Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mika on parasta aikuisuudessa?
20.06.2016 |
Aikuisuuteen yleensa liittyy kaikenlaista vastuuta ja paanvaivaa. Toita, rahahuolia, viemarinpuhdistusta ja vessanpesua.
Ajattelin, etta nain maanantain kunniaksi voitaisiin nimeta juttuja, jotka on niita positiivisia asioita aikuisuudessa.
Mina voin aloittaa: makaan tallakin hetkella pyjamassa sohvalla kahden viltin valissa, juon kahvia ja roikun netissa. Lapsena/teinina puolille paivin pyjamassa heiluminen olisi ollut silkkaa laiskuutta vanhempieni mielesta. Ja lapsuuskodissani ei vielakaan saa syoda/juoda mitaan olohuoneessa.
Kommentit (30)
Lasten hankkiminen romuttaa ainakn 60 % aikuisuuden hyvistä puolista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
* Aikuisena perspektiivi on laajempi, minkä ansiosta tunnevaihtelut eivät ole niin kuluttavia ja ongelmat tuntuvat lähtökohtaisesti helpommin ratkaistavissa olevilta.
Ei. Aikuisena oikeasti tajuaa tuon laajemman perspektiivin ansiosta että jotkut jutut on vaan pakko kestää, kun niitä on mahdotonta muuttaakaan.
Lapsena voi vielä kuvitella että joku voi niille ikäville asioille tehdä jotain (huolimatta siitä tekeekö kukaan asialle mitään, eli ovatko aikuiset tai - muu taho, jonka kuvitellaan voivan asiaan vaikuttaa - vaan tyhmiä ja siksi jättävät ilkeyttään auttamatta).
Minä koen kyllä, että aikuisena minulla on huomattavasti paremmat mahdollisuudet vaikuttaa asioihin. Lapsena sitä on enemmän tai vähemmän muiden armoilla ja käsitys maailmasta hyvin pitkälti sen mukainen, kuin lähipiirilläkin. Aikuisena minun on kuitenkin mahdollisuus valita, miltä kantilta tarkastelen maailmaa sen sijaan, että minulle tuputettaisiin yhtä tiettyä näkökulmaa. Tältä pohjalta en aina ymmärrä lapsuuden romantisointia, sillä itse koin lapsena olevani kuin vankilassa: aina joku (aikuinen) määrittelemässä, millainen olen ja määräämässä, miten minun tulee toimia, ajatella, tuntea ja tahtoa.
Aikuisuudessa parasta on mahdollisuus omiin valintoihin monilla elämänalueilla, kuten koulutus, ammatti, kumppani, asuinpaikka jne. Ja mahdollisuus korjata valintoja, jos on tehnyt väärän valinnan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
* Aikuisena perspektiivi on laajempi, minkä ansiosta tunnevaihtelut eivät ole niin kuluttavia ja ongelmat tuntuvat lähtökohtaisesti helpommin ratkaistavissa olevilta.
Ei. Aikuisena oikeasti tajuaa tuon laajemman perspektiivin ansiosta että jotkut jutut on vaan pakko kestää, kun niitä on mahdotonta muuttaakaan.
Lapsena voi vielä kuvitella että joku voi niille ikäville asioille tehdä jotain (huolimatta siitä tekeekö kukaan asialle mitään, eli ovatko aikuiset tai - muu taho, jonka kuvitellaan voivan asiaan vaikuttaa - vaan tyhmiä ja siksi jättävät ilkeyttään auttamatta).
Minä koen kyllä, että aikuisena minulla on huomattavasti paremmat mahdollisuudet vaikuttaa asioihin. Lapsena sitä on enemmän tai vähemmän muiden armoilla ja käsitys maailmasta hyvin pitkälti sen mukainen, kuin lähipiirilläkin. Aikuisena minun on kuitenkin mahdollisuus valita, miltä kantilta tarkastelen maailmaa sen sijaan, että minulle tuputettaisiin yhtä tiettyä näkökulmaa. Tältä pohjalta en aina ymmärrä lapsuuden romantisointia, sillä itse koin lapsena olevani kuin vankilassa: aina joku (aikuinen) määrittelemässä, millainen olen ja määräämässä, miten minun tulee toimia, ajatella, tuntea ja tahtoa.
Mulla oli aikalailla samanlaiset fiilikset lapsena ja aikuisten paatokset olivat valilla todella vaikeita ymmartaa. Nyt aikuisena minusta on tullut aika voimakastahtoinen ihminen (tai: vanhempieni mukaan jaarapainen) ja luulen, etta se johtuu ainakin osittain siita, etta en halua olla muiden maarailtavissa. Tasta on tullut menneisyydessa ongelmiakin, mutta onneksi kulmat ovat vahan vuosien kuluessa hioutuneet...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
* Aikuisena perspektiivi on laajempi, minkä ansiosta tunnevaihtelut eivät ole niin kuluttavia ja ongelmat tuntuvat lähtökohtaisesti helpommin ratkaistavissa olevilta.
Ei. Aikuisena oikeasti tajuaa tuon laajemman perspektiivin ansiosta että jotkut jutut on vaan pakko kestää, kun niitä on mahdotonta muuttaakaan.
