Yhdestä perheestä kuollut 11 vauvaa. Mikä voi olla syynä?
Pohjois-suomalaisella hautausmaalla vieraillessani näin hautakiven, jossa oli vanhempien nimien lisäksi heidän yhdentoista vauvaiässä kuolleen lapsensa nimet. Vauvojen syntymät ja kuolemat olivat tapahtuneet 1900-luvun vaihteen molemmin puolin. Lapsissa oli sekä tyttöjä että poikia ja kaikki olivat kuolleet ennen yhden vuoden ikää.
Tuon haudan näkeminen sai minut hiljaiseksi ja miettimään, mikä ihme lasten kuolemat oli aiheuttanut. Vanhemmat olivat itse eläneet tuohon aikaan normaalipituisen elämän. Mikä ihme on voinut aiheuttaa heidän lastensa kuolemat?
Mietin perinnöllisen sairauden mahdollisuutta, mutta en tiedä onko sellaisia sairauksia, jotka tulevat kaikille jälkeläisille. Monestihan sairausgeenien kantajilla on mahdollisuuksia saada myös terveitä lapsia. En muista lasten syntymä- ja kuolinvuosia niin tarkkaan, että voisin sanoa, onko heillä ollut yhtään eloon jäänyttä lasta, mutta ei sinne väleihin kyllä kovin monta elävää jälkeläistä mahdu.
Ennenaikaisista synnytyksistä tuskin lienee kysymys, koska vauvat olivat useimmiten eläneet useita kuukausia. Tuohon aikaan voisi olettaa keskosten kuolleen liki välittömästi.
Itsekin olen äiti ja pahin pelkoni on menettää joku lapsistani. Tuntuu niin kohtuuttomalta, että jotkut vanhemmat ovat menettäneet yksitoista vauvaansa. Miten se voi olla mahdollista?
Kommentit (115)
Minä tiedän perheen, josta kuoli 9 lasta pienenä. Syy oli tuberkuloosi, lapset olivat 0-3- vuotiaita kuollessaan. tämä tapahtui 1920-1930- luvuilla, ja jokusella lapsella oli sama nimi aiemmin kuolleen sisaruksen kanssa, mutta hekin kuoli. Perheesä jäi eloon 6 lasta.eikä kyseessä ollut mikään köyhä tölli, vaan ihan vauras maalaistalo.
Minun mummoni synnytti yhdeksän lasta joista kaksi kuoli, ihan vain heikkouttaan (toinen oli vielä esikoinen). Olivat jo syntyessään heiveröisiä ja siihen (sota)aikaan ei vain ollut aikaa, saatikka rahaa hoitaa. Mummoni kertoi useasti noista ajoista ollessani nuorempi, tarinat olivat kyllä kiehtovia. Lastensa kuolemasta hän ei koskaan kyennyt kunnolla kertomaan, enkä koskaan udellutkaan. Tiesin vain että vaikea paikkahan se oli. Voinkin vain kuvitella. Hän oli hyvin nuori mennessään naimisiin ukkini kanssa ja muuttaessaan tämän talouteen jossa ukkini sisaret eivät sitten häntä kohdelleet ihan hirvittävän hyvin. Siinä sitten vielä ison navetan ja maatilan hoito sekä lasten kuolemat, raskaudet, lasten hoito jne. Äitini onkin kertonut että ei siellä pahemmin halauksia ja suukkoja jaeltu ja lapset huolehtivat paljon toisistaan. Melko rankkaa..
Vierailija kirjoitti:
Kuolleet samaan vai eri aikaan?
Miten samassa perheessä voi kuolla samaan aikaan 11 n. vuoden ikäistä lasta?
Noin nopea kuolema syntymästä viittaa tosiaan rh- tekijöihin. Äidin kroppa on tehnyt vasta-aineita sikiön punasoluja vastaan. Äiti on siis ollut jonkun tekijän suhteen negatiivinen, ja vauvat saaneet isältä punasoluihinsa positiivisen tekijän, jonka äidin kroppa on tunnistanut ja muodostanut vasta-aineita vauvan punasoluja vastaan. Nämä vasta-aineet tuhoavat sitten vauvan punasoluja, josta aiheutuu vakava hemolyyttinen tauti ja vauva kuolee pienenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko liittyä jotenkin veren vasta-aineisiin (rhesus-tekijä?)? Niitä tuskin on tuohon maailmanaikaan seurattu.
Mä olen ollut aina siinä käsityksessä, että nimenomaan tosta rh-tekijästä on ollut kysymys kun ennen vanhaan samasta perheestä kuoli monta pikku lasta ihan vauvana. Oman kotikaupunkinikin vanhalla hautausmaalla on näitä surullisia hautakiviä, joissa perheessä on kuollut useita lapsia.
Veripalvelun sivulla hyvää tietoa aiheesta: https://www.veripalvelu.fi/terveydenhuollon-ammattilaiset/neuvoloille/s…
Tätä minäkin ensimmäiseksi ajattelisin. Olen tehnyt paljon sukuselvityksiä ja monta kertaa on tullut vastaan se, että ensimmäinen lapsi on jäänyt eloon ja seuraavat ei. Tuo immunisaatiojuttuhan juuri toimii noin jos oikein muistan. Kuolinsyymerkinnöistähän ei paljon selviä kun ei asiaa ole tunnettu niin on saatettu kirjata mitä sattuu.
Ensimmäinen lapsi jää usein eloon kyllä, sillä äidin veressä ei ole vielä valmiina vasta-aineita sikiön punasoluja vastaan. Seuraavissa raskauksissa äidin veressä ne on jo valmiina, ja voivat aiheuttaa immunosoitumisen välittömästi. Aikaa ei siis kulu vasta-aineiden muodostamiseen. Rh-tekijöitä on erilaisia, ja niiden aiheuttamat "vaikeudet" vaihtelee tekijästä riippuen.
Lentävä keuhkotauti niitti tuohon aikaan, monista perheistä kuoli lapsi tai useampi.
Oli nälkää ja vaivoja ja pian tuli toinen maailmansota, jolloin viimein ihmissuku alkoi nöyrtyä ja kääntyä koko sydämisesti Jumalan puoleen.
Sama aika on suomella edessä, ellei kansa revi auki sydäntään Jumalan puoleen, Joelin kirjan mukaisesti ja tee parannusta. Eletään lopun aikojen alkua, Jeesuksen kuningaskunta tulee pian maan päälle hallitsemaan 1000v. Sitten tulee loppu. Heti laittomuuden henkilön valtakunnan 3.5 v. jälkeen. Synti antaa sille vallan. Maan ja taivaan joukot tuhotaan antikristillisen ajan jälkeen, Karitsan verellä ja Jumalan sinetillä merkityt jätetään, niin kuin Nooan aikana. Hyvä siemen pyhät jätetään Jumalan Tuhat vuotisen valtakuntaan hallitsemaan.
Peto, kansojen villitsivät kahlitaan tuoksi ajaksi, jonka lopulla se päästetään irti. Tuli iskee taivaasta maahan, uusi Jerusalem laskeutuu maan päälle, Jonka aurinkona on Jumala, sillä aurinkoa kuuta ei enää ole, taivas on kääriytynyt kokoon kuin kirjakäärö. (Johanneksen ilmestys) Jumalan omat käyskentelevät siellä, heillä ei ole enää vaivaa, surua, murhetta, heidän kyyneleet on pyyhitty pois. Kaupungin korkeiden muurien ulkopuolella on ian kaikkinen kauhu ja pimeys heillä ei ole enää karitsan pelastusmahdollisuutta, ei mitään toivoa. Jeesus Kristus on ylösnousemus ja elämä, joka uskoo, kastetaan ja pelastuu! Aamen, amen, Halleluja!
Sukulaisperheestä kuoli vauva pienenä sota-aikana. Vauvan hautaa käytiin katsoamassa koko ajan vuosikymmenten ajan. Eivät entisajan ihmiset olleet ainakaan tunteettomampia kuin nykyiset.
Tiedän tuon tapauksen, oli perinnöllisiä sairauksia ja tavallisia tauteja (esim. Ripulia)
Hautakivi ja sen kaiverrukset oli tuohon aikaan aika merkittävä investointi, joten käyvemmällä väestön osalle haudalle laitettiin useimmiten vain puuristi. Varsinkaan vauvaikäsien hautakiveen ei kovin helposti pistetty rahaa. Tästä voisi siis arvailla, että kyseessä olisi keskiluokkainen/varakas perhe.
Kun kyse ei ole todennäköisesti ihan köyhistä ihmisistä niin, voisi arvailla että aliravitsemus (todellinen ruuan puute) ei olisi ensisijainen kuolinsyy. Itselläni tuli ensimmäisenä mieleen äidin huono maidontuotanto ja siitä lapselle aiheutunut aliravitsemus (sen ajan korvikkeet yhdistettynä huonoon hygieniaan ei todellakaan parantaneet lapsen eloon jäämismahdollisuuksia).
Myös joku perinnöllinen sairaus voisi selttää asian. Myös sellainen selitys tuli mieleen, että vanhemmilla oli joku "henkilääkäri"/"parantaja", joka hoidollaan aiheutti vauvojen kuoleman (esim. kuppasi kuiviin, kun häneltä pyydettiin apua lapsen flunssan tms. hoitoon tai sai yrttilääkkeillään aikaan lapsen kuoleman, vaikka tarkoitus oli auttaa). Aikuisethan kestää paremmin ko. hoitomuotoja, joten voi olla vanhempien usko hoitoihin oli loputon, kun hoito "paransi" heidän vaivansa.
Olivat veloja jo silloin. Kaikki eivät lapsia halunneet, mutta vaihtoehtoja ei ollut.
Tämä jäi nyt vaivaamaan minua. Oliko kyseessä J:n ja B:n vai J:n ja R:n perhe? Vai ehkä ihan joku muu?
Tulotaso voisi selittää edes jotain. Mielenkiintoinen tosin tuo ajatus että köyhillä ei varaa kunnollisiin hautakiviin. Omassa suvussani lapsilla oli valkoinen pieni kivi, jos siis olivat kuolleet pieninä ja sukuni on ollut köyhää. Eli kyllä niihin hautakiviin vähän panostettiin - lastenkin.
Vierailija kirjoitti:
Olivat veloja jo silloin. Kaikki eivät lapsia halunneet, mutta vaihtoehtoja ei ollut.
Tuskin niitä lapsia olisi siinä tapauksessa lähemmäs vuoden ikään hoidettu, annettu nimet ja kastettu. Enkä usko, että kukaan vapaaehtoisesti lapseton olisi 11 kertaa raskaana ja synnyttäisi. Kyllä raskaudenkeskeytyksiä on tehty jo tuohon aikaan konstilla jos toisella.
Onko tämä Paavolassa? Siellä hautuumaalla on samanlainen hautakivi.
Tuberkuloosi tulee ekana mieleen. Tai heikko ravitsemus ja hygienia ja siihen päälle erilaiset muut kulkutaudit.
Vierailija kirjoitti:
Tämä jäi nyt vaivaamaan minua. Oliko kyseessä J:n ja B:n vai J:n ja R:n perhe? Vai ehkä ihan joku muu?
Tulotaso voisi selittää edes jotain. Mielenkiintoinen tosin tuo ajatus että köyhillä ei varaa kunnollisiin hautakiviin. Omassa suvussani lapsilla oli valkoinen pieni kivi, jos siis olivat kuolleet pieninä ja sukuni on ollut köyhää. Eli kyllä niihin hautakiviin vähän panostettiin - lastenkin.
En muista vanhempien nimiä. Jos asut Kuusamossa, niin voit käydä katsomassa. Hauta on iso punertava hautakivi, kirkon ja neuvolan välisellä alueella.
Ap
Naantalissa on kans tällainen hauta jossa on paljon kuolleita pikkulapsia, ei nyt noin montaa kuitenkaan ja joku taisi välistä elää vanhemmaksikin.
Ennen vanhaan ei osattu hoitaa tauteja samalla tapaa kuin nykyään, kun ei ollut esim. antibiootteja tai monia muitakaan sen kaltaisia lääkkeitä mitä nyt on ja sairauksia ei osattu hoitaa samalla tapaa kuin nykyään. Monesti silloin vielä ihmisten keskuudessa oli silloin paljon kummallisia luuloja ja väärinkäsityksiä lastenhoidosta, jotka koituivat monien lasten tuhoksi. Ennen vanhaan jos lapselle tuli aluksi joku ihan lievä sairauskin, niin sitä ei osattu hoitaa niin se paheni ja koitui lopulta lapsen kuolemaksi. Siis ihan sellainen tauti, joka nykyaikana paranisi nopeasti oikealla hoidolla tai jos äiti ei jostain syystä voinut (tai halunnut) imettää lastaan, niin lapselle saatettiin annettiin tietämättömyyden vuoksi sitten vaikka lehmänmaitoa sellaisenaan mitä lapsen maha ei kestänyt ja koska maitoa ei ilman jääkaappia pystytty erityisesti kesällä pitää kylmänä, niin se oli jo pilaantunut ennen kuin se annettiin lapsille. Siksi lapsi saattoi sairastua ja kuolla sen maidon vuoksi vaikka siihen olisi sekoitettu esim. vettä/kauralimaa (tai jostain muusta viljasta ja vedestä keitettyä liemikeitettä) ja sokeria, kuten ennen tehtiin. T: Asperger, joka on kiinnostunut lastenhoidon ja lasten historiasta.
Täällä Orivedellä on kanssa eräs hautakivi, jossa on vanhempien ja reilun 10 lapsen nimet, syntymäajat ja kuolinajat. Lapsista kaksi kuoli jo aikaisemmin 1800-luvulla, mutta sitten muistaakseni 6 kuoli muutaman päivän sisällä kulkutautiin. Tosin näistä vanhimmat olivat silloin jo yli 10-vuotiaita. Siihen perheeseen taisi jäädä eloon vain 1 lapsi ja lopuksi syntyi 1900-luvun alussa vielä 3 lasta, jotka kaikki elivät aikuiseksi. Eräästä kirjasta sitten luin, että tuon perheen nuo 6 vähällä aikaa kuollutta lasta kuolivat kaikki johonkin kulkutautiin, oliko se johonkin rokkoon. Kummasti sitä omat vaikeudet tuntuvat mitättömiltä, kun ajattelee niitä vanhempia, kun heiltä muistaakseni 12 lapsesta 8 kuoli ennen vanhempia ja näistä 6 vähällä aikaa.
aspergeri kirjoitti:
Ennen vanhaan ei osattu hoitaa tauteja samalla tapaa kuin nykyään, kun ei ollut esim. antibiootteja tai monia muitakaan sen kaltaisia lääkkeitä mitä nyt on ja sairauksia ei osattu hoitaa samalla tapaa kuin nykyään. Monesti silloin vielä ihmisten keskuudessa oli silloin paljon kummallisia luuloja ja väärinkäsityksiä lastenhoidosta, jotka koituivat monien lasten tuhoksi. Ennen vanhaan jos lapselle tuli aluksi joku ihan lievä sairauskin, niin sitä ei osattu hoitaa niin se paheni ja koitui lopulta lapsen kuolemaksi. Siis ihan sellainen tauti, joka nykyaikana paranisi nopeasti oikealla hoidolla tai jos äiti ei jostain syystä voinut (tai halunnut) imettää lastaan, niin lapselle saatettiin annettiin tietämättömyyden vuoksi sitten vaikka lehmänmaitoa sellaisenaan mitä lapsen maha ei kestänyt ja koska maitoa ei ilman jääkaappia pystytty erityisesti kesällä pitää kylmänä, niin se oli jo pilaantunut ennen kuin se annettiin lapsille. Siksi lapsi saattoi sairastua ja kuolla sen maidon vuoksi vaikka siihen olisi sekoitettu esim. vettä/kauralimaa (tai jostain muusta viljasta ja vedestä keitettyä liemikeitettä) ja sokeria, kuten ennen tehtiin. T: Asperger, joka on kiinnostunut lastenhoidon ja lasten historiasta.
No ompas erikoista että maailman paras kirjallisuus, musiikki ja tiede keksittiin jo ennen 1900-lukua mutta ei sitä että lapsen vatta menee sekasin jos juottaa pilaantunutta maitua.
H
Hygieniakäsitys keksittiin jo 3000 vuotta aiemmin faaraoiden epygtissä