, manataan nuo kiusaajasi helvettiin täältä.
Kiitos :) Tuntuu kamalalta, kun on tehty koko ikä tuollaista ja kun vihdoin tarvitsee avautua asiasta, täällä on tuollaisia samanlaisia. Avautumisesta tulikin mieleeni, että kävin teini aikoinani terapiassa, mutta äitini pilasi senkin. Hän vain jankkasi terapeutilleni, että minulla on päässä vikaa, pitää tutkia miksi olen tällainen jne. Lisäksi hän raahasi minua vuosia milloin missäkin testeissä, kun olin kuulemma "tyhmä". Sitten suuttui minulle, kun testaajat sanoivat, että olen aivan normaali, jotkin tehtävät suoritin keskivertoa paremmin, ei minulla päässä ole mitään vikaa. Nykyiselle miehelleni hän valehteli, että olen jälkeenjäänyt, minulla on päässä vikaa jne. Anopilleni oli sanonut, että minulla on ollut vuosia mieliala lääkitys ja että olen ollut osastollakin koska olen hullu.
Jos minulla meni hyvin koulussa, se vain jätettiin huomiotta, mutta huonoista numeroista sain huutoa ja arestia jne. Sisarukset taas ylistettiin maailmanvaltiaiksi ihan ok:sta numerosta.
Tekee kyllä niin pahaa alkaa ymmärtämään mitä kaikkea olen kokenut.
Ap
Kysy poliisilta mitä voit tehdä.