Lapsena voi vielä kuvitella että joku voi niille ikäville asioille tehdä jotain (huolimatta siitä tekeekö kukaan asialle mitään, eli ovatko aikuiset tai - muu taho, jonka kuvitellaan voivan asiaan vaikuttaa - vaan tyhmiä ja siksi jättävät ilkeyttään auttamatta).
Minä koen kyllä, että aikuisena minulla on huomattavasti paremmat mahdollisuudet vaikuttaa asioihin. Lapsena sitä on enemmän tai vähemmän muiden armoilla ja käsitys maailmasta hyvin pitkälti sen mukainen, kuin lähipiirilläkin. Aikuisena minun on kuitenkin mahdollisuus valita, miltä kantilta tarkastelen maailmaa sen sijaan, että minulle tuputettaisiin yhtä tiettyä näkökulmaa. Tältä pohjalta en aina ymmärrä lapsuuden romantisointia, sillä itse koin lapsena olevani kuin vankilassa: aina joku (aikuinen) määrittelemässä, millainen olen ja määräämässä, miten minun tulee toimia, ajatella, tuntea ja tahtoa.
Mulla oli aikalailla samanlaiset fiilikset lapsena ja aikuisten paatokset olivat valilla todella vaikeita ymmartaa. Nyt aikuisena minusta on tullut aika voimakastahtoinen ihminen (tai: vanhempieni mukaan jaarapainen) ja luulen, etta se johtuu ainakin osittain siita, etta en halua olla muiden maarailtavissa. Tasta on tullut menneisyydessa ongelmiakin, mutta onneksi kulmat ovat vahan vuosien kuluessa hioutuneet...
Ap
Minä uskon, että toiseen ääripäähän heilahtaminen aikuisiässä on täysin normaalia, jos on kokenut lapsena ja nuorena olevansa kovin ohjailtu tai alistettu. Totta kyllä, että ajan mittaan ne terävimmät särmät hioutuvat ja tasapainon löytäminen on helpompaa. Tosin jotkut vanhemmat tuppaavat leimaamaan lapsensa jääräpääksi heti, kun lapsi ei enää toimikaan tai ajattelekaan heidän mielensä mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
* Aikuisena perspektiivi on laajempi, minkä ansiosta tunnevaihtelut eivät ole niin kuluttavia ja ongelmat tuntuvat lähtökohtaisesti helpommin ratkaistavissa olevilta.
Ei. Aikuisena oikeasti tajuaa tuon laajemman perspektiivin ansiosta että jotkut jutut on vaan pakko kestää, kun niitä on mahdotonta muuttaakaan.
Lapsena voi vielä kuvitella että joku voi niille ikäville asioille tehdä jotain (huolimatta siitä tekeekö kukaan asialle mitään, eli ovatko aikuiset tai - muu taho, jonka kuvitellaan voivan asiaan vaikuttaa - vaan tyhmiä ja siksi jättävät ilkeyttään auttamatta).
Minä koen kyllä, että aikuisena minulla on huomattavasti paremmat mahdollisuudet vaikuttaa asioihin. Lapsena sitä on enemmän tai vähemmän muiden armoilla ja käsitys maailmasta hyvin pitkälti sen mukainen, kuin lähipiirilläkin. Aikuisena minun on kuitenkin mahdollisuus valita, miltä kantilta tarkastelen maailmaa sen sijaan, että minulle tuputettaisiin yhtä tiettyä näkökulmaa. Tältä pohjalta en aina ymmärrä lapsuuden romantisointia, sillä itse koin lapsena olevani kuin vankilassa: aina joku (aikuinen) määrittelemässä, millainen olen ja määräämässä, miten minun tulee toimia, ajatella, tuntea ja tahtoa.
Puhut nyt eri asiasta. On asioita, joissa voi valita itse, ja asioita joissa ei ole valinnan mahdollisuutta. Lapsena näiden eroa ei näe yhtä kirkkaasti kuin aikuisena.
Toisaalta en itse kokenut lapsenakaan olevani muiden määrittelemässä "vankilassa" - minulla oli jo silloin voimakas oma tahto enkä alistunut turhanpäiväisyyksiin. Mutta pakkoja oli toki eri lailla kuin nyt vanhempana, esimerkiksi oppivelvollisuus. Aikuisena on esimerkiksi (teoreettinen) mahdollisuus muuttaa aika pitkälti "yhteiskunnan ulkopuolelle" suunnilleen omavaraiseksi johonkin korpimökkiin. Tai ehkä mieluummin telttaan, niin ei mene kiinteistöveroa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Vapaus on se ykkösjuttu minullekin. Saa tehdä melkolailla, mitä huvittaa. On omaa rahaa ja itsetuntemusta, jotta voi toteuttaa itseään. Tykkään aikuisuudesta nin paljon, että omien lasten hankkiminen olisi kaikessa rajoittavuduessaan minulle melkeinpä paluuta niihin lapsuuden rutiineihin ja pakkoihin. En ymmärrä, miksi ihmiset haluavat luopua aikuisuuden parhaista puolista.