Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vapaankasvatuksen tulos puhuu
18.06.2016 |
Olen ravannut terapiassa 13v asti,psyykkistä oireilua ollut 3v asti ja joudun edelleen kärsimään päivittäin vanhempieni kasvatuksen puutteen aiheutumista ajatus ja käytös malleista. Vihdoin alkaa pikkuhiljaa päästä kärryille mikä on mennyt vikaan ja miksi. Voin jo paremmin kun koskaan aiemmin elämässäni.
Välillä suututtaa se että joutuu maksamaan älyttömästi yksityisestä terapiasta ja näkemään ison vaivan että saisi itsensä ruotuun, ihan vaan koska vanhemmat oli laiskoja kasvattamaan. Nuorena piti hankkia 4lasta yhteen syssyyn ja yhdestäkään ei jaksanut kunnollista aikuista kasvattaa. Kiitos vanhemmat tästä panostuksesta, kiitos, kyllä on reilua. Ja mielenterveys ongelmieni takia muhun suhtaudutaan niinkuin olisin joku hirvittävä taakka ollut aina, itse en pyytänyt syntyä, ei olisi ollut pakko hankkia. Miettikää vähän kun hankitte lapsia että onko teistä oikeesti siihen ja kuinka monta jaksatte ja pystytte rahallisesti kasvattamaan kunnollisesti. On epäreilua että me lapset kärsimme vasten tahtoamme. Emme pyytäneet syntyä, se mitä voisitte tehdä on pitää meistä hyvää huolta.
Munkin vanhemmat ei ne pahoja ihmisiä ole, ei. Ne oli vaan maailman paskimpia vanhempia kun ei niitä kiinnostanut mikään mitä me tehtiin. Välinpitämätön vanhempi on hirveintä mitö voi saada.
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi saman perheen samoin kohdelluista lapsista toinen pärkää ja toinen ei?
Emme tunne tätä pärkäämistä, mutta ilmeisesti tämä on jotain tärkeätä. Lähdenpä tästä pärkäilemään.
..tun sika
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen päättää itse, miten kokee kokemisen. Voit valita, oletko uhri vai sittenkin se, joka kantaa itsestään vastuun. Isän ja äidin selän taakse voi aina mennä piiloon, kun ei halua katsoa peiliin.
Viestille nro 5 tiedoksi: koskaan ennen yhteiskunnassa ei ole viety niin hanakasti vauvoja päivähoitoon JA yökyläilemään mummolaan. Nyt kasvaa ensimmäinen sellainen sukupolvi, joiden lähiyhteisönä ei ole oma suku vaan joukko vaihtuvia hoitajia.
Kotiäitikö se siellä haluaa syyllistää työtä tekeviä äitejä?
Kommenttisi oli vastenmielinen. Olen varma, etä nykyäänkin moni äiti - tai kenties jopa isä - jäisi mielellään kotiin hoitamaan lapsensa hieman suuremmiksi. Valitettavasti se ei ole yhteiskunnassamme mahdollista suurimmalle osalle, jo perheen välttämättömien elinkustannuksien kattamiseksi molempien vanhempien on käytävä työssä.
Mummolan yökyläilyt sitä paitsi ovat kerrassaan hyvä asia useimmiten. Siinä syntyy aiuvan erilainen suhde isovanhempien ja lastenlasten välille verrattuna siihen, että isovanhemmat kyläilisivät satunnaisesti.
Hyvä suhde isovanhempiin on muuten monella ollut kantava voima.
Tuo sukujuttukaan ei oikein nykyaikana onnistu, kun suku saattaa olla levällään ympäri Suomea tai jopa osa ulkomailla.
Aina on ollut vanhempia, jotka ovat laiminlyöneet lapsensa fyysisesti, henkisesti tai jopa molemmin tavoin. Tällaisille lapsille voi olla onnenpotku, jos vaikkapa päiväkodissa on joku aikuinen, joka antaa heille huomiota ja syliä.
Asiat eivät oikeasti ole noin mustavalkoisia kuin sinä ne näet.
Millainen on se perhe, joss isovanhempien ja lastenlasten suhde edellyttää yökyläilyä? Ja vanhempien ja lasten hyvä suhde edellyttää sitä, että lapsi on kaukana vanhemmista eli joko päivähoidossa tai mummolassa.
Huomasitko, että kirjoitin tarkoituksella "koskaan ennen yhteiskunnassa ei ole viety niin hanakasti vauvoja päivähoitoon JA yökyläilemään mummolaan." Aikaisemmin on ymmärretty, että lapsen vanhemmille kuuluu muutakin kuin lapsenteko. Nykyvanhemmat käyvät töissä, jotta perhe saa rahaa ja vievät lapsensa mummolaan, jotta nämä saavat hyvät sukupolvet ylittävän suhteen. Vanhempien kanssa lapset ovat enää minimaalisen vähän!
Nykyisin vanhemmat viettävät kyllä lastensa kanssa selvästi enemmän aikaa, kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Vanhemmat myös arvostavat lapsiaan enemmän ja kohtelevat huomattavasti paremmin. Henkisen-, fyysisen-, ja seksuaalisen väkivallan käyttö on vähentynyt. Vielä löytyy tietysti jotain vatipäitä, jotka edellämainittuja harrastavat.
Lapsia hoidatettiin ennen selvästi enemmän isovanhemmilla. Päivähoito on osittain korvannut isovanhemmat. Nykyajan eläkeläiset ovat paljon menevämpiä ja itsekkäämpiä kuin ennen, monilla ei todellakaan ole aikaa lastenlapsille!
Vierailija kirjoitti:
Taas ulkoistetaan syyt. Ainahan se on jonkun muun vika, että elämä ei mene putkeen.
Kenen sitten jos ei vanhempien? Ap:han yrittää parhaillaan saada elämänsä kuntoon. Luitko tekstiä ollenkaan vai oletko vain tyhmä?
Kiitos äiti ja isä, sinne pilven reunalle, kun siinä lyhyessä ajassa mitä saimme viettää kansamme, kasvatitte meidän niin täydelliseksi - onnelliseksi ja tasapainokseksi, minut ja veljeni.
Vaikka teidän elämä päättyi, pahuksen auto-onnettomuudessa, kohtalo päätti toisin ja antoi minulle 12v. ja veljelleni 14v. vielä mahdollisuuden ja mummoni sanoin: nyt ei auta itku markkinoilla ja eteenpäin on mentävä. Ja eteenpäin on menty, kun mumminin kulki vain muutaman vuoden rinnallamme, kun kuolema korjasi.
Ihan itse on ollut elämä rakennettava, kun ei ole ketään jota syyttäisi tai sen valmiiksi antaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen päättää itse, miten kokee kokemisen. Voit valita, oletko uhri vai sittenkin se, joka kantaa itsestään vastuun. Isän ja äidin selän taakse voi aina mennä piiloon, kun ei halua katsoa peiliin.
Viestille nro 5 tiedoksi: koskaan ennen yhteiskunnassa ei ole viety niin hanakasti vauvoja päivähoitoon JA yökyläilemään mummolaan. Nyt kasvaa ensimmäinen sellainen sukupolvi, joiden lähiyhteisönä ei ole oma suku vaan joukko vaihtuvia hoitajia.
Kotiäitikö se siellä haluaa syyllistää työtä tekeviä äitejä?
Kommenttisi oli vastenmielinen. Olen varma, etä nykyäänkin moni äiti - tai kenties jopa isä - jäisi mielellään kotiin hoitamaan lapsensa hieman suuremmiksi. Valitettavasti se ei ole yhteiskunnassamme mahdollista suurimmalle osalle, jo perheen välttämättömien elinkustannuksien kattamiseksi molempien vanhempien on käytävä työssä.
Mummolan yökyläilyt sitä paitsi ovat kerrassaan hyvä asia useimmiten. Siinä syntyy aiuvan erilainen suhde isovanhempien ja lastenlasten välille verrattuna siihen, että isovanhemmat kyläilisivät satunnaisesti.
Hyvä suhde isovanhempiin on muuten monella ollut kantava voima.
Tuo sukujuttukaan ei oikein nykyaikana onnistu, kun suku saattaa olla levällään ympäri Suomea tai jopa osa ulkomailla.
Aina on ollut vanhempia, jotka ovat laiminlyöneet lapsensa fyysisesti, henkisesti tai jopa molemmin tavoin. Tällaisille lapsille voi olla onnenpotku, jos vaikkapa päiväkodissa on joku aikuinen, joka antaa heille huomiota ja syliä.
Asiat eivät oikeasti ole noin mustavalkoisia kuin sinä ne näet.
Millainen on se perhe, joss isovanhempien ja lastenlasten suhde edellyttää yökyläilyä? Ja vanhempien ja lasten hyvä suhde edellyttää sitä, että lapsi on kaukana vanhemmista eli joko päivähoidossa tai mummolassa.
Huomasitko, että kirjoitin tarkoituksella "koskaan ennen yhteiskunnassa ei ole viety niin hanakasti vauvoja päivähoitoon JA yökyläilemään mummolaan." Aikaisemmin on ymmärretty, että lapsen vanhemmille kuuluu muutakin kuin lapsenteko. Nykyvanhemmat käyvät töissä, jotta perhe saa rahaa ja vievät lapsensa mummolaan, jotta nämä saavat hyvät sukupolvet ylittävän suhteen. Vanhempien kanssa lapset ovat enää minimaalisen vähän!
Nykyisin vanhemmat viettävät kyllä lastensa kanssa selvästi enemmän aikaa, kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Vanhemmat myös arvostavat lapsiaan enemmän ja kohtelevat huomattavasti paremmin. Henkisen-, fyysisen-, ja seksuaalisen väkivallan käyttö on vähentynyt. Vielä löytyy tietysti jotain vatipäitä, jotka edellämainittuja harrastavat.
Lapsia hoidatettiin ennen selvästi enemmän isovanhemmilla. Päivähoito on osittain korvannut isovanhemmat. Nykyajan eläkeläiset ovat paljon menevämpiä ja itsekkäämpiä kuin ennen, monilla ei todellakaan ole aikaa lastenlapsille!
Mihin perustat mielipiteesi? Vanhemmat voivat olla kotona, mutta eivät lastensa kanssa. Vielä pari vuosikymmentä sitten ei lapsia viety harrastuksesta toiseen ja esimerkiksi 70-luvulla alle 40% lapsista oli päivähoidossa. Lapsia ei hoidatettu isovanhemmilla, isovanhemmat oli osa perhettä ja asui samassa vielä 50 vuotta sitten, joten oli ihan luontaista olla mummon kanssa ilman yökyläilyjä. Vasta 2000-luvulla keksittiin se, että vanhemmat tarvitsevat omaa aikaa ja mummolasta tuli viikonloppuhoitopaikka. Siihen asti mummolaan mentiin koko perheenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos äiti ja isä, sinne pilven reunalle, kun siinä lyhyessä ajassa mitä saimme viettää kansamme, kasvatitte meidän niin täydelliseksi - onnelliseksi ja tasapainokseksi, minut ja veljeni.
Vaikka teidän elämä päättyi, pahuksen auto-onnettomuudessa, kohtalo päätti toisin ja antoi minulle 12v. ja veljelleni 14v. vielä mahdollisuuden ja mummoni sanoin: nyt ei auta itku markkinoilla ja eteenpäin on mentävä. Ja eteenpäin on menty, kun mumminin kulki vain muutaman vuoden rinnallamme, kun kuolema korjasi.
Ihan itse on ollut elämä rakennettava, kun ei ole ketään jota syyttäisi tai sen valmiiksi antaisi.
Et taida tajuta, kuinka tärkeitä ne elämän ensimmäiset vuodet ovat? Olet onnekas, jos sait viettää ne turvallisten ja rakastavien vanhempien seurassa. Se on hyvä pohja elämälle, tasapainoinen ihminen kun kestää vastoinkäymisetkin paljon paremmin, kuin rikkinäinen.
Itse valitsisin mielummin sinun kohtalosi, kuin täysin surkeat vanhemmat lapsuudesta aikuisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen päättää itse, miten kokee kokemisen. Voit valita, oletko uhri vai sittenkin se, joka kantaa itsestään vastuun. Isän ja äidin selän taakse voi aina mennä piiloon, kun ei halua katsoa peiliin.
Viestille nro 5 tiedoksi: koskaan ennen yhteiskunnassa ei ole viety niin hanakasti vauvoja päivähoitoon JA yökyläilemään mummolaan. Nyt kasvaa ensimmäinen sellainen sukupolvi, joiden lähiyhteisönä ei ole oma suku vaan joukko vaihtuvia hoitajia.
Kotiäitikö se siellä haluaa syyllistää työtä tekeviä äitejä?
Kommenttisi oli vastenmielinen. Olen varma, etä nykyäänkin moni äiti - tai kenties jopa isä - jäisi mielellään kotiin hoitamaan lapsensa hieman suuremmiksi. Valitettavasti se ei ole yhteiskunnassamme mahdollista suurimmalle osalle, jo perheen välttämättömien elinkustannuksien kattamiseksi molempien vanhempien on käytävä työssä.
Mummolan yökyläilyt sitä paitsi ovat kerrassaan hyvä asia useimmiten. Siinä syntyy aiuvan erilainen suhde isovanhempien ja lastenlasten välille verrattuna siihen, että isovanhemmat kyläilisivät satunnaisesti.
Hyvä suhde isovanhempiin on muuten monella ollut kantava voima.
Tuo sukujuttukaan ei oikein nykyaikana onnistu, kun suku saattaa olla levällään ympäri Suomea tai jopa osa ulkomailla.
Aina on ollut vanhempia, jotka ovat laiminlyöneet lapsensa fyysisesti, henkisesti tai jopa molemmin tavoin. Tällaisille lapsille voi olla onnenpotku, jos vaikkapa päiväkodissa on joku aikuinen, joka antaa heille huomiota ja syliä.
Asiat eivät oikeasti ole noin mustavalkoisia kuin sinä ne näet.
Millainen on se perhe, joss isovanhempien ja lastenlasten suhde edellyttää yökyläilyä? Ja vanhempien ja lasten hyvä suhde edellyttää sitä, että lapsi on kaukana vanhemmista eli joko päivähoidossa tai mummolassa.
Huomasitko, että kirjoitin tarkoituksella "koskaan ennen yhteiskunnassa ei ole viety niin hanakasti vauvoja päivähoitoon JA yökyläilemään mummolaan." Aikaisemmin on ymmärretty, että lapsen vanhemmille kuuluu muutakin kuin lapsenteko. Nykyvanhemmat käyvät töissä, jotta perhe saa rahaa ja vievät lapsensa mummolaan, jotta nämä saavat hyvät sukupolvet ylittävän suhteen. Vanhempien kanssa lapset ovat enää minimaalisen vähän!
Nykyisin vanhemmat viettävät kyllä lastensa kanssa selvästi enemmän aikaa, kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Vanhemmat myös arvostavat lapsiaan enemmän ja kohtelevat huomattavasti paremmin. Henkisen-, fyysisen-, ja seksuaalisen väkivallan käyttö on vähentynyt. Vielä löytyy tietysti jotain vatipäitä, jotka edellämainittuja harrastavat.
Lapsia hoidatettiin ennen selvästi enemmän isovanhemmilla. Päivähoito on osittain korvannut isovanhemmat. Nykyajan eläkeläiset ovat paljon menevämpiä ja itsekkäämpiä kuin ennen, monilla ei todellakaan ole aikaa lastenlapsille!
Mihin perustat mielipiteesi? Vanhemmat voivat olla kotona, mutta eivät lastensa kanssa. Vielä pari vuosikymmentä sitten ei lapsia viety harrastuksesta toiseen ja esimerkiksi 70-luvulla alle 40% lapsista oli päivähoidossa. Lapsia ei hoidatettu isovanhemmilla, isovanhemmat oli osa perhettä ja asui samassa vielä 50 vuotta sitten, joten oli ihan luontaista olla mummon kanssa ilman yökyläilyjä. Vasta 2000-luvulla keksittiin se, että vanhemmat tarvitsevat omaa aikaa ja mummolasta tuli viikonloppuhoitopaikka. Siihen asti mummolaan mentiin koko perheenä.
Ihan tutkimuksiin ja julkisuudessa olleisiin asiantuntijalausuntoihin perustan. Sinä ilmeisesti omaan tai perheesi kokemukseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen päättää itse, miten kokee kokemisen. Voit valita, oletko uhri vai sittenkin se, joka kantaa itsestään vastuun. Isän ja äidin selän taakse voi aina mennä piiloon, kun ei halua katsoa peiliin.
Viestille nro 5 tiedoksi: koskaan ennen yhteiskunnassa ei ole viety niin hanakasti vauvoja päivähoitoon JA yökyläilemään mummolaan. Nyt kasvaa ensimmäinen sellainen sukupolvi, joiden lähiyhteisönä ei ole oma suku vaan joukko vaihtuvia hoitajia.
Kotiäitikö se siellä haluaa syyllistää työtä tekeviä äitejä?
Kommenttisi oli vastenmielinen. Olen varma, etä nykyäänkin moni äiti - tai kenties jopa isä - jäisi mielellään kotiin hoitamaan lapsensa hieman suuremmiksi. Valitettavasti se ei ole yhteiskunnassamme mahdollista suurimmalle osalle, jo perheen välttämättömien elinkustannuksien kattamiseksi molempien vanhempien on käytävä työssä.
Mummolan yökyläilyt sitä paitsi ovat kerrassaan hyvä asia useimmiten. Siinä syntyy aiuvan erilainen suhde isovanhempien ja lastenlasten välille verrattuna siihen, että isovanhemmat kyläilisivät satunnaisesti.
Hyvä suhde isovanhempiin on muuten monella ollut kantava voima.
Tuo sukujuttukaan ei oikein nykyaikana onnistu, kun suku saattaa olla levällään ympäri Suomea tai jopa osa ulkomailla.
Aina on ollut vanhempia, jotka ovat laiminlyöneet lapsensa fyysisesti, henkisesti tai jopa molemmin tavoin. Tällaisille lapsille voi olla onnenpotku, jos vaikkapa päiväkodissa on joku aikuinen, joka antaa heille huomiota ja syliä.
Asiat eivät oikeasti ole noin mustavalkoisia kuin sinä ne näet.
Millainen on se perhe, joss isovanhempien ja lastenlasten suhde edellyttää yökyläilyä? Ja vanhempien ja lasten hyvä suhde edellyttää sitä, että lapsi on kaukana vanhemmista eli joko päivähoidossa tai mummolassa.
Huomasitko, että kirjoitin tarkoituksella "koskaan ennen yhteiskunnassa ei ole viety niin hanakasti vauvoja päivähoitoon JA yökyläilemään mummolaan." Aikaisemmin on ymmärretty, että lapsen vanhemmille kuuluu muutakin kuin lapsenteko. Nykyvanhemmat käyvät töissä, jotta perhe saa rahaa ja vievät lapsensa mummolaan, jotta nämä saavat hyvät sukupolvet ylittävän suhteen. Vanhempien kanssa lapset ovat enää minimaalisen vähän!
Ajattelusi on edellenkin hyvin mustavalkoista.
Isovanhempien ja lastenlasten suhde kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän he ovat yhdessä, koska silloin siihenkin kuuluu arki ainakin jossain määrin.
Väitteille ei ole muutenkaan pohjaa, koska suurimmalla osalla tilanne on sellainen, että isovanhemmat asuvat toisella paikkakunnalla, jopa satojen kilometrien päässä. Suomessa on nimittäin jo useita vuosia ollut menossa työikäisten muuttoliike kasvukeskuksiin.
Hyvin yksisilmäistä on yleistää asioita tavallasi. Realismi ei toimi siten.
Välinpitämättömyys ei ole vapaata kasvatusta.
Jostain syystä vapaa kasvatus nähdään jonain merkillisenä peikkona. Sillä voidaan selittää mikä vaan kasvatuksessa pieleen mennyt seikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä suuntauksen terapioita olet käynyt? 13v on järjetön määrä terapiaa. Silti edelleen tihkut pyhää katkeruutta. Lue vaikka Furmanin Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus.
Jos vain tasapainoisille ihmisille hyvissä olosuhteissa annetaan lupa lisääntyä, niin kuolemme sukupuuttoon muutaman sukupolven aikajänteellä. Itse ajattelen, että suuri osa aikuiseksi kypsymistä on sen hyväksyminen, että omat vanhemmat ovat epätäydellisiä ja tekivät oman kasvatustyönsä niillä resursseilla ja siinä ajassa, joka sattui olemaan. Ennen tämän asian hyväksymistä ei itse kannata alkaa vanhemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen päättää itse, miten kokee kokemisen. Voit valita, oletko uhri vai sittenkin se, joka kantaa itsestään vastuun. Isän ja äidin selän taakse voi aina mennä piiloon, kun ei halua katsoa peiliin.
Viestille nro 5 tiedoksi: koskaan ennen yhteiskunnassa ei ole viety niin hanakasti vauvoja päivähoitoon JA yökyläilemään mummolaan. Nyt kasvaa ensimmäinen sellainen sukupolvi, joiden lähiyhteisönä ei ole oma suku vaan joukko vaihtuvia hoitajia.
Kotiäitikö se siellä haluaa syyllistää työtä tekeviä äitejä?
Kommenttisi oli vastenmielinen. Olen varma, etä nykyäänkin moni äiti - tai kenties jopa isä - jäisi mielellään kotiin hoitamaan lapsensa hieman suuremmiksi. Valitettavasti se ei ole yhteiskunnassamme mahdollista suurimmalle osalle, jo perheen välttämättömien elinkustannuksien kattamiseksi molempien vanhempien on käytävä työssä.
Mummolan yökyläilyt sitä paitsi ovat kerrassaan hyvä asia useimmiten. Siinä syntyy aiuvan erilainen suhde isovanhempien ja lastenlasten välille verrattuna siihen, että isovanhemmat kyläilisivät satunnaisesti.
Hyvä suhde isovanhempiin on muuten monella ollut kantava voima.
Tuo sukujuttukaan ei oikein nykyaikana onnistu, kun suku saattaa olla levällään ympäri Suomea tai jopa osa ulkomailla.
Aina on ollut vanhempia, jotka ovat laiminlyöneet lapsensa fyysisesti, henkisesti tai jopa molemmin tavoin. Tällaisille lapsille voi olla onnenpotku, jos vaikkapa päiväkodissa on joku aikuinen, joka antaa heille huomiota ja syliä.
Asiat eivät oikeasti ole noin mustavalkoisia kuin sinä ne näet.
Millainen on se perhe, joss isovanhempien ja lastenlasten suhde edellyttää yökyläilyä? Ja vanhempien ja lasten hyvä suhde edellyttää sitä, että lapsi on kaukana vanhemmista eli joko päivähoidossa tai mummolassa.
Huomasitko, että kirjoitin tarkoituksella "koskaan ennen yhteiskunnassa ei ole viety niin hanakasti vauvoja päivähoitoon JA yökyläilemään mummolaan." Aikaisemmin on ymmärretty, että lapsen vanhemmille kuuluu muutakin kuin lapsenteko. Nykyvanhemmat käyvät töissä, jotta perhe saa rahaa ja vievät lapsensa mummolaan, jotta nämä saavat hyvät sukupolvet ylittävän suhteen. Vanhempien kanssa lapset ovat enää minimaalisen vähän!
Nykyisin vanhemmat viettävät kyllä lastensa kanssa selvästi enemmän aikaa, kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Vanhemmat myös arvostavat lapsiaan enemmän ja kohtelevat huomattavasti paremmin. Henkisen-, fyysisen-, ja seksuaalisen väkivallan käyttö on vähentynyt. Vielä löytyy tietysti jotain vatipäitä, jotka edellämainittuja harrastavat.
Lapsia hoidatettiin ennen selvästi enemmän isovanhemmilla. Päivähoito on osittain korvannut isovanhemmat. Nykyajan eläkeläiset ovat paljon menevämpiä ja itsekkäämpiä kuin ennen, monilla ei todellakaan ole aikaa lastenlapsille!
Mihin perustat mielipiteesi? Vanhemmat voivat olla kotona, mutta eivät lastensa kanssa. Vielä pari vuosikymmentä sitten ei lapsia viety harrastuksesta toiseen ja esimerkiksi 70-luvulla alle 40% lapsista oli päivähoidossa. Lapsia ei hoidatettu isovanhemmilla, isovanhemmat oli osa perhettä ja asui samassa vielä 50 vuotta sitten, joten oli ihan luontaista olla mummon kanssa ilman yökyläilyjä. Vasta 2000-luvulla keksittiin se, että vanhemmat tarvitsevat omaa aikaa ja mummolasta tuli viikonloppuhoitopaikka. Siihen asti mummolaan mentiin koko perheenä.
On sinulla kyllä muistot tai kuvitelmat kultaisissa kehyksissä. Vanhemmat ovat ottaneet omaa aikaa aiemminkin. Omassa lapsuudessa se tarkoitti monesti lasten jättämistä yksin kotiin, kun vanhemmat kävivät kapakassa, töissä jne. Eli vaikka lapset eivät olisi olisi olleet hoidossa ulkopuolisella, ei se välttämättä tarkoita, että vanhemmatkaan olisivat viettäneet laatuaikaa lastensa kanssa. Omaan lapsuusaikaani verrattuna vaikuttaa, että nykyään lasten kanssa touhutaan paljon enemmän ja suunnitelmia tehdään pitkälti lasten ehdoilla. 1970-luvulla lapset pyörivät siinä mukana elämässä ja juhlissa, ei paljoa istuskeltu leikkipuistoissa tai erityisesti suoritettu vanhemmuutta, kuten nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos äiti ja isä, sinne pilven reunalle, kun siinä lyhyessä ajassa mitä saimme viettää kansamme, kasvatitte meidän niin täydelliseksi - onnelliseksi ja tasapainokseksi, minut ja veljeni.
Vaikka teidän elämä päättyi, pahuksen auto-onnettomuudessa, kohtalo päätti toisin ja antoi minulle 12v. ja veljelleni 14v. vielä mahdollisuuden ja mummoni sanoin: nyt ei auta itku markkinoilla ja eteenpäin on mentävä. Ja eteenpäin on menty, kun mumminin kulki vain muutaman vuoden rinnallamme, kun kuolema korjasi.
Ihan itse on ollut elämä rakennettava, kun ei ole ketään jota syyttäisi tai sen valmiiksi antaisi.
Et taida tajuta, kuinka tärkeitä ne elämän ensimmäiset vuodet ovat? Olet onnekas, jos sait viettää ne turvallisten ja rakastavien vanhempien seurassa. Se on hyvä pohja elämälle, tasapainoinen ihminen kun kestää vastoinkäymisetkin paljon paremmin, kuin rikkinäinen.
Itse valitsisin mielummin sinun kohtalosi, kuin täysin surkeat vanhemmat lapsuudesta aikuisuuteen.
Mun vanhemmat oli oman aikakautensa vanhempia, tekivät pitkää työpäivää ja myös lauantaisin, joka oli ihan yleistä vielä 70-lopulla. Eikä syliä paljon ollut kun kotityöt veivät paljon aikaa, kun koneita ei ollut. Muistan äidin pyykkipäivät. Me lapset oltiin omatoimisia ja syötiin maksalaatikkoa ja verilettuja.
Ja omatoimituus ja elämässä pärjääminen pelasti minut ja veljeni huostaanotolta ja saimme jäädä kotiin. Osattiin olla pienistä asioista kiitollisia ja iloita, suuren menetyksen jälkeen. Ja ehkä juuri siksi, se kiitollisuus on kantanut läpi elämän, kun oma elämän jatkuminen on ollut suuri ihme ja joka päivä on ollut syytä kiitollisuuteen.
Tietysti, olisimme voineet pihtaroida surussa ja syyttää vanhempiamme, mutta mitä se auttaisi. Elämä on itse rakennettava ja onni tulee vain eläen, ei etsien.
Minäkin olen käynyt terapiassa yli 10 vuotta. Vaikka olen saavuttanut paljon siellä käymällä ja saanut tasapainoisen parisuhteen, jokin asia ei vaan koskaan tunnu muuttuvan.
Ja tosiaan kun lapsena ei osaa kyseenalaistaa asioita.
Alue: Aihe vapaa
Meillä isovanhemmat osaa luoda suhdettaan lapsenlapsiin päivällä, ei yöllä.