Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Puolison vakava sairaus ja uusi raskaus, huoh..
18.06.2016 |
Miehellä todettiin jokin aika sitten vakava sairaus ja tuleva vuosi on ratkaiseva sen suhteen mihin suuntaan sairaus menee hoitojen myötä. Mä sain tietää olevani raskaana vähän yllättäen, kun kävin lääkärissä jatkuvan vatsakivun ja kuvottavan olon takia ja kokeissa sitten selvisi, että olen raskaana. Ehkäisynä on ollut käytössä cerazette minipillerit.
Raskaus ei periaatteessa ole täysi katastrofi esim. taloudellisesti, mutta mietityttää erityisesti oma jaksaminen, koska aiemmat raskaudet on ollu tosi vaikeita (oon joutunu olemaan mm. vuodelevossa ja sairaalassa paljon molemmissa raskauksissa) ja jos tämäkin on samankaltainen niin vaikeaa tulee olemaan. Nyt ehkä vielä enemmän mietityttää, kun todennäköisesti nykyiset lapset tulis hyvin pitkälle oleen mun vastuulla, koska mies tulee hoitojen takia olemaan huonossa kunnossa ja sairaalassakin paljon.
Tukiverkko ei ole suuren suuri, mutta on muutamia ihmisiä, jotka pystyvät tarvittaessa auttamaan. Sekin on käynyt mielessä, että jos oikeen huonosti käy, niin mun on oltava valmis pärjäämään lasten kanssa yksin, ilman miestä.
Miten tällaisessa tilanteessa voi tehdä päätöksen lapsen pitämisestä tai abortista? Aina se on varmasti vaikeaa, kun kyseessä ei ole suunniteltu raskaus, nyt se tuntuu todella vaikealta. Kadunko lopun elämäni, jos teen abortin, koska pelkään, etten jaksa tässä tilanteessa uutta raskautta? Tai kadunko, jos annan raskauden jatkua ja/tai en sittenkään jaksa niin mitäs sitten?
Meillä on kolme lasta ennestään, miehen lapsi hänen edellisestä liitostaan 11v ja sen lisäksi yhteiset 4v ja 2v. Kaikki lapset ovat koko ajan meillä (poislukien mummolassa, kummeilla ym. kyläilyt), koska miehen lapsen äiti on kuollut.
Kommentit (41)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Meillä mies on vakavasti sairas ja ihan tarkoituksella olen raskaana. Miehen sairauteen ei ole hoitoa.
Tiedämme, että tämä tulee olemaan viimeinen lapsi. Miehen elinajanodotetta ei kukaan pysty sanomaan.
Kukin jaksamisensa mukaan tietenkin. Itse olen sellainen, että tiedän jaksavani ja pärjääväni aina, jotenkin.
Tietysti minua on pelottanut, jonain hetkenä jos nyt ei kaduttanut niin epäilyttänyt, väsyttänyt, surettanut....kaikkea tätä. Tulen kuitenkin myös jatkossa sekä hoitamaan pääsääntöisesti paitsi lapset myös työn ja kotityöt. Silti olen 100% varma kuitenkin tästä lapsesta, eikä tässä kauan enää tarvitsekaan odotella :-)
On myös ihana jäädä töistä kotiin, ri tarvitse kellon mukaan elää ihan niin paljoa vaan keskittyä lapsiin.
Jokainen tehköön omat ratkaisunsa enkä voi suositella liian tiukalle itseään vetämään.
Itse olen sitä mieltä omassa elämässäni, että elämä on liian arvokasta menetettäväksi pelon vuoksi. Eihän kenestäkään, oikeasti, tiedä milloin voi sairastua tai kuolla.
Minä ajattelen niin päin, että jos tuo sairaus miehen viekin lähitulevaisuudessa, niin hän saa ainakin hetken nauttia vauvasta vielä. Odottaminen ei meidän tapauksessa tule parantamaan tilannetta.