70 luvulla tehtiin lapset kaksikymppisinä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun naisten koulutustaso nousee, lapsia hankitaan vähemmän ja vanhemmalla iällä. Näin se menee muuallakin maailmassa. Suomessakin vähemmän koulutetut naiset - ja maalla - saavat edelleen lapset nuorena. Helsingissä koulutetut naiset saavat esikoislapsensa jo 34-vuotiaina:

http://yle.fi/uutiset/isaksi_ja_aidiksi_tullaan_aina_vain_myohempaan__k…

SIlle, joka kysyy, että miksi emme voi palata 70-luvulle niin täytyy vaan todeta, että maailma on myös tältä osin muuttunut. "Miksi naiset eivät vaan voi jäädä kotiin synnyttämään lapsia? Miksi niiden pitää hankkia koulutus ja työpaikka, ei ne 70-luvullakaan tarvinneet?"

Ihan hirveästi ei yleensä kannata mennä neuvomaan muita ihmisiä perheenperustamisasioissa. Ihmiset kyllä tietävät itse, milloin omassa elämässä on hyvä hetki tulla äidiksi. Joku nainen saattaa jopa päättää, ettei halua lapsia ollenkaan, ei nuorena eikä vanhana.

Ei tuo varsinaisesti ole syy, vaan osasyy. Akateemisten naisten ensisynnytyksen keski-ikä ei ole 34 vaan noin 30, ja kaikkien naisten 28. Vain ylempien toimihenkilöiden eli johtoasemassa olevien on 34. Tutkijathan ovst tästä suuresti varoittaneet, että kun lasten saantia lykätään 35-vuoden kieppeille niin saanti vaikeutuu ja lapsia saadaan omaa toivetta vähemmän, raskauden riskit kasvavat ja lapset joudutaan hankkimaan mimimaalidilla ikäeroilla.

En ole tuo, jolle vastasit, mutta olen pitkälti samaa mieltä hänen kanssaan. Sen vielä lisäisin, että naiset, joilla on riittänyt henkistä kapasiteettia edetä ylemmiksi toimihenkilöiksi, ovat epäilemättä tietoisia myös myöhäisen perheen perustamisen riskeistä. Siksi en ymmärrä, miksi heistä puhutaan kuin asiassa olisi kysymys vain heidän omasta yksinkertaisuudestaan, "tutkijat varoittavat" jne.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy varmaan kysyä omalta äidiltä, että mikä on muuttunut. Mä olen vuosimallia 1977, ja äitini syntyi 1930-luvulla.

Samoin meillä, äiti teki lapsia kolmikymppisenä 60-luvulla ja nelikymppisenä 70-luvulla :)

Vierailija kirjoitti:

Aika vaikeaa hankkia lapsia tuossa iässä, jos ei ole päässyt edes harrastamaan seksiä. Ehkä ennen oli helpompaa löytää kumppani?

Niinpä. Olin neitsyt 26v. asti. En omasta tahdosta.

Kaverini mies jo yli 40v. Ja 2 pienen lapsen isä.Sanoo useadti että on jo liian vanha lastenhoitamiseen ja valvomiseen.Kyllä se on ihan totta että ikää alkaa olee jo liikaa mittarissa.

Siis optimaalinen ikä olisi se 25-30v. Vaiko?

Mun äidillä oli vauva vuonna 1970 ja myös 1979 (minä) ja jopa pari siinä välissä ja voin sanoa että enää vuonna 1979 äiti ei ollut enää parikymppinen ;)

Että mitä tuli todistetuksi?

Ei mitään, sori vaan ap.

Vierailija kirjoitti:

Juuri tänään mietin kun taas luin naisten paineista yhdistää ura ja perhe, koska nousujohde ja hyvät työtarjoukset uralla tulevat nykyisin samaan aikaan kun pitäisi perustaa perhe (jos sellaisen siis haluaa perustaa).

Mietin vaan, että mikä pakko ne lapset on tehdä 30+?

Eikö ne kannattaisi tehdä opiskelujen ohessa, niin eivät haittaisi myöhemmin uraa.

Opiskelijavanhemmat pystyvät myös usein olemaan enemmän läsnä pikkulapselle, kuin jo työelämässä olevat.

Koulu joustaa paremmin kuin työelämä, eikä opiskellessa ole vielä samanlaisia paineita.

Lisäksi lapsi ei alle kouluikäisenä kulutakaan paljoa mitään, eli taloudellisesti aivan hyvin onnistuu opiskelijoiltakin perheen perustaminen.

Sitten lasten kasvaessa on tutkinnot ja voi alkaa tehdä uraa, talouskin kohenee, lapset ovat jo itsenäisempiä jne.

Näin olisi fiksuinta, mutta toki ymmärrän, etteivät monet lapsia haluavat naiset ja miehet löydä sopivaa kumppania tarpeeksi nuorena.

Nykymiehet myös on aika luusereita, hyvää isäehdokasta saa etsiä.

Minä tein noin. Sain kaksi lasta opiskellessa yliopistossa. Hyvä ala.

Opiskeluaika meni hyvin, mutta uran aloittaminen pikkulapsivaiheessa - huh huh! Painapa siinä pitkää päivää ja todista osaamisesi/nälkäsi samalla, kun sinulla on päiväkoti-ikäisiä lapsia. Se ekaluokkalainen vasta tarvitseekin vanhempiaan. Ei puhettakaan mahdollisuudesta lyhennettyyn työaikaan. No, nyt on lapset sekä ura, mutta olen aivan loppu. Nukun yössä maks 5 tuntia pyörrittäessäni tätä härdelliä. Itseäni 10 vuotta vanhemnat perheelliset sen sijaan ovat vakitöissä ja arjessa enemmän joustoa. Minä en määräaikaisena ja uraa aloittelevana pysty esittämään vaatimuksia.

Jos joskus tulee vielä yksi lapsi, niin vasta lähemmäs 40v, olettaen että on vakityö ja enemmän nimeä pohjalla.

70-luvun kouluttautumattomat kotiäidit pääsivät työelämään kiinni myöhemminkin. 80-luvulla riitti työpaikkoja. Tällä hetkellä tilanne on aivan eri. Pitkät kotonaolot ovat este työllistymiselle, ilman koulutusta et työllisty. Toisaalta koulutuskaan ei takaa työpaikkaa. Uraa ei aloiteta 40+. Yhteiskunnalliset vaatimukset vaan ovat erilaiset. Jos haluaa 2010-luvulla sekä lapsia että mieluisan työpaikan, ne vaan pitää hoitaa limittäin. No can do. Rankkaahan se on.

Up.

Meidän suvussa on aina lapset tehty vanhana, niin 00-luvulla, 70-luvulla kuin 30-luvullakin.

Töitä riitti nuorempanakin ja ihmiset ei ollu niin minä-minä-ihmisiä

Minun vanhempani saivat lapset 22- ja 25-vuotiaana. Silloin he olivat hankkineet koulutuksen hoitoalalta ja tekniseltä alalta ja ehtineet olla jo useita vuosia työelämässä. Nykypäivänä on toisin. 22-vuotias voi hyvinkin olla joutunut pitämään välivuosia lukion jälkeen, kun ei ole päässyt vielä mihinkään kouluun, tai on ehkä vasta valmistunut jostain peruskoulun jälkeisestä koulusta. Ei siihen hyömyyn lapsia tehdä nykyisessä kalliissa maailmassa. Minä itse sain esikoisen 37-vuotiaana.

Oman kokemuksen mukaan parikymppiset miehet eivät useinkaan ole valmiita isäksi, vaan kiinnostuksen kohteet ovat täysin muualla! Tässäkin keskustelussa puhutaan lähinnä äitien kannalta, mutta yhtä tärkeä se isä on. Harva mies haluaa ottaa sellaista vastuuta ja sitoutua, kun ei haluta sitoutua edes tyttöystävään kunnolla, hyvä jos kämppä viitsitään siivota joskus.

Vierailija kirjoitti:

70-luvun kouluttautumattomat kotiäidit pääsivät työelämään kiinni myöhemminkin. 80-luvulla riitti työpaikkoja. Tällä hetkellä tilanne on aivan eri. Pitkät kotonaolot ovat este työllistymiselle, ilman koulutusta et työllisty. Toisaalta koulutuskaan ei takaa työpaikkaa. Uraa ei aloiteta 40+. Yhteiskunnalliset vaatimukset vaan ovat erilaiset. Jos haluaa 2010-luvulla sekä lapsia että mieluisan työpaikan, ne vaan pitää hoitaa limittäin. No can do. Rankkaahan se on.

Missä riitti työpaikkoja 80-luvulla? Muistan kun äiti kurssitti itseään jatkuvasti 70-luvun lopulta kymmenisen vuotta eteenpäin, opiskeli kieliä, kävi toimistotekniikan kursseilla ja erilaisissa harjoitteluissa suunnilleen koko 80-luvun. Ruotsin ja venäjän taitoiselle piti olla varmasti työtä luvassa. No eipä ollut. Päätyi lopulta 80-luvun lopulla työllistämisjakson jälkeen leipomoon munkkeja paistamaan, josta työttömyysputken kautta eläkkeelle vähän alle kuusikymppisenä. 

Niin ja itse aiheeseen, äiti oli 25-vuotias veljeni syntyessä ja vähän alle 28 minun syntyessäni. En sanoisi kaksikymppiseksi.

Miksi lapset pitäisi hankkia parikymppisenä? Kyllä ne pari muksua ehtii hankkia sit yli kolmekymppisenäkin. Mulla lähipiirissä useita jotka hankkinut lapsen alle 25v:nä, muutaman vuoden jaksoivat leikkiä kotia, nyt alkanut menojalkaa vipattamaan ja kiire elää nuoruutta pois kun ovat vielä parikymppisiä :/ lapsista viis, "viikonloppuna oot taas sen mukavan tyypin kanssa ja ostetaan sulle ruuaks pitsaa hampparia ja karkkii" mutta en mä paheksu, jokainen tekee elämässä niinkuin haluaa. Kolmekymppisenä ihmiset vaan ois kypsempiä vanhemmiksi