Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Huono itsetunto parisuhteessa, etäännytänkö itseäni miehestä?
19.06.2016 |
Minua vaivaa krooninen huono itsetunto. Syyksi epäilen kasvatustani (aina piti olla täydellinen), sekä koulukiusaamista. Luokan pojat päättivät yläasteella, että rintani olivat rumat, ja sitä sain sitten kuullakin. Vaikka nykyään kolmeakymppiä lähestyvänä tiedän etten ollut millään lailla ruma, enkä ole kai nytkään, niin suhteeni kehooni on edelleen ongelmallinen.
Huono itsetuntoni on vaikeuttanut elämääni sen kaikilla osa-alueilla, esimerkiksi työelämässä en usko koskaan olevani tarpeeksi hyvä. Sama pätee parisuhteisiin. Nykyään seurustelen vakituisesti aivan upean miehen kanssa, ja olen vakaasti päättänyt olla sortumatta samoihin virheisiin kuin aiemmin. Kun itsetunto on huono, pelkää menettävänsä toisen, ja mustasukkaisuus hiipii helposti mieleen. Tässä parisuhteessa olen päättänyt, etten ilmaise tuollaisia tunteita ääneen, sillä ongelma on minussa eikä kumppanissa. Olen todennut tepsiväksi keinoksi sen, että tietoisesti muistuttelen itselleni, että pärjäisin tarvittaessa yksinkin, enkä siis ole riippuvainen miehestä. Lisäksi yritän sisäistää niitä yleisesti käytettyjä fraaseja, että kumppani on kanssani vapaaehtoisesti, eikä väkisin siis kannata pitää kiinni, ja jos hän vaikka pettää tai jättää, ei hän ollut oikea minulle.
Nuo ajatukset auttavat, ja voin hyvillä mielin puuhailla omia juttujani, jos mies lähtee vaikka työpaikan illanviettoon. Aiemmissa suhteissani tuollaiset tilanteet saivat minulle levottoman olon, ja minun oli aina pakko vähintään puolileikillisesti muistuttaa toista olemaan kiltisti.
Olen tyytyväinen siihen, etten enää ole niin läheisriippuvainen kuin ennen. Mutta toisaalta pelkään, että tämä oman itsenäisyyden jatkuva korostaminen ja sen ajattelu, että olisin onnellinen sinkkunakin, etäännyttää minua tästä suhteesta. Miksen vain voi osata luottaa täysillä toiseen ja heittäytyä ilman sellaista "pakotietä", että pärjäisin ilmankin? Vai onko se yleistäkin, että tuollaisia asioita tietoisesti ajatellaan kun ollaan parisuhteessa?
Mieheni ei siis ole antanut mitään syytä minkäänlaiseen mustasukkaisuuteen tai epäilyihin, eivätkä aiemmatkaan poikaystäväni. Ongelma on todellakin vain minun.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Huono itsetunto kohenee, kun opettelet uusia asioita ja taitoja itsenäisesti ja huomaat onnistuvasi. Tietysti ihmisellä on huono itsetunto, jos kokee, ettei ole missään asiassa hyvä. Siis kannattaa yrittää vaikuttaa niihin huonon itsetunnon syihin pikemminkin kuin seurauksiin.
Huono itsetunto on ajatusmalli, tunnelukko useimmiten lapsuuden peruja - ei seuraus yksilön epäonnistumisista. Se liittyy tunteeseen ettei ole arvokas tai koskaan riittävä omana itsenään. Kaikessa onnistuvalla ihmisellä voi olla huono itsetunto ja se ilmenee sitten hyvissäkin parisuhteissa mahdollisena mustasukkaisuutena ja alituisena pelkona ilman mitään konkreettista syytä. Kuten ap:nkin tapauksessa on käynyt, koska parisuhteet ovat olleet hyviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet mun mielestä edistynyt hienosti asian kanssa! Jospa se itsetunto kohenisi ihan itsestään kun huomaat miehesi olevan luottamuksen arvoinen silloinkin kun annat hänen vapaasti käydä juhlissa jne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono itsetunto kohenee, kun opettelet uusia asioita ja taitoja itsenäisesti ja huomaat onnistuvasi. Tietysti ihmisellä on huono itsetunto, jos kokee, ettei ole missään asiassa hyvä. Siis kannattaa yrittää vaikuttaa niihin huonon itsetunnon syihin pikemminkin kuin seurauksiin.
Huono itsetunto on ajatusmalli, tunnelukko useimmiten lapsuuden peruja - ei seuraus yksilön epäonnistumisista. Se liittyy tunteeseen ettei ole arvokas tai koskaan riittävä omana itsenään. Kaikessa onnistuvalla ihmisellä voi olla huono itsetunto ja se ilmenee sitten hyvissäkin parisuhteissa mahdollisena mustasukkaisuutena ja alituisena pelkona ilman mitään konkreettista syytä. Kuten ap:nkin tapauksessa on käynyt, koska parisuhteet ovat olleet hyviä.
Näin se juuri on, ikävä kyllä. Vaikka tekisin asiat miten hyvin ja oikein, se ei riitä. Löydän aina jonkin syyn pitää itseäni epäonnistuneena. Lapsuudessani näin tekivät vanhempani, joille ei mikään riittänyt, ja koulussa kuulemani ulkonäön julma arvostelu toimi viimeisenä silauksena. Nykyään olen sitten tällainen. Ongelma ei ole niin valtava että tarvitsisin ammattiapua, sillä pystyn aivan hyvin toimimaan yhteiskunnan normaalina jäsenenä. Tuskaa se tuottaa vain itselleni, ja toki kumppanilleni, jos en pysty hallitsemaan epävarmuuksiani. Nykyään kyllä onnistun hyvin, aloituksessa kertomillani keinoilla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olet mun mielestä edistynyt hienosti asian kanssa! Jospa se itsetunto kohenisi ihan itsestään kun huomaat miehesi olevan luottamuksen arvoinen silloinkin kun annat hänen vapaasti käydä juhlissa jne?
En ole ap, mutta sama ongelma. Ei miehen luotettavuudesta voi koskaan varmistua. Ongelma on minussa. Itseäni kiinnostaa myös miten saan itsetunnon kohdilleen. Siten , että alan ajatella:"tietenkin mies on kanssani eikä petä, koska olen mahtava." Eikä:"olen täysin korvattavissa, ruma ja arvoton."
Tämä ongelma tekee myös työelämästä stressihelvettiä, vaikka periaatteessa olen semihyvin pärjännytkin ulkopuolisen silmissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet mun mielestä edistynyt hienosti asian kanssa! Jospa se itsetunto kohenisi ihan itsestään kun huomaat miehesi olevan luottamuksen arvoinen silloinkin kun annat hänen vapaasti käydä juhlissa jne?
En ole ap, mutta sama ongelma. Ei miehen luotettavuudesta voi koskaan varmistua. Ongelma on minussa. Itseäni kiinnostaa myös miten saan itsetunnon kohdilleen. Siten , että alan ajatella:"tietenkin mies on kanssani eikä petä, koska olen mahtava." Eikä:"olen täysin korvattavissa, ruma ja arvoton."
Tämä ongelma tekee myös työelämästä stressihelvettiä, vaikka periaatteessa olen semihyvin pärjännytkin ulkopuolisen silmissä.
Minäkin haluaisin voida aidosti uskoa, että olen niin ihana että tietenkään minua ei haluta vaihtaa johonkuhun toiseen, ei edes silloin kun parisuhteessa tulee huonompia hetkiä. On minulle täysin käsittämätöntä, että jotkut oikeasti ajattelevat itsestään noin. Se on siis hienoa, mutta minä en vaan usko että voisin koskaan päästä siihen pisteeseen että aidosti tuntisin noin.
Sama pätee työelämässäkin. Ainakin minä pelkään jatkuvasti, että minuun ollaan tyytymättömiä. Melkoista stressiä se aiheuttaa. Jos joskus käykin niin että joku huomaa minun tehneen virheen, tai antaa kehitysehdotuksia, niin saatan menettää yöuneni viikoksi. Siinä ei ole mitään järkeä, sillä palautetta kuuluu antaa ja osata myös ottaa vastaan. Reaktioni on naurettava, mutta en voi asialle mitään.
Paljon tsemppiä sinulle :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin on ihan samoja tuntemuksia kuin teillä, kiinnostaisi vain, onko joku päässyt näistä joskus eroon? Siismiten tuota tunnelukkoa saisi avattua?
Samaa vikaa; tuo yksi kohta pisti silmään; ei kai tarvitse tähdätä siihen että ajattelisi itsestään "tietenkin olen niin ihana että minua ei jätetä" koska eihän se tarkoita sitä ettei toinen voisi jossain vaiheessa jättääkin. Toinen voi löytää jonkun omasta mielestään ihanamman ja kyllä se jätetyksi tuleminen olisi yhtä suuri shokki silloin kuin jos koko ajan pelkää sitä. Hyvä itsetuntokaan ei estä vaikkapa jätetyksi tulemista mutta sen kohdalle sattuessa itseään rakastavan koko maailma ei murene ja menetä elämänhaluaan (ainakaan pitkäksi aikaa). Eikä ole parisuhteessa niin riippuvainen toisen rakkaudesta että pelkää koko ajan menettävänsä sen, kun sitten ei ole jäljellä ketään joka rakastaisi. Itse työstän sitä parempaa itsetuntoa terapiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa vikaa; tuo yksi kohta pisti silmään; ei kai tarvitse tähdätä siihen että ajattelisi itsestään "tietenkin olen niin ihana että minua ei jätetä" koska eihän se tarkoita sitä ettei toinen voisi jossain vaiheessa jättääkin. Toinen voi löytää jonkun omasta mielestään ihanamman ja kyllä se jätetyksi tuleminen olisi yhtä suuri shokki silloin kuin jos koko ajan pelkää sitä. Hyvä itsetuntokaan ei estä vaikkapa jätetyksi tulemista mutta sen kohdalle sattuessa itseään rakastavan koko maailma ei murene ja menetä elämänhaluaan (ainakaan pitkäksi aikaa). Eikä ole parisuhteessa niin riippuvainen toisen rakkaudesta että pelkää koko ajan menettävänsä sen, kun sitten ei ole jäljellä ketään joka rakastaisi. Itse työstän sitä parempaa itsetuntoa terapiassa.
Totta tuokin. Yli-itsevarmuus ei varmaan olisi tervettä sekään. Haluaisin löytää sen keskitien, että voisin luottaa itseeni ja toisiin, mutta samalla tiedostaen ettei onnellisuuteni riipu toisista ihmisistä ja selviän tarvittaessa mistä vaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet mun mielestä edistynyt hienosti asian kanssa! Jospa se itsetunto kohenisi ihan itsestään kun huomaat miehesi olevan luottamuksen arvoinen silloinkin kun annat hänen vapaasti käydä juhlissa jne?
En ole ap, mutta sama ongelma. Ei miehen luotettavuudesta voi koskaan varmistua. Ongelma on minussa. Itseäni kiinnostaa myös miten saan itsetunnon kohdilleen. Siten , että alan ajatella:"tietenkin mies on kanssani eikä petä, koska olen mahtava." Eikä:"olen täysin korvattavissa, ruma ja arvoton."
Tämä ongelma tekee myös työelämästä stressihelvettiä, vaikka periaatteessa olen semihyvin pärjännytkin ulkopuolisen silmissä.
Minäkin haluaisin voida aidosti uskoa, että olen niin ihana että tietenkään minua ei haluta vaihtaa johonkuhun toiseen, ei edes silloin kun parisuhteessa tulee huonompia hetkiä. On minulle täysin käsittämätöntä, että jotkut oikeasti ajattelevat itsestään noin. Se on siis hienoa, mutta minä en vaan usko että voisin koskaan päästä siihen pisteeseen että aidosti tuntisin noin.
Sama pätee työelämässäkin. Ainakin minä pelkään jatkuvasti, että minuun ollaan tyytymättömiä. Melkoista stressiä se aiheuttaa. Jos joskus käykin niin että joku huomaa minun tehneen virheen, tai antaa kehitysehdotuksia, niin saatan menettää yöuneni viikoksi. Siinä ei ole mitään järkeä, sillä palautetta kuuluu antaa ja osata myös ottaa vastaan. Reaktioni on naurettava, mutta en voi asialle mitään.
Paljon tsemppiä sinulle :)
Ap
Kiitos. :) sanavalintasi ovat aivan suoraan omia ajatuksiani. Minulla on pitkä parisuhde takana ja tämä paha läheisriippuvaisuus on aiheuttanut paljon eripuraa vuosien varrella. Mieheni ystävät inhoavat minua myös valitettavasti. N. 5 vuotta sitten mieheni sanoi, että joko pääsen asian kanssa eteenpäin tai hän ottaa eron. Meillä on kolme lasta ja yhteiseloa 20 vuotta takana, jonka vuoksi pakotan itseni olemaan hiljaa joka kerta kun mies lähtee tapaamaan ystäviään, on työmatkalla jne. En ota yhteyttä ja olen kuin miestä ei olisikaan. Olen välillä turvautunut unilääkkeisiin, jotta pystyn nukkumaan ja touhuan lasten kanssa kivaa. Annan hänelle tietoisesti rauhaa, omaa aikaa ja tilaa. Sitten kun hän palaa olen iloinen ja neutraali enkä ota puheeksi ahdistavia asioita. Ikäänkuin näyttelemällä pääsen niistä tilanteista yli ja pikku hiljaa ahdistus helpottaa oikeastikin.
Töissä, vaikka kuinka ahdistaa ja itkettää, yritän miettiä saamiani palautteita siten, että kun pääsen pahimman ahdistuksen ja itkujen yli, mietin etukäteen erilaisia ehdotuksia miten kehitän itseäni kritiikin ehdottamaan suuntaan. Pyydän myös vinkkejä siihen kritiikin antajalta aivan vilpittömästi. Yleensä silloin selviää miten vakavasta palautteesta on kyse. Tsemppiä sinullekin! Olisi todella helpottavaa jos osaisin arvostaa itseäni enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa vikaa; tuo yksi kohta pisti silmään; ei kai tarvitse tähdätä siihen että ajattelisi itsestään "tietenkin olen niin ihana että minua ei jätetä" koska eihän se tarkoita sitä ettei toinen voisi jossain vaiheessa jättääkin. Toinen voi löytää jonkun omasta mielestään ihanamman ja kyllä se jätetyksi tuleminen olisi yhtä suuri shokki silloin kuin jos koko ajan pelkää sitä. Hyvä itsetuntokaan ei estä vaikkapa jätetyksi tulemista mutta sen kohdalle sattuessa itseään rakastavan koko maailma ei murene ja menetä elämänhaluaan (ainakaan pitkäksi aikaa). Eikä ole parisuhteessa niin riippuvainen toisen rakkaudesta että pelkää koko ajan menettävänsä sen, kun sitten ei ole jäljellä ketään joka rakastaisi. Itse työstän sitä parempaa itsetuntoa terapiassa.
Kyse oli ehkä huonosta sanavalinnasta. Tarkoitin, että ajattelu olisi enemmän sen suuntaista. Siten, että on epätodennäköistä, että tulen hylätyksi, koska olen ihana ja arvokas. Tuohon liittyy automaattisesti ajatus, että jos niin käy, mies ei ollut arvoiseni, hetki surraan ja sitten mennään elämässä kohti uusia haasteita ja kelpaan kyllä muillekin.
Mulla on tosi huono itsetunto ja se tuo omat mutkansa parisuhteeseen. En oo todellakaan noin "hyvässä tilanteessa" kun ap, vaan mulla nämä ongelmat oikeasti häiritsevät parisuhdetta.
Käyn terapiassa, mutta kauheasti en ole tämän asian suhteen edistynyt. Luin jostain, että uusi harrastus ja siinä kehittyminen voisi auttaa. Aloitin uuden liikuntaharrastuksen, josta innostuinkin kovasti. Harmi vaan, että vähän väliä mieleen tulvi ajatuksia siitä, että oon tosi huono kyseisessä lajissa. Miten nää muut oppii näin nopeasti? Miks oon aina huonoin? Tosi vaikea vaan ottaa rennosti ja harrastaa jotain siksi, että se on kivaa. Kerran tunnin jälkeen harmitti oma huonous niin paljon, että itketti. Itseinho oli valtava.
Lähdin hieman hakoteille :D eli itse en voi kyllä olla laittamatta poikaystävälleni viestiä, jos hän on jossain. Voisinpa! En myöskään pääse yli siitä ajatuksesta, että jos tämä suhde päättyy, niin mulle käy todella huonosti. Minusta tulee varmaan todella katkera ihminen. Tuntuu, kun mun tarvitsisi laatia joku varasuunnitelma sen varalle, että jään yksin. Valmistautua jotenkin. Terapeutin mielestä se on turhaa ja hän sanoi, että ei tuollaiseen oikein voi valmistautua. Totta varmaan sekin... itselläni on hylätyksi tulemisen tunnelukko hyvin vahva ja käytökselläni varmaan edesautan hylätyksi tulemista.
Huoh. Pääsisipä tästä joskus eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko vielä lisätä, että mulla tuo ns näytteleminen toimi aluksi. Ja suhteen alussa ei miehen menot muutenkaan niin paljon haitannut. Sillon sitä ajatteli, että jos suhde ei toimi, niin ei voi mitään. Jos mies pettää, niin hyvä että paljastui tässä vaiheessa. Mutta mitä tärkeämpi toisesta tulee ja mitä pidempään suhde kestää, sitä enemmän koen, että on menetettävää. Nro12
Kuulostaa ap terveeltä ja vahvalta tavalta suhtautua noihin omiin epävarmuuden tunteisiin. Oletko siis koskaan puhunut noista tunteista miehelle? Voisitko ajatella, että joskus ääneen pohtisit millaista sun aikaisemmissa suhteissa ollut ja miten huono itsetunto vaikuttaa sun tunteisiin omasta itsestä ja suhteesta. Ehkä tunteista kertomisen jälkeen susta ei niin tuntuisi, että etäännytät itsesi suhteesta. Ei siis kannata ns. purkaa tunteita miehelle, vaan kylmän viileesti pohtia miten asiat on. Miehelläsikin on varmasti epävarmuuden ja mustasukkaisuuden tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on vanha ketju mutta teemat ovat kuin omasta elämästäni!
Olen aika tuoreessa suhteessa ja vanhat haavat ja kaavat ovat aktivoituneet. Edellinen suhde päättyi kun ex kyllästyi minuun ja rakastui toiseen. Nyt olen ikäänkuin ylivirittynyt näkemään rakkauden ja kiinnostuksen lopahtamisen merkkejä. Tiedän ettei exänikään aiheuttanut tätä, vaan minulla on voimakas hylkäämisen tunnelukko sekä vakavuus, koen aina olevani huonompi ja jotenkin riittämätön muihin verrattuna.
Miten tästä pääsee?
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vanha ketju mutta teemat ovat kuin omasta elämästäni!
Olen aika tuoreessa suhteessa ja vanhat haavat ja kaavat ovat aktivoituneet. Edellinen suhde päättyi kun ex kyllästyi minuun ja rakastui toiseen. Nyt olen ikäänkuin ylivirittynyt näkemään rakkauden ja kiinnostuksen lopahtamisen merkkejä. Tiedän ettei exänikään aiheuttanut tätä, vaan minulla on voimakas hylkäämisen tunnelukko sekä vakavuus, koen aina olevani huonompi ja jotenkin riittämätön muihin verrattuna.
Miten tästä pääsee?
*Vakavuus = vajavuus!
16 jatkaa: uudessa suhteessa olen myös näytellyt. En ole ilmaissut mustasukkaisuutta vaikka sisäisesti se on kirpaissut tosi kovasti välillä kun miehellä on työkavereina älykkäitä ja lahjakkaita naisia jotka ovat asiantuntijoita omalla alallaan. Minä en ole päässyt työelämässä yhtä pitkälle koska en luota kykyihini. On kirpaissut jos mies on kehunut noiden naisten työtä ja miten kiinnostavia keskusteluja heillä on. Koen että en voi tarjota samaa, miksi mies on tällaisen itseään tyhmemmän kanssa. En kuitenkaan sano näitä ääneen vaan kuuntelen ja oikeastaan noiden työkavereiden elämä kuulostaa kiinnostavammalta kuin minun joten saan itselleni jotain hyviä vaikutteita.
Etkö ansainnut edes omaa ketjua kun kaivoit vanhan?
Alue: Aihe vapaa
Huono itsetunto kohenee, kun opettelet uusia asioita ja taitoja itsenäisesti ja huomaat onnistuvasi. Tietysti ihmisellä on huono itsetunto, jos kokee, ettei ole missään asiassa hyvä. Siis kannattaa yrittää vaikuttaa niihin huonon itsetunnon syihin pikemminkin kuin seurauksiin.