4v on huutanut aamusta asti kuin saatana, itken täällä kahvikuppiini ....

Vierailija kirjoitti:

Kävin nyt ostamassa ne jätskit, onpahan hetken rauhallista.. vaikka eilenkin kyllä syötiin jätskiä . Ja perjantai olisi karkkipäivä.. paskat.

ei enää kiinnosta. En jaksa välittää . tuntuu, että olen itkenyt itseni tyhjäksi.

tein nyt päätöksen että muutan pois ja mies saa pitää lapset, kissan ja marsut. En tiedä mitä mies on asiasta mieltä, helpottunut luultavasti! Ei minusta ole kuin riesaa, pilaan toisten hengitysilman. Niin koulukiusaahani aikoinaan sanoivat ja olivat oikeassa.

I'm nothing..

ap

No ei varmasti tuolla asenteella *huoh* p...e ylös penkistä ja apua hakemaan

Ulos kannattaa mennä. Apua kannattaa ottaa vastaan.

Voi ap, ymmärrän sinua ihan täysin. Täällä kolmen lapsen yh ja samanlaista huutoa, temppuilua ja itkua meilläkin päivästä toiseen. Minä vain käyn vielä johtotason töissä kaikki päivät mutta suoraan sanoan vihaan hetkiä, kun on mentävä kotiin. Tällä hetkellä en odota mitään muuta kuin, että lapset kasvavat ja saan joskus elämäni takaisin. Ja noille kasvatusviisastelijoille tiedoksi, että mm. päiväkodin ja neuvolan tädit ovat sanoneet lapsistani, että ei kyllä mikään mene perille noin jääräpäisille lapsille. Eivät ole päiväkodissakaan keksineet ainuttakaan keinoa, millä lapset tottelisivat. Ja ovat vain sanoneet, että jotkin lapset ovat niiiiiin vaikeita, että helppojen peruslasten vanhempien on turha sanoa mitään, kun eivät tiedä mitään millaista vaikeiden lasten kanssa voi olla. Neuvolan tätikin totesi kerran, että  suurin osa lapsista (eli nämä ns. helpot normaalit tapaukset) kasvavat moitteettomiksi täysin ilman kasvatustakin (esim. alkoholistiperheessä), mutta tällaiset vaikeat lapset ovat kyllä sellainen elämän koulu, ettei tosikaan.

Myös minä siis itken päivittäin (eikä ole masennusta) ja mietin vain mitä olen tehnyt ansaitakseni lapset, joiden kanssa ei koskaan ole kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Aaah....lapset on niiiiiin ihania ja ne kellä ei niitä ole, ei tiedä mitä menettää......niimpä!!!!!😊😊😊

Mun neljästä ei kukaan ole ollut tuollainen kun ap:n, nuorin on vasta 5v.

Mutta uskon vahvasti kasvatukseen ja siihen miten lapsia kohtelee, siten ne sulle vastaa.

Hyvä ap, palkitsit lapset paskasta käytöksestä, arvaa huutaako ne huomenna vielä enemmän.

Katso peiliin ja revi itseesi ryhtiä.

Tiukka linja kiukutteluun, jäähypenkki käyttöön, itse olen huomannut että jos lapsi kiukuttelee oikein kunnolla teen itse samalla tavalla, menee muuten apinoilta pasmat aika hyvin sekaisin kun isi alkaa itkemään, kitisemään ja kiukuttelemaan.

Missä ap asut? kiinnostaisiko seura juhannukseksi, ryypättäis, saunottais, paneskeltais ym?

T.M

Vierailija kirjoitti:

Voi ap, ymmärrän sinua ihan täysin. Täällä kolmen lapsen yh ja samanlaista huutoa, temppuilua ja itkua meilläkin päivästä toiseen. Minä vain käyn vielä johtotason töissä kaikki päivät mutta suoraan sanoan vihaan hetkiä, kun on mentävä kotiin. Tällä hetkellä en odota mitään muuta kuin, että lapset kasvavat ja saan joskus elämäni takaisin. Ja noille kasvatusviisastelijoille tiedoksi, että mm. päiväkodin ja neuvolan tädit ovat sanoneet lapsistani, että ei kyllä mikään mene perille noin jääräpäisille lapsille. Eivät ole päiväkodissakaan keksineet ainuttakaan keinoa, millä lapset tottelisivat. Ja ovat vain sanoneet, että jotkin lapset ovat niiiiiin vaikeita, että helppojen peruslasten vanhempien on turha sanoa mitään, kun eivät tiedä mitään millaista vaikeiden lasten kanssa voi olla. Neuvolan tätikin totesi kerran, että  suurin osa lapsista (eli nämä ns. helpot normaalit tapaukset) kasvavat moitteettomiksi täysin ilman kasvatustakin (esim. alkoholistiperheessä), mutta tällaiset vaikeat lapset ovat kyllä sellainen elämän koulu, ettei tosikaan.

Myös minä siis itken päivittäin (eikä ole masennusta) ja mietin vain mitä olen tehnyt ansaitakseni lapset, joiden kanssa ei koskaan ole kivaa.

Lisääntynyt. Joillekin osuu se huono arpa. Se on riski jonka lapsia hankkiessaan ottaa, tietoisesti.

Onko sulla omaa aikaa, omia harrastuksia? Pääsetkö levähtämään ihan yksiksesi välillä? On aikoja kun kaikki vaan levähtää käsiin ja taivas tuntuu putoavan päälle, silloin kannattaa pyrkiä johonkin omaan hiljaisuuteen hetjeksi jos vain pääsee, selvittämään se oma solmunsa ensin ja sitten pystyy selvittämään sen lopun kotona olevan solmun. Kun ajatuksen on tuossa vaiheessa että haluaa vaan junan alle niin sitä oloa ei suinkaan kannata levittää vaan on rauhoituttava itse eli tukiverkosto on tuollaisissa tapauksissa sitten tarpeen. Soita äidille, kaverille, miehellesi, tukipuhelimeen, minne vain josta voisit apua saada juuri siksi hetkeksi. Sitten kun oma pää on selvinnyt, lähdet toden totta miettimään että mistä kaikki on lähtenyt ja mitä kannattaisi vastaisuudessa tehdä, mitä haluat muuttaa? Millaista on arki yleensä? Pysyykö ne langat ja rutiinit arjessa kädessä vai tarvitsetko kenties ulkopuolista apua? Mikä on se juttu joka kuormittaa kaikkein eniten ja mihin et kekdi ratkaisua? Kasvatusoppaat on hyviä mutta muista ettei ole häpeä hakea kasvatukseen apuakaan jos tuntuu että on ihan mahdotonta touhua! Puhu asiasta neuvolassa ihan rehellisesti.

Jaa'a. Mun kakrulle ei olisi tullut mieleenkään ruveta haukkumaan vanhempiaan, se auktoriteetti. Stana, kunnon rangaistukset kehiin, korvatulpit korviin ja silleen. Nyt tuli loppu silmille hyppimiselle. Siitä se lähtee